Me keskustalaiset kiitämme Juha Rehulaa ansiokkaasta, itseään säästämättä tehdystä työstä Sotehallintomaakuntamallin loppuunsaattamisesta. Nyt on aika palkita Juha tästä työstä kaikkein korkeimmalla Sotejohtajuudella. Se olkoon aivan minimi, koska saimme haluamme maakuntamäärän ja kustannukset nousevat vain maltillisesti.
Rehulalle oikeutetusti Sotepääylijohtajan posti
NäinHyvä
653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kepu pettää AINA.
Samaa mieltä. Tämä koko setehimmeli on kepun peityritys saada uusia korkeapalkkaisia varalaskupaikkoja kansanedustajilleen, jotka sitten voivat palkata kavereitaan mitä ihmeellisimpiin uusiin keksittäviin virkoihin.
Näissä julkishallinnon viroissa kun on erikoisetuisuudet, joista oikeat työntekijät eivät voisi uneksiakaan;
mm. lyhyet työpäivät erityisesti kesäkausilla, ylipitkät lomat, alennettu täyden eläkkeen ikä, korkeampi eläkekertymä, vanhempienvapaat, automaattinen palkannousu ikälisien myötä, veronmaksajien kustantamat runsaat sairaspäivät, virkavapausmahdollisuus, vuorotteluvapaat, veronmaksajien kustantamat "kulttuuririennot ja -matkat" myös eläkkeellä, nykyään myös parempi palkkataso ym. ym.
Käy sääliksi lapsiamme, jotka joutuvat maksamaan tämän kaiken ja lisäksi 102 miljardin velan korot ja pääoman.
Totta.
Voit itse valita käytätkö kunnalllista tai yksityistä palvelua ja hallitus elikä veronmaksajat kustantaa.
Terveyskeskuksiin ei nykyään enää pääse,joten veroeurot tulee häviämään yksityisten veroparatiiseihin.
Waler- mainostaja Sotehimmelille.