Kirjoitin aikaisemmin tälle palstalle että miehelläni on vakavia mielenterveys ongelmia.Nyt mieheni kiikutettiin mielisairaalaan koska hänen käytöksensä oli jo todella omituista hän örvelsi keskelä yötä ja meni ulos kävelemään ilman ulko vaatteita vain alus vaatteilla.Soitin hätänumeroon ja hänet kiikutettiin mielisairaalaan.Nyt hän on toivottavasti hyvässä hoidossa ja saa lääkkeitä ja toivottavasti hän paranee.Minkälaista siellä on osaako kukaan sanoa.
Mieheni Kiikutettiin Mielisairaalaan
Ritva.8
701098
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Zombina tulee takaisin hirveän lääkearsenaalin kanssa.
Aivan jos tuo on totta.
Älä usko noita zompipelotteluja. Kyllä miehenne on hyvässä ja asiantuntevassa hoidossa. Hyvä että pääsi hoitoon.
Kun tilanne rauhoittuu, kotiuttavat. Todennäköisesti nopeasti (kun lääkkeet alkavat purra, viimeistään parissa viikossa). Mieti itse, haluatko omaishoitajaksi. Jokin hoitokokkous siellä pitäisi olla ennen kotiutusta, jossa on mukana monen alan ammattilaisia. Sano sanottavasi. Entinen ukkosi sieltä ei tule takaisin, jos on psykoosilääkkeillä turrutettu. Ihan mahdollista, että pahenemisia ja uusia hoitojaksoja tulee. Haluatko puolisoksi potilaan? Mieti suhteenne hyvät ja huonot puolet. Ja miten jaksat, onko sinulla enää mitään henkilökohtaista elämää tapahtuneiden jälkeen?
"Yksi apaattinen kuolaava zombi, kiitos!"
"Tekeillä, rouva"
Eikös tämä mies lähinnä ollut 'yksi kuolaava zombi' ENNEN sairaalaan menoa?
Ole huoleti, miehestäsi pidetään huolta ja hän on ammattilaisten käsissä. Tää palsta ei ehkä ole paras paikka kusellä vakavista asioista. Käyjän vaikka www.taimiry.fi www.tukinet.net sivuilta hakemassa tukea ja tietoa. Jos miehesi antaa luvan niin voit osallistua hoitokokouksiin jossa laaditaan hoitosuunnitelma ja kerrotaan tilanteesta. Voit muös kysyä osastolta vertaistukiryhmää omaisille.
paikallakäyneenä,että paikat ovat lähinnä säilykepurkkeja.huonosti apua saa
Mielikuvitushäiriöitä ei ole olemassa ei ainakaan mitään ilman mittaamattomuuteen perustuvia kemiallisia epätasapainoja.se on 100% pseudotiedettä ja huuhaata ei oikeaa eksaktia lääketiedettä.ainuttakaan ei ole olemassa.niiden saastamömmöjen vaikutus perustuu siihen että ne lamaavat käyttäjänsä normaalia aivotoimintaa.
Taas yksi szazs fanipoika...
Se on Szasz.
Hyvä kun korjasit. En oo jaksanu siihen höppänään kauheesti perehtyä :)
Etkä paljoa muuhunkaan näköjään. :)
Voi, minkä menitkään tekemään!
Miehesi elämä jakaantui elämään ennen tätä ja jälkeen tämän!
Saat kotiisi takaisin neurolepteillä vaurioitetun yksilön ja siinä ei mikään normaali enään päde. Goodbye ihmisyys!
Mitään muuta siellä "hoidossa" ei tapahdu muuta kuin "nuijanukutus" lääkkeillä. Siinä on koko hoito! Luultavasti nihkeätä edes päästä ulos kävelemään, jos et ole sinä sitä sinne viemässä! Lupaa kun ei anneta ennen kuin voidaan luottaa ihmiseen, että hän voi päästä kävelylle yksinkin. Mene edes katsomaan sinne, joka päivä, niin näet mitä tekevät mies parallesi! Pyydä saada olla mukana hoitokokouksissa missä miehesi asioista päätetään! Vaatii omaisen aktiivisuutta, jos haluaa olla perillä mitä läheisellesi tapahtuu.
Jos on ihminen sekaisin, niin kyllä hän hoitoon pitää viedä. Ei häntä jaksa läheiset, ei naapurit, ei viranomaisetkaan ja myös aisanomainen sairas itse kärsii.
Muistan kun tätini sairastui ja kun sopiva lääkitys saatiin, niin hän pärjäsi kotona, laittoi ruokansa, kävi kaupassa ja oli melkein kuin kuka tahansa terve ihminen. Harhat jäivät miltei kokonaan.
Sitten sattui muutaman kerran, että hänen luonaan kävi niitä vouhottajia: et sinä terve tarvitse mömmöjä (vedottiin uskoon, luontaistuotteisiin, jos milloin mihinkin, jätälääkkeet syömättä). Kun oli ollut vuosia lääkkeiden avulla normaali, niin jopa häntä vielä kerran kuukaudessa tukeva hoitaja kannusti jättämään asteittain lääkityksen. Ja tätihän toimi niin. Alussa meni muutama viikko hyvin, mutta viimeistään kolmen kuukauden päästä lääkkeiden lopettamisesta täti oli harhainen ja sekaisin kuin seinäkello. Eipä ollut ilo katsella kun ihminen häärää päivät pitkät alasti pesee itseään, luutuaa seiniä, kun nokea ja saastaa tulvii kaikkialta. Lopussa meni niin huonoon kuntoon, että jouduttiin maanittelun ja lopulla puoliväkisin ambulanssimiehistön kassa viemään hoitoon. Ei suostunut ottamaan suun kautta lääkkeitä, ja lääkäri antoi sitten pitkäkestoisia piikkejä. Kun asui kunnan vuokrataloissa, niin pienituloisena eläkeläisenä, asunto sanottiin irti. Kaikki irtaimistokin levitettiin. Ei ollut kotia enää.
Oli se kyllä sitten mielestäni harmi, kun täti jouduttiin kotiuttamaan sairaalasta pitkän hoitojakson jälkeen laitokseen, vaikka olisi pärjäillyt vielä hyvin kodissaan ja hoidellut asiansa. Kun ei ollut lähiomaisia niin päättivät passittaa hoivakotiin, kun oli paikkoja vapaana. Olisi kyllä itse halunnut ja lupautunut ottamaan lääkkeensä. Hän oli erittäin hyvämuistinen, asiallinen ja ihan terve ja harhat olivat poissa. Asui kahdeksan vuotta hoivakodissa ja aivan varmasti olisi pärjännyt viisi kuusi vuotta ilman laitoshoitoa ja ne pari viimeistä vuotta olivat vaikeita fyysisen kunnon heiketessä.
Kyllä se pitää uskoa, että on psyykkisiä sairauksia että lääkitys on paikallaan. Olisi niitä muitakin tapauksia, mutta riittänee tämä yksi läheltä seurattu tarina.
Sekö riittää hyvään elämään, että hoitaa arkiaskareensa? Siinä tapauksessa minäkin olen ollut täysin terve vaikka olen ollut täydessä psykoosissa lähes tulkoon koko elämäni. Ja ilman lääkitystä tämä siis suurimmaksi osaksi. Tiedän kyllä, että tätä lääkärit vahtaavat ja sen perusteella tekevät diagnoosejaan kuka on mitenkin pahasti sairas. Se tosin on aivan väärä menetelmä ja peruste sille!
Ihminen voi sopeutua ajan kanssa elämään harhojensa keskelläkin, niin että arkiasiat tulevat tehdyksi. Minä olen joutunut siihen pakon edessä, sillä minua ei kukaan auttanut, kun sairastuin jo 10-vuotiaana lapsena (tai oikeastaan sitäkin aiemmin, jos otetaan mukaan neuroosit). Sairaus on jopa muuttanut persoonallisuuttani ja rakentunut sen tähden jopa osaksi minua. Nyt kun olen alkanut parantumaan, kiitos Herralle, huomaan sen itsekin miten laaja-alainen se on ollutkin. Se on jättänyt pysyviä jälkiä jopa identiteettiini.
Voiko tuosta sinun tarinastasi päätellä, että parikymmentä vuotta lääkityksellä ja sitten hautaan? Eikö lyhyemmällä elämällä ole mitään arvoa ja merkitystä? Sinun mielestäsi hänellä on ollut epäilemättä ne vuodet hyviä, vaan oletkos kysynyt sitä tältä ihmiseltä itseltään? Minkälaista se elämä on ollut lääkittynä ja mitä hän sen tähden menetti ja mitä kärsi?
Tätä minä en kyllä tässä yhteiskunnassa oikein ymmärrä, miksi ihmiseltä viedään asunto, jos hän joutuu laitoshoitoon? Eikö se kannattaisi ylläpitää sitä varten kun ihminen kotoutetaan? Tiedän kyllä, että asumistuki lähtee, jos ihminen on yli kolmekuukautta laitoshoidossa, sitä ainakin kysytään aina siinäkin blanketissa. Mitä järkeä on säästää tässä ja sitten ihminen on laitospaikalla sen jälkeen kodittomana? Samasta veronmaksajien pussista. Hölmöläisen touhua! Eikö sitä rahaa olisi löytynyt sitten sukulaistenkaan auttaa? Kuinka pitkään hän siellä laitoshoidossa oli? Tässä näkee kuinka psykiatrit vievät kaiken ihmiseltä tällä laitoshoidollaankin! Viedään terveys ja viedään asuntokin! Onpa tosi hienoa elämää! Hienosti autettu! Ja kodittomuus taatusti lisää harhaisuutta enemmän! Sehän luo stressitekijän ihmisen elämään ja turvattomuutta.
Pidä silmällä tilannetta. Nyt tänää juuri Iltalehdessä Turun Kupittaan mielisairaalan tilanne aivan käsittämätöntä. Nainen oli saanut keuhkoveritulpan eikä mielisairaala tehnyt oikeastaan mitään. Keskussairaalaan ei viety ja potilas kuoli sitten, kun ambulanssilla kolmannen kipukohtauksen jälkeen vietiin asialliseen hoitoon. Lääkäri vaan sanoi omaisille psykiatrisella osastolla ettei keskussairaala ota vastaan psykoottisia potilaita. Eli toivottavasti ei mitään muuta vaivaa sitten tule siellä mielisairaalassa.
