Jumalan lapsille

Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea - hän ottakoon ristinsä. Herra ei käske meitä kantamaan sitä ristiä, jonka hän itse kantoi, vaan hän sanoo: Kukin kantakoon oman ristinsä. Kullekin on varattu oma risti hänen voimiensa mukaan. Emmehän me kaikki voi kestää samaa, koska emme ole samanlaisia uskoltamme ja hengeltämme. Muista, että sinä kannat omasi, toinen omansa ja samoin kolmas. Heikolle voi hänen itse asiassa kevein ristinsä olla yhtä raskas kuin Paavalille hänen omansa. Voimien erilaisuus tekee kaikkien risteistä samanlaisia, vaikka ne itsessään olisivat hyvinkin erilaisia. Toiselle vankeus on helpompaa kuin toiselle ylenkatse ja pilkka, toiselle kuolemakin helpompi kuin toiselle jonkin tavaransa kadottaminen. Kullakin on siis hänelle sopiva ristinsä, sen mukaan kuin hänellä on voimia eri tilanteissa sitä kantaa. Älköön siis kukaan valittako, vaikka hänestä toisen kuorma näyttää kevyemmältä, sillä tällä on silloin vähemmän voimia. Mies kantaa satanaulaista, lapselle naulakin on raskas. Mies ei kuitenkaan suutu siitä, että saa kantaa satanaulaista eikä lapsen tavoin vain yhtä naulaa.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Mark. 8:34 - keskiviikko 6. huhtikuuta
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


MyösHempukalle kirjoitti:

Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea - hän ottakoon ristinsä. Herra ei käske meitä kantamaan sitä ristiä, jonka hän itse kantoi, vaan hän sanoo: Kukin kantakoon oman ristinsä. Kullekin on varattu oma risti hänen voimiensa mukaan. Emmehän me kaikki voi kestää samaa, koska emme ole samanlaisia uskoltamme ja hengeltämme. Muista, että sinä kannat omasi, toinen omansa ja samoin kolmas. Heikolle voi hänen itse asiassa kevein ristinsä olla yhtä raskas kuin Paavalille hänen omansa. Voimien erilaisuus tekee kaikkien risteistä samanlaisia, vaikka ne itsessään olisivat hyvinkin erilaisia. Toiselle vankeus on helpompaa kuin toiselle ylenkatse ja pilkka, toiselle kuolemakin helpompi kuin toiselle jonkin tavaransa kadottaminen. Kullakin on siis hänelle sopiva ristinsä, sen mukaan kuin hänellä on voimia eri tilanteissa sitä kantaa. Älköön siis kukaan valittako, vaikka hänestä toisen kuorma näyttää kevyemmältä, sillä tällä on silloin vähemmän voimia. Mies kantaa satanaulaista, lapselle naulakin on raskas. Mies ei kuitenkaan suutu siitä, että saa kantaa satanaulaista eikä lapsen tavoin vain yhtä naulaa.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Mark. 8:34 - keskiviikko 6. huhtikuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu