Ulospäinsuuntautuneisuuden kupla. Pelkkä sosiaalis

ei tee kenestäkään muuta kuin rasittavia vaikka tämä aika suosii esiintymiskykyisiä, mediaseksikkäitä mielellään vähän TV.stä tuttuja.. Vaikka sosiaalisilla ihmisillä olisi paljon kavereita paljon ystäviä se ei tarkoita että heillä olisi tärkeitä ihmissuhteita johtunee monesti sosiaalisten taitojen puutteesta. Varautuneet, tahdikkaat, hiljaiset, huomaavaiset käyttätyvät varsin sujuvasti ja paremmin kuin jatkuvasti omaan ääntään rakastavat koheltajat jotka eivät osaa kuunella pelkästään kuulevat ja häiritsevät toisten työrauhaa keskeyttämällä ja työntämällä älylaitteitaan, kännykkäkameroitaan toisille katseltavaksi kysymättä että onko toinen edes kiinostunut ja onko sopivaa kesken työn häiritä toisia. Ujot ovat heitä hienotunteisempia ja tietynlainen varovaisuus ja varuksellisuus on normaalia vaikka ketä muuta väittäisi. Sosiaalisuus ei ole mikään " autuaaksi" tekevä ominaisuus eikä pelkkä ulospäinsuuntautuneisuus. Ulospäinsuuntautuneilta hyvin usein jää huomioimatta oman käytöksensä älyttömyys kun ovat niin sosiaalisia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ouyåöjoå kirjoitti:

ei tee kenestäkään muuta kuin rasittavia vaikka tämä aika suosii esiintymiskykyisiä, mediaseksikkäitä mielellään vähän TV.stä tuttuja.. Vaikka sosiaalisilla ihmisillä olisi paljon kavereita paljon ystäviä se ei tarkoita että heillä olisi tärkeitä ihmissuhteita johtunee monesti sosiaalisten taitojen puutteesta. Varautuneet, tahdikkaat, hiljaiset, huomaavaiset käyttätyvät varsin sujuvasti ja paremmin kuin jatkuvasti omaan ääntään rakastavat koheltajat jotka eivät osaa kuunella pelkästään kuulevat ja häiritsevät toisten työrauhaa keskeyttämällä ja työntämällä älylaitteitaan, kännykkäkameroitaan toisille katseltavaksi kysymättä että onko toinen edes kiinostunut ja onko sopivaa kesken työn häiritä toisia. Ujot ovat heitä hienotunteisempia ja tietynlainen varovaisuus ja varuksellisuus on normaalia vaikka ketä muuta väittäisi. Sosiaalisuus ei ole mikään " autuaaksi" tekevä ominaisuus eikä pelkkä ulospäinsuuntautuneisuus. Ulospäinsuuntautuneilta hyvin usein jää huomioimatta oman käytöksensä älyttömyys kun ovat niin sosiaalisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu