Suuntaus näyttäisi olevan kotiasumisen suuntaan. Se on hyvä ajatus, sillä kohtalaisenkin toimintakyvyn omaava yksin asuva vanhus pysyy kotiaskareidensa avulla pitempään kondiksessa, kun sellainen joka viedään palvelutaloon, jossa oma askartelu lopetetaan.
Mitä mieltä olette?
Mitä mieltä olette?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kotona pakolla hoidetaan vanhusta vaikka ei pärjää eikä osaa itse laittaa ateriaa tai hoitaa hygieniaa. Kotihoito käy kiireellä ja hoitaa lääkityksen ja hygieniaa ja ruokaa
tilaa. Sillekin eri toimittaja ja lämmittääkö edes ruokaa?
Joku raja oltava kotona hoidettavan pärjäämiseen.
Lisäksi omainen joka sairas itsekin joutuu hoitamaan paljon asioita ja rasittuu liikaakin.
Siis kotihoidossa olevan puolesta joutuu hoitamaan.
Jos vanhus on todettu niin vajaa kuntoiseksi ettei enää pysty selviytymään pienistäkään arkiaskareistaan eikä itsensä huoltamisesta, niin silloin on omaisten tai sosiaaliviranomaisten tehtävä päätös laitoshoitoon saattamisesta.
Parisuhteessa olevat, joista toinen on pysynyt suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta puoliso tementoitunut alsheimerin taudin vuoksi, on tilanne
surkean valitettava. Sillä terveempi puoliso yleensä yrittää jatkaa raskasta hoitotyötään 24/7 koska yhteinen eläketulo karsiutuisi jopa alle puoleen entisestä, jos dementikkopuoliso viedään laitoshoitoon.
Ei se päätös riitä, kun laitospaikkoja koko ajan vähennetään. Kotona "hoidetaan" nytkin sängyssä olevia, vaipotettavia vanhuksia kotihoidon muutaman minuutin kestävillä käynneillä!
Omaishoitajaksi ei kannata vanhoilla päivillään alkaa. Siihen loppuu oma elämä, jos muistisairasta hoitaa!
"Kumpi on onnellisempi, peräkylän mummu piilopirtissään vai kaupunkimummu yksiössään? On mielenkiintoista, että Vaaraman ym. (2010) mukaan yksinäisyys on harvinaisinta maaseudulla ja yleisintä keskustassa asuvilla, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Myös tämä seikka puolustaisi sitä, että vanhusten olisi hyvä saada asua kotonaan mahdollisimman pitkään, vaikkakin kotitalo olisi kaukana kunnan keskuksesta. Julkisen kotihoidon ohella perheiden ja ystävien rooli yksin asuvien vanhusten tukena on tulevaisuudessa yhä suurempi."
Suomessa on noin 200 000 yksin asuvaa yli 74 vuotiasta vanhusta.
Yksin asuvista vanhuksista puheen ollen, luin sellaisenkin tutkimuksen, että eniten yksinäisyyttä potevat kaupunkien vanhukset asunnoissaan, kuin maaseudun vanhukset.
Toki on ymmärrettävää ettei kerrostalojen portaikon naapurienkaan ovikelloja juuri koskaan soitella, ellei olla läheisiä tuttuja. Maaseudulla tuttuus on yleistä, ainakin pienissä yhteisöissä.
Maaseudulla mökissään asuvalla on jo maanläheisyys ja luonnon seuraaminen osa elämää, joka puuttuu betoniseinien sisällä asuvilta vajaakuntoisilta ihmisiltä.
Nyt on näemmä suunniteltu ettei esim. syövän tehokkaita mutta kalliita lääkehoitoja anneta jos on kyseessä köyhä vanhus. No se saattaa karsia vanhusväestömme lukumäärää, ettei se enää ainakaan lisäänny, vain rikkaat vanhukset, joita on vähän pystyvät ostamaan hoitopalvelut.
Oletan, että yhteiskuntamme ja läntisen maailman, elintaso laskee pysyvästi, jonka aiheuttaa kolmanteen maailmaan kuuluvien vaikea tilanne.
Ikävä kyllä, entiseen malliin elintason lasku iskee kaikista kovimmin köyhiin, vammaisiin, vanhuksiin ja muihin sosiaalituen varassa eläviin. Näitä asioita ei mieluusti spekuloisi, mutta ennakointia on hyvä tuoda esille.