Ite en kyllä kirveelläkään uskaltais turvautua mielenterveyspuolen palveluihin ja viimeksi osastohoitoon. Osastolla on kova inkvisiittorikuri ja lääkkeet työnnetään vaikka piikkeinä.
Tämä on kyllä totta, että jos on mt-diagnoosi, niin fyysistä sairautta ei huomioida vaan lähdetään siltä pohjalta että ei voi olla muuta kuin se ''hulluus''. Se on käsittämätöntä. Barbariassa eletään yhä!
"Lääkkeet" mitä todennäköisimmin laukaisivat keuhkoveritulpan.
Juuri näin. Sehän on monien mielialalääkkeiden käytön seuraus. Miksi näitä lääkkeitä määrätään vakavista ja hengenvaarallisista haitoista huolimatta.
Mitä todennäköisemmin! Ensin sairastutetaan fyysisesti terve ihminen lääkkeillä ties mihin fyysiseen sairauteen ja sitten sitä ei ota kukaan edes todesta koska olet "psykoottinen". Kaikkien fyysisten sairauksien vähättely mielenterveyspotilailla on tätä päivää! Sillähän näistä ongelmatapauksista päästään nopeasti eroon. Kuolet sitten hoitamattomuuteen eli heitteillejättöön. Ketään ei syytetä! Kukaan ei kirjaa sitä lääkkeen haitaksi. Kaikki olikin vain sattumaa tai onneton vahinko. Ihmettelen minkälainen ammattisuoja on lääkäreille rakennettu tässä yhteiskunnassa! Virallinen kuolinsyy on siis joku fyysinen sairaus, joka "sattui" puhkeamaan juuri samaan aikaan, kun olit lääkityksellä. Ei ehkä kaikkien kohdalla mene näin mutta näin tapahtuu myös.
Joskus tuntuu siltä, että onko tämä jonkinasteista tietoista "huonomman aineksen" poistamista yhteiskunnasta ilman, että sitä tajutaan yleisellä tasolla? Ihmisiä, jotka ottavat tämän puheeksi pidetään luonnollisesti "sairaina". Silti rotuhygieniaa on toteutettu ennenkin suuren yleisön hyväksynnällä sekä lääkäreiden toimestakin. Tämä on ainoa looginen selitys tälle kaikelle. Muuten sitä ei kerta kaikkiaan voi käsittää!
Kannattaa lukea Gotschen kirja: Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Se on siis itse lääkärin ja tutkijan kirjoittama kirja!
Itsekin psykoosin kokeneena voin yhtyä tähän. Ramppasin joskus lääkärissä kummallisten sydänoireifen takia monta kertaa, ja lopulta ne passittivat minut pakkohoitoon. Ilmeisesti sydänlihastulehduskin on psykoositaustan omaavalla oire pahenevasta psykoosista, jota pitää hoitaa neurolepteilla. Pakkohoidonkin kriteerit täyttyvät jo siitä, että on huolestunut terveydestään. Hoito on säilömistä laitokseen ja potilaan autonomian loukkaamista. Ei ihme, että hoitotulokset ovat varsin huonoja.
Miksi puhut hoitamisesta pakottamisesi yhteydessä? Olit häiriöksi järjestelmälle ja siten sinut kontrolloitiin psykiatrian toimin pois edestä (suljettiin laitokseen ja hiljennettiin kemikaalein). Miksi siis ylipäänsä oletat, että kontrolloimisella (tai rankaisemisella) olisi mitään tekemistä hoitamisen kanssa, kenenkään kohdalla?
Miten saada mieheni serkku nainen hoitoon.Hän elää omissa maailmoissa,selittelee kaikkea.Nyt on ruvennut jahaamaan mua ja mun poikaa et poika on hänen ja haluisi tutustua häneen.on pyydellyt pojan puhelin -numeroa,mut ei olla annettu ja sit haluaa yökylään sen huoneeseen ja hänen kotiinsa myös.ollaan sanottu ei ja jätä meijet rauhaan.Kertokaan miten saada hoitoon,sillä ei enään isää eikä äitiä.Tämmöinen ollut monia vuosia.Auttakaa?
Vastatkaa tähän pliis!
Ota yhteys vaikka yksityiseen psykiatriin ja kysy neuvoja. Yleiselle puolelle vain jos on hyväksi havaittu palvelu paikkakunnalla. Kysele myös ihmisten kokemuksia jossain omalta paikkakunnaltasi. Kirkko ja erilaiset yhdistykset ja järjestötkin voi auttaa. Etsi tietoa mitä kaikkea lähistölläsi on olemassa yleisellä, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Sitten etsit kyselemällä kokemuksia, valitset mielestäsi parhaat paikat ja otat yhteyttä kolmeen tahoon. Niistä valitset parhaan/parhaat ja pyydät neuvoja. Onnea matkaan!
Etkä missään tapauksessa ja tietenkään altista lastasi tälle henkilölle vaan suojelet lasta vahingollista hlöä vastaan millä keinoilla vain laillisuuden rajoissa. Selvät pelisäännöt. Ei hlöä tarvitse päästää lähelle niin kauan kuin ei ole hoidossa eikä välttämättä tämän jälkeenkään.
Miehellä riittää meriitit jopa perSujen kansanedustajaksi asti. Mielisairaalasta hän saa "diplomin", joka takaa sen, että hän on graduoitunut johtavaksi perSuksi ja voi ottaa kantaa päivänpolttaviin asioihin omalta skitsofreniseltä katsontakannaltaan julkisissa medioissa.
Kaveri graduoituu piirinmielisairaalan peruSpäälliköksi.
No voi veturi näitä vastauksia! :/ Tilanne on tukala ap:lla ja jotkut vielä viitsivät pelotella lisää! Ällöttävää. Ap:lla on hätä ja aidosti vaikeaa ja hän on tehnyt sen mitä tuossa oli tehtävissä. Mies saa jonkinlaista hoitoa nyt sentään eikä ole ap:n pelkoja aiheuttamassa. Hän tarvitsee voimia jaksaakseen toimia tilanteessa viisaasti! Juurikin näistä epäkohdista johtuen, joita ko. alalla voi joutua kohtaamaan (en sitä kiellä, mutta on varmasti hyviäkin kokemuksia jollakin) hän tarvitsee kaiken mahdollisen ÄLYKKÄÄN avun jota voi saada ja voimia jaksaa itse ja vaatia hyvää hoitoa miehelleen! Älkää lietsoko!
Jep. Itsekkin ollu yli kuukauden akuuttiosastolla. Ainakin minä sain hyvää hoitoa ja jatkohoito järjestettiin osastolta käsin. Puolen vuoden kuluttua palasin työelämään ja vuoden päästä olin 100% omana itsenäni vaikka olin syönyt paljon parjattuja lääkkeitä (jotka olivat siinä tilanteessa enemmän kuin tarpeen). Tämä palsta nyt on piloilla näitte psykiatrian vastustajien takia.
Ei totuuden kertominen ole pelon lietsontaa! Saada älykkään avun, hah hah! Sitä ei psykiatriasta saa. Parhaimmillaankin se on oireiden hoitoa.
Jos jollakulla on hyviä kokemuksia, ok, mutta se ei silti poista ongelmia ja epäkohtia, mitä psykiatriassa on. Pelkkä oireiden hoitaminen ei pitkällä ajalla toimi. Aluksi voi vaikuttaa hyvältä, mutta jossain vaiheessa ongelmat voivat palata. Onhan näitä keskusteluja tullut luettua, missä esim. psyykenlääkkeistä avun saanut kertoo, että masennus, ahdistus yms. palasivat, eikä sopivaa lääkitystä tahdo löytyä. Ei kai. Lähtökohta ongelmien kohtaamiseen on psykiatriassa muutenkin kyseenalainen. Itse asiassa ongelmia ei monesti kohdata, vaan pikemminkin torjutaan.
Masennukselle ja kaikille psyykkisillä häiriöille on AINA syy. Ainoa oikea tapa hoitaa niitä on SELVITTÄÄ syy ja löytää hyvä hoitomuoto. Lääkkeiden syöminen on oireiden hoitoa, joista pidemmän päälle tulee todennäköisesti lisäongelmia. Sitäkö kärsinyt ihminen haluaa?
Oma lukunsa ovat neuroleptit, jotka voivat lyhyelläkin ajalla aiheuttaa tuhoa. Olen syönyt sekä neuroleptejä että masennuslääkkeitä, mutta lopettanut niiden käytön yli 10 vuotta sitten. Se ei tainnut auttaa. Vaikuttaa siltä, että "lääkkeet" ovat aiheuttaneet minulle pysyviä vaurioita. Aineenvaihduntani ei toimi normaalisti. Osa syy voi selittyä kilpirauhasen vajaatoiminnalla, mutta vaikka käytän lääkitystä, silti oloni ei tule kummemmaksi. Epäilen, että psyykenlääkkeiden käyttö aiheutti minulle vajaatoiminnan.
Ruumiillisten vaivojeni lisäksi tunne-elämäni on kaventunut. Olen koko ajan väsynyt ja tunnen oloni epätodelliseksi. En tahdo innostua mistään (onneksi joskus, mutta sekin on lyhytaikaista), minulla ei ole motivaatiota ja kiinnostusta mihinkään. En nauti enää mistään. Olen myös tullut tyhmäksi ja unohtelen asioita. Minulla on keskittymisvaikeuksia, enkä pysty hyvin oppimaan uusia asioita. Ajatukseni ja reagointini on usein hidasta.
Ei vaikuta hyvältä. En usko enää tervettä päivää kokevani. Minun on vaikea päästä edes muistoihin, joissa olen vielä ollut kohtuullisen terve ja edes joskus iloinnut elämästä. Tosin ajassa täytyy mennä todella paljon taaksepäin, koska elämäni on ollut helvettiä lapsuudesta lähtien. Koko aikuisikäni on ollut myös täyttä paskaa, mihin psykiatrialla on suuri osuus.
En edes ehtinyt ammattia opiskella, kun minun piti jäädä 19 -vuotiaana sairaslomalle. Sairasloma tosin tuli silloin tarpeeseen, mutta suunta on ollut vain alaspäin. Vaikka minulla menikin huonosti, oikeilla asioilla minuakin olisi voitu auttaa. Olin halukas ja motivoitunut avun vastaanottamiseen. Mutta koska "apu" oli myrkkyjen syöttämistä, pään aukomista, syyllistämistä, tarpeettomien pakkokeinojen käyttämisä osastolla, sekä turhanpäiväistä paskan jauhantaa psykoterapeutin kanssa, niin tilanteen paraneminen oli mahdotonta. Masennukseni ja ahdistukseni syveni ja eloin olemaan todella epätoivoinen. Toivoin usein kuolemaa ja toivon edelleen.
Kun ajattelee, että psyykkiset ongelmat olivat - ja ovat edelleen - vaikeita ja niiden lisäksi tuli ruumiillisia vaivoja ja sairauksia, joihin ei myöskään saa helpotusta mistään, tilanteesta on kehittynyt todella vaikea. Fyysiset vaivat rajoittavat paljon päivittäistä elämää, mutta eihän kukaan sitä tajua. Ketään ei kiinnosta.
Pahinta on se, että koen olevani työkyvytön, mutta silti en pääse eläkkeelle. Olen turhautunut asian selvittelyyn ja siihen, ettei tämä moniammatillisen työryhmän ammattilaisetkaan tajua ongelmieni ja elämäni vaikeutta. Taidan jättää koko jutun siihen ja elää päivä kerrallaan. Mitä muutakaan voi tehdä?
Kiitos, että kerroit kokemuksistasi psykiatrisessa järjestelmässä.
Surullisinta tosiaan on, että monet psykiatrian fyysisesti vaurioittamat (aivovaurioittamat) eivät kuulemma saa minkäänlaista vastakaikua edes oikeilta lääkäreiltä. Psykiatreilta apua on turha odottaa ja varsinkaan liittyen hermostomyrkyllisistä aineistaan saatuihin aivovaurioihin.
Otan osaa sinun ja tuhansien muiden suomalaisten kohtalotovereidesi hiljaiseen, vaijettuun fyysiseen kärsimykseen ja henkiseen tuskaan.
Miten hoidat maniaa ilman lääkkeitä? Ei kaikki ole niin mustavalkoista, hyvää tai pahaa. Toki psykiatriassa on paljon parannettavaa ja hoidot kehittyy koko ajan. Jos et halua apua niin älä hae sitä, ei luulis olevan vaikeeta.
Jep. Juurikin näin. Jos romaanin kirjoittaneella henkilöllä olisi vähänkään suhteellisuudentajua hän ymmärtäisi, etteivät hänen omat huonot kokemuksensa tarkoita, ettei joku toinen voisi saada myös hyvää apua vaivoihinsa ja ettei keskustelupalstoilla hoitojen demonisointi paranna alan epäkohtia. Toki olen pahoillani kaikista tapauksista, joissa ihmisiä on kohdeltu vaikeassa tilanteessa huonosti. Mielestäni lietsojat vain 'antavat pahan kiertää' mesotessaan hysteerisesti netissä ilman järjen häivää.
Voi elämän kevät! Mistä helvetistä olisin voinut nuorena tietää, mitä psykiatria on ja mitä siitä voi seuraa? Luuletko, että kukaan hakisi apua taholta, jos tietää sen olevan vahingollista? En ole hakenut apua enää mistään yli 10 vuoteen, joten kyllä, heti kun huomasin mitä paskaa psykiatria on, irtauduin siitä.
Syiden selvittäminen on minusta lähtökohta psyykkisissä häiriöissä. Eletty elämä, sen hetkinen tilanne, persoonallisuus yms. vaikuttaa. Kaikki on yksilöllistä, joten hoidon pitäisi olla sen mukaista. Kysymykseesi miten maniaa pitäisi hoitaa, ei voi vastata perehtymättä kunkin taustoihin ja tilanteisiin.
Sinulle ja "älkää lietsoko pelkoa" nimimerkille taitaa olla turha selittää, että psykiatriset menetelmät ovat kyseenalaisia monella tavalla, eivätkä voi todella auttaa ihmisiä. Psykiatria ei ole parantanut ketään. Tutkimuksia, dokumentteja ja kirjallisuutta sen haitoista on olemassa, mutta ette vain halua huomioida niitä. Suhtautumisenne on muutenkin vittumaista, kun elämän tuhoutumisesta puhutaan vain huonona kohteluna ja edelleen jauhetaan paskaa. Uskotte näköjään, että kritiikille ei ole muita perusteita, kuin omat huonot kokemukset. No, minkä sille voi.
Kiitos nimimerkille "AivovaurioEiOoLeikinasia" ymmärryksestäsi! Harvassa ovat ihmiset, jotka voivat ymmärtää, minkälaista on elää vaurioituneena. Ihmisten olisi syytä avata silmät. Vaikka ei olisi täysin samaa mieltä, voisi kuitenkin suhtautua vakavasti. Yritin pitkässä viestissäni (romaani muka), tuoda esille, että vaikka vaikuttaisi siltä, että apua saa, ongelmat voivat ilmetä myöhemmin. Luulisi, että sekin olisi huono juttu ja kertoisi, että pelkkä oireiden hoito ei auta pidemmällä välillä.
En olisi niin vihainen, jos psykiatriassakin toimittaisiin avoimesti ja rehellisesti, mutta näin ei ole. Sähkö"hoidon" ja lääkkeiden vaikutuksista kerrotaan vajavaisesti ja niinkin tärkeä asia kuin aivovaurion mahdollisuus jätetään kertomatta. Miksiköhän? Jos asiat kerrottaisiin suoraan ja rehellisesti ja joku siitä huolimatta haluaisi turvautua psykiatriaan, mikäs siinä. Mutta ilmeisesti teille kahdelle ei haittaa valehtelu ja koko elämän pilaaminen. Se on vähän voi voi, mutta silti jatkuu haukkuminen ja idioottimaisuus, mikä ei ainakaan vie asioita parempaan suuntaan.
Luulisi jokaisen suhtautuvan vakavasti siihen, että suuri osa alle 30-vuotiaista jää eläkkeelle mt.syistä. Voi vain kysyä mitä tuollainen aiheuttaa inhimillisesti kuin taloudellisesti. No, jatketaan vaan samaan tapaan. Katsotaan tilannetta joskus 20 vuoden kuluttua, mitä psykiatrian avun saaneille kuuluu.
Psykiatria on ainakin minua auttanut. Itse yleistät aika paljon ja kyllähän lääkkeiden haittavaikutukset on nykyään ainakin melko hyvin tiedossa. Lääkefirmojen on pakko laittaa haitat tuoteselosteisiin. Sinulla on sinun kokemuksesi psykiatriasta, minulla omani. Olen tällä hetkellä täysin työkykyinen ja kiitos siitä kuuluu lääkäreille ja terapeutille. En väheksy sinun kokemustasi ja ikävää että se on noin negatiivinen, mutta älä sinäkään väheksy meitä avun saaneita :)
Okei, ehkä olin turhan negatiivinen kirjoittaessani kokemuksestani.
En halua väheksyä ketään. Toivon vain, että epäkohdat myönnettäisiin ja tunnustettaisiin. Minusta olisi hyvä, jos tuotaisiin enemmän esille ihmisten hyviä ja huonoja kokemuksia mt-hoidossa. Tarkoitan psykiatrian lisäksi erilaisia terapioita. Jos halutaan kehittää auttamisjärjestelmää, erilaiset kokemukset ja palautteet pitäisi ottaa vastaan.
Ennen kaikkea olisi hyvä ymmärtää ihmisten erilaisuus ja yksilöllisyys. Mielenterveysongelmaisilla voi olla myös vakaumuksia, mihin ei esim. sovi psyykenlääkkeiden käyttö. Siksi olisi hyvä tiedostaa, että hoitomuotoja olisi syytä kehittää monipuolisemmiksi. Jo ajatus siitä, että jokaisen autettavan tilanteeseen paneudutaan ja huomioidaan kokonaisvaltaisesti, voi auttaa. Toivottavasti suhtautuminen muuttuisi paremmaksi ja kehitystä tapahtuisi.
.
Kyllä, hienoa jos hoito olisi yksilöllisempää. Taidan olla hyvässä tilanteessa sillä olen saanut hyvän avun vaikkakin välillä on ollut pientä vääntöä lääkityksen suhteen, mutta olemme päässeet yhteisymmärrykseen loppujen lopuksi. Tottakai psykiatriassa on kehitettävää, niinkuin somaattisellakin puolella.
Tällä sivustolla nyt vaan on näitä psykiatrian vastustajia jotka eivät suhtaudu asiaan järkevästi vaan pitävät sitä antipsykiatriaa lähinnä uskontona, jota ei voi järkipuheilla horjuttaa.
Se on kyllä tosi ettei lääkkeet paranna vaan parhaimmillaankin ne pitää oireet kurissa, mut mitä muutakaan voi tässä tilanteessa tehdä?
Mitä, jos asiaa tarkastelisi toisinpäin. Mitäpä, jos joskus kauheuksia kokeneita kuunneltaisiin, otettaisiin vakavasti eikä väheksyttäisi ja tuskahuudot hiljennettäisi pölöttämälle päälle toisten psykiatrisesta ihanuudesta kertovia tarinoita. Kutsutko vakavista negatiivisista kokemuksista psykiatrisessa järjestelmässä kertovien tapaa tuoda rikkomukset julki järjenhäivättömäksi toiminnaksi? Jos uhreja on useampi, ja henkeni pantiksi laittaen sanon, että on, siitäkö on mielestäsi väärin kirjoittaa tai keskustella? Annetaan sorrettujen purkaa pahaaoloaan edes täällä. Todellisessa maailmassa heitä ei kuuntele kukaan.
Otan osaa kovaan kohtaloosi, olet tämän järjestelmän yksi uhreista, joille on syötetty "hyvän hoidon" kaavussa suoranaisia emävalheita. Totuus on juuri päinvastainen, niinkuin sen olet huomannutkin! Miten pitkään kerkesit syömään lääkkeitäsi ennenkuin lopetit ne?
On hienoa, että ihmiset uskaltavat jakaa rehellisesti elämänsä kokemuksia. Niistä voi olla apua niille, jotka nyt miettivät hoitoon hakeutumista! Minua ei kukaan varoittanut mistään psykiatrian vaaroista aikanaan, sen tähden koen sen suorastaan tehtäväkseni nyt, kun itse olen kokenut sen minkä olen. Ehkä edes joku kuuntelee minua ja välttyy kamalalta kohtalolta! Ehkä edes joku tajuaa jättää nämä turhat kierrokset psykiatrien käsissä käymättä! Ajan tuhlausta se minultakin oli vaikka lääkkeitä söinkin loppupeleissä hyvin vähän! Silti niistäkin vähistä mitä söin tuli hyvin vakavia haittoja elämääni! Minä olisin halunnut, että minua joku olisi varoittanut etukäteen! Ketään sellaista ei ollut! Olin kuin lammas, jota viedään uhriteuraaksi! Olin niin naiivi nuorena ja luottavainen lääkäreihin! En tiedä miten se olisi muuttanut omaa tilannettani tai käytöstäni mutta olisin ainakin miettinyt sitä! Minulla olisi sentään ollut mahdollisuus välttyä tältä kaikelta!
Minäkin sain kilpirauhasen vajaatoiminnan antipsykootista! Se on vaikea sairaus elettäväksi sekin! Ja muita fyysisiä ongelmia kuten sydänvian (tosin siihen oli myös perinnöllinen alttiuskin). Minunkin mielestäni on kurjaa, että ihmiselle ladataan uusia ja vaikeita sairauksia vielä jo olemassa olevien lisäksi ja sitten niitä vielä kaiken lisäksi vähätellään! Ihan niinkuin elämä ei olisi ollut jo tarpeeksi vaikeaa ilman niitäkin! Näillä tuhoavilla lääkkeillä, kun viedään vielä toimivat osatkin sinussa vähitellen yksi kerrallaan! Ja tätä sitten hehkutetaan "hyvänä hoitona". Ihan kieroutunutta!
Älä silti menetä toivoasi elämään! Jeesus voi auttaa, Hän on parantanut minuakin jo paljosta! Rukoilen puolestasi!
Mania on ihmisen selviytymiskeino vaikeassa tilanteessa, sitä ei sentähden tarvitse hoitaa mitenkään! Mutta sitä ihmistä pitäisi auttaa sen vaikean elämäntilanteensa kanssa niin, ettei hän tarvitsisi enään sitä maniaansa! Jos edes tämä ymmärrettäisiin, syntyisi täysin uusi näkökulma koko "sairauteen" "hoitoon" ja varsinkin pakkohoitoon! Miksi ihmiseltä pitää viedä se ainoa viimeinen keino selviytyä elämässä? Tämähän on täysin järjenvastaista toimintaa!
Jeesus tosin parantaa ja hoitaa kaikkia sairauksia eli vaihtoehtoja kyllä löytyy!
Ja nykypäivän hoito psykiatriassa maniaan on joku myrkyistä kuten litium (virallisestikin myrkky) tai antipsykootti (tieteellisesti osoitettu tutkimuksin tuhoavan aivoja ja kutistavan niitä) sekä aiheuttaa lukuisia sairauksia, joten myrkyksi sitäkin voidaan sanoa siltä pohjalta. Ihminen jarrutetaan aivotoiminnaltaan Zombiksi ja sinä kutsut tätä sitten hoidoksi. Eiköhän myrkyttäminen olisi sillekin oikeampi sana? Tai Zombiuttaminen? Tai peräti fyysinen sairauttaminen? Epilepsiaryhmääkin tosin käytetään mutta ne eivät taida olla ollenkaan yhtä tehokkaita tähän tilaan verrattuna muihin? Niistäkin seuraa monia ongelmia. Koko hoito sana tässä yhteydessä on täysin harhaanjohtava! Lääkkeet ei hoida yhtikäs mitään vaan vaurioittaa koko ihmisen ruumista ja sen vaikutus perustuu juuri siihen, että se tuhoaa tunnekeskuksen aivoista. Tämän tähden monien "sairaiden" motivaatio syödä lääkkeensä on kovilla!
Tätä sitten lääkärit ja monet kokemusasiantuntijat sairaanhoitajineen yrittävät "tsempata" ihmisiä syömään pillerinsä kaiken maailman palopuheilla ja maailman värittämisellä vaaleanpunaiseksi lääkehöttöunelmaksi mitä ei todellisuudessa ole olemassakaan: kuinka lääke "hoitaa" epätasapainoa aivoissa ja "suojaa" sairauden vaikutukselta sekä aivotuholta. Jos tämä ei ole valehtelua, niin mikä sitten? Jos tämä ei auta niin sitten pelotellaan lähes ikuisella psykoosilla. Jos sekään ei tepsi, niin otetaan pensseli käteen ja maalataan sellainen kauhia psykoosi peikko ihmisen eteen, joka syö koko elämäsi ja tuhoaa siitä kaiken, että joskos nyt kelpais se lääkkeen syönti: onhan se siihen verrattuna pienempi paha. Vaan kun ei oikeasti ole! Lopuksi todetaan, että kun muutakaan ei ole, jotakin on pakko syödä. Tosi asiassa keinoja on muitakin mutta niitä ei lääketiede halua tunnustaa. Loput tietenkin laitetaan pakkohoitoon ja siihen loppuu se vastustus! Niin ja älkäämme unohtako lääkeyhtiöitten promoamista! Kyllä niissäkin on käytetty kaikki keinot ihmisen piilovaikuttamiseen, että ihminen saataisiin haluamaan syödä lääkkeensä.
Ärsyttää tuommoinen asioiden näyttäminen vain virallisesta kantilta. Se, että joku ei pidä jotakin vaihtoehtoa vaihtoehtona itselleen ei todellisuudessa poista itse vaihtoehtoa olemasta vaihtoehto. Se on jonkun valinta ja näkemys.
Ja miksi sinun pitää olla viljelemässä tuota kaikki on harmaata teologiaa? Miksi ei saa sanoa sitä huonoksi mikä oikeasti on sitä? Kyllä tässä maailmassa vaan on paljon pahojakin asioita vaikka on niitä hyviäkin ja siltä väliltä. Anna ihmisten valittaa, kertoa totuus, heillä on oikeus omiin kokemuksiinsa! He ovat sen eläneet läpi, miksi jotkut haluavat vaientaa toisten kurjat kokemukset, ihan niinkuin lääkäritkin tekevät? Ei saisi edes puhua siitä mitä toinen on joutunut elämään. Kyllä saa ja pitääkin!
"Kaikki on suhteellista" -paskateoriat häivyttää vaan todellisen elämän ja sen ääripäät pois tästä maailmasta ja saa ihmiset tuntemaan itsensä hyviksi silloinkin, kun tekevät vääriä asioita. Ihan niinkuin sama asia voisi olla toiselle hyvä ja toiselle huono. Tässä elämässä on oikeita ja vääriä valintoja. Tässä elämässä on pahoja ja hyviä asioita. Tässä elämässä on myös paljon sitä neutraalia siltä väliltä mutta nämä eivät poissulje toisiaan! Jos sinä haluat popsia pillerisi ja käyttää niitä, niin omapahan on elämäsi ja valintasi mutta se ei tee niistä lääkkeistä tippaakaan yhtään sen parempia muille ihmisille eikä sinullekaan! Ja siinä ei auta mitkään hyöty/haittasuhteiden analyysit. Myrkky on myrkky vaikka sen voissa paistais tai mitä siitä ajattelisi! Toisten ruumiit vaan kestää pidemmän aikaa ennen kuin sen tuhovoima tulee näkyviin kuin toisten ruumiit. Mun ei tarvinnu syödä kuin muutama viikko ja toiset tuntuu voivan syödä melkein parikymmentä vuotta ennenkuin tuho tulee näkyviin ja sitten on ihmisiä siltä väliltä. Kaikilla meistä on joku pohjaterveys ja omat perinnölliset sairausalttiudet. Huonommalla lähtökohdalla varustetut saavat oireensa vain aiemmin kuin ne, joilla on rautaisempi pohjaterveys. Kukaan ei välty tuhovaikutukselta pitkässä juoksussa, se on vain ajan kysymys.
Milloin?
Tämä on realismia!
Se, että sinä ylistät lääkkeitä tänään, ei tarkoita sitä, että vaikka viiden vuoden päästä olisimme kuulemassa täällä mitä sinulle silloin kuuluu! Voi olla, että mielipiteesi on tuolloin jo hyvin erillainen! Minäkin olen tuntenut henkilökohtaisesti ihmisen, joka mielellään söi lääkkeensä, hän on maannut haudassa jo pitkään!
Nyt et ymmärtänyt vissiin mun pointtia. Kutsuin järjenhäivättömäksi mesoamiseksi sitä, että jo valmiiksi herkässä ja vaikeassa tilassa olevalle ihmiselle (ap) syötetään hysteriaa ja pelkoa. Ei, tuollainen toiminta EI ole älykästä. Huonoja kokemuksia kärsineet purkakoot tuntojaan omien topiciensa alla ihan vapaasti, mutta ei hyvänen aika ap:lle! Hän tarvitsee tukea ja rauhallista apua. Epäkohtia voi tuoda esiin, mutta ihan silleen viisaasti ja oikeudenmukaiaesti ja suhteellisuudentaju säilyttäen.
Se ei ole pelon lietsomista, että kertoo myös sen kaiken mitä lääkärit jättävät kertomatta! Ihmiselle pitää kertoa koko totuus, että hän voi tehdä oikeat johtopäätökset. Tutkimuksin on osoitettu ne mitä täällä puhutaan, ne eivät ole mitään yksittäisiä huonoja kokemuksia! Antipsykootit auheuttavat aivovaurion ja se laitetaan "psykoosin oireeksi" vaikka tutkimuksin sekin on jo todettu, että lääke aiheuttaa sen. Tätä totuuttaa vain haluttaisiin hyssytellä, ihan niinkuin sitäkin, että ihmisiä kuolee lääkityksen tähden ihan oikeasti, niitä makaa tuolla hautuumaalla pilvin pimein! Ne, jotka jää henkiin vielä toistaiseksi kituvat kaikenlaisten lääkkeitten aiheuttamien sairauksien ja ongelmien tähden.
Se, että joku haluaa syödä lääkkeensä ja ei vielä ainakaan myönnä kärsivänsä jostakin lääkkeen tähden voi johtua monista tekijöistä kuten siitä, että hän ei tajua uusien puhjenneiden sairauksien yhteyttä lääkitykseen. Tai siitä, että hän on syönyt lääkettä pienellä annoksella tai niin lyhyen aikaa, että vielä ei hänen ruumiinsa oireile sen tähden. On yksilöllistä miten joku reagoi lääkkeisiin ja riippuu paljolti pohjaterveydestä milloin tuhot alkavat näkymään. Tutkimuksin tosin on osoitettu magneettikuvissa, että aivovaurio näkyy aivomassan pienentymisenä jo vuoden käytön jälkeen, kun on syöty antipsykoottia. Tämä on siis tutkittua tietoa! Se, että joku kertoo myös siitä henkilökohtaisen kokemuksensa kuinka hänen muistinsa ei toimi normaalisti ja kuinka hän ei kykene käyttämään älykkyyttään enään samassa mittakaavassa kuin ennen lääkettä on vain sama asia eri sanoin!
Tämä ei ole pelon lietsontaa vaan faktojen tuomista pöytään, jotka virallinen taho haluaisi pimittää kaikilta. Pelon lietsomisessa on kyse siitä, että kerrotaan asioita mitkä eivät pidä paikkaansa. Näin ei ole tässä tapauksessa. Te vain pelkäätte sitä, että totuus alkaisi saada jalansijaa ihmisten mielissä niin, että he eivät enään menekään hoitoon ollenkaan. Yritätte valhein ja pimityksen keinoin huijata ihmiset sinne! On parempi kuulla totuus ennenkuin mitään pahaa on itse "sairaalle" tapahtunut, kun tajuta se vasta sitten, kun vauriot on jo tapahtuneet. Kurjinta on huomata tulleensa kusetetuksi jälkikäteen.
Jos hoito todella olisi niin hyvää kuin sitä väitetään, eihän tämän järjestelmän tarvitsisi turvautua valheisiin! Ei täällä olisi kurjia tarinoita elämästä. Ei täällä olisi lääkevastaisia pakoilevia potilaita. Ei olisi kuolleita potilaita. Ei olisi näitä tutkimuksia. Mikään ei synny tyhjästä! Tämän kaiken kieltäminen on päänsä laittamista pensaaseen ja parhaimmillaankin irti todellisuudesta olevaa toiveajattelua.
Eikö se pitäisi jo maalaisjärjenkin sanoa, että ei myrkkyä syömällä voi mitään hyvää seurata ihmiselle! Saa siinä sitten toivoa parasta! Tämähän on täyttä hölmöläisen touhua alusta pitäen. Kuka idootti tämänkin sai läpi aikanaan ja miksi tätä vielä nykyäänkin harjoitetaan? Samaa sarjaa on kaikki muu aivojen vaurioittaminen sähköshokein ja lobotomioin. Ikäänkuin rikkinäiset aivot olisivat paremmat kuin terveet ja toimivat? Missä todellakin täällä on se järjen häiven? Aivot, jotka vastaavat koko ruumiin toiminnasta, sillä sieltä lähtee käskyt joka paikkaan. Vika ei tarvitse olla suuri silloin, kun se on aivoissa, että tuho on suuri koko ruumiissa.
On eri asia tulla huijatuksi lääkäreiden taholta, kun ei tiedä jotakin. Ja on suurta tyhmyyttä mennä heidän tuhottavakseen siitä huolimatta, että on jo tietoinen mitä siitä voi seurata. Teitä on varoitettu! Vastuu on silloin seurauksista myös yksilöllä.
Ja tämä on sitä aitoa tukemista ja välittämistä, kun ei halua toisia samaan kurjaan veneeseen itsensä kanssa. Toivottavasti vältätte minun kohtaloni tai ystäväni kohtalon tai muiden lääkkeiden vaurioittamien monien ihmisten kohtalot tässä maassa! Ainakin teillä on mahdollisuus valita onko se myös teidän kohtalonne vai tuleeko teille toisenlainen tarina elämästä. Valinta on vapaa!
Kuolleet ei puhu! Siinä on yksi syy miksi täällä on vähemmän niitä, jotka valittavat asioista! Minä puhun myös ystäväni puolesta, ettei hänenkin kuolemansa olisi ollut täysin turha! Hän kuoli äkilliseen sydän kohtaukseen, eikä hänellä ollut minkäänlaista historiaa sydänongelmista aiemmin. Seroquel sivuvaikutuslistoista voi tosin havaita mistä tämä kuolema oikeasti johtui! Hän kerkesi syödä lääkkeitään vuosia ennenkuin tämä tapahtui. Ja oli tyytyväinen käyttäjä. Opiskeli ammatin ja kävi myöhemmin töissäkin. Hänen isänsä oli vielä itse terveyskeskuslääkäri. Tästä epäilemättä tuli hänen lääkemyöntyvyytensä. Ja nyt häntä ei enään ole ollut pitkiin aikoihin! Hänellä oli myös päihdeongelma, joka on voinut myös vaikuttaa tilanteeseen, ehkä hän olisi kestänyt vieläkin pidempään, jos sitä ei olisi ollut mukana. Mutta ihmiset elävät monien asioiden yhteisvaikutuksessa, emme elä tyhjiössä. Meihin vaikuttavat niin geeniperimä, ympäristömyrkyt, lääkkeet, oma toiminta ja käytös sekä muut. Jossakin vaiheessa vaan raja tulee vastaan ja ruumis ei kestä enempää.
Noh. Mä edes yritin. Mesotkaa kun on niin kivaa. Toivottavasti ap saa hyvää, asiantuntevaa ja viisasta apua. Sekä tukea ja empatiaa sitä tarvitessaan. Samaa toivon sulle.
Eikö sen miehen tässä pitäisi olla se joka tarvitsee eniten apua?
Hyvä, asiantunteva ja viisas apu on psykiatriassa mahdottomus. Käsitteleväthän he mielikuvitussairauksia.
Jep. Mutta tän topicin pitäisi olla ap:n tueksi miehen auttamisessa ja tää on mennyt ihan metsään valitettavasti.
Näin käy lähes kaikkien ketjujen kanssa, samat sekopäät suoltaa samaa paskaa 24/7. Ne tulee ja valtaa ketjun offtopic sonnalla. Jos haluatte puhua traumoistanne tai psykiatriasta niin aloittakaa oma ketju siihen.
Miten ap:lla ja sen miehellä menee?
Kiitos sinulle! Olen lukenut paljon kirjoituksiasi ja huomannut, että itse ajattelen pitkälti samalla tavalla. On hyvä, että asioita tuodaan esille suoraan ja rehellisesti. Elämässäni olen oppinut sen, että valheellisuus ei koskaan kanna. Kaikessa kannattaa pyrkiä totuuteen ja rehellisyyteen, koska niiden pohjalle elämän rakentaminen on kestävämpää.
Minäkin olisin halunnut tietää psykiatrian varjopuolista ennen kuin itse ajauduin järjestelmään. En ymmärrä, miten kertominen siitä, mitä pahimmillaan voi käydä, pidetään pelon lietsomisena ja suhteettomana. Jos yhtään kaunistelisin kokemuksiani ja tilannettani, valehtelisin. Sitäkö ihmiset haluavat? Minusta valehtelu on huono asia, varsinkin terveyteen ja muihin tärkeisiin asioihin liittyen.
Käytin psyykenlääkkeitä yhteensä n. 7 vuoden ajan. Aluksi söin neuroleptejä, mikä oli jo ensimmäinen vääryys. Psykiatri vääristeli oireitani ja väitti minulla olevan psykoosialttiutta. En tajua vieläkään mitä ihmettä hän sillä tarkoitti. Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista psykoottisuutta! Pidän mahdollisena, että hän piti jotain persoonallisuuteeni kuuluvaa ominaisuutta psykoosialttiutena, mikä kertoo aika paljon psykiatrisesta ihmiskäsityksestä. Ihminen ja hänen elämänsä nähdään usein hyvin ahdasmielisesti. Se, minkälainen on, mitä on kokenut ja miten niihin reagoi, tungetaan ahtaisiin muotteihin, joista ei saa poiketa. Jos poikkeaa, sitä pidetään sairautena, vaikka kyseessä olisi omalaatuinen persoona! Sellainen minäkin olen, mitä ei siedetä.
En muista tarkkaan kuinka kauan söin neuroleptejä - ehkä n. 2 vuotta, kunnes siirryttiin masennuslääkkeisiin. Tosin jouduin osastolle viimeisen kerran v. 2003, joten tuolloin aloin syömään neuroleptejä uudelleen. Vuotta myöhemmin lopetin kaikki lääkkeet.
Yritän viesteissäni tuoda esille, että en kiellä kenenkään hyviä kokemuksia psykiatriasta. Jokaisella on tietenkin oikeus tehdä valintoja mitä haluaa. Kuitenkin pidän ongelmallisena sitä, että psykiatrian ammattilaiset eivät edelleenkään myönnä mitä haittoja pitkäaikainen lääkkeiden käyttö voi aiheuttaa. Lääkkeiden sivuvaikutuslistassa ei sitä lue. Lisäksi voi olla niin, että kaikkia sivuvaikutuksia ei ole vielä huomattu. Kukaan ei voi olla varma, että sivuvaikutuslista olisi täydellinen. Lisäksi kun ajattelee julkisuudessa ollutta tapausta, jossa psykiatrisella osastolla ollut potilas kuoli keuhkoveritulppaan, voi kysyä, onko tuollaisen lääkkeen antaminen milloinkaan oikein? Keuhkoveritulpan riski kuului lääkkeen sivuvaikutuksiin.
Psykiatrian suuria ongelmia ovat vääränlainen lähestymistapa ihmisten henkiseen kärsimykseen. Teoriaa aivokemian epätasapainosta ei ole tieteellisesti todistettu. Pakkohoito ja pakkokeinot osastoilla ovat ihmisoikeusloukkauksia, joista pitää kokonaan luopua. Niissä ei ole mitään hoidollista, vaan ne ovat pahoja koskamattomuuden loukkauksia, mitkä erityisesti valmiiksi traumatisoituneille ihmisille voivat aiheuttaa uudelleen traumatisoitumisen. Tuollainen on erityisen loukkaavaa silloin, kun esim. eristämiselle ei ole muuta perustetta kuin hoitajien mielivalta. Pakkokeinojen vähentämistä ollaan suunniteltu, mikä tuli esille yhdessä lehtiartikkelissa, mutta niin ei ole tehty. Voi kysyä, miksi? Olisiko syynä psyykkisesti häiriintyneen näkeminen alempiarvoisena tai, että sellainen ei ole ihminen ollenkaan? Ainakin silloin, jos psyykkisistä häiriöistä kärsivä on voimakastahtoinen, häneen käytetään helposti mielivaltaa.
Kuten totesin aiemmissa viesteissäni, en näkisi syytä kritiikkiin, jos psykiatria myöntäisi avoimesti, mitä haittoja sen suosimat hoitomuodot voivat aiheuttaa. Pitäähän somaattisellakin puolella tuoda esille kaikkien lääkkeiden ja toimenpiteiden vaikutukset, miksi psykiatriassa ei tehdä samaa? Salailu ja ihmisten harhaanjohtaminen on aina väärin. Sitten, kun asioita tuodaan esille niin ihmisten omakohtaisilla kokemuksilla kuin tutkimuksilla, sitä pidetään hysterian levittämisenä. :(
Minua myös harmittaa se, että kun tuodaan esille vaihtoehtoisia näkemyksiä ja hoito/auttamiskeinoja, ne ammutaan alas ja viestin tuoja halutaan vaientaa. Tuolla tavalla varmistetaan, ettei vaihtoehtoisia hoitomuotoja ja auttamisjärjestelmää ainakaan saada kehitettyä.
Luin täältä mielenkiintoisen keskustelun psykoosin kohtaamisesta ilman lääkkeitä. Se oli minusta hieno kirjoitus, mikä toi esille, että kaikkeen - ainakin mielen ongelmiin - ON OLEMASSA VAIHTOEHTOISIA NÄKEMYKSIÄ JA APUKEINOJA! Siksi toisenlaisten kokemusten kertominen, missä on saanut apua muilla tavoilla on tärkeää. Harmi vain, että monesti niihin suhtaudutaan huonosti. Jos kritisoi virallista linjaa, eikä halua sen mukana mennä, tulee tyrmätyksi.
Hyvän hoidon ja auttamisen perusteisiin liittyy auttajan asenne autettavaa kohtaan. Mikään terapia ei auta, jos suhtautuminen on huonoa. Asenne muutosta tarvitaan paljon, ennen kuin edistystä voi tapahtua!
Juurikin noin näyttää käyvän, huoh. Avaan uuden ketjun, josko vähän pysyisi ees aiheet kasassa.
Puolustat psykiariaa vain ideologisista syistä, et tietellisen näytön valossa. Totuus sattuu.
Mikä on totuus? Sinä väität että psykiatria ei ole tiedettä (https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykiatria), näytä sinä tieteellä miksi psykiatria on väärässä :)
Ps. Miksi et käytä samaa nimimerkkiä vaan vaihdat sitä koko ajan?
Psykiatrian puolesta http://www.psychiatrictimes.com/bipolar-disorder/psychiatry-remains-science-whether-or-not-you-dsm5
Tämä kannattaa lukea ajatuksella http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3843011/
Ei oikeudessakaan tarvii todistaa, että on syytön, vaan syyttäjän täytyy todistaa että on syllinen.
Psykiatrian lääketehtaiden tilaamat tutkimukset eivät ole uskottavia. Nehän lobbaavat politiikkaakin.
Esitä faktat ja ne ei kelpaa :D luitko yhtäkään antamaani linkkiä? Tämä asia on tällä kertaa tässä. Ei voi kauhalla ottaa, jos on lusikalla annettu..
Se on varmasti ihan totta, että topikit vaihtavat muotoa valitettavan nopeasti ja ap-aihe unohtuu matkalle. Ehkä yksi syy on, että psykiatria on itsessään erittäin ristiriitaista ja siksi näkemykset auttamistavoista ovat niin täysin vastakkaisen suuntaisia. Siten keskustelu vääjäämättä ajautuu siihen miten auttaa näin <--- vai ---> näin, kuvainnoillisesti ilmaistuna. Sitten debatoidaankin tavoista ja ap-aiheelle ei saada koskaan vastauksia. Toisaalta toivon, että itse debatista ap:t saisivat irti, jo enemmän (?) kuin yksipuolisista vastauksista.
Kuka taasen suoltaa mitäkin on ap:n ja muiden lukijoiden arvioitava itse.
Voi kun olisi edes noin, että kiisteltäisiin fiksusti ja hyvin perustellen eri hoitotavoista, mutta kun kommentit on tätä hysteriatasoa niin mielestäni se ei auta yhtään ketään vaan on yksiselitteisesti kiusaa ja pelon lietsontaa:
"Voi, minkä menitkään tekemään!
Miehesi elämä jakaantui elämään ennen tätä ja jälkeen tämän!
Saat kotiisi takaisin neurolepteillä vaurioitetun yksilön ja siinä ei mikään normaali enään päde. Goodbye ihmisyys!"
&
"Mielikuvitushäiriöitä ei ole olemassa ei ainakaan mitään ilman mittaamattomuuteen perustuvia kemiallisia epätasapainoja.se on 100% pseudotiedettä ja huuhaata ei oikeaa eksaktia lääketiedettä."
Jnejne.
Ja kun ei tuo kiistelykään auta ap:ta!! Missä näiden mukamas auttaa haluavien ihmisten OMA ymmärrys vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten kohtaamisesta luuraa? Tuntuu siltä, että tilanne on seuraava:
1. Hlö AP pyytää apua ja tukea
2. Hlö BP huutaa, että älkää AP:ta auttako vaan huomatkaa MINUT, minulla on asiaa, minäminä.....
3. AP poistuu areenalta viisaasti, koska tunnelma muuttuu sairaaksi.
Ja tämä on minusta sääli!
Järkyttävää! Sinulle on siis syötetty näitä kamalia lääkkeitä ja vieläpä TURHAAN! Toisaalta miksi tätä pitäisi edes hämmästellä, niin tolloa sakkia se porukka on, että eihän ne osaa muutakuin munia ihmisten elämään lisää ongelmia! Et todellakaan ole ainut väärin diagnosoitu etkä varmasti viimeinen!
Minäkin tunsin yhden ihmisen, joka ei edes tiennyt mikä se hänen "skitsofreeniansa" on. En minäkään sitä huomannut hänessä. Eikä hän itse tiennyt. Kovia mömmöjä hänelle siitä huolimatta syötettiin juuri sen tähden. Pitäisi lääkäreiden edes hoito perustella ihmiselle, jos sitä hänelle heidän mielestään pitää antaa. Näin ei näytä käytännössä tapahtuvan. Kuinkahan yleistä tämä on? Ehkä tämä on sitä medikalisoitumistakin psykiatrien epäpätevyyden lisäksi.
Mietin vaan, miten muut ihmiset saa potkut töistään, kun siellä töpeksivät mutta näin ei näytä tapahtuvan psykiatreille! Miksi?
Sentähdenhän minäkin pidän näitä antipsykootteja vihon viimeisenä keksintönä ja kuoleman airueena, kun siellä on näitä HENGENVAARALLISIA sivuvaikutuksia. Tuo veritulppa on vain yksi niistä monista. Sydänkohtaus, anafylaktinen shokki, neuroleptioireyhtymä, hengenvaarallinen ihoallergia yms. Kysyä voi, että miten voidaan määritellä hyöty/haittasuhde lääkärin mielessä, kun hän ottaa tietoisen riskin siitä, että potilas voi kuolla tähän hoitoon? Siihen päälle sitten ne vähemmän vakavat sairaudet, jotka vähintäänkin tekevät elämästäsi vaikeaa ja monet niistäkin vievät lopulta hautaan kuten diabetes, lihominen, kilpirauhasen vajaatoiminta yms.
Tähän väliin pitää sanoa se, että luultavasti Seroquelin takia sain muutaman veritulpankin. Niitä oli lääkkeen lopettamisen jälkeen siinä parin vuoden ajan mutta onneksi sitten lopulta loppuivat. Ja koska olen mielenterveyspotilas minulle todettiin päivystyksessä puhelimen välityksellä oireideni perusteella, että minulla on veritulppa jalassa mutta lääkäri nukkuu ja häntä ei herätetä ja tule aamulla, jos vielä silloin ongelmia on. Oli yö. Mitään ei sulle tehdä vaikka tulisit. Olisin kuollut siihen, jos ei Jeesus olisi auttanut minua. En jaksanut lähteä taistelemaan henkeni puolesta koska tiedän, että siitä ei ole hyötyä silloin, kun asenne on tämä. He eivät oikeasti tee mitään! Vietin kotiehtoollisen ja olin jo valmis lähtemään tästä maailmasta ja rukoilin apua ja siinä samassa, kun Jeesuksen veri meni ruumiiseeni lähti tulppa liikkeelle jalastani. Tunsin sen välittömästi. Jeesus minut paransi! Muuten olisinkin kuollut sitten siihen. Jalkani oli turvonnut lähes kaksinkertaiseksi ja se oli sentähden jo hyvin kipeä. Näin mielenterveyspotilaita jätetään heitteille ja tapetaan tässä Suomen maassa ja tämä on tositarina! En mennyt aamulla enään mihinkään, jalka oli normaali aamuun mennessä. Kukaan ei olisi uskonut vaikka olisin kertonut tämän heille. Hehän ei usko näitä ihmeparantumisia. Sain tämän jälkeen vielä muutaman lievemmän veritulpan ja jätin ne Jeesukselle. Hän paransi niistä jokaisen. Eli syöty lääke muutti vereni koostumuksen aika pitkäksi aikaa ennen kuin normalisoitui!
En minä ainakaan halua yhtäkään näistä sairauksista lisää jo olemassa olevien sairauksien lisäksi ja minusta on väärin, että psykiatrit saavat ohittaa jopa ihmisen tahdon ja sairastuttaa hänet pakkohoidon muodossa johonkin uuteen sairauteen. Tähän heillä on yhteiskunnan lupa ja oikeus. Minusta tämä on väärin! Ja tässä ei ollut edes ne aivovauriot mitkä lääkkeestä tulevat sekä se, että moni ei edes koe saavansa apua lääkkeistä itse "sairauteen". Aika moni skitsofreenikko kuulee esim. ääniä lääkkeistä huolimatta. Vai olenko väärässä? Näin olen käsittänyt. Eli harhat eivät lähde kaikilta! Eli missä on se perustelu, että hyöty voittaa haitat? Kuolema on minusta se suurin haitta. Eikä sairaudetkaan ole mitään vähäpätöisiä. Ja jos lääke ei vielä edes tepsi? Silti yritetään pitää yllä jotakin kummallista lääkkeet auttaa propagandaa! On toki heitäkin olemassa, jotka sanovat hyötyvänsä lääkkeistä. Oma kokemukseni myös on se, että ne veivät pois harhaisuutta itseltäni sekä rauhoittivat maniaa. Yksi lääke auttoi minua myös masennuksessa. Silti en suosittele kenellekään yhtäkään lääkettä. Haitat voittavat hyödyt mennen tullen! Kadun kaikkia psyykelääkkeitä mitä menin kurkustani alas laittamaan, niitäkin, joista aikanaan oli jotakin hyötyäkin!
Suurin osa masennuslääkkeistäkin on jo tutkimuksissakin todettu olevan plaseboluokkaa vaikutukseltaan varsinkin SSRI ryhmässä. Tieteellisesti on jo hylätty koko SSRI teoriakin paikaansapitämättömänä mutta silti tätä viljellään virallisena totuutena vielä nykypäivänäkin! Silti syötetään siihen vaikuttavia tehottomia lääkkeitä ihmisille.
Tuntuu, että koko psykiatria vain pelaa aivopesulla. Hoetaan kuin papukaijat samaa virallista paikkaansa pitämätöntä paskaa kaikille ihmisille niin paljon ja monta kertaa, että ihmiset uskovat sen vaikka omin silmin näkevät toisin. Tämä on aivopesua! Ja tietoista ihmisten harhaanjohtamista koska oikeaa tietoa on olemassa, joka todistaa heidän väitteensä vääriksi!
Kyllä on tullut nähtyä minkälaista meininki voi olla pahimmillaan terveydenhoidossa. Oli kyllä karmivaa lukea kokemuksesi. Onneksi paranit! Mutta kuten totesit, tuskinpa olemme ainoita ja viimeisiä, joilla on huonoja kokemuksia. Väärät diagnoositkaan eivät taida kovin harvinaisia olla, varsinkin psykiatriassa. Eihän siihen tarvita kuin lääkärin SUBJEKTIIVINEN MIELIPIDE, mitä on vaikea kumota.
Tosiaan mitään perusteita psykoosilääkitykselle ei kohdallani ollut, vaan kaikki johtui psykiatrin pakkomielteisestä näkemyksestä psykoosialttiuteen. Nuorena en osannut kyseenalaistaa lääkkeiden käyttöä. Suhtauduin niihin aluksi myönteisesti. Enhän voinut tietää, mitä niistä voi seurata!
On kauheaa, että pahassa olossaan ei voi luottaa edes lääkäreihin - tosin psykiatreja on joskus vaikea pitää lääkäreinä, koska he voivat saada paljon pahaa aikaan. Eipä paljon ihmisen kunnioitus ja etiikka paina, vaikka luulisi sen olevan lääkärin työssä kaiken a ja o.
Psykoosilääkkeet ovat melkoisia. Yhdessä vaiheessa minulle määrättiin Risperdalia. Jo ensimmäisestä pilleristä menin ihan sekaisin. Lopetin sen käytön samantien. Toki minulla oli ahdistusta, mutta "lääke" pahensi sen moninkertaiseksi. Tulin hysteeriseksi. En muista kerroinko juuri tuon vai jonkin toisen lääkkeen haitoista lääkärille, mihin hän vain tokaisi : "on se kumma." Ei suostunut edes myöntämään mitä kyseiset lääkkeet voivat aiheuttaa, vaan alkoi kyseenalaistamaan minua.
Kun siirryin masennuslääkkeisiin, koin niiden aluksi auttavan. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että niiden toimiminen on kohdallani ollut kyseenalaista. Masennuslääkkeet aiheuttivat impulsiivisuutta, mikä sai minut helpommin tekemään asioita ilman, että ajattelin seurauksia. Tunteeni saattoivat ailahdella laidasta laitaan lyhyen ajan sisällä, mutta toisaalta en tuntenut ja reagoinut "normaalilla" tavalla.
Impulsiivisuuden takia ajoin itseäni hankaluuksiin. Olin yksinäinen, mutta silloin kun joku lähestyi minua ja ehdotti tutustumista, annoin yleensä mahdollisuuden. Vaikka seura oli joskus haitallista, saatoin jatkaa yhteyden pitoa ihmisiin, jotka loukkasivat minua - joskus todella pahasti. Minulla oli pakkomielteitä, joista en päässyt eroon. Tilannetta pahensi se, etten aina edes tajunnut vaaratilanteita tai välittänyt niistä. Toisin sanoen tunnepuoleni ja reagointini ei toiminut, kuten terveellä ihmisellä. Ajatukseni olivat outoja. Voisi sanoa, etten käynyt ihan täysillä.
Herää kysymys miten paljon psyykenlääkkeet voivat vaikuttaa tunteisiin ja käytökseen? Miten paljon asioita voi selittää lääkkeillä, miten paljon persoonallisuudella? Näitä ja monia muita kysymyksiä olen miettinyt paljon. Selityksiä on varmaan monia, mutta tuntuu, etten koskaan tule saamaan varmoja vastauksia.
Kaiken kokemani jälkeen pidän psyykenlääkkeiden käyttöä kyseenalaisena. Jos niihin turvautuu, kannattaa olla hyvin varovainen. Muistan itsekin lukeneeni jostain, että skitsofreenikon harhat eivät välttämättä katoa lääkityksestä huolimatta. Luulisi, että tuolloin olisi pakko miettiä muita keinoja. Eihän lääkkeet ole silloin oikea hoitomuoto!
Skitsofreniasta voi kuitenkin parantua. Katsoin joskus amerikkalaisen dokumentin (valitettavasti en muista nimeä), jossa kaksi skitsofreenikkoa olivat parantuneet sairaudestaan psykoterapian avulla. Se sai minut vakuuttumaan, että kaikkiin psyykkisiin häiriöihin on syy. Tuo dokumentti on yksi osoitus siitä, että psykiatrian väite lääkkeiden välttämättömyydestä skitsofreenikoille ja muista häiriöistä kärsiville ei pidä paikkaansa. Eihän tuollaisia selviytymistarinoita olisi, jos psykiatrinen oppi olisi oikeassa. Vaihtoehtoja ja erityisesti toisenlaisia selviytymistarinoita tarvitaan, jotta suunta muuttuisi.
"Väärät diagnoositkaan eivät taida kovin harvinaisia olla, varsinkin psykiatriassa. Eihän siihen tarvita kuin lääkärin SUBJEKTIIVINEN MIELIPIDE, mitä on vaikea kumota."
Huomaatko, kun sanot, mikä on aivan oikein, että psykiatrinen diagnoosi on subjektiivinen mielipide mitä siitä seuraa koskien kaikkia psykiatrisia diagnooseja. Ne ovat _kaikki_ täysin subjektiviisia. Täten ei voi olla oikeita diagnooseja yhtään sen enempää kuin vääriäkään. Koko psykiatrinen diagnosointi on peli, jossa tieteellisinä faktoina esitetään subjektiivisia mielipiteitä toisen henkilön käytöksestä, ajattelusta ja tunteilusta sen mukaan mitä 'diagnosoiva' psykiatria sattuu olemaan mieltä. Haluan vain huomauttaa, että ihmettely vääristä, tai oikeista, diagnooseista on psykiatriassa älytöntä.
"Kun siirryin masennuslääkkeisiin, koin niiden aluksi auttavan. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että niiden toimiminen on kohdallani ollut kyseenalaista."
Tämä on hyvin tyypillinen havainto lukuisten 'masennuslääkkeiden' käyttäjien kohdalla. Aineet tuntuvat alkuun kivalta, mutta pidemmän päälle aineet ja niiden vaikutukset näyttävät ikävät puolensa. Kun on jo housussa, on myöhäistä enää perua. Pitkä kärsimys syntyy lyhyestä ilosta.
"Masennuslääkkeet aiheuttivat impulsiivisuutta, mikä sai minut helpommin tekemään asioita ilman, että ajattelin seurauksia."
Impulsiivisuus ja estotttomuus ovat tyypillisiä seurauksia SSRI-aineista. Ihmiset katuvat tekojaan, kun myöhemmin, ehkä vasta vuosien käytön jälkeen, ovat taas selvin päin. Havainnoissasi ei ole siten mitään yllätävää.
"Tunteeni saattoivat ailahdella laidasta laitaan lyhyen ajan sisällä, mutta toisaalta en tuntenut ja reagoinut 'normaalilla' tavalla."
Tämä on oikein tyypilistä seuraamusta SSRI-käytössä. Sen vuoksi lukuisat ihmiset tulevat leimatuiksi seuraavaksi 'kaksisuuntaisiksi' tai 'bipolaareiksi.' Hämäys, mikä vastaavassa tilanteessa tapahtuu on, että akateemiset psykiatrit uskottelevat ihmisiä luulemaan, että SSRI 'puhkaisi' kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikka todellisuudessa SSRI-aine aiheutti sekavan tunteiden edestakas kuohun. Siten he vakuuttavat sekä kollegansa vastaanotoilla että käyttäjät itse, että vika on henkilössä ei aineessa. Todellisuudessa SSRI:t 'puhkaisevat' (hassu käsite btw.) mielialan eestaas tempoilun aivan yhtä vähän kuin alkohli 'puhkaisee' humalan. SSRI:t _aiheuttavat_ mielialantempoilun siinä missä alkoholi _aiheuttaa_ humalan. Ihmisillä ei ole syntymästään 'kytemässä' 'kaksisuuntainen mielialahäiriö' yhtään sen enempää kuin humalakaan. Kyseessä on vain yksi psykiatrian silmänkääntötemppu lisää.
"Herää kysymys miten paljon psyykenlääkkeet voivat vaikuttaa tunteisiin ja käytökseen? Miten paljon asioita voi selittää lääkkeillä, miten paljon persoonallisuudella? Näitä ja monia muita kysymyksiä olen miettinyt paljon."
:) *hymyilen vain*
Kauttaaltaan tunnut olevan aika hyvin pohtinut ja ymmärtänytkin asioiden todellista laitaa psykiatriassa. Olisitko kenties riittävän avomielinen jopa ottamaan asiosta selvää syvemmin? Oletko koskaan lukenut Thomas Szaszia? Jos olet kiinnostunut ymmärtämään laajemmin mitä psykiatria on, miten ala toimii ja miksi on tutustuminen vaivan väärti. Saat enemmän vastauksia kuin osaat odottaakaan. Lupaan. Joka tapauksessa hienoa, että olet kertonut kokemuksistasi ja varoittanut heitä, jotka vielä miettivät lähteäkö psykiatrinsa ehdottamalle linjalle.
Pian julkaistaan Peter Götzschen uusimman teoksen suomennos nimeltään 'Tappava psykiatria ja lääkinnän harha'. Siinä käsitellään lähinnä psykiatrissa käytettävien 'lääkkeiden' vaikutuksia, viranomaishyväksyntään tarvittujen tutkimusten korruptoituneisuutta, psykiatrian valheiden levittämisen, toiminta- ja ajattelumallien vahingoillisuutta yksilölle ja yhteiskunnalle sekä psykiatrian pakottamisoikeuksista, joka on muuten suora ihmisoikeusrikos, seuraavaa inhimillistä kärsimystä ja hävitystä, aina tappoihin asti.
Siinä olet oikeassa, että meille ihmisille on varmaan ihan mahdotonta varsinkin toisen ihmisen ulkoapäin määritellä mikä vaikutus on ihmisen omaa persoonaa ja mikä lääkitystä. Vaikeaa on määritellä sitäkin mikä on sairautta ja mikä ihmisen omaa persoonaa. Onneksi joitakin työkaluja sen määrittämiseksi voi antaa.
Itse olen sairauteni kohdalla huomannut sen, että motiivit ratkaisee. Jos olen tehnyt jonkun asian esim. harhan tähden, on se ollut minun sairauttani. Esim. Kuulen äänen, joka kertoo mitä minun pitäisi tehdä ja myös minun mielestäni se on hyvä idea. Olen siis tehnyt sen asian ns. syyntakeettomana mutta se on myös minun persoonani kautta tapahtunut eli minä olen sen itse hyväksynyt ja siis kannan siitä vastuun oikea väärä akselilla moraalisesti. Jälkikäteen tietysti vasta sairaudentuntoisena tajuan, että harha vaikutti päätökseeni, että itsekin pidin sitä hyvänä ideana. Normaalisti en siis pitäisi! Normaalisti en edes kuulisi sitä ääntä ja siis en edes tekisi sitä. Monet äänet olen jättänyt tottelematta syystä, että ne sotivat moraaliperiaatteitani vastaan. Siinä mielessä pidän itseäni vastuullisena olentona päätöksistäni myös syyntakeettomana, olen tehnyt vain ne mitkä läpäisevät moraalini.
Lääkkeitä minusta on helppo verrata humalatilaan. Silloin olet kyllä oma itsesi mutta aine tekee sinun havaintokykyysi muutoksia samoin itsehillintään ja saattaa muuttaa tunnetilaasi. Sinun on ns. helpompi tehdä sen tähden asioita mitä et täysin selvin päin edes harkitsisi. Silti humalassakin toiset hillitsevät itsensä ja toiset eivät. Tähänkin voi ns. oppia. Itsehillintä loppupeleissä on päätös, jota seuraat tilanteesta, tunteista, havainnoista huolimatta. Uskon, että lääkkeet niinkuin humalatila voivat paljon altistaa tekemään asioita mutta loppupeleissä ihmisen arvomaailma sekä moraali ratkaisee mitä valintoja hän tekee sen aikana. Aivan niinkuin sairauden vaikuttaessa ihmiseen. Uskon, että nämä ovat pitkälle verrattavissa olevia tiloja keskenään. Tämä on siis oma arvaukseni, sen perusteella mitä itsekin olen kokenut omassa ruumiissani.
Uskon siis siihen, että varsinkin jos ihmisellä ei ole todella vahvoja päätöksiä ja lujaa suuntaa elämällään lääkkeet, sairaus tai päihteet voivat altistaa erillaisille tuntemuksille ja sitä kautta ohjata, että elämään tulee asioita mitä ei muuten tulisi. Ne eivät siis yksin tee sitä, ilman persoonaa mutta voivat viitoittaa tietä sille ja jos yksilö ei ole hyvin vahva puolustamaan omaa suuntaansa (jos hänellä vaikka ei ole suuntaa elämällään) lääke/humala/sairaus vie silloin ihmistä! Ja sitä kautta voi tapahtua asioita mitä muuten ei tapahtuisi!
Minua on suojellut kolme asiaa elämässä, että minulle ei pahemmin ole käynyt tämän keskellä. Päätökset, jotka tein pienenä. Jumalan laki mitä olen yrittänyt pitää parhaani mukaan eli raamatun Sana mitä olen soveltanut omaan elämääni. Olen pelännyt eniten Jumalaa. Ennen se tosin oli rakkauden suorittamista, nyt kiitollisuuden osoittamista armossa elämistä. Jumalan varjelus. Jos näitä ei olisi ollut, olisi minulla ollut kiusauksia ja mahdollisuuksia tehdä paljon asioita mitkä olisivat olleet hyvin vääriä ja jopa kamaliakin. Tilanteita niiden tekemiseen tai niitä altistavia tekijöitä ei ole puuttunut elämästäni.
Silti minäkin olen tehnyt paljon asioita sairauksissani, joita kadun jälkikäteen kuten olen kärsinyt shoppailuongelmasta sekä muuttanut sairauksissani. Pelko on ohjannut koulujen lopettamisia sekä olen jättänyt asioita tekemättä pelon tähden mitä ei oikeasti ollutkaan. Olenko siis vastuussa näistä itse vai sairauteni?
Näin jälkikäteen tajuan, että jotakin näistäkin olisi ollut vältettävissä jos olisin tajunnut muutaman asian aiemmin; se on ahneutta, siis syntiä tai että ei minun tarvitse pelätä, kun Jumala suojelee minua. Tai sen mitä aito rakkaus todella on moniulotteisesti. Toisaalta ei ihmisestä ikinä täydellisyyttä tällä puolen elämää löydy. Olemme kaikki vajaita. Olemme matkalla. Siksi tarvitsemme armoa. Tavallaan siinä mielessä olen ajatellut, että olen siis vastuussa näistäkin hölmöilyistäni, tavallaan ne tapahtuivat sen tähden, että en ollut vielä tajunnut näitä syntejäni ja siis ne pääsivät hallitsemaan minua sen tähden. En vielä osannut rakkautta tarpeeksi. Olen tehnyt asiasta nyt parannusta.
Mutta tekohetkellä olen tehnyt ne hyvässä uskossa ja sairauttani ja siis olen ollut syyntakeeton. Omatuntoni on puhdas koska en tajunnut niitä synneiksi silloin, en osannut niitä asioita silloin, en tehnyt niitä tahallani mutta tunnustan ne synniksi nyt, kun sen ymmärrän. Tässä shoppailuongelmassa on ollut takana pelko, että ei ole vaatteita tarpeeksi, kun lapsena ei ollut eli trauma ja sitten äänet, jotka kertoivat kurjista tulevista ajoista, joihin varauduin - pelko. Toisaalta tämä rakkauden ansaitsemispolitiikka, että olet sitten rakastettava tulevan miehesi silmissä, siis kauniimpi, eli yrittänyt ratkaista yksinäisyyttä.
Motiivi on ollut oikea mutta se ei tee vielä asiasta hyvää ja oikeaa. Tämä on ihmisen tragedia!
Kiitos viestistäsi!
Kyllä, kokemuksillani haluan tuoda esille miten psyykenlääkkeet voivat vaikuttaa varsinkin silloin, kun on vaikeassa elämäntilanteessa. Kun otan huomioon kaikki mikä vaikutti minuun nuorena aikuisena, psyykenlääkkeiden käyttö oli vaarallista. Vaikka mitään peruuttamatonta ei tapahtunut, kaikki sekoilu ja huono käytös on aiheuttanut valtavasti häpeää ja syyllisyyttä. Sellainen aiheuttaa lisäkuormitusta ja vaikeutta päästä asioiden yli. Voi vain toivoa, että ajan mittaan helpottaa.
On tärkeää, että ihmiset saavat tietoa. Jos ei ole tietoa, ei tiedä mihin ryhtyy. Minullakin meni kauan ennen kuin ymmärsin mitä psykiatria on. Kun viimeisen kerran jouduin osastolle, alkoivat silmäni aueta.
"Olisitko kenties riittävän avomielinen jopa ottamaan asiosta selvää syvemmin? Oletko koskaan lukenut Thomas Szaszia?"
Kyllä. Tässä tilanteessa kaikki uusi tieto, oivallukset ja näkökulmat ovat tervetulleita. Thomas Szasz on tuttu nimi, mutta vielä en ole lukenut hänen kirjojaan. Kiinnostaa kyllä.
"Pian julkaistaan Peter Götzschen uusimman teoksen suomennos nimeltään 'Tappava psykiatria ja lääkinnän harha'"
Ok, täytyypä lukea. On varmasti minulle sopiva kirja.
Kyllä toi kuulostaa ihan hyvältä ajatukselta kiikuttaa ihminen hoitoon jos tuollaisia oireita. Aika pahalta sotkulta myös "kuulostaa". Nuo neuroleptit aiheuttivat minulle epileptisiä kohtauksia. Johtava skinkki suositti neulogisia tutkimuksia. Ja nuo eläkepaperit. Olen tapellut jo 2,5 vuotta eläkevakuutusyhtiön kanssa eikä homma etene mihinkään.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mitä lääkettä söit ja kuinka pitkään?
Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.
Käykää allekirjoittamassa!
Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.
Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.
Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".
Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.
Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.
Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.
Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.
Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?
Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0
Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!
Kiitos kaikille & keväisiä päiviä!
http://areena.yle.fi/1-3083106
Kannattaa katsoa!
Muualla euroopassa asia on viety jo pidemmälle ja siellä ihmiset joutuvat taistelemaan oikeuksistaan luontoon. Tätä yritetään siis viedä eteenpäin koko euroopassa. Asia on vakava! Herätkää suomalaiset! Ryöstö on käynnissä, troijan hevonen on jo täällä!
VAROITUS
Monen vuoden kokemuksella voin kertoa, että kannattaa olla tarkkana mitä lääkkeitä miehellesi aletaan antaa. Oma kokemukseni lääkäreistä ja mielenterveysongelmista on, että minun mieheni pumpattiin niin täyteen lääkkeitä, että hän yritti itsemurhaa. Nyt olen saanut hänet irti lääkäreistä ja lääkkeettömäksi. Hän voi paremmin kun koskaan ennen.
Älkää suostuko lääkkeisiin !!!
Propagandaa! Itse kuntouduin lääkityksen avulla omasta mielestäni hyvin.
8.126 virallista ilmoitusta kansanäänestyksen järjestämiseksi. Laitan tästä tietoa sellaisillekin ihmisille, joilla on juuri nyt henkilökohtaisesti muuta mielessä. Puolison vaikeiden huolien lisäksi on hyvää aikaa aina välillä vähän miettiä muita asioita.
Hyvää kevättä kaikille.
Kiitos. Kävin kirjoittamassa. Asia on uskomattoman tärkeä.