Onko hän koskaan käynyt sinua sääliksi?

sääli on sairautta.

ei, en ole tuntenut sääliä, jonkinlaista surua joskus, mutta en enää

ei ehkä välttämättä se "hän", jota tällä ehkä haetaan, mutta eräs jonka huomaa pakonomaisesti elävän sille, että saisi huomiota mahdollisimman monelta naiselta ja usein kaiken lisäksi hänelle ihan sopimattoman nuorilta. :-I

Siis mää vaan säälin häntä päivät pitkät.

Sääli on sairautta, eikä hän varmaan edes tarvitse sitä,mutta surun ja säälin sekoitus, hetkeä en kerro.

Säälin Juhaa usein, mutta itse tilanteensa aiheuttanut. Jokaisen on oma ristinsä kannettava, vaikka kipeää tekisi.

Säälittely on surkeiden ihmisten tapa reagoida. Jos jollain menee huonosti, on parempi lyödä sitä vaikka nyrkillä naamaan, jotta ryhdistäytyis. Se osoittaa enemmän välittämistä, kuin jokin "voi kun sulla on nyt niin vaikeaa" hokema. Kohta tämä säälittelijä lähtee jo kotiin hätäkakalle ja juo asian unohduksiin. Tietysti jokin rinnalla oleminen voi auttaa, mut jos ei pysty tukemaan, niin parempi pysyä kaukana, ettei vaan pahenna "säälittävän" tilannetta. Sellaset voivottelijat ei ole alunperinkään käyneet läpi mitään vaikeita asioita. Huomatkaa todeksi.

En sääli, mutta joskus harmittanut hänen puolestaan, että hän on kokenut jäävänsä jotenkin huomiotta elämässään. Jos hän olisi minun, huomiota saisi loputtomasti. Jos lähellänne on ihana ihminen, älkää unohtako häntä!

Puhuisit hänelle.

Ei se nyt ehkä sääliä ole, mutta olen ollut huolissani hänestä. Ja surullinen. Miettinyt mikä on vialla, että pitää sillä alkoholilla sekoilla :(

Sääli on sairautta ja hullu suhtautuminen.Ajattele me kaikki ollaan ihmisiä omine heikkouksine ja mitä vanhemmaksi tullaan voit löytää vanhuksista todella säälimistä,sairauksia,lähestyvä kuoleminen,luopuminen.Jotenka siinä sulle yks ryhmä sälittelyn tarpeeseesi.

sitä en täälä kerro mut huomenet hälle

Mielenkiintoinen aloitus. Mitä sääli on ja mistä se kumpuaa? Itse en oikeastaan juuri sääli ketään, joskus ohimennen voin ajatella että "voi että, kun voisin auttaa".

Omien kokemusteni ja havaintoni perusteella olen tullut siihen tulokseen, että ihmiset, jotka säälivät muita, he harvoin tekevät asian eteen vaan he keskittyvät säälimään, mutta eivät ole kuitenkaan valmiita uhraamaan aikaansa tai edes yksi hetki kysyäkseen vaikka "voinko auttaa/Miten sinä voit?"

Omien kokemusteni perusteella väittäisin, että sääli oman mielen, omien herkkien tunteiden patomista sisälleen, jota ihminen kokee jotenkin niin häpeälliseksi tai muuten niin herkäksi, että ei ole valmis käsittelemään asiaa omassa itsessään vaan työntää ne syvälle syrjään, jotta "kukaan ei näe/huomaa" niitä, jotta ihminen itse voisi unohtaa ja todeta, että "niitä tunteita ei ole". Eihän se niin mene, ei tunteita, omia heikkoja ja herkkiä tunteita voi patoa johonkin piiloon. Ne pulpahtavat pinnalle joka tapauksessa muodossa tai toisessa. usein olen myös havainnut, että nämä "säälivät ihmiset" ovat herkempiä esimerkiksi kadehtimaan ja vertaamaan itsensä muihin. Siinä mielessä näen, että "sääli on sairautta". Se on oman mielen ja psyykkisen toiminnan laiminlyöntiä jossakin herkässä kohtaa tai sieltä se ehkä ainakin kumpuaa.

En ole asiantuntija, enkä ole lukenut paljoakaan kyseisestä aiheesta, mutta kerron omien havaintojen pohjalta, mitä olen joskus poiminut, kun joku kovin säälii toista. Olen pohtinut, miksi näin on? Miksi kuitenkin ollaan kovin vähän valmiita tekemään asioiden eteen mitään. Ja ne jotka tekee asioiden eteen ehkä paljonkin, harvoin säälii, näin olen havainnut. Sinänsä inhimillinen tunne, mutta kyllä kaikki tunteet kertovat jotain myös itsestämme, joten joskus tai aika useinkin olisi aihetta pysähtyä miettimään, miksi minä näin tunnen, sen sijaan että projisoi omia tunteita toisiin ihmisiin. Sieltä se mielen ja psyykkeen tasapaino sitten jossain kohtaa alkaa myös hahmottumaan, kun tarpeeksi usein on pysähtynyt miettimään ja analysoimaan mahd. objektiivisesti ja rehellisesti omia tunteitaan ja tuntemuksiaan.

En ole säälimiseen enkä itsesääliinkään taipuvainen, mutta kerran vajosin suruun ja itsesääliin hänen vuokseen.