Rappion juuria

Naisten pukeutuminen on yksi osoitus länsimaisesta rappiosta. On psykologisestikin tunnettua, että mies syttyy näkemästään ja nainen koskettamisesta. Miehen syttyminen aiheuttaa naisen syttymisen: näin päin se menee luonnostaan. Tietysti tämä syttyminen ja koskettelu on sallittua vain avioliitossa.
On lisäksi irvokasta naisen liikkua julkisesti kaiken paljastavasti. Hyvin usein taustalla on vaikka tiedostamatonkin halu esittää sulojansa, tehdä itsensä haluttavaksi. Ajatellaanpa vaikka kansanedustajaa... eikö hyvä moraali pukeutumisessa olekin itsestäänselvyys? Olisi hyvä, jos voimme ottaa pukeutumisessa oppia korkeamman moraalin kulttuureista, kuten perinteisestä juutalaisten naisten pukeutumisesta. Uudessa testamentissakin naimisissa olevan naisen pyydetään peittämään päänsä esim. huivilla, tosin enkeleiden tähden.

Toinen kauhistus on vapaan seksin kulttuuri, jota kulttuurimarxismi, feminismi ja liberalismi lisäävät. Syyllisyyden poistamisen ajatellaan olevan hyväksi, mutta sen seuraus on järkyttävä. En itse voisi kuvitella meneväni naimisiin naisen kanssa, joka ei ole neitsyt tai on eronnut, pl. leski. Ihminen saastuttaa itsensä avioliiton ulkopuolisilla suhteilla. Se rikkoo ihmisen sisältä ja vaikeuttaa pysyvän onnellisen parisuhteen muodostumista.

Myös näiden perinteisten kulttuurienkin edustajat syyllistyvät runsain määrin insestiin ja aviorikoksiin. Se johtuu siitä, että ihminen ei pysty hillitsemään itseään omassa voimassaan, koska ihminen on pohjimmiltaan paha. Todellinen Jeesukseen uskova on muuttunut sisältä, ettei hän halua syntiä tehdä. On hyvin tärkeää lapsesta asti antaa oikeaa kristillistä opetusta pysyvästä yhden seksikumppanin ja yhden avioliittokumppanin ihanteesta ja arvoista. Siitä huolimattakin ihminen tekee liikaa virheitä. Liian paljon näemme rikkoutuneita perheitä, hyväksikäytettyjä, lasten kärsimistä jne.

Olen naimisissa oleva keski-ikäinen yhden vaimon mies.
3101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen lukemassa kirjaa NEITSYTHÄKKI siinä on paljon lukijoiden alleviivauksia tässä niistä yksi: islamissa mies esitetään pukkina. Verhoamattoman naisen nähdessään hän loikkaa saman tien naisen päälle. muslimi miehellä ei ole mitään syytä hillitä itseään. Hänen ei tarvitse. Sitä ei myöskään opeteta hänelle. Sukupuolimoraali on ositettu yksinomaannaisille! Suosittelen myös suvakeille luettavaksi tekijä on ex muslimi nainen

Äänestä

Aloittaja muistakoon tämän. Vain synnitön heittäköön ensimäisen kiven. Toivon, että saat ansiosi mukaan.

Äänestä

vanhat venäläiset naiset meikkautuvat nykyaikaisin meikein itseään nuoremman näköisiksi vain miehen saadakseen ja naimisiin päästäkseen. eikai se ole rappiota pyrkiä kunnialliseksi naiseksi vielä vasta vanhana

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Titterityy kirjoitti:

Naisten pukeutuminen on yksi osoitus länsimaisesta rappiosta. On psykologisestikin tunnettua, että mies syttyy näkemästään ja nainen koskettamisesta. Miehen syttyminen aiheuttaa naisen syttymisen: näin päin se menee luonnostaan. Tietysti tämä syttyminen ja koskettelu on sallittua vain avioliitossa.
On lisäksi irvokasta naisen liikkua julkisesti kaiken paljastavasti. Hyvin usein taustalla on vaikka tiedostamatonkin halu esittää sulojansa, tehdä itsensä haluttavaksi. Ajatellaanpa vaikka kansanedustajaa... eikö hyvä moraali pukeutumisessa olekin itsestäänselvyys? Olisi hyvä, jos voimme ottaa pukeutumisessa oppia korkeamman moraalin kulttuureista, kuten perinteisestä juutalaisten naisten pukeutumisesta. Uudessa testamentissakin naimisissa olevan naisen pyydetään peittämään päänsä esim. huivilla, tosin enkeleiden tähden.

Toinen kauhistus on vapaan seksin kulttuuri, jota kulttuurimarxismi, feminismi ja liberalismi lisäävät. Syyllisyyden poistamisen ajatellaan olevan hyväksi, mutta sen seuraus on järkyttävä. En itse voisi kuvitella meneväni naimisiin naisen kanssa, joka ei ole neitsyt tai on eronnut, pl. leski. Ihminen saastuttaa itsensä avioliiton ulkopuolisilla suhteilla. Se rikkoo ihmisen sisältä ja vaikeuttaa pysyvän onnellisen parisuhteen muodostumista.

Myös näiden perinteisten kulttuurienkin edustajat syyllistyvät runsain määrin insestiin ja aviorikoksiin. Se johtuu siitä, että ihminen ei pysty hillitsemään itseään omassa voimassaan, koska ihminen on pohjimmiltaan paha. Todellinen Jeesukseen uskova on muuttunut sisältä, ettei hän halua syntiä tehdä. On hyvin tärkeää lapsesta asti antaa oikeaa kristillistä opetusta pysyvästä yhden seksikumppanin ja yhden avioliittokumppanin ihanteesta ja arvoista. Siitä huolimattakin ihminen tekee liikaa virheitä. Liian paljon näemme rikkoutuneita perheitä, hyväksikäytettyjä, lasten kärsimistä jne.

Olen naimisissa oleva keski-ikäinen yhden vaimon mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu