Hei. Minulle on nyt sattunut hieman ikävän lainen asia, joka nyt mietityttää. Haluiaisin siitä hieman kertoa ja kysellä. Ensin voisin kuitenkin antaa hieman taustatietoa.
Vuoden 2011 kesällä minulla alkoi toldella hankala unettomuus. Ihan yks kaks yllättäen tuli vastaan sellainen yö, etten saanut lainkaan unta. Lisäksi päässä alkoi samana yönä tuntua joku outo tunne, ikään kuin joku möhkäle tuntuisi päässä. Ennen tätä unettomuuden alkamista elämäni oli ollut hyvin hankalaa jo useamman vuoden ajan. Taustalla oli vuonna 2008 sairastuminen syöpään, ja samaisena vuonna, lukion aloitettuani ilmenneet maha ongelmat, joista johtuen koin haisevani, mikä johti siihen, että lukiosta tuli helvettiä, koska häpesin itseäni. Tämä asia sitten vainosi minua ihan viime vuosiin saakka.
Mutta se oli siis lukion toisen ja kolmannen vuoden välinen kesä, kun se unettomuus alkoi. Minulle tuli pian erilaisia tuntemuksia päähän, paineen tunnetta, erilaisia vaikealta tuntuvia olotiloja, jotka tuntui hankalilta sietää. Näiden olotilojen kanssa täytyi aloittaa kolmas lukiovuosi, mutta lopulta tuntui, etten kestäisi enää mennä kouluun, koska se oma "hajuongelma" vainosi. Seurasi käynti terveyskeskuksella ja lopulta lähete nuorisopsykiatriaan.
Tässä vaiheessa muistaessani kerron sen verran, että unettomuuten tuli kokeiltua joitakin unilääkkeitä, mutta kun ne ei silloin tuntuneet korjaavan tilannetta, niin jätin niiden kokeilun suhteellisen lyhyeen.
Ajan myötä sitten sai huomata, että tuli lisää oireita. Yksi sellainen asia, josta en nuorisopsykiatrisella käydessäni oikein uskaltanut puhua, oli sellainen, että kun menin nukkumaan, niin kohta en oikein kyennyt hallitsemaan ajatuksiani, vaan ne poukkoili hyvin satunnaisesti mitä ihmeellisimmästä asiasta toiseen. Ja minä en saanut sitä poukkoilua hallintaan. Tuntui että mieli olisi käynyt jotain omaa leikkiään, enkä kyennyt siihen oikein vaikuttamaan. Oli myös sellaisia hyvin omituisia öitä, jolloin jotenkin havahtui horteestaan, ja joku asia jotenkin tuntui lukkiutuneen mieleen, se oli tavallaan aika omituista, ja minä pelkäsin, mitä nämä tallaiset tapukset olivat, pelkäsin, että mielessäni on jotain vikaa, mutten uskaltanut myöntää sitä itselleni.
Muita oireita, joita ilmaantui oli se, että huomasin silmieni muuttuvan valoherkiksi. Sitten jossin vaiheessa alkoi tulla lisää näkö oireita, joskus tuli sellaisia outoja hetkiä, jolloin tuntui, että näkeminen muuttui epäselväksi, ja että kun katsoi jotain esinettä, niin sen viereinen esine katosi. Sama esim. tekstissä, tuntui että kirjaimia olisi kadonnut. Näihin liittyi sellainen, että näkökentässä tuntui joku tietty alue muuttuneen epäselväksi, ja kun silmät sulki, näki sellaisen kirkkaan sahalaidan. Ja edelleen ilmeni uutta näkemiseen liittyvää häiriötä sitten hieman myöhemmin, minusta alkoi nimittäin vaikuttaa siltä, että kaikki oli muuttunut latteaksi. 3D maailma oli jollain ilveellä muuttunut enemmän 2D mäiseksi. Lopulta sitten aloin huomata, että kaikki, mitä minä näen, jollain lailla väreilee, sille on oma terminsä, sellainen kuin visual snow.
Merkittävin oire, jonka sitten havaitsin siinä 2011 syksyllä, oli se, että huomasin tunteiden latistuvan. Aluksi törmäsin siihen koulussa, kun huomasin, että paha oloni tuntui jossain määrin lievittyneen. Mutta ajan mittaan sai huomata kaikkien tunnekokumusten heikkenevän.
Sitten jossin vaiheessa, kun näitten alun myrskyisien kokemuksien jälkeen olin päässyt hieman seesteisemmille vesille, huomasin olevani tilanteessa, jossa pystyin sietämään oloani, mutta olo oli sellainen epämääräinen, tuntui omituiselta, epäselvä olo oli nimitys sille, kun sitä yritti kuvata terapeutille.
Ja tänne sitä on lopulta päädytty, vuoteen 2016. Tunteeni ovat äärimmäisen latistuneet, tuntuu, etten osaa oikein tuntea mitään, mitkään asiat eivät tunnu miltään. Aivan täysin tunnekuollut en vielä kuitenkaan ole, olen edelleen kyllä tuntenut ajoittain jonkin sortin liikutusta, ehkä jopa jotakin ilon tapaista, joitakin surun tuntemuksia, mutta ne ovat olleet hyvin laimeita, melkein kuin ei mitään. Ahdistunut olen myös ollut ajoittain.
Tässä olivat siis taustatiedot. Mitä nyt sitten on tapahtunut, niin päätin tuossa lopulta, kun on vain vaikuttanut siltä, ettei tämä tilanne tästä ole ottanut korjautuakseen, kokeilla niitä masennuslääkkeitä. Joskus alkuvaiheessa minä kokeilin kuukauden ajan sellaista lääkettä kuin tolvon, mutta koin sen vain pahentavan tilannetta. Muuten en ole lääkkeitä käyttänyt. Mutta nyt sain siis reseptin sellaiseen lääkkeeseen kuin mirtazapin. Ja viime maanantaina minä sitten otin illalla yhden tabletin. Mitä siitä seurasi, niin seuraavana päivänä olin todella väsynyt, kuten odottaa sopi. Huomasin myös, että päässä oli nyt jotakin uutta outoa tuntemusta, lisäksi kaulalla ja poskessa tuntui jokin kumma tuntemus. Sitten minulle alkoi tulemaan näitä "sähköiskuja". (jatkuu)
Vuoden 2011 kesällä minulla alkoi toldella hankala unettomuus. Ihan yks kaks yllättäen tuli vastaan sellainen yö, etten saanut lainkaan unta. Lisäksi päässä alkoi samana yönä tuntua joku outo tunne, ikään kuin joku möhkäle tuntuisi päässä. Ennen tätä unettomuuden alkamista elämäni oli ollut hyvin hankalaa jo useamman vuoden ajan. Taustalla oli vuonna 2008 sairastuminen syöpään, ja samaisena vuonna, lukion aloitettuani ilmenneet maha ongelmat, joista johtuen koin haisevani, mikä johti siihen, että lukiosta tuli helvettiä, koska häpesin itseäni. Tämä asia sitten vainosi minua ihan viime vuosiin saakka.
Mutta se oli siis lukion toisen ja kolmannen vuoden välinen kesä, kun se unettomuus alkoi. Minulle tuli pian erilaisia tuntemuksia päähän, paineen tunnetta, erilaisia vaikealta tuntuvia olotiloja, jotka tuntui hankalilta sietää. Näiden olotilojen kanssa täytyi aloittaa kolmas lukiovuosi, mutta lopulta tuntui, etten kestäisi enää mennä kouluun, koska se oma "hajuongelma" vainosi. Seurasi käynti terveyskeskuksella ja lopulta lähete nuorisopsykiatriaan.
Tässä vaiheessa muistaessani kerron sen verran, että unettomuuten tuli kokeiltua joitakin unilääkkeitä, mutta kun ne ei silloin tuntuneet korjaavan tilannetta, niin jätin niiden kokeilun suhteellisen lyhyeen.
Ajan myötä sitten sai huomata, että tuli lisää oireita. Yksi sellainen asia, josta en nuorisopsykiatrisella käydessäni oikein uskaltanut puhua, oli sellainen, että kun menin nukkumaan, niin kohta en oikein kyennyt hallitsemaan ajatuksiani, vaan ne poukkoili hyvin satunnaisesti mitä ihmeellisimmästä asiasta toiseen. Ja minä en saanut sitä poukkoilua hallintaan. Tuntui että mieli olisi käynyt jotain omaa leikkiään, enkä kyennyt siihen oikein vaikuttamaan. Oli myös sellaisia hyvin omituisia öitä, jolloin jotenkin havahtui horteestaan, ja joku asia jotenkin tuntui lukkiutuneen mieleen, se oli tavallaan aika omituista, ja minä pelkäsin, mitä nämä tallaiset tapukset olivat, pelkäsin, että mielessäni on jotain vikaa, mutten uskaltanut myöntää sitä itselleni.
Muita oireita, joita ilmaantui oli se, että huomasin silmieni muuttuvan valoherkiksi. Sitten jossin vaiheessa alkoi tulla lisää näkö oireita, joskus tuli sellaisia outoja hetkiä, jolloin tuntui, että näkeminen muuttui epäselväksi, ja että kun katsoi jotain esinettä, niin sen viereinen esine katosi. Sama esim. tekstissä, tuntui että kirjaimia olisi kadonnut. Näihin liittyi sellainen, että näkökentässä tuntui joku tietty alue muuttuneen epäselväksi, ja kun silmät sulki, näki sellaisen kirkkaan sahalaidan. Ja edelleen ilmeni uutta näkemiseen liittyvää häiriötä sitten hieman myöhemmin, minusta alkoi nimittäin vaikuttaa siltä, että kaikki oli muuttunut latteaksi. 3D maailma oli jollain ilveellä muuttunut enemmän 2D mäiseksi. Lopulta sitten aloin huomata, että kaikki, mitä minä näen, jollain lailla väreilee, sille on oma terminsä, sellainen kuin visual snow.
Merkittävin oire, jonka sitten havaitsin siinä 2011 syksyllä, oli se, että huomasin tunteiden latistuvan. Aluksi törmäsin siihen koulussa, kun huomasin, että paha oloni tuntui jossain määrin lievittyneen. Mutta ajan mittaan sai huomata kaikkien tunnekokumusten heikkenevän.
Sitten jossin vaiheessa, kun näitten alun myrskyisien kokemuksien jälkeen olin päässyt hieman seesteisemmille vesille, huomasin olevani tilanteessa, jossa pystyin sietämään oloani, mutta olo oli sellainen epämääräinen, tuntui omituiselta, epäselvä olo oli nimitys sille, kun sitä yritti kuvata terapeutille.
Ja tänne sitä on lopulta päädytty, vuoteen 2016. Tunteeni ovat äärimmäisen latistuneet, tuntuu, etten osaa oikein tuntea mitään, mitkään asiat eivät tunnu miltään. Aivan täysin tunnekuollut en vielä kuitenkaan ole, olen edelleen kyllä tuntenut ajoittain jonkin sortin liikutusta, ehkä jopa jotakin ilon tapaista, joitakin surun tuntemuksia, mutta ne ovat olleet hyvin laimeita, melkein kuin ei mitään. Ahdistunut olen myös ollut ajoittain.
Tässä olivat siis taustatiedot. Mitä nyt sitten on tapahtunut, niin päätin tuossa lopulta, kun on vain vaikuttanut siltä, ettei tämä tilanne tästä ole ottanut korjautuakseen, kokeilla niitä masennuslääkkeitä. Joskus alkuvaiheessa minä kokeilin kuukauden ajan sellaista lääkettä kuin tolvon, mutta koin sen vain pahentavan tilannetta. Muuten en ole lääkkeitä käyttänyt. Mutta nyt sain siis reseptin sellaiseen lääkkeeseen kuin mirtazapin. Ja viime maanantaina minä sitten otin illalla yhden tabletin. Mitä siitä seurasi, niin seuraavana päivänä olin todella väsynyt, kuten odottaa sopi. Huomasin myös, että päässä oli nyt jotakin uutta outoa tuntemusta, lisäksi kaulalla ja poskessa tuntui jokin kumma tuntemus. Sitten minulle alkoi tulemaan näitä "sähköiskuja". (jatkuu)
Vastaukset 3
Vanhimmat
(jatkuu)
Aina kun minä säpsähdin jostakin, ja aloin siis säpsähdellä sellaisista asioista, mitkä ei tavallisesti edes säpsäytä, niin koin hyvin voimakkaan säpsähtämisen tuntemuksen, josta jollain tapaa tulee mieleen sähköisku. Minulla ei mahakaan pelannut, vaan tuli sellainen parin päivän ummetus, jonka luulen johtuneen tästä lääkkeestä. Mutta kun sain nämä tällaiset oireet, jouduin tilanteeseen, jossa tuntui, etten kyllä tällä erää voi jatkaa tätä lääkekokeilua. Nimittäin minä opiskelen erästä instrumenttia, ja minulla oli nyt piakkoin tulossa tasosuoritus ynnä näyttö. Eli minä en voinut jatkaa lääkekokeilua, koska koin, ettei tasosuorituksista eikä näytöistä tulisi mitään, jos nämä lääkkeen aiheittaman oireet jatkuisivat. Niinpä minä en ottanut enää lääkettä, yhteen pilleriin se jäi (15mg).
No seuraavana päivänä samat oireet kyllä jatkuivat, en ole varma olisivatko ne olleet lievempiä, tai ainakin väsymys taisi olla vähäisempää, mutta soiton harjoittelu ei siltikään oikein sujunut. Sitä seuraava päivä, oireita edelleen, soitto ei suju, mutta sitten huomasin jotain muuta. Minä olen ollut aika motivoitunut tästä soittamisesta tähän asti, koko lukuvuoden olen soittanut ahkerammin kuin koskaan aikaisemmin, ja näin keväällä olen harjoitellut keskimäärin 7-8 tuntia päivässä. Mitä nyt sitten tapahtui, niin minulta katosi nyt yhtäkkiä motivaatio. Aikaisemmin ajattelin jopa hakevani Sibelius-Akatemiaan, sitten jossain vaiheessa. Mutta nyt minä olen jotenkin romahtanut, ja luulen, että lääke on nyt syypää siihen. Soitto ei enää tunnu samalta, kuin ennen lääkettä, se ei edes enää suju niin hyvin. en ole nyt kuluneella viikolla saanut oikein mitään aikaiseksi harjoittelun suhteen, ja olen jo luopunut ajatuksesta, että tekisin tänä keväänä tutkinnon. Sitten tuntuu myös, että tunteet, jotka olivat niin latteita kuin olla voi, olisivat latistuneet vielä hieman lisää lääkkeen oton jälkeen. Ja nyt sunnuntaina, kuudentena päivänä lääkkeen otosta, minulla on edelleen sitä kummaa tunnetta päässä, muutenkin tuntuu että on epämääräisempi olo, ja jotenkin hankalampi. Ja kaikki tuntuu jotenkin lässähtäneen.
Mitä tässä nyt oikein on tapahtunut, eihän yksi pilleri voi pilata kaikkea noin vain? Olenko nyt kenties peruuttamattomasti vajonnut vielä pahempaan tilaan kuin missä olin aikaisemmin? Tämän myötä olen kuitenkin alkanut vasta arvostamaan sitä, mitä minulla vielä viime viikolla oli. Nyt kun tuntuu, että menetinkö senkin vähän.
Mitä minä teen, ja ylipäätään onko tämä nyt todella sitä masennusta? Olen saanut tässä vasta keväällä diagnoosin keskivaikeasta masennuksesta, kun aloin käydä kunnallisella psykiatrisella, käytyäni siis aikaisemmin yhden vuoden nuorisopsykiatrisella (jossa sain sosiaalisten tilanteiden pelko diagnoosin), ja kolme vuotta kelan tukemana yksityisellä. Aikaisemmin minä siis pelkäsin (aikoja sitten), että entä jos minulla on skitsofrenia, ja muutenkin tuntuu, että nämä minun oireet sopisi aika moneen diagnoosiin.
Joka tapauksessa, tässä on melko kattavasti tämä taudin kuvani esiteltynä, minua selvästi vaivaa jonkin sortin psyykkinen sairaus, ehkä se sitten on juuri se masennus. Onko tässä mitään tehtävissä, ja kannattaakohan minun ainakin pysyä erossa niistä lääkkeista? Kuitenkin olen ollut käytännössä koko tämän sairauteni ajan ilman niitä, ja kyllä minä kuitenkin pärjäsin. Ja minä vaan pelkään, että minä pilaisin itseni totaalisesti, jos oikeasti alkaisin käyttämään lääkettä.
Mutta pilasinko minä itseni yhdellä ainoalla pillerillä?
Aivan kuin olisin itse kirjoittanut tämän.. Itselläni kanssa kaikki alkoi tästä hajuongelmasta, pelosta ja näköhäiriötin kuulostavat samalalta.
Noita outoja olojakin on.. Eli varmaan niitä voisi kutsua "epätodelliseksi oloksi". Minullakin ahdistus, paniikkikohtauksia välillä..Oikeastaan kaikkea tuota samaa mitä mainitset tekstissäsi.
Itse olen kylläkin vasta 13-vuotias, 12-vuotiaana nämä huomasin kissan kuolemani jälkeen.. Itkin useasti tuona 2kk kestävänö suruaikana, joten mietin, että jos omat silmäoireeni olisivat ilmaantuneet itkemisen ja suremisen takia. Jostain joskus olen lukenut että "visual snowin" voi aiheuttaa stressaava elämtilanne, kuten sinuahan vaivasi, tressasi esimerkiksi tuo pelko, että haiset.
Enempää en nyt jaksa kirjoittaa(ja huomasin kyllä, että olen 'myöhässä' vastaamassa..) Mutta toivottavasti nämä oireet katoaisivat tai lieventyisivät jonkin verran!♡ Voimia♡♡
Anteeksi kirjoutusvirheet.. Kirjoitin puhelimella ja olen hiukan jo väsynyt :c