Nyt Wisconsin:Sanders voittanut 8 viime vaalista 7

Demokraattinen sosialisti Bernie Sanders on voittanut USA:n presidentinvaalien 8 viime esivaalista jo 7. Viime yönä Suomen aikaa Sanders voitti myös suuren Wisconsinin osavaltion 13-14 % erolla Hillary Clintoniin.

Wisconsinista valitaan 86 valitsijamiestä. Äänistä on laskettu 99 % ja alustava tilanne on Sandersin eduksi 56,5 % - 43,1 %.

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Sanders voittti pääsiäisviikolla ylivoimaisesti myös Alaskassa, Hawaijilla, Idahossa, Utahissa ja Washingtonissa sekä ulkomailla asuvien amerikkalaisten keskuudessa.

Clintonin ainoa voitto 8 viime vaalista on eteläisestä Arizonasta tuloksella 57,6 %, mutta Arizonassa vaaditaan parhaillaan uusia vaaleja lukuisten epäselvyyksien ja väitetyn vaalivilpin vuoksi.

Tällä viikolla selvisi lisäksi, että Nevadan osavaltiossa Clintonin aiempi helmikuussa vaalikokouspäivänä vahvistettu äänienemmistö on tämän viikon valitsijakokouksessa kääntynytkin Sandersin voitoksi.

Huhtikuun toisella viikolla äänestää vain Wyoming, missä Sanders on ylivoimainen suosikki. Sandersille ennakoidaan jopa kolminkertaista äänimäärää verrattuna Clintoniin, jonka maine on Wyomingissa pahasti tahriintunut hänen fossiiliteollisuutta, liuskeöljyä ja vesisärötystä kannattavan politiikkansa takia.

Clintonille suosiollinen Syvä Etelä on jo äänestänyt. Jäljellä on vielä 18 pääosin Vapaan Pohjolan ja Villin Lännen osavaltiota, joista Sanders on vahvoilla kannatuskyselyiden ja väestöjakautuman perusteella noin 15:ssä.

Lisäksi äänestävät vielä Puerto Ricon, Neitsytsaarten ja Guamin itsehallintoalueet. Sanders on erittäin arvostettu velkakriisistä ja leikkauspolitiikasta kärsimään joutuneessa 60 valitsijamiehen Puerto Ricossa: https://berniesanders.com/issues/puerto-rico

Avainasemassa lopputuloksen kannalta ovat Sandersin synnyinosavaltio New York 19. huhtikuuta ja vapaamielisenä tunnettu California 5. kesäkuuta. Nämä ovat kaksi suurinta osavaltiota.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Amerikan työväki on rehellistä ja ahkeraa, paljon ollut suomalaisiakin siellä ja melkein kaikki vasemmistolaista työväkeä. Pitkän aikaa on kylmän sodan takia ollut niin paljon propagandaa että on ollut oikeisto niskan päällä. Oikeus voittaa kun vaan yhdessä jaksetaan tehdä työtä oikeudenmukaisuuden puolesta.

Äänestä

Tähänastisten esivaalien valitsijamiesten yhteismäärä on: Clinton 1302 – Sanders 1091. Arizonan esivaaleja vaaditaan mitätöitäviksi. Yhteensä esivaaleissa valitaan 4051 valitsijamiestä.

Sandersille riittää jäljelläolevissa vaaleissa kokonaisvoittoon 56,5 % keskimääräinen kannatus. Se on täsmälleen sama kuin hänen kannatuksena oli tänään Wisconsinissa. Ensi viikon ainoassa esivaalissa Wyomingissa ennakoidaan Sandersille valtavaa jopa 75 % kannatusta.

Iowa: Clinton 23 – Sanders 21.
New Hampshire: Clinton 9 – Sanders 15.
Nevada: Ilmeisesti Clinton 17 – Sanders 18. (Muutos. Ennen valitsijakokousta Clinton 20 – Sanders 15.)
South Carolina: Clinton 39 – Sanders 14.
Alabama: Clinton 44 – Sanders 9.
American Samoa: Clinton 4 – Sanders 2.
Arkansas: Clinton 22 – Sanders 10.
Colorado: Clinton 28 – Sanders 38.
Georgia: Clinton 74 – Sanders 28.
Massachusetts: Clinton 46 – Sanders 45.
Minnesota: Clinton 31 – Sanders 46.
Oklahoma: Clinton 17 – Sanders 21.
Tennessee: Clinton 44 – Sanders 23.
Texas: Clinton 147 – Sanders 75.
Vermont: Clinton NOLLA – Sanders 16.
Virginia: Clinton 62 – Sanders 33.
Kansas: Clinton 9 – Sanders 24.
Louisiana: Clinton 37 – Sanders 14.
Nebraska: Clinton 10 - Sanders 15.
Maine: Clinton 9 – Sanders 16.
Mississippi: Clinton 32 – Sanders 4.
Michigan: Clinton 63 – Sanders 67.
Northern Marianas: Clinton 4 – Sanders 2.
Florida: Clinton 141 – Sanders 73.
Illinois: Clinton 78 – Sanders 78.
Missouri: Clinton 36 – Sanders 35.
North Carolina: Clinton 60 – Sanders 47.
Ohio: Clinton 80 – Sanders 63.
Ulkomailla: Clinton 4 – Sanders 9.
Arizona: Clinton 44 – Sanders 31. (Clintonin viimeisin voitto. Vaaditaan mitätöitäväksi.)
Idaho: Clinton 5 – Sanders 18.
Utah: Clinton 6 – Sanders 27.
Alaska: Clinton 3 – Sanders 13.
Hawaiji: Clinton 8 – Sanders 17.
Washington: Clinton 27 – Sanders 74.
Wisconsin: Clinton 38 – Sanders 48.

Kokonaistilanne: Clinton 1302 – Sanders 1091.

Äänestä

Kiitos. Ei ollut aamulehdessä mitään. Ei varmasti ollut porvarin mieleen uutinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

Demokraattinen sosialisti Bernie Sanders on voittanut USA:n presidentinvaalien 8 viime esivaalista jo 7. Viime yönä Suomen aikaa Sanders voitti myös suuren Wisconsinin osavaltion 13-14 % erolla Hillary Clintoniin.

Wisconsinista valitaan 86 valitsijamiestä. Äänistä on laskettu 99 % ja alustava tilanne on Sandersin eduksi 56,5 % - 43,1 %.

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Sanders voittti pääsiäisviikolla ylivoimaisesti myös Alaskassa, Hawaijilla, Idahossa, Utahissa ja Washingtonissa sekä ulkomailla asuvien amerikkalaisten keskuudessa.

Clintonin ainoa voitto 8 viime vaalista on eteläisestä Arizonasta tuloksella 57,6 %, mutta Arizonassa vaaditaan parhaillaan uusia vaaleja lukuisten epäselvyyksien ja väitetyn vaalivilpin vuoksi.

Tällä viikolla selvisi lisäksi, että Nevadan osavaltiossa Clintonin aiempi helmikuussa vaalikokouspäivänä vahvistettu äänienemmistö on tämän viikon valitsijakokouksessa kääntynytkin Sandersin voitoksi.

Huhtikuun toisella viikolla äänestää vain Wyoming, missä Sanders on ylivoimainen suosikki. Sandersille ennakoidaan jopa kolminkertaista äänimäärää verrattuna Clintoniin, jonka maine on Wyomingissa pahasti tahriintunut hänen fossiiliteollisuutta, liuskeöljyä ja vesisärötystä kannattavan politiikkansa takia.

Clintonille suosiollinen Syvä Etelä on jo äänestänyt. Jäljellä on vielä 18 pääosin Vapaan Pohjolan ja Villin Lännen osavaltiota, joista Sanders on vahvoilla kannatuskyselyiden ja väestöjakautuman perusteella noin 15:ssä.

Lisäksi äänestävät vielä Puerto Ricon, Neitsytsaarten ja Guamin itsehallintoalueet. Sanders on erittäin arvostettu velkakriisistä ja leikkauspolitiikasta kärsimään joutuneessa 60 valitsijamiehen Puerto Ricossa: https://berniesanders.com/issues/puerto-rico

Avainasemassa lopputuloksen kannalta ovat Sandersin synnyinosavaltio New York 19. huhtikuuta ja vapaamielisenä tunnettu California 5. kesäkuuta. Nämä ovat kaksi suurinta osavaltiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu