Muistatteko, kun somalit alkoi vääntymään suomeen, v.2010 tuli 4308 somalia ja perässä sukulaiset, vuoden lopulla niitä oli 12 998 .. Vanhasen hallitus, etupäässä maahanmuuttoministeri Thors ja sossuministeri Hyssälä lupasivat, että somaleiden maassaolo on vain väliaikaista, vain parin vuoden kestävä ja sen jälkeen heidät palautetaan kotimaahansa.
Nyt suomessa asuu Soinin mukaan 35 000 somalia täällä syntyneet, joita arvioidaan olevan 5200.
Nyt 6 vuotta, olemme sietäneet näiden rahanahneutta ja suun soittoa, rasistiksi nimittelyä ja yhä edelleen niitä on täällä. Somalaleista 86% on työttöminä, 80% somaleista on rikosmerkintä.
Somalit aloitti mamutukisummien noston, kun mikään ei riittäny näille ja sossuja uhkailemalla saivat nostettua lisää tukia, koska sossut eivät uskaltaneet kieltää tai olla antamatta lisää rahaa näille..
Somaleilla on valtion palkkaamia maahanmuuttokonsultteja, somaleja, joiden tarkoituksena on edistää somalien maahanmuuttoa ja niiden toimeentulotukien korotusta, eli tuoda lisää somaleja suomalaisten elätettäväksi.. ja näitähän lappaa kieli pitkällä.
Alkaa riittämään näiden vätysten elättäminen. Voivat liian hyvin suomalaisten rahoilla, kaikki järjestään ylipainoisia leväp..itä

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jokaisessa haastattelussa somalit kritisoivat suomalaisia ja keksivät mitä kummallisempia syitä rikoksistaan. Eräs somalinaikkonen väitti länsimaalaisuuden altistavan somaleita rikoksiin, mutta ei havainnut että ovat valinneet väärän yhteiskunnan. Muslimit ovat röyhkeitä pirulaisia eivät ota vastuuta edes Suomeen tulostaan, asennoituvat kuin heidät olisi pakkosiirretty.
”Lopetamme, koska haluamme ottaa etäisyyttä suomalaiseen Soldiers of Odiniin emmekä ylipäätään halua, että meidät liitetään uusnatseihin tai oikeistoradikaaleihin”, tiedottaja Arne Andersen kertoi Radio24syv:lle.
Radiokanava kertoo paljastaneensa Soldiers of Odinin kytkökset moottoripyöräjengeihin ja äärioikeistolaisiin ryhmiin sekä suomalaiseen emojärjestöön, jota radiokanava kuvailee natsijärjestöksi.
Kaupunkien kaduilla partioiva Soldiers of Odin perustettiin Kemissä lokakuussa 2015. Useilla järjestön suomalaisilla johtohahmoilla on väkivaltarikostausta. Perustaja Mika Ranta on kertonut julkisuudessa olevansa kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen jäsen.
Järjestö on kiistänyt olevansa rasistinen tai rikollinen järjestö ja sanonut partioivansa kaduilla lisätäkseen ihmisten turvallisuuden tunnetta.
Soldiers of Odin on levinnyt Suomesta kansainvälisen julkisuuden saattelemana Tanskan lisäksi ainakin Norjaan, Viroon ja Ruotsiin.
ILMOITUS toiminnan lopettamisesta ei ilahduttanut Soldiers of Odinin kaikkia jäseniä Tanskassa. Järjestön verkkosivuilla käytiin katkeraa keskustelua siitä, voivatko muutamat johtohenkilöt lopettaa koko verkoston toiminnan, Radio24syv kertoo.
Hyvä nimimerkki sulla, vastaa tuottamaasi "sisältöä".
Muistan kun somaleja alkoi vääntymään paikkakunnallemme 80-luvun lopulla. -30 vuotiaita, hyväkuntoisia, hienosti pukeutuvia, paikallisessa yökerhossa rommikolaa ryystäviä, entisestä sairaalasta vokiksi muutetussa rakennuksessa täysihoidossa eläviä. Luonnonkaunis paikka suuren järven niemessä. Syrjäistä sijaintia kompensoi maksuton kuljetuspalvelu.
Työllistävä vaikutus. Serkkuni oli paikallisen sähköfirman palveluksessa ja kertoi ko. keskuksen olevan jatkuva ja kokoaikainen työkohde.
Käytössä olevista kolmesta kerroksesta yksi oli aina remontissa. Paitsi rakennustekniset työt niin serkkuni sähkärinä hoiti asuntojen kaikkien koneiden vaihdot ja asennukset sekä tietenkin sähköasennuksiin tarvittavat korjaukset.
Lähiasukkaat lohduttautuivat ajatuksella, että läpi yön kestävien, nurmikkonuotion ympärillä pidettävien heimokokousten olosuhteet hankaloituvat talven tullen.
Nyt kyseinen kookas rakennus on ollut tyhjillään jo useamman vuoden.
Näinpä. Pieneen Ruotsiinkin vääntyi 1960-60 -luvuilla lähes 400.000 suomalaista. Mutta oli pakko: Suomesta ei työtä löytynyt. Onneksi Ruotsin autotehtailta löytyi työtä - jota ruotsalaiset eivät tahtoneet tehdä: suomipoika - ja -tyttö tahtoikin näyttää kykynsä. Tästäpä syntyikin slogan "hanakoita työn perään". Kuten me itsestämme hyvin tiedämmekin. Tuli sukua ja rikoksiakin, kuten tiedämme. Ja eristyneisyyttä ruotsalaisesta yhteiskunnasta, vaikka toki volvoja ja omakotitaloja.