Kiinan Kristittyjen ahdinko !

.
Luin äsken erään kirjan, jonka alkuperäisnimi on ”The Life God Blesses” eli ”Elämä, jota Jumala siunaa”. Kirjoittaja: Gordon MacDonald v.1994.


Lainaan tähän lyhennellen ja vapaasti käännettynä sen lopusta mielenkiintoisen kohdan:

”Englannissa järjestettiin jokin aika sitten Yeshua Messiaan seuraajien konferenssi. Eräässä kokouksessa kiinalainen pastori, joka oli ollut 18 vuotta vankeudessa uskonsa tähden, esiteltiin yleisölle. Häntä pyydettiin antamaan omakohtainen todistus kokoontuneelle seurakunnalle. Hän kertoi vankilakokemuksestaan seuraavin sanoin:

’Ystäväni ovat ihmetelleet, millaista työtä tein työsiirtolassa, kun ruumiillinen terveyteni pysyi hyvänä. Vastasin heille, että työni siellä oli erittäin raskasta. Leirin viranomaiset pakottivat minut tyhjentämään likakaivoja.

Useimmat vangit pelkäsivät mennä likakaivojen lähelle, mutta viranomaiset tiesivät minun taustani – olin saanut hyvän koulutuksen ja perheelläni oli hyvä toimeentulo. Etenkin, kun viranomaiset olivat ateisteja ja tiesivät minun olleen Kristittyjen johtaja, niin he nauttivat saadessaan panna minut tyhjentämään likakaivoja. Mutta he eivät tienneet niiden vuosien aikana, miten paljon pidin työstäni !

Likakaivot olivat yli 2 m leveitä ja 2 m syviä. Ne olivat täynnä työsiirtolassa kertynyttä ihmisten ulostetta. Likakaivon täytyttyä annettiin sen jonkin aikaa muhia, kunnes se oli kypsää pelloille vietäväksi lannoitteeksi. Koska kaivot olivat syviä, en ylettynyt pohjalle saakka tyhjentämään niitä, joten minun piti kahlata lopputyhjennystä tehdessäni sen seassa. Se oli oikea tautipesä. Jouduin lapioimaan sitä kerros kerrokselta, kunnes kaivo oli tyhjä. Koko ajan minun oli hengitettävä sen kauheaa löyhkää. Vartijat ja vangit pysyttelivät kaukana löyhkän vuoksi.

Miksi siis pidin likakaivoilla työskentelystä ? Nautin yksinolosta. Työsiirtolassa kaikki vangit olivat yleensä tarkan valvonnan alla, eikä kukaan saanut olla yksin. Mutta kun tein työtä likakaivossa, sain olla yksin ja rukoilla Herraamme niin kuuluvasti kuin koin tarvitsevani. Saatoin lausua ulkoa Raamattua, esimerkiksi kaikki psalmit, jotka vielä muistin, eikä kukaan ollut niin lähellä, että olisi vastustellut. Tästä syystä nautin työstäni likakaivoissa. Sain myös laulaa ääneen niitä lauluja, jotka vielä muistin.

Tuohon aikaan suosituimpia lauluja oli laulu nimeltään ”Puutarhassa”. Ennen pidättämistäni oli se lempilauluni, vaikken ymmärtänytkään silloin vielä sen todellista sisältöä. Sen syvempi sisältö avautui minulle vasta likakaivossa sitä Herralle laulaessani. Kerta toisensa jälkeen lauloin laulua ja löysin sen kautta ihanan yhteyden Herraani ja sain kokea Hänen läsnäoloa kaiken kurjuuden keskellä:

Käyn yksinäin puutarhahan,
kaste ruusuilla viel’ kimmeltääpi;
silloin hiljaisen kuulen kuiskehen,
se Yeshuan on ääni.
Ja Hän kulkee vierelläin vakuuttain,
että kuulun Hänelle ain.
Hetki ihmeinen kanssa Yeshuan,
ei vertaistaan löydy lain.

Laulaessani tätä laulua yhä uudelleen ja uudelleen likakaivossa, tunsin Herran olevan lähelläni. Hän ei koskaan jättänyt eikä hyljännyt minua. Tällä tavoin säilyin hengissä, ja likakaivoista tuli minun yksityispuutarhani.’ ”

- - -

Älkäämme unohtako kommunistisessa Kiinassa kärsiviä Kristittyjä veljiämme ja sisariamme, joita tänäänkin viruu siellä vankiloissa tuhansittain. Kaikki eivät ole yhtä hyvin Jumalan Sanalla varustautuneita kuin tuo edellä kuvailemamme veli, joka osasi paljon Raamattua ulkoa. Muistetaan rukouksin ja kaikin kristillisesti hyväksyttävin auttamiskeinoin vangittuja ja pahoinpideltyjä Kristittyjä Kiinassa, sillä onhan meillä itsellämmekin tuskaa tunteva keho !

On kuvottavaa ajatella, että tällaiselle hirmuhallinnolle annetaan ykeinen hyväksyntä niin USA:n kuin EU:n taholta kauppapoliittisista syistä johtuen, josta syystä kaikki ihmisoikeudet ovat nykyään kaupan, kunhan hinnasta sovitaan, Suomen valtiojohdon (lähes täysin) kritiikittömästä Kiinan hirmuhallinnon tekojen hyväksynnästä nyt puhumattakaan !

Tällaisia ihmiskohtaloita pohtiessani - vaikken itse tahtoisi pahimmankaan vihamieheni joutuvan Helvettiin, niin silti - Korkeimman uhkaama Helvetin ikuinen kadotustuomio alkaa yhä enenevässä määrin tuntua esim. Kiinan ateistiselle hirmuhallinnolle ja sitä suosiville suorastaan oikeudenmukaiselta, jollei peräti välttämättömältä, ottaen huomioon Jumalan oikeudenmukaisuusperiaatteen. Toki ymmärrän ja tunnen laupiaan Jumalan, joka on valmis – kaikesta ihmisten julmuudesta ja pahuudesta huolimatta - antamaan anteeksi tuon hirmuhallinnon yksittäisille jäsenille, mikäli katuvat tekojaan ja anovat (maan päällä eläessään) armoa ja anteeksiantoa Yeshua Messiaalta, jolla on valta maan päällä antaa syntejään katuville synnit anteeksi. Muussa tapauksessa eivät tuolla tavoin lähimmäistään kohdelleet voi viimeisellä tuomiolla mitenkään puolustella tekojaan tai motiiviaan, vai kuinka ?

Mitä mieltä sinä, rakas lukijani, olet Kiinan nykyhallinnon hirmuteoista ?


Siunausta Yeshuassa !
.

11

1102

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mamaki

      Samat kiinalaiset valtaapitävät tahot yrittävät voimatoimin kitkeä myös buddhalaisuuden pois valtaamastaan Tiibetistä. Amnesty kertoo kauhutarinoita kidutetuista munkeista ja nunnista...
      Täytyy vaan yrittää olla yleistämättä negatiivista asennetta kaikkia kiinalaisia kohtaan, Kiina on iso maa jossa on miljoonittain myös tavallisia mukavia ihmisiä.

      • .
        ...Kiinan ateistinen hirmuhallinto on KAIKKIEN toisinajattelevien kurkussa kiinni peläten oman valtansa murenemista.

        Eniten se vainoaa aitoja Kristittyjä, sillä esim. veli ”taivaallinen” eli Yeshuan yliluonnollisten ihmeitten kautta länteen loikkaamaan avustama veli Yung on vain yksi tuhansista Kristityistä, joka on aivan viime vuosina joutunut kärsimään vuosikaudet hirvittävää pahoinpitelyä Kiinan kommunistisen järjestelmän kynsissä pelkästään siksi, että hän toteutti Yeshuan meille kaikille seuraajilleen antamaa lähetyskäskyä viedä evankeliumi kaikille luoduille.

        En yleistänytkään kaikkia kiinalaisia, vaan nimenomaan Kiinan ateistisen hirmuhallinnon ja sen kannattajat eli sen käskyjen toimeenpanijat, jotka kukin ovat vastuussa Jumalalle tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, kuten kukin meistä täällä Suomessakin.


        Siunausta Yeshuassa !
        .


      • Mamaki
        Yakov kirjoitti:

        .
        ...Kiinan ateistinen hirmuhallinto on KAIKKIEN toisinajattelevien kurkussa kiinni peläten oman valtansa murenemista.

        Eniten se vainoaa aitoja Kristittyjä, sillä esim. veli ”taivaallinen” eli Yeshuan yliluonnollisten ihmeitten kautta länteen loikkaamaan avustama veli Yung on vain yksi tuhansista Kristityistä, joka on aivan viime vuosina joutunut kärsimään vuosikaudet hirvittävää pahoinpitelyä Kiinan kommunistisen järjestelmän kynsissä pelkästään siksi, että hän toteutti Yeshuan meille kaikille seuraajilleen antamaa lähetyskäskyä viedä evankeliumi kaikille luoduille.

        En yleistänytkään kaikkia kiinalaisia, vaan nimenomaan Kiinan ateistisen hirmuhallinnon ja sen kannattajat eli sen käskyjen toimeenpanijat, jotka kukin ovat vastuussa Jumalalle tekemisistään ja tekemättä jättämisistään, kuten kukin meistä täällä Suomessakin.


        Siunausta Yeshuassa !
        .

        http://www.kolumbus.fi/tibetsupportgroup/tekstit/kidutus.htm


      • Mamaki kirjoitti:

        http://www.kolumbus.fi/tibetsupportgroup/tekstit/kidutus.htm

        .
        ...Dalai Laman ja hänen oppinsa palvojia vainotaan. Syykin on ilmeinen: Hehän pyrkivät tekemään vallankumouksen eli tekemään Tiibet’in itsenäiseksi pois Kiinan hallinnasta.

        Me Kristityt emme pyri tekemään maallisia vallankumouksia, vaan ainoastaan rakkauden vallankumouksen yksilö ihmisten sydämessä, jonka usko Yeshua Messiaaseen saa aikaan, joten pyrkimyksemme ovat aivan erilaiset.

        Yeshua kielsi vastustamasta sellaista maallista esivaltaa, jonka Jumala on asettanut. Yeshuan julistama J-H-V-H Elohim’in ikuinen Kuningaskunta ei ole tästä maailmasta, vaan ikuisuudesta ja sinne me Kristityt pyrimme johdattamaan ihmisiä julistaen iankaikkista evankeliumia Yeshuasta.

        Dalai Laman ja hänen oppinsa palvojat ovat vallankumouspyrkimyksissään täysin verrattavia esim. trotskilaisiin, vaikkakin sillä erotuksella, etteivät (yleensä) pyri päämääräänsä väkivallan keinoin.


        Siunausta Yeshuassa !
        .


    • EpäileväTuomas

      Nykyään Kiinan johto on alkanut suvaita kristittyjä, kun kiinalaiset kristityt pitävät ohjeenaan kuuliaisuutta valtiolle. Keskushallinto on jopa joissain tapauksissa suosinut kristinuskoa. En toki kiistä räikeitä ihmisoikeusloukkauksia, mutta suunta on parempaan.

      • .
        ...viimeisimmätkin saamani luotettavat raportit Kiinan Kristittyjen saamasta kohtelusta kertovat aivan toista.

        Valitettavasti tätä virttä - että nyt Kiinan johto on tullut paljon aiempaa suvaitsevaisemmaksi - on laulettu Kiinan ateistisen johdon taholta jo vuosikymmenten ajan Länsimaille ja siihen on uskottu sinisilmäisesti ja monet uskovat edelleenkin, vaikka se on pötypuhetta.

        Tänäänkin on luotettavien kristillisten lähteitten mukaan edelleen tuhansia kristittyjä täysin epäinhimillisissä oloissa eri puolilla Kiinaa vankiloissa ja työleireillä. Kidutus tehdään nykyään aiempaa ovelammin ja salaisemmissa paikoissa kuin ennen. Viittaamasi Self-Three-Church on täysin Kiinan kristinuskon vastaisen hirmuhallinnon ateistien manipuloima valtiokirkko, jonka arkkipiispan Kiinan hallitus on asettanut. Pahinta siinä on se, että puhtaan evankeliumin sijaan kyseisen arkkipiispan pitää ylistellä Kiinan kommunistista hallintoa taivaan lahjana Kiinan kansalle.

        Raamatun opetusten mukaan kuhunkin paikallisseurakuntaan asettaa paimenet Ruah HaKodesh, eikä ateistinen valtiovalta. Siksi apostolisen opetuksen mukaan ei käsite ”arkkipiispa” ole lainkaan raamatullinen siinä muodossa kuin se esiintyy esimerkiksi meillä Suomessa. Arkkipiispa eli Ylipaimen ei ole apostolisen opetuksen mukaan kukaan ihminen, vaan itse Adon Yeshua HaMashiach. Tässä suhteessa on Suomessakin menty reippaasti männikköön ja seuraukset ovat nähtävillä: Suuri hengellinen luopumus ja välinpitämättömyys apostolista opetusta kohtaan yhä enenevässä määrin.

        Eikö sinunkin mielestäsi ihmispaskan luominen ja siinä rämpiminen 12 h päivässä 7 päivää viikossa 18 vuoden ajan siksi, että uskoo Yeshuaan ja tahtoo julistaa Hänestä hyvää sanomaa, ole pahimmanlaatuista kiduttamista, vai kuinka ?

        Itse kiitän koko sielustani Jumalaa siitä, etten ole joutunut syntymään Kiinaan. Halleluyah !


        Siunausta Yeshuassa !
        .


      • .
        Muistin väärin, sillä kyseessä ei ole "Self-Three-Church", vaan "Three Self Church"...

        Nyt on aiheellista rukoilla Kiinan kärsivän marttyyri-srk:n puolesta.


        Siunausta Yeshuassa !
        .


    • minä vaan

      kuinkakohan monta ihmistä kristityt ovat ehtineet jo tähän päivään mennessä lahdata ja kuinkahan moni kuolee nykyään heidän takiaan päivässä. Jaa'a, ei taida kukaan pysyä laskussa.

      • .
        Siis todelliset Kristityt eivät lahtaa ketään, eivät edes kiduttajiaan, vaikka saisivat siihen mahdollisuuden !

        Sulla on siis mennyt vellit ja jauhot sekaisin. Todelliset Kristityt, joita olemme kaikki me, jotka tottelemme sitä, mitä Yeshua on opettanut, emme ole tappaneet ainuttakaan lähimmäisistämme, emmekä tule tappamaankaan, sillä me rakastamme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiämme kuin itseämme.

        Mitä tulee esim. roomalaiskatolisten menneinä vuosisatoina järjestämiin verilöylyihin, niin meillä tosikristityillä ei ole mitään tekemistä sellaisten kanssa. Paavinkirkko on täysin antikristillinen ja ihmisen jumalaksi korottanut pakanakultti. Hehän ovat ottaneet paaveille nimiä, kuten ’Herra Jumala Paavi’, ’Rooman Pyhä Isä’ jne. Lisäksi he palvovat kuvia ja kättensä tekoja, jotka ovat pyhittäneet epäjumalikseen (vrt.neitsyt-Maria-kultti, ikonit jne.).

        Meitä tosikristittyjä ovat kaikki valtiokirkot vainonneet mooseksenuskoisten, muslimien, monenlaisten poliittisten järjestöjen ja pakanauskonnon edustajien lisäksi.

        Emme ollenkaan ihmettele sitä, koska kaiken vainon takana on itse perkele, joka on heitetty alas taivaasta ja hän puuskuu sammumatonta vihaa kaikkia Yeshuan seuraajia vastaan. Oli kiva valistaa sinua… :)


        Siunausta Yeshuassa !
        .


    • tässä

      Yksi sana: Valitettavasti!

      • .
        Rukoillaan ja toimitaan mahdollisuuksiemme mukaan niin, että heidän ahdinkonsa poistuisi.


        Siunausta Yeshuassa !
        .


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      83
      695
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      35
      632
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe