Saudi-Arabia

Saudi-Arabia on mahtava valtio. Ei ole yllättävää, että Allaah on erityisesti siunannut maata, johon Profeettansa (SAWS) lähetti.

Saudi-Arabiassa esim. naisia ei raiskata, koska he liikkuvat huoltajansa seurassa. Suomi syyllistyy karkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin sallimalla naisten näkymisen. Tämä altistaa naiset väkivallalle samoin kuin luun näkeminen saa koiran syömään sen.

Noituus on länsimaiden ongelma. Saudi-Arabiassa tätä ongelmaa ei ole, koska siellä selvänäkijän pää irrotetaan muusta ruumiista. Selvänäkijät ovat mm. Ruotsissa kahteen otteeseen muuttaneet ihmisiä sioiksi. Saudi-Arabiassa heidät mestattaisiin ja heidän vartalonsa asetettaisiin ristille roikkumaan. Al-hämd'ul'illaah!

Musiikki on Saudi-Arabiassa enimmäkseen kielletty. Länsimaiden rappio johtuu suurilta osin musiikista, joka kutsuu ihmisiä seksiin, huumeidenkäyttöön ja muuhun pahuuteen. Homojen oikeuksista ei Saudi-Arabiassa edes keskusteltaisi. Siellä on viisas kuningas ja hieno suurmufti, jotka tietävät, mikä on hurskaalle kansalle parasta.

Myös elokuvat turmelevat länsimaissa nuoria. Saudi-Arabiassa tätäkään pahuutta ei sallita, koska siellä ei haluta, että kaikki kutevat ristiin rastiin. Seksi on jätettävä avioliittoon. Suomessa on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yleistä, mutta tätä rikosta ei Saudi-Arabiassa esiinny, koska seksi kuuluu vain avioliittoon. Alaikäinen ei saa mennä naimisiin ilman omistajansa suosiota.

Olen tehnyt hajjin Saudi-Arabiaan ja toivon pääseväni maahan joskus pysyvästi asumaan. Suomi on edelleen sodan aluetta; Saudi-Arabiassa vallitsee rauha, koska siellä usko on erityisen puhdas. Al-hämd'ul'illaah!
4128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eihän Saudit ole rauhassa, nytkin käyvät sotaa Jemenissä. Saudien mahtava armeija uusimmilla härveleillä varustettuna ottaa kympillä pataan Ak47 ja sandaaleilla varustetuilta houtheilta. Eikä Saudien pommit tunnu siviileistä välittävän...

Äänestä

Jumala siunaa sitä, joka siunaa Israelia, ja kiroaa sitä, joka kiroaa Israelia. Saudi-Arabia tosiaan suhtautuu muslimimaaksi hyvin Israeliin, toisin kuin esim. Afganista, Syyria ja Irak.

Äänestä
  • Tämä Jumala ei ole Jeesus ,koska Jeesus on Saatanan tytär

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ash-shuraif kirjoitti:

Saudi-Arabia on mahtava valtio. Ei ole yllättävää, että Allaah on erityisesti siunannut maata, johon Profeettansa (SAWS) lähetti.

Saudi-Arabiassa esim. naisia ei raiskata, koska he liikkuvat huoltajansa seurassa. Suomi syyllistyy karkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin sallimalla naisten näkymisen. Tämä altistaa naiset väkivallalle samoin kuin luun näkeminen saa koiran syömään sen.

Noituus on länsimaiden ongelma. Saudi-Arabiassa tätä ongelmaa ei ole, koska siellä selvänäkijän pää irrotetaan muusta ruumiista. Selvänäkijät ovat mm. Ruotsissa kahteen otteeseen muuttaneet ihmisiä sioiksi. Saudi-Arabiassa heidät mestattaisiin ja heidän vartalonsa asetettaisiin ristille roikkumaan. Al-hämd'ul'illaah!

Musiikki on Saudi-Arabiassa enimmäkseen kielletty. Länsimaiden rappio johtuu suurilta osin musiikista, joka kutsuu ihmisiä seksiin, huumeidenkäyttöön ja muuhun pahuuteen. Homojen oikeuksista ei Saudi-Arabiassa edes keskusteltaisi. Siellä on viisas kuningas ja hieno suurmufti, jotka tietävät, mikä on hurskaalle kansalle parasta.

Myös elokuvat turmelevat länsimaissa nuoria. Saudi-Arabiassa tätäkään pahuutta ei sallita, koska siellä ei haluta, että kaikki kutevat ristiin rastiin. Seksi on jätettävä avioliittoon. Suomessa on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yleistä, mutta tätä rikosta ei Saudi-Arabiassa esiinny, koska seksi kuuluu vain avioliittoon. Alaikäinen ei saa mennä naimisiin ilman omistajansa suosiota.

Olen tehnyt hajjin Saudi-Arabiaan ja toivon pääseväni maahan joskus pysyvästi asumaan. Suomi on edelleen sodan aluetta; Saudi-Arabiassa vallitsee rauha, koska siellä usko on erityisen puhdas. Al-hämd'ul'illaah!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu