Idea Peuralle

Peura voisi myös valita laumastaan vuoden pakolaisen, sellaisen joka on parhaiten sopeutunut ja hyödyksi suomelle ja kauhavalle.

Vuoden pakolaisnainen ja pakolaismies valittu
STT
HELSINKI Suomen Pakolaisapu on valinnut vuoden pakolaisnaiseksi järvenpääläisen Rita Kostaman ja vuoden pakolaismieheksi joensuulaisen Ali Girayn. Molemmat ovat koulutukseltaan tradenomeja. Ruandan kansanmurhaa paennut Rita Kostama saapui Suomeen kiintiöpakolaisena 1998. Ali Giray on Turkin kurdi, joka tuli maahan 11-vuotiaana perheenyhdistämisen kautta vuonna 1993.
Tänä vuonna kannustuspalkinto myönnetään ensi kertaa sekä vuoden pakolaisnaiselle että vuoden pakolaismiehelle. Pakolaisapu on palkinnut vuoden pakolaisnaisen vuodesta 1998 lähtien ja vuoden pakolaismiehen kolme kertaa.
Palkinnon myöntämiskriteerinä on ehdokkaan aktiivinen ja myönteinen toiminta arjessa ja yhteiskunnan jäsenenä Suomessa. Tänä vuonna palkinnon suuruus on 1 000 euroa.
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On tuokin idea. Valitkaa samalla myös vuoden HomoMatu ja LesboMatu? Ehkä jopa Vuoden MisterMatu ja MissMatu kanssa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulttuurinnälkäinen kirjoitti:

Peura voisi myös valita laumastaan vuoden pakolaisen, sellaisen joka on parhaiten sopeutunut ja hyödyksi suomelle ja kauhavalle.

Vuoden pakolaisnainen ja pakolaismies valittu
STT
HELSINKI Suomen Pakolaisapu on valinnut vuoden pakolaisnaiseksi järvenpääläisen Rita Kostaman ja vuoden pakolaismieheksi joensuulaisen Ali Girayn. Molemmat ovat koulutukseltaan tradenomeja. Ruandan kansanmurhaa paennut Rita Kostama saapui Suomeen kiintiöpakolaisena 1998. Ali Giray on Turkin kurdi, joka tuli maahan 11-vuotiaana perheenyhdistämisen kautta vuonna 1993.
Tänä vuonna kannustuspalkinto myönnetään ensi kertaa sekä vuoden pakolaisnaiselle että vuoden pakolaismiehelle. Pakolaisapu on palkinnut vuoden pakolaisnaisen vuodesta 1998 lähtien ja vuoden pakolaismiehen kolme kertaa.
Palkinnon myöntämiskriteerinä on ehdokkaan aktiivinen ja myönteinen toiminta arjessa ja yhteiskunnan jäsenenä Suomessa. Tänä vuonna palkinnon suuruus on 1 000 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu