Vastaavanlaisia ongelmia, joskin huomattavasti vakavammassa muodossa, on havaittavissa tälle palstalle asunnoista ja erilaisista taloudellisista romahduksista kirjoittelevalla hourulla. Varmuudella on kuitenkin todettava ettei kyseessä olevaan tapaukseen tehoa minkaanlaiset katkaisu- tai muunlaisetkaan hoidot, sillä hoitohenkilökunta on jo useaan kertaan parhaansa yrittänyt, siinä kuitenkaan onnistumatta.
:
:
Brittirokkari myönsi psyykkisten ongelmien johtaneen addiktiokierteeseen
U2-yhtyeen Adam Clayton on puhunut psyykkisistä ongelmistaan. Clayton kertoo tukeutuneensa liikaa päihteisiin mutta perimmäinen syy löytyi psyykkisistä asioista.
Lopulta mies kyllästyi olemaan kaiken aikaa tympääntynyt.
-Pari ystävääni, jotka olivat käyneet läpi katkaisuhoidon, vakuuttivat tien parempaan olevan mahdollinen. Minun tapauksessani syyt addiktiolle olivat henkisellä puolella. Sain apua ja pystyin muuttamaan ajattelutapaani. Olen nykyään paljon onnellisempi.
http://www.mesta.net/brittirokkari-myonsi-psyykkisten-ongelmien-johtaneen-addiktiokierteeseen/

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinullahan sitten taas on vuorostaan on addiktio seurata ja lueskella tätä kyseistä järkevää ihmistä kun kovin usein kirjoitat hänestä,joka kerta on asiaa kirjoittanut kumminkin ,eikä nälvi niin kuin eräät toisia,että són siinä monilla itsellään käytös koulun oppiaika vielä edessä.
No joku oppii ajoissa toinen myöhemmmin ja jotkut ei tietenkään koskaan.
Onneksi on sinulla on tuo addiktio ,voi ne ne kyllä muut ihmetellä,jäbä puhuu asiaa ja sinä sönkötät.
itselleen kirjoittaja iski taas itseään puolustelleen
Hyvä kun seuraat ja sönkötät ja puolustelet itse itsellesi,ei siinä ole pahaa jos pulustauduit,ihan normaali reaktio se on.
Onko sulla muuten miten paha tilanne?menitkö sinä ostmaan väärään aikaan eli 10 vuoden sisällä ostit tai ihan ykkös vuoden sisällä polkasit pehmeeseen?
Tai yritätkö kenties myydä,ei hätää mitään,niin ne kuule yrittävät myydä kovin moni muukin,ja hyvin useat eivät edes tiedosta vielä kun heille jää nyt kuplahintainen asunto käsiin jos aikeena oli myydä 10 vuodensisällä.
Tämä lama vie vähintään 20v-30 vuotta elpyäkseen ja tällöin suomi niminen maa ei ole eurohumpassa enään mukana,todennäköisesti liitokset repiää auki 2020 paikkeilla jos nyt ei sitä ennen putin ota pikku siivua itelleen iteleen johon kuuluu tosin pohjois-karjala.