Meillä on täällä enemmän kuin meille kuuluu

Meillä yltäkylläisyydessä tavaravuorien keskellä elävillä on varaa auttamiseen jos vain halu riittää.
Valitettavan monen ahneus on paljon vahvempi voima kuin auttamisen halu. Minä itse, kaikki mulle heti ahneus on kovin yleistä. Mistään ei haluta luopua, vaikka joka paikka pursuaa tavaraa ja lisää ostetaan.
Ruokaa heitetään menemään kun ei ähkyltä kyetä syömään, tai sitten vain kyllästytään makuun.

Meille kaikille tekisi hyvää koittaa elää eurolla päivässä vaikka kuukauden, jonka jälkeen voisi arvioida uudestaan, että haluaako auttaa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/189546-arkkipiispa-tvssa-meilla-taalla-enemman-kuin-meille-kuuluu
32352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Monikulttuuri ei toimi missänpäin eurooppan maassa, joten ihmettelen miten jotkut kuvittelevat sen toimivan Suomessa.

Näin sanoi Saksan Liittokansleri Merkel kerran monikulttuurisuudesta saksassa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti lauantaina, että monikulttuurisen Saksan rakentaminen on "epäonnistunut täysin".

Kristillisdemokraattisen puolueensa, CDU:n nuorisojärjestön kokouksessa Merkel totesi BBC:n mukaan, että myös maahanmuuttajien olisi pitänyt tehdä lujemmin töitä integroituakseen saksalaiseen yhteiskuntaan. Merkel viittasi etenkin saksan kielen opetteluun.

- Huijasimme itseämme jonkin aikaa, kun sanoimme "etteivät he ole tulleet jäädäkseen, vaan lähtevät joskus pois", Merkel sanoi viitaten 1960-lukuun, jolloin Saksaan kutsuttiin hänen mukaansa ulkomaalaisia työntekijöitä.

- Ja tietenkin yritys rakentaa monikulttuurinen yhteiskunta ja elää rintarinnan sekä nauttia toisistamme on epäonnistunut - se epäonnistui täysin, Merkel sanoi puheessaan BBC:n mukaan.

Saksassa hiljan julkaistun mielipidemittauksen mukaan 30 prosenttia kansalaisista uskoi, että ulkomaalaiset valtasivat maan. Yhtä moni uskoi maan noin 16 miljoonan maahanmuuttajataustaisen henkilön tulleen Saksaan sosiaalietuuksien vuoksi.

Äänestä

>>>Meillä on täällä enemmän kuin meille kuuluu<<<
Paljon on selaisia suomalaisia joiila ei ole mitään ns. vokien rikastuttamin pitää tätä vouhotusta yllä ja tulijoitten hoteisoituminen.

Äänestä
  • Vokien johtajilla taitaa olla enemän kuin kuuluu

    Äänestä

Jos sinusta tuntuu tältä, niin maksa omistasi!

Älä vie meiltä muilta jotka hädin tuskin selviämme omillamme.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vaihdoitko BMW:n vai Mersun ja nyt osamaksuerät erääntyvät?

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Vaihdoitko BMW:n vai Mersun ja nyt osamaksuerät erääntyvät?

    ILikee soittaa vielä suutaan kyllä on raivä

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Vaihdoitko BMW:n vai Mersun ja nyt osamaksuerät erääntyvät?

    Pikkuusen jotakin rajaa tuohon leuan louskutuksehen! Täs maas on melekoonen joukko, joilla ei bemaria tai mersua oo koskaan varaa ostaa ja jokapäiväänen leipäki on tiukas! Tuollaaset kommentit vaan vihaa ja katkeruutta lisää! Ei siinä maahantulijootten olot pitkäsjuaksus ainakaa helepotu senkummemmin ku näitten suvakki"nuorissa on tulevaisuuksienkaa". Onko siälä korvaanvälis mitää? Ku ihiminen on omasta miälestänsä "suvaattevuudehnansa" muita pareet, nii pakkaa överiksi mennä!! Tuli vähä "pohojammaalla",toivottavasti ymmärrättä!!

    Äänestä

  • Aloittaja

    No kuule pohojalaasta verta virtaa minussakin ja aina pitää olla komiampaa kuin naapurilla!
    En usko, että monessakaan pohjalaistalossa mersun tai bemarin osto on rahasta kiinni, niitä kun saa käytettynäkin ja nuoriso rahtaa saksanlautalla toinen toistaan isoompia ja komiampia piiliä tontille.

    Taisi kolahtaa, kun niin suutuit? Ei ne valtavat autorivistöt siellä Käyttöautolla säilytystä varten ole, vaan eteläpohjalaiset ne sieltä ostavat joka ainoan ja varmasti joukossa on joku sellainen, jolla ei oikeasti olisi varaa kuin käytettyyn, mutta kun ei anna luonto periksi, kun naapurikin osti uuden.

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    No kuule pohojalaasta verta virtaa minussakin ja aina pitää olla komiampaa kuin naapurilla!
    En usko, että monessakaan pohjalaistalossa mersun tai bemarin osto on rahasta kiinni, niitä kun saa käytettynäkin ja nuoriso rahtaa saksanlautalla toinen toistaan isoompia ja komiampia piiliä tontille.

    Taisi kolahtaa, kun niin suutuit? Ei ne valtavat autorivistöt siellä Käyttöautolla säilytystä varten ole, vaan eteläpohjalaiset ne sieltä ostavat joka ainoan ja varmasti joukossa on joku sellainen, jolla ei oikeasti olisi varaa kuin käytettyyn, mutta kun ei anna luonto periksi, kun naapurikin osti uuden.

    Ei uskoisi jotta ootkos varma

    Äänestä

Missä ihmeen kuplassa ketjun hullu aloittaja asuu??? Taitaa olla SPR:n kovapalkkaisia johtajia.
Suomi ja suomalaiset on konkurssin partaalla. Valtion budjetista puuttuu joka vuosi 8 MILJARDIA ja velkaa on jo vanhastaan yli 100 MILJARDIA!
Liki 900 000 suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella mutta ei kiinnosta SPR:n kovapalkkaisia johtajia kun siitä ei saa kymppitonnin kuukausipalkkaasna.

Kerro nyt jo stana kerrankin mistä haluat tinkiä että pakolaisMILJARDIT katetaan? Heitetäänkö vanhukset kaduille vai suljetaanko terveyskeskukset muilta kuin pakolaisilta? Suljetaanko tiet ettei ne kulu? Pidennetäänkö hammashoitojono vuoteen? Ruikutat koko ajan rahaa pakolaisille muttet kerro mistä taikaseinästä se tulee?

Äänestä

En omista asuntoa, olen siis asunnoton. Lämmintä ruokaa en saa päivittäin, koska ei ole varaa ostaa ruokatarvikkeita. Asun vuokralla halvassa yksiössä. Vihanneksia ja hedelmiä ei ole ollut varaa enää moneen kuukauteen hankkia. Nyt jouduin lopettamaan kalliin lääkkeen. Kursin ja paikkaan itse rikkinäisiä kuluneita vaatteitani. Olen laihtunut tämän köyhyyteni takia paljon ja painan 56 kiloa, pituutta on 170cm, olen nainen. En jaksa enää kuulla yhtään sanaa, että meillä on varaa! Kiitos. Ja nytkin on nälkä, söisin vaikka mitä hyvää ruokaa, mutta ei ole sitä rahaa niin ei.

Äänestä

Rip suomi. Meillä oli varaa joskus nyt ei oo kun velkaa ja loisivia matuja jotka vie loputkin. En minäkään naapuria auta ennenkuin oma pesä kunnossa. Missä helvetin todellisuudessa jotkut ihmiset elää. Taikalaatikosta rahaa kaikille ei jumalauta.

Äänestä
  • Kyllä piispa tietää mistä puhuu, yliopiston käynyt korkea herra. Ei tuollaiseen asemaan tyhmät pääse.

    Äänestä


  • MeilläOnUneIma kirjoitti:

    Kyllä piispa tietää mistä puhuu, yliopiston käynyt korkea herra. Ei tuollaiseen asemaan tyhmät pääse.

    Elintasopakolaisten hyysäys ihan turhaa ja on suomalaisten heikkoutta näin tehdä.

    Äänestä

  • Se mikä rasimia luo on poistettava, eikä rasismia ole oman puolustaminen, toisen kavaluudelta röyhkeydeltä.

    Äänestä

  • Röyhkeät-vittuun kirjoitti:

    Se mikä rasimia luo on poistettava, eikä rasismia ole oman puolustaminen, toisen kavaluudelta röyhkeydeltä.

    Aika natsimeininki. "Se mikä luo on poistettava". Savupiipun kautta?

    Suvakit on niitä pahimpia natseja nykyaikana.

    Äänestä

  • Eikövaan kirjoitti:

    Aika natsimeininki. "Se mikä luo on poistettava". Savupiipun kautta?

    Suvakit on niitä pahimpia natseja nykyaikana.

    Suvakki on soluttaja, lontoosahan muslimit huutavat jo joukolla jottä tämä on meidän maame, pian sitä huutoa on seinäjoellakin, pelkällä tulemisella meinaavat suomemme vallata, herää suomalainen totuuteen.

    Äänestä

Video: Ulkomaalaistaustaiset mellakoivat ja murtautuvat urheiluliikkeeseen Ranskan Nantesissa

Video on julkaistu 7.4.

http://mvlehti.net/2016/04/10/video-ulkomaalaistaustaiset-mellakoivat-ja-murtautuvat-urheiluliikkeeseen-ranskan-nantesissa/

Komenteja:

-Ja täällä Suomessa äärisuvaitsevaisto meinaa tukehtua kiukkuunsa, jos joku vähänkään yrittää rajoittaa tuon aineksen maahanpäästämistä... Turha kiukutella, kyllä sitä maahamme valuu tasaiseen tahtiin -mistäs ne päättäjät järkeä saisivat kunnei sitä tähänkään asti ole ollut.. Niin moni Euroopan maista jo pilalla, surullista.

-Ihmettelen, että ei ne ammu koko paskaporukkaa.

-Hehän vain keskustelevat käsillään.. ja jaloilla.. kivillä.. polttopulloilla... jne.

Tykkää · Vastaa · 5 · 1 t

-Voiko noille kukaan mitään, ne on ihan eläimiä, en vaan tiedä mikä eläin olis yhtä inhottava.Itse inhoon ylikaiken niljakkaita ja limaisia olioita.

Äänestä

järkiä sulla reppana ei vaan tunnu olevan jos on lusikalla saanut niin ei voi kapustalla vaatia

Äänestä

Seppo Huhta
24 min ·
EN LUOVU SUWAKKIYSTÄVISTÄNI,VAIKKA SUWAKKIUTTA INHOAN ENTISTÄ ENEMMÄN !
Vaikka olenkin huomannut,että osalle - ainakin suwakkituttavistani - on ollut aiempaa hankalampaa heittäytyä keskusteluun kanssani,vaikka kysymys olisi bussilippujen hinnasta, kesärenkaiden pitävyydestä tai lasten harrastusmahdollisuuksista.
Suwakkeja on joka lähtöön niin kuin on meitä normaalisti ajattelevia ihmisiäkin.
On esimerkiksi toimittajasuwakkeja,joille näyttää olevan hyvin,hyvin tärkeää,että omassa porukassa tulee hyväksytyksi (eräänlainen sopuli-ilmiö) ja kehutuksi siksi,että kirjoittaa,puhuu ja esiintyy sotilaskarkureiden etujen ajajana.
Joskus homma tosin menee ns. reisille niin kuin eilisiltaisessa (ma) a-studiossa,jossa nuori tutkijanainen ei suostunutkaan ikäisensä toimittelijanaissuwakin ihan vietäväksi ja johdattelevien kysymysten - vastauksillaan -vahvistajaksi,kuin vain osittain.
Oli säälittävää katsella toimittelijaa jota otti niin lujasti päähän,kun ainakaan tuosta haastattelusta,ei suwakkirälssi tule "papukaijamerkkiä " myöntämään ja selkään taputtelut ja päänsilitykset jäävät saamatta.
TOSSUNALTA TODISTAJAT : )
Sitten ovat nämä partanaama - tekokaljuiset sotilaskarkureiden ikäiset suwakki"miehet",joille on "ammaispöydän" äärestä määrätty agenda jota pitää toistaa kaikuna.
Nämä ne vasta säälittäviä ovatkin,kun niistä näkee päällepäin,että eihän nämä edes tiedä mistä puhuvat,sen kun vaimon/kilhlatun/avokin/tyttöystävän suosion menettämisen pelossa puputtavat mitä on suuhun pantu.
IKIAIKAISET SUWAKIT
Ne taas ovat näitä satuhasseja,erkkituomiojia,sirpapietikäisiä,astridthrosseja,jokseenkin kaikkia vasemmistoliiton politiikkoja ja muita sellaisia joille on viimeiset viisikymmentä vuotta ollut elämässä kaksi yli muiden: oma etu ja eliitissä pysyminen ja kaiken sen vastustaminen mikä on kansan enemmistö tahto.(uhmaikä on hirttänyt kiinni ja kaasu kanssa : ) .
KUKKAHATUT JA NIIDEN TYTTÄRET
Kukkahattutädeille on tietysti tärkeää todistaa,että ,vaikka ruumis vanhenee niin mieli nuorenee - ei sinänsä huono tavoite - mutta,kun se todistetaan sillä,että ajetaan yhä hullumpia asioita,jotka ovat antagonistisessa - sovittamattomassa - risitiriidassa omien perusarvojen kanssa ,kuten esim. feminismin,jota on ajettu viimeiset 40 - 50 vuotta ja nyt sitten halutaan todistaa omaa "älyllistä" nuorekkuutta tukemalla muhamettiläisyyttä,jolle feminismi on pahinta mahdollista myrkkyä. Kaikki liisajaakonsaaret ovat näemmä päättäneet yhtyä tätipuolustukseen sotilaskarkureiden rinnalle.
Tyttäret -vihreitä kympintyttöjä taas "luontevasti" ovat sotilaskarkureiden kainalossa -historia on todistanut,että aina on ollut joukko naisihmisiä( Ja jos valloittajat olisivat olleet naisia niin taatusti olisi löytynyt myös joukko "langenneita" miehiä),jotka ovat langenneet valloittajien edessä,että sinänsä ei mitään uutta auringingon alla,koska ovat suht samanikäisiäkin partalasten kanssa,hohkaavat humanismista ,höpön,pöpön. II-maailmansodan aikaiset norjalais- tai ranskalaisnaiset jotka teoistaan "palkittiin" esim. ajamalla kaljuksi,eivät sentään väittäneet olemattomia ja yrittäneet selittää tekosyillä menettelyään mutta nämä nykyiset "lankeajat" koittavat ihan tosissaan höpsötellä,että mukamas on kysymys jostakin muusta kuin siitä ittestään - pohjimmiltaan - uskokoon ken haluaa,minä en usko.
MUTTA IHMINEN SE ON SUWAKKIKIN
Mulla on muutamia suwaitsevaistoon kuuluvaa ystävää. Myönnän,että - molemmin puolin - joskus vältämme puhumasta sellaisista aiheista jotka korostavat näkemyserojamme toisten aiheiden hyväksi jotka puolestaan korostavat samanmielisyyttämme sekä "vanhaa" ja lujaa ystävyyttämme.
Tosin joskus esim. "sotilaskarkurikeskustelua" ei voi välttää jos sen nostaa esiin,vaikka joku kolmas osapuoli.
Sitä paitsi onnekseni suwakkiystävistäni suurempi osa on -niin kuin realistiystävistänikin - ihmisiä jotka ajettelevat moniarvoisesti,eivät yksisilmäisesti,se helpottaa kommunikointia myös näissä pakolaiskeskusteluissa. Uskon,että suurelta osin tilanne on - ainakin vielä - sama suurimmalla osalla ihmisiä. Toivon,että tällaisena se jatkuisikin,tosin pahoin pelkää,että,kun Suomessakin "pakolaiskysymys" entisestään eskaloituu,silloin esimerkiksi yhä useammat ystävyyssuhteet,puhevälit ja keskusteluin rakennetut sillat katkeavat ,kovan äänen myötä.
KESÄ TULEE ;PAHA TULEE ?
Kesä tulee varmasti,tuleeko "paha" sitä emme tiedä mutta mikään ei - ainakaan vielä - kerro siitä,että tilanne paranisi ja esimerkiksi naisrauha Eurooppaan ja Suomeen.
Maanosaamme on ennakkoarvioiden mukaan vyörymässä loppuvuodesta jopa kolminkertainen määrä sotilaskarkureita ja muuta roskasakkia - enkä tietenkään tällä tarkoita esim., pieniä muslimityttöjä.
Maan hallituksen ja eduskunnan on puolustettava - Suomen lain voimalla meitä suomalaisia ! -.On säädettävä lakeja,jolla sotilaskarkureiden invaasio pysäytetään ja palautukset nopeutetaan mahdollisimman sujuviksi.

Äänestä

Sotilaskarkureilta ja turvapaikkaturisteilta ja 18-45 -vuotiailta yksin matkaavilta miehiltä sekä ei -krisityiltä tp-hakijoilta on rajat suljettava heti.
Ja joka ikinen alle 20 vuotiaaksi ilmoittautuva tai nuori henkilö on ikätestattava.

Äänestä

Alottaja on TROLLI, äläkää vastaalko sen typeriin mietteisiin mitään.
Annetaan sen elää omassa pikku kuplassaan.

Äänestä
  • Arkkipiispa on trolli. Ei ole aikoihin noudattanut raamatun sanomaa.
    ISIS noudattaa kaikkein tarkimmin pyhää kirjaansa, eli pilkuntarkasti. Siihen nähden on aika kummallista, että suvakit ja matut kuorossa kiljuvat, että sillä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

    Äänestä

  • samaa mieltä jos kukaan ei vastaisi huorissa ei tulevaisuutta aloituksiin niin vois vajakki vähän himmata

    Äänestä

Meillä on enemmän pappeja kuin tarvitsemme. Vähentäkäämme heidän määränsä vaikka nyt nollaan.

Äänestä
  • Samaa mieltä, tajutomat papit pannaan, sehän jo raamatssakin herrotaan, papisto on turha rahastaja porukka harhaopeillaan.

    Äänestä

  • Islamisaationlevitys kirjoitti:

    Samaa mieltä, tajutomat papit pannaan, sehän jo raamatssakin herrotaan, papisto on turha rahastaja porukka harhaopeillaan.

    Kuinka paljon onsuomesta raahattu lapsiemme suusta kehitysapuun ja tämä on nyt tulos -olemme altavastaajia ja vääräuskoisia roistoja.

    Äänestä

Meillä on täällä enemmän???!!! Meillä ei ole lämmintä ympäri vuoden toisin kuin esim. näillä Irakilaisilla sotilaskarkureilla, jotka tänne päästyään valittaa joka asiasta ja lisäksi raiskaa ja hakkaa ihmisiä ja pian pommitkin varmaan räjähtää ja sinä toivottavasti silloin olet silittelemässä näiden karkureiden päitä;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

Meillä yltäkylläisyydessä tavaravuorien keskellä elävillä on varaa auttamiseen jos vain halu riittää.
Valitettavan monen ahneus on paljon vahvempi voima kuin auttamisen halu. Minä itse, kaikki mulle heti ahneus on kovin yleistä. Mistään ei haluta luopua, vaikka joka paikka pursuaa tavaraa ja lisää ostetaan.
Ruokaa heitetään menemään kun ei ähkyltä kyetä syömään, tai sitten vain kyllästytään makuun.

Meille kaikille tekisi hyvää koittaa elää eurolla päivässä vaikka kuukauden, jonka jälkeen voisi arvioida uudestaan, että haluaako auttaa.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/189546-arkkipiispa-tvssa-meilla-taalla-enemman-kuin-meille-kuuluu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu