Suomi on jo pitkään ollut sellaisessa tilanteessa, ettei välttämättömiä päätöksiä olla pystytty tekemään. Nyt tarvittaisiin yksi voimakas johtaja, joka reivaisi Suomen kurssin oikeaan suuntaan. Englannissa tällainen oli Margaret Thatcher, joka vapautti maan ay-liikkeen kahleista, kun ay-liike oli siellä vienyt maata jo pidemmän aikaa kohti turmiota. Thatcherin toimien ansiosta ay-liike laitettiin kuriin ja maan kituva talous saatiin jälleen nousuun.
Elina Lepomäki muistuttaa monilla tavoin nuorta Thatcheria. Olisiko hänessä sellainen JOHTAJA, joka saisi tilanteen haltuunsa ja raivaisi Suomi-laivan kehitystä jarruttavat esteet pois tieltä? Saattaa hyvinkin olla!
Elina Lepomäki muistuttaa monilla tavoin nuorta Thatcheria. Olisiko hänessä sellainen JOHTAJA, joka saisi tilanteen haltuunsa ja raivaisi Suomi-laivan kehitystä jarruttavat esteet pois tieltä? Saattaa hyvinkin olla!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Joo Lepomäki voisi olla uusi Thatcher, joka pitää kolmoisleuka-Rinteen oppositiossa.
Lepomäkeä ja Suomen alasajomuutosta tarvitsee vain ahne kepu- ja EKokoomusväki.
Eikös tuo Lepomäen verho ollut replitiaanin edustuspuku, vain lipova SSSihisevä kieli puuttui.
Aivan, saataisiin vähän säpinää Suomenkin kaduille.
Vois polttopullot alkaa lentelemään vähän muuallekin kuin pelkästään vokkeihin...
Juu näin on, Thatcher sai työttömyyden ja varsinkin nuorisotyöttömyyden kukoistamaan. Maahan tunki satojatuhansia laittomia siirtolaisia tekemään laittomasti huonosti palkattuja hanttihommia... ja rikoksia. God save the Thatcher...
KOK-työnantajat houkuttelevat ulkomaista työvoimaa Suomeen lupaamalla lapsilisän!
Tolppanen: Suomi maksaa lapsilisiä ulkomaille
On käynyt ilmi, että suomalaiset työnantajat houkuttelevat ulkomaista työvoimaa Suomeen lupaamalla palkanlisäksi lapsilisän tulijan kotomaahan jääville lapsille,
Näin kokkareloiset kuppaavat tukia....harvoin jäävät kiinni...
Uusi Keva-paljastus: Merja Ailus sai lapsilisät vuosia tuplana – 21 500 euroa karhutaan takaisin
teki töitä Suomessa ja sai samaan aikaan lapsilisää Suomesta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288622487599.html
"Ei voi maksaa takaisin kun ei tiedä, että tällaista tapahtuu."
Suvakkihuumoria hersyvimmillään...
Thatcher sai kylläkin Englannin talouden kasvuun.
Ennen Thatheria maa oli tosi pahasti sekaisin. Lakkoja oli yhtenään. Punta laski koko ajan. Autojen laatu oli surkea.
No sittenhän Thatcher oli vähän niinkuin Kim Il Sung, autojen laatukin parani..
Saahan talouden nousuun orjatyövoimalla teetät työt muilla ja nostat itse rahat niinkö se pitäisi mennä?Eiköhän ole työntekijät ne jotka työt tekee.
Työntekijöiden elintaso nousi Thatcherin ansiosta.
Toisen koneen vakoilu kiellelly jos et vielä tiedä.Paljastat itsesi aina.
Niin ne autot oli insinöörien suunnittelimia.
Juu käyttämällä poliisia ja armeijaa joilla aseita ja aasialaistyövoimaa.
kuka luottaa naiseen joka esiintyy julkisesti aamutakki päällä ?
Juuri tuota samaa ihmettelin, kun mimmi tuli esiin tiedotustilaisuuteen. Miten nainen osaakin pukeutua mahdollisimman epämukavan näköiseen asuun aina? Tai siis asuun joka ei vaan istu päälle? Eikä tämä "kylpytakki"-juttu ollut Lepotilalla ensimmäinen kerta, kun näin kävi.
"Lepotilalla" ;-) pätkii synapseissa.
Uutisia?
http://www.iltalehti.fi/talous/2016040321361497_ta.shtml
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/vinkkimiehet-kavalsiko-kokoomus-kampanjarahoja-ja-miksi-terrori-iskuja-tekevat-usein-veljekset/5807784
Kyllä näitä psykopaatteja Kokoomuksessa riittää. Omasta mielestään korvaamattomia ja totuuden tietäjiä.
Vielä uutisia.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001151265.html
Miten "mielenkiintoista". USA:ssa on yli 50 miljoonaa asukasta ja lähtökohtaisestikin täysin erilainen yhteiskuntarakenne, ja nyt sitten jotkut yrittää tunkea kolmion muotoista palikkaa väkisin neliön ruutuun, että tänne Suomeenkin viismiljoonaisen kansan maahan omat maakunnat ja tietty alhainen veroprosentti kavereille ja verot alas, vaikka nytkin veroja maksaa korkeintaan Lepomäen edeltävät sukupolvet. Seuraavaks ne vatipäät varmaan ehdottaa Suomen liittämistä Viroon, koska Virosssa on amerikkalainen presidentti, vitsi. Aika tylsää. Tylsiä tyyppejä ja epäeettisiä noi ikäiseni, saa rahalla tittelin tai statuksen - tyypit, anteeks.
Lepolohjo mikä lie anteeks Lepomäki vois ymmärtää, että hänen kahden päivän kulutuksensa määrä on se raha, millä Suomen köyhimmät joutuvat elämään kuukauden yhteiskunnan tuista käteen jäävistä aa muka niin ruhtinaallisista "tuista". Itse en äänestä kokoomusta, mutta varmaan sielläkin siinäkin puolueessa oltais minusta ylpeitä, mikäli saisivat tietää faktan, että elin asiani hyvin hoitaen lähemmäs kymmenen vuotta aikuisiästäni lähes KOKONAAN vailla yhteiskunnan sosiaaliturvaa, eikä ei: ei en ole mikään konkurssityyppi enkä mitään enkä mikään ongelmainen enkä ongelmaiseksi tule enkä ole koskaan ollut, vaan vain lukioikäisenä en saanut tukea kun vanhemmat tienasi tietyn verran, työmarkkinatukea en saanut sitä tarvitessani edes myöhemmin alta kaksviisvuotiaana ja siitä seuraten lähes nelikymppiseksi koskaan, lapsia en ole tehnyt ja en sellaisia tukia ole koskaan saanut, ja työttömyystukeakin sain ensimmäisen kerran lähemmäs neljäkymppisenä. Ensin tietysti maksettuani sossutoimistolle siitä, etten ole niin köyhä, että sukulaiseni olisivat halunneet minun kuolevan nälkään, siitä piti maksaa sossusoimistolle että sukulaiset auttoivat elämäni vaikeimmassa paikassa, siitä "kiitos" yhteiskunnalta oli alennettu toimeentulotuki ja tietysti pakeneminen koko luukulta, kun kerran ei anneta, ei anneta.:) Lepomäen ihanneyhteiskunta on siis jo lähellä. Loppuelämäni tulen pelkäämään tätä maata, joka ei auta. Oli sontaa, että väitettiin, että Suomessa muka yhteiskunta auttaa jos ihminen näkee nälkää, se on paskapuhetta. Tässä maassa ei tarvitse olla mitenkään outo tai raha-asiansa huonosti hoitava, mutta yhteiskunta Suomi kyllä voi olettaa, että ihminen elää ja pysyy hengissä yhteiskunnan tuissa yhteensä saamiensa tukien määrissä yleisen asumislisän lisäksi noin 250 eurolla kolme kuukautta, maksaen siitä kaikki laskunsa ja jokakuukausittaisen vuokransa ja muuta. Se tietysti selviö, että siihen ei pysty kukaan ilman yhteiskunnasta riippumatonta tukea, mitä tietysti vaan ihmisen omat läheiset antaa, jos ihmisellä läheisiä on.
LepoTila haaleansinisine silmineen jäätyneennäköisenä hytisemässä kylpytakki-lookissaan, vastenmielinen näky.