Yle toteuttaa huhtikuun viimeisellä viikolla ns. viha-projektin, jossa otetaan luupin alle millaista verkkoviha on, millaiseen kielenkäyttöön on syytä tottua ja mitä ei tarvitse sietää. Vakavin kysymys on: mitä aggressiivinen keskustelukulttuuri tekee demokratialle ja sananvapaudelle.
Vihaviestintä palstalla
AEeroM
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
he-ma
4.4.2016 18:47
Valitettavasti minun on todettava Odinin profeettana, että Odin on kolmiojumaluutena esiintyneen kolmikon tuominnut ikuisiksi ajoiksi Valhallan vessanpönttöjä kielillään puhtaaksi nuolemaan.
Syynä tuomioon on hammaskeijun apulaisen, jahven esiintyminen jumaluutena.
Eipä siis kukaan nouse kuolleista eikä jeesuslapsi, tuo marian raiskauksen tuloksena syntynyt äpärä, pääse ikinä palaamaan maan päälle.
InhottavaRealisti
4.4.2016 16:29
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.