Akseli Gallen-Kallela: Suomen kansa on nimetön.

Akseli Gallen-Kallelan sanat ovat aika lohduttomia suomalaisten yhtenäisyyttä ajatellen:

Ruotsalaisen esimerkin mukaan länsisuomalaiset luopuivat ikivanhoista sukunimistään ja ymmärtämätön papisto merkitsi heidät milloin maatilan, milloin isännimen mukaan kirjoihin. Myöhemmin, sukunimien tultua kunniaan, antoi heille halukkaasti ruotsalaisia sukunimiä tahi teki heidän nimistään kreikkalaisia käännöksiä tahi paremminkin väännöksiä. Tällä tavoin kansamme nimistö erittäin pienessä määrässä kuvastelee yksilöjen ja samalla koko kansan historiaa, kansa on jäänyt — niin sanoakseni — nimettömäksi. Akseli Gallen-Kallela


http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=317
470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onhan tuossa perää, mutta onneksi tilanne on muuttunut.

Nykyään suomenkielinen sukunimistö on laaja ja rikas.

Tuokin teksti kertoo yhden syyn, miksi rusut ovat etnisesti suomalaisia.

Äänestä

Olen melko varma, että suomenkielisiä sukunimiä on jopa enemmän kuin ruotsinkielisiä. Ja uusia syntyy koko ajan. Johtuu suomen kielen rikkaudesta ja joustavuudesta.

Äänestä
  • Mutta idea tässä on juuri se, miten edelleenkin joillakin suomenkielisillä sekä myös ruotsinkielisillä on ns. "ruotsinkielisiä" sukunimiä, jotka eivät millään tavoin kuvasta "yksilön ja kansan historiaa", mikä on sääli. Muissa maissa ei vastaavaa esiinny siksi, että Suomi on aikalailla ainoita maita, jossa tällainen kielisyrjintä ja siihen luittyvä nimen- ja kielenvaihto on ollut todellisuutta! Esimerkiksi Ruotsissa suomenkieliseltä kuulostava nimi juontaa aina oikeastikin suomalaiseen taustaan jossain sukupuun vaiheessa!

    Äänestä

  • Ainutlaatuista kirjoitti:

    Mutta idea tässä on juuri se, miten edelleenkin joillakin suomenkielisillä sekä myös ruotsinkielisillä on ns. "ruotsinkielisiä" sukunimiä, jotka eivät millään tavoin kuvasta "yksilön ja kansan historiaa", mikä on sääli. Muissa maissa ei vastaavaa esiinny siksi, että Suomi on aikalailla ainoita maita, jossa tällainen kielisyrjintä ja siihen luittyvä nimen- ja kielenvaihto on ollut todellisuutta! Esimerkiksi Ruotsissa suomenkieliseltä kuulostava nimi juontaa aina oikeastikin suomalaiseen taustaan jossain sukupuun vaiheessa!

    Toisaalta Ruotsissakin on tspahtunut nimen- ja kielenvaihtoa - sielläkin juuri suomesta ruotsiin samalla tavoin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tärkeäYhtenäisyys kirjoitti:

Akseli Gallen-Kallelan sanat ovat aika lohduttomia suomalaisten yhtenäisyyttä ajatellen:

Ruotsalaisen esimerkin mukaan länsisuomalaiset luopuivat ikivanhoista sukunimistään ja ymmärtämätön papisto merkitsi heidät milloin maatilan, milloin isännimen mukaan kirjoihin. Myöhemmin, sukunimien tultua kunniaan, antoi heille halukkaasti ruotsalaisia sukunimiä tahi teki heidän nimistään kreikkalaisia käännöksiä tahi paremminkin väännöksiä. Tällä tavoin kansamme nimistö erittäin pienessä määrässä kuvastelee yksilöjen ja samalla koko kansan historiaa, kansa on jäänyt — niin sanoakseni — nimettömäksi. Akseli Gallen-Kallela


http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=317

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu