Ei sunkkan kirkonmiehiä löydy Panaman-listalta? Yhres lehres oli lista poliitikoista ja ja elinkeinoelämän henkilöistä lista. Ja yhtiöistä kans! koko Suomi taitaa olla edustettuna veroparatiiseissa paitti köyhälistö ja palkkaorjat.
Ei sunkkan vaan
rahatoin
799
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tietenkään. Supo valvoo maan etua.
Tarina kertoo että muuan henkilö olisi tuonut eräästä maasta jossa valta vaihtui rahaa Suomeen pesua varten. Onko korkeasti kirkollinen henkilö siunannut tämän, en tiedä. En tarkoita Ambrosiusta.
Minäkin olen kuullut että joku oli kuullut että joku oli sanonut.
Missä onkaan Kiovan Dynamo? Huhuu!
Kymmenen vuotta sitten tyrittiin Turussa pahasti! Tutkimus jatkuu.
Toivottavasti on ja että Suomen ort kirkko laitettaisiin viron alaisuuteen. Siellä on sentään oikea piispa Stefano joka käyttäytyy kuin piispa.
Tämä suomen ortodoksisuus kun on pienen sisäpiirin maalliseen vallanhimoon keskittynyt isojen poikien hiekkalaatikkoleikkiä. Ovat olevinaan niin hienoja ihmisiä lakeijoineen.
Miten yleistä on anoreksia kirkollisissa piireissä?