On tuo pääministeri Sibelius kyllä aivan pöljä

Kyllä me rehelliset suomalaiset ansaitsisimme vähän järkevämmän henkilön edustamaan ajatuksiamme ja tavoitteitamme.
11115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Johan Julius Christian ”Jean” Sibelius (8. joulukuuta 1865 Hämeenlinna – 20. syyskuuta 1957 Ainola, Järvenpää) oli suomalainen myöhäisromantiikan taidemusiikin säveltäjä. Hänen kansallisromanttinen musiikkinsa oli tärkeässä osassa Suomen kansallisen identiteetin muodostumisessa. Sibelius on kansainvälisesti tunnetuin ja esitetyin suomalainen säveltäjä. Sinfonioiden ja sinfonisten runojen luojana Sibelius oli 1900-luvun merkittävimpiä.

Äänestä

Näitenhän piti orkanisaatioita pienentää, mutta nythän vasta niitä onkin laajennetu ja mutuja kutsumalla laitetaan kansa kyykkyyn ja matut jokapaikassa kauhialla orkanisaatioilla suomea nakertamaan jotta rutinat vain kuuluvat.

Äänestä

Itsehän olette päättäjät äänestäneet,mitä täällä kitisette?

Äänestä

Ovat tappotyhmiä, siksi kitisevät. Minua on naurattanut kun kurkku suorana huudetaan " miksi valtio leikkaa vain köyhiltä" No keneltäkö se muilta voisi leikata ?
Jo ennen vaaleja puhuttiin joka puolueessa valtion menojen leikkaustarpeesta. Silloin ei kukaan mitään huutanut. Valtion menot kun on pääosin sosiaalimenoja, koulutusmenoja, ja puolustusmenoja.
Sosiaalimenojen suurin käyttäjäkunta on vähäosaiset ihmiset, he saavat tulonsiirtona erilaisia avustuksia. Sitä ei tuntunut monikaan köyhä ymmärtäneen, kun puhutan valtion menojen leikkaamisesta.

Äänestä
  • Tiedätkö mihin vähäosaisten sosiaalimenot menevät.

    Terveydenhoitomaksut: Kunnille, valtiolle, apteekille, yksityisille lääkärifirmoille
    (veroparatiisiyhtioitä)

    Asumiskulut (asumistuki): Kunnille, säätiöille, sijoitusyhtiöille, yksityisille vuokranantajille, ym. (asumistuki on suoraa valtion tulonsiirtoa mm. rikkaille joilla on sijoitus vuokra-asuntoja.

    Ruokamenot: Ruokakaupaan, halpoihin elintarvikkeisiin

    Vaatemenot: Kaupasta tarjous vaatteita tai kirpputorilta toisten hylkäämiä vaatteita ja kenkiä

    Äänestä

  • Ihan sama mihin köyhät rahansa laittavat, turhaa kitinää, jos kerran on muitten elättinä. Kerran elää tuilla, niin pitäisi olla kiitollinen siitä vähästäkin, eikä aina valittaa.

    Äänestä

  • Pidä juntti se turpas kiinni. Vesipää isukkis elää etelästä tulevilla maataloustuilla.

    Äänestä

Olen kuule tehnyt töitä ja siinä sivussa kolme lasta.Eläke on pieni.Avioero tuli ,kun mies joi ja jäi rattijuoppoudesta kiinni.Jäin kolmen lapsen kanssa yksin.
Naisille ei vaan koskaan maksettu kunnon palkkaa .Eläke on nyt pieni,kun sairastuin vakavasti.
En kyllä ole sosiaalitukia hakenut ,asumistukea saan jopa 137 e/kk.Tulot on alle 1000e/kk,suurin osa siitä menee vuokraan ja kallisiin lääkkeisiin ,jotka on pakko ottaa,jos meinaa hengissä pysyä.Jos näitä tuloja joku kadehtii ,niin siitä vain !En ole koskaan hakenut sossusta mitään,tiedoksi vaan.En juo enkä polta ja vaatteet haen kirpparilta !

Äänestä
  • Olis sinä tai äitees vaan pysyny siellä maaseudulla aikoinaan. Virolaisen ja Kekkoren varkaudelka ränsistyneet pirtit oltaisi modernisoitu ja eläisit nyt ku herra. Älä edes yritä esittäö paljasjalkaista.

    Äänestä

Se on se ongelma demokratiassa, että tyhmä määräenemmistö päättää.

Äänestä

Minä ehdotan jotta Voutilaisen Maunosta pääministeri. Siinä on mies paikallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieleen_meni kirjoitti:

Kyllä me rehelliset suomalaiset ansaitsisimme vähän järkevämmän henkilön edustamaan ajatuksiamme ja tavoitteitamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu