Sumerilaisia?

Olivatko juutalaiset sumerilaisia ennen Abrahamia?
14144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Juutalaisuus syntyi vasta Mooseksen saatua Tooran.Ennen sitä heitä kutsuttiin heprealaisiksi, mutta Mooses itse kutsui kansaansa vaeltaviksi aramealaisiksi.
on todennäköistä ,että kansaan kuului aramealaisia ja kanaanilaisia joten he ovat ainakin kahden kansan sekoitus.

Äänestä
  • Juutalaiset ovat geneettisesti sukulaisia kurdien ja armenialaisten kanssa,joten heissä on muutakin kuin seemiläistä kansaa.Kurdit puhuvat indoeurooppalaista kieltä eli joku voisi kutsua heitä arjalaisiksi.

    Äänestä

  • UPDATE_11327911 kirjoitti:

    Juutalaiset ovat geneettisesti sukulaisia kurdien ja armenialaisten kanssa,joten heissä on muutakin kuin seemiläistä kansaa.Kurdit puhuvat indoeurooppalaista kieltä eli joku voisi kutsua heitä arjalaisiksi.

    Nykyjuutalaiset ovat hyvinkin paljon sukua niille väestöryhmille joiden parissa ovat sattuneet vuosisatoja/tuhansia asumaan.
    Eli juutalaisten nimittäminen kurdien tai armenialaisten tai minkä muun yksittäisen väestöryhmän sukulaiseksi on asian suurta ja vääristävää yksinkertaistamista.
    Juutalaisuus on ennenkaikkea uskonto.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Nykyjuutalaiset ovat hyvinkin paljon sukua niille väestöryhmille joiden parissa ovat sattuneet vuosisatoja/tuhansia asumaan.
    Eli juutalaisten nimittäminen kurdien tai armenialaisten tai minkä muun yksittäisen väestöryhmän sukulaiseksi on asian suurta ja vääristävää yksinkertaistamista.
    Juutalaisuus on ennenkaikkea uskonto.

    DNA kertoo paljon kansojen sukulaisuudesta joten se siitä.
    Juutalaisuus on kuitenkin heimokulttuuri ja se on säilynyt ihailtavan hyvin samanlaisena, sekä perimältään, että kultuuriltaan.

    Äänestä

  • UPDATE_11327911 kirjoitti:

    Juutalaiset ovat geneettisesti sukulaisia kurdien ja armenialaisten kanssa,joten heissä on muutakin kuin seemiläistä kansaa.Kurdit puhuvat indoeurooppalaista kieltä eli joku voisi kutsua heitä arjalaisiksi.

    Kaivetaanpa taas tuo eräskin tutkimus esiin. Voit siitä tutkiskella mm. kurdien ja armenialaisten ja varsinkin juutalaisten sukulaisuutta muiden väestöryhmien kanssa.
    http://dienekes.blogspot.fi/2011/01/genetic-map-of-west-eurasians.html

    Äänestä


  • UPDATE_11327911 kirjoitti:

    Tuo on vain yksi tutkimus ja sekin antaa juutalaisille paikan Välimeren pohjukassa.
    Tuossa toinen:http://www.freerepublic.com/focus/f-news/1626606/posts

    Tämä tutkimus
    http://dienekes.blogspot.fi/2011/01/genetic-map-of-west-eurasians.html
    käsitteleekin asiaa laajemmalta kantilta, eli ei pelkän Y-kromosomin muutaman geenin perusteella.
    Ja tuossa sinun linkissäsihän kerrotaankin että juutalaisia olisi muuttanut joskus kurdialueille, mikä ettei.

    Äänestä

seemiläisiä ovat ainakin kielensä puolesta. Eli ennemminkin akkadilaisten, babylonialaisten ja assyrialaisten jälkeläisiä.

Äänestä

Abrahamin katsotaan olleen ensimmäinen juutalainen, ja hän oli kotoisin Mesopotamiasta, Urin kaupungista, joka tuohon aikaan (n. 2100 eKr.) oli Wikipedian mukaan Uus-Sumerin pääkaupunki.

Äänestä

Muistaakseni kukaan ei tiedä ketä asui Sumerin valtiossa ja kielikin on aivan erikoinen ,ei seemiläinen.

Äänestä
  • Sumerilaisilla ei tainnnut olla koskaan yhtä yhtenäistä valtiota, ja eikös heidät sumerilaisiksi tiedetä.
    Arvattavasti nyky-Irakissa on paljonkin heidän jälkeläisiään, vaikka kieli onkin hävinnyt.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Sumerilaisilla ei tainnnut olla koskaan yhtä yhtenäistä valtiota, ja eikös heidät sumerilaisiksi tiedetä.
    Arvattavasti nyky-Irakissa on paljonkin heidän jälkeläisiään, vaikka kieli onkin hävinnyt.

    Voi olla myös tuhottuja kansoja kun uudet raakalaiset ovat ilmestyneet paikalle.
    Voi olla geneettistä jälkeä vielä olemassa mutta tosin sekoittuneena.

    Äänestä

  • eddefrrdde kirjoitti:

    Voi olla myös tuhottuja kansoja kun uudet raakalaiset ovat ilmestyneet paikalle.
    Voi olla geneettistä jälkeä vielä olemassa mutta tosin sekoittuneena.

    Tiettävästi sumerin kieli ei hävinnyt yhtäkkiä vaan pikkuhiljaa. Voisi siis ajatella että alunperin sumeria puhunut väki vaihtoi kielensä seemiläisten valloittajien kieleksi. Kielen vaihtaminenhan valloittajien vaikutuksesta ei ole mitenkään tavatonta kansakuntien historiassa.

    Äänestä

Sumerilaiset lienevät eläneet ennen vedenpaisumusta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


inti kirjoitti:

Olivatko juutalaiset sumerilaisia ennen Abrahamia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu