http://www.hannutakkula.fi/blogi/vastuullisesti-rajat-kiinni
"Kaksi viikkoa on kulunut Brysselin iskusta. Asiaa on käsitelty paljon Belgian ja muidenkin EU:n jäsenmaiden mediassa ja laajemminkin. Tapaus on koskettanut syvästi eurooppalaisia avoimia yhteiskuntia. On haettu syitä ja syyllisiä, mietitty tulevaisuutta ja turvallisuuden lisäämistä. Monet terrorismin asiantuntijat, uskontotieteilijät, sosiologit ja yhteiskuntatieteilijät, sisäisestä turvallisuudesta vastuussa olevat ministerit ja poliitikot ovat myös lausuneet asiasta ja esittäneet ajatuksia tulevaisuuden varalle. Koko ”totuus” ei varmasti ole vielä tiedossamme, mutta satojen ”asiantuntijoiden” antamien lausuntojen pohjalta voi nähdä tiettyjä trendejä siitä ajattelusta mikä nyt on vallalla Euroopassa. Johtaako nämä ajatukset toimenpiteisiin, on sitten taas kiