Avoimuuteni riippuu kanssaihmisestä

En varsinaisesti ole kovin ujo, moikkaan aina työpaikalla ihmisiä ja katson silmiin. Mutta olen aika laiska puhumaan, sosiaalisuuteni vaatii hirveesti ponnisteluja kuin vuorelle kiipeäminen ja tykkään olla suurimmaksi osaksi yksin, käyn lounaalla yksin jne. Suurin osa ihmisistä on semmoisia etten tule heidän kanssa kovin helposti juttuun.

Joku vuosi sitten työharjoittelussa oli nainen joka oli siitä erikoinen (suurimpaan osaan ihmisistä), että hän oli äärimmäisen rento, pilke silmäkulmassa ja puhelias. Tämä nainen osasi ihmeellisesti tiirikoida minusta esille sen sosiaalisen puolen, sitä vain huomasi yhtäkkiä että hänen kanssa tuli rupateltua käytävällä minuuttitolkulla. Hänen ohi ei voinut kävellä että alkoi naurattamaan ja hän heitti jutellessa ilmaan asioita että keskustelu vain jatkui ja jatkui :) Kun hän lähti pois, ihan masennuin ja tuli haikee olotila :(

Kait se johtuu vähän huonosta itsetunnosta? En koskaan itse aloita varsinaisesti tutustumista kenenkään kanssa, ellei tutustuminen tule automaattisesti työnkuvan kautta jne. Tutustuminen kanssani ikään kuin vaatii sitä että toinen haluaa/viitsii ensinnäkään keskustella kanssani tai aloittaa keskustelua ja on yleensäkkin kiinnostunut keskustelemaan kanssani. Jos tätä ei tapahdu, koen automaattisesti tämmöisestä ihmisestä että jaa-a... sitä ei kiinnosta tutustua, enpä minäkään juttele sille, korkeintaan moro moi -tasoa.

Olen jaotellut ihmiset työpaikalla omiin ryhmiin. On esim. pomo-ryhmä, aspa-ryhmä ja sitten on oma-ryhmä missä minä olen. Oman ryhmän kesken olen hyvää pataa ja aika sosiaalinenkin välillä, johtuneen siitä koska työn takia ollaan paljon tekemisissä ja omassa ryhmässä on useampi hiljaisempi tyyppi kuten minäkin olen, jännä että toisten hiljaisten kesken tulen myös helpommin juttuun.

Aspa-ryhmä on melkein samanlainen kuin omakin ryhmä on, mutta koska työnkuvan takia ei olla suullisesti paljon kontaktissa, siinä ei varsinaista tutustumista pääse tapahtumaan.

Pomo-ryhmässä liikkuu hienoihin vaatteisiin pukeutuneet sosiaaliset, itsevarmat ihmiset, vähän kuin jotain Kokoomus-puolueen ministereitä olisivat. Tässä ryhmässä on myös muutama esimieheni. Näiden seuraa pyrin tietoisesti välttelemään, kovaäänistä keskustelua ja naureskelua käytävällä. En vain millään koe olevani heidän kanssa samalla tasolla/aaltopituudella, ahistaa. Vaikka ihan ok tyyppejä he on muutoin.

Eniten ahdistusta on aiheuttanut pari naista jotka on sieltä pomo-ryhmästä, koska olen jotenkin aistinut että he on yrittäneet flirttailla minulle, mutta juuri tuosta tilanteesta minkä ylempänä kerroin, olen yrittänyt välttelyä, en takuulla minkäänlaista vasta-flirttailua ole antanut takas, hyvin asialinjalla moro-moikka tasoa vain. Toinen näistä naisista pyysi minut e-mailin kautta mukaan pelailemaan yhteen liikuntaryhmään, ystävällisyyttäni kävin kerran, koska en kehdannut kieltäytyäkään. Mutta ihmettelin että miksi se minut pyysi mukaan? Miksi ei jotain muuta tyyppiä minun osastolta samalla, kyselin parilta tyypiltä mutteivät kutsua kuulemma saaneet.

No nykyään näiltä naisilta saa aika happaman näköisiä katseita joka ärsyttää ja kyrsii! En minä voi itselleni mitään, olen semmoinen kuin olen ja olen semmoisten ihmisten kesken työpaikalla joiden seurassa viihdyn.