Hartausohjelmat ja YLE-laki

LukijanHuomio

Hartausohjelmia esitetään poistettavaksi Yleisradion lakisääteisistä tehtävistä, joissa hartausohjelmien tarjoaminen asetetaan nyt ehdottomaksi velvollisuudeksi. Tämä Vapaa-ajattelijain liiton esitys on lähetetty YLEn julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta pohtivalle parlamentaariselle työryhmälle.
– Tällaisesta ehdottomasta lainsäädännöllisestä vaatimuksesta on hyvä luopua nyt, sanoo Vapaa-ajattelijain pääsihteeri Esa Ylikoski. Emme elä enää luterilaisessa yhtenäiskulttuurissa, vaan yhteiskunta maallistuu jatkuvasti.
– Tulevaisuudessa YLEn ohjelmatarjonnan tulee heijastaa tätä muutosta ja yhteiskunnan katsomuksellista monimuotoisuutta.
Vapaa-ajattelijain mukaan uskonnollisilla yhdyskunnilla on tekniikan kehittyessä entistä helpompi mahdollisuus tuoda omaa sanomaansa tietoverkkoon saataville. Ne voivat hyödyntää omien jakelukanavien lisäksi myös yhteisömedioita.
– Sikäli kuin uskonnollisia ja uskonnottomia vakaumuksia tai yhteisöjä käsitellään YLEn julkisten palvelujen kautta, mitään katsomuksellista ryhmää ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella, lisää Ylikoski
Vapaa-ajattelijain kannanotossa mainitaan lisäksi, että TV- ja radiotoimintaa säätelevästä laista voidaan kumota pykälä, joka kieltää jumalanpalveluksen televisioinnin keskeyttämisen mainoskatkolla. Asia ei kuulu valtiolle, vaan kyseiselle uskontokunnalle, tv-kanavalle ja mainostajalle.

Kannanotto kokonaisuudessaan
Vapaa-ajattelijain Liitto ry
Yleisradion asemaa pohtivalle parlamentaariselle työryhmälle
Hartausohjelmavelvoite pois Yleisradiolaista
Vapaa-ajattelijain liitto ry esittää kunnioittavasti, että hartausohjelmat poistetaan Yleisradion lakisääteisistä tehtävistä.
Suomessa yhteiskunta maallistuu jatkuvasti. Sekulaarin humanismin sekä ajatuksen ja uskonnon vapauden vahvistuminen on ilmeinen ja hyvä kehityssuunta. Tulevaisuudessa YLEn ohjelmatarjonnan tulee heijastaa tätä muutosta ja yhteiskunnan katsomuksellista monimuotoisuutta.
Voimassaoleva laki asettaa hartausohjelmien tarjoamisen ehdottomaksi velvollisuudeksi. Tällaisesta ehdottomasta lainsäädännöllisestä vaatimuksesta on hyvä luopua nyt. Emme elä luterilaisessa yhtenäiskulttuurissa.
Tekniikan kehittyessä on uskonnollisilla yhdyskunnilla entistä helpompi mahdollisuus tuoda omaa sanomaansa tietoverkkoon saataville. Ne voivat hyödyntää omien jakelukanavien lisäksi myös yhteisömedioita. Sikäli kuin uskonnollisia ja uskonnottomia vakaumuksia tai yhteisöjä käsitellään YLEn julkisten palvelujen kautta, mitään katsomuksellista ryhmää ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella.
Huomautamme samalla, että TV- ja radiotoimintaa säätelevästä laista voidaan kumota pykälä, joka kieltää jumalanpalveluksen televisioinnin keskeyttämisen mainoskatkolla. Asia ei kuulu valtiolle, vaan kyseiselle uskontokunnalle, tv-kanavalle ja mainostajalle.
Vapaa-ajattelijain Liitto ry

http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2016/04/04/hartausohjelmavelvoite-pois-yle-laista/

5

2479

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhempien_puolesta

      Tuntuu varmaa hyvältä jos iäkkäät ihmiset lopettavat näiden seuraamisen televisioista. He jotka eivät osaa nettiä käyttää ja hakea lähetystä. On taas kyl järjettömät perusteet tähän touhuun

    • "Huomautamme samalla, että TV- ja radiotoimintaa säätelevästä laista voidaan kumota pykälä, joka kieltää jumalanpalveluksen televisioinnin keskeyttämisen mainoskatkolla. Asia ei kuulu valtiolle, vaan kyseiselle uskontokunnalle, tv-kanavalle ja mainostajalle."

      Oho, enpä olisi arvannut, että Vapaa-ajattelijoiden liitto tekee ehdotuksen, jonka seurauksena mainoskanavoilla voitaisiin varmaan ensimmäisen kerran alkaa näyttää Jumalanpalveluksia. (Y)

      • On ehdottoman selvää, että mainoskanavilla pitää voida esittää jumalanpalveluksia. Suomessa on sananvapaus.

        Meillä on myös elinkeinovapaus. Eikö sen takia ole selvää, että valtion ei tule puuttua mainoskatkoihin kesken jumalanpalveluksen?


      • NiinTahiNäin

        Jospa se sallii myös mainoskatkot kesken jumalanpalveluksen myös kirkoissa aamenen jälkeen pappi vain ilmoittaa kirkkoväelle että nyt seuraa vartin mainoskatko jonka jälkeen seremoniaa jatketaan. Ja näin tietty joka kirkossa.


    • Anonyymi

      Toivon esim. maaliskuun vanhoihin hartausohjelmiin vanhojen piispojen esim. arkkipiispa Martti Simojoen, piispa Hannes Leinosen, piispa Aarre Lauhan vanhoja hartsuksia! Kiitos!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1427
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      49
      941
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      740
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      112
      511
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe