Olen reilu parikymppinen mies, ja olen kärsinyt jo vuosia kaikenlaisista verensokerioireista, kuten sekavuudesta, hikoilusta, ahdistuneisuudesta, mielialanvaihteluista, väsymyksestä sekä muista matalan verensokerin oireista, jotka menevät väliaikaisesti ohi syömällä jotain hiilihydraattipitoista. Apteekin glukoositableteilla menee melko nopeasti ohi, mutta tulee pian entistä pahempana takaisin. Lisäksi olen kärsinyt mm. vatsavaivoista sekä ajoittain seksuaalisesta haluttomuudesta, erektio-ongelmista ja ennenaikaisista siemensyöksyistä. Diabetesta minulla ei ole, mutta paastoverensokerit ovat olleet siinä insuliiniresistenssin rajoilla. Lääkäri määräsi psykologille, joka totesi terveeksi.
Epäilen kuitenkin, että sokeriaineenvaihdunnassani on jotain pielessä. Mässäilin melkeinpä koko lapsuuteni ja nuoruuteni karkeilla ja leivonnaisilla lähes päivittäin, ja pelkään, että se on saanut jo liikaa tuhoa aikaan elimistössäni ja sairastun vielä diabetekseen.
Olenkin ollut jo jonkin aikaa terveellisemmällä ruokavaliolla: jättänyt pois kaikki höttöhiilarit sekä einekset, joiden sijaan syön kunnon ruokaa. Paljon tuoreita kasviksia, enemmän rasvaa ja kalaa, kohtuullisesti täysjyväviljaa. Oloni onkin huomattavasti parempi, välillä jopa niin hyvä, etten ole tuntenut voivani niin hyvin vuosikausiin. Myös seksuaalinen kyvykkyyteni on sekä omaksi että tyttöystäväni iloksi parantunut ihan toisiin lukemiin. Verensokerioireita on selkeästi vähemmän, mutta silti niitä on edelleen välillä, mikä todella haittaa mm. työntekoa ja muuta elämää.
Olen laihtunut paljon, mutta epätasaisesti. Painoindeksini on jo alipainon rajoilla, ranteeni ovat pelkkää luuta ja nahkaa, mutta pömppövatsa ei lähde kulumallakaan. On se vähän pienentynyt, mutta suhteessa muuhun kehooni se on aika järkyttävä. Rasvan kertyminen vyötärölle kuulemma liittyy sokeriaineenvaihdunnan häiriöön. Miten ihmeessä saan sen pois? Ja kuinka saan verensokerini parempaan tasapainoon?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kärsit ilmeisesti reaktiivisesta hypoglykemiasta http://patrikborg.blogspot.fi/2013/05/verensokerisaaga-reaktiivinen.html
Asiasta on keskusteltu tällä palstalla ennenkin ja hakutoiminnolla löytänet keskusteluketjut.
Paastoverensokeriarvolla ei arvioida insuliiniresistenssiä, mutta korkeat arvot voivat ennustaa mahdollisesti puhkeavaa diabetestä.
Oireiden arvailu ei auta mahdollisessa diabeteksessä eikä myöskään tuossa reaktiivisessa hypoglykemiassa. Pystyt varmuudella selvittämään oireiden aikaisen verensokerisi vain mittaamalla. Koska sinulla ei ole todettu diabetestä, et saa ilmaista mittaria ja mittausvälineitä terveyskeskuksesta. Mittari ei maksa kuin parisen kymppiä ja mukana tulee kymmenen mittausliuskaa joilla saat mitattua jo ensimmäiset arvot kun olo on pahimmillaan. Mittausliuskoja voi ostaa lisää 50 kpl pakkauksissa ja jos katsot tarpeelliseksi ahkeramman mittailun, kannattaa maksaa tuo kolmisenkymppiä pakkaukselta.
Vatsan pienentämiseen auttaa jumppa ja sitä varten löydät ohjeet toisaalta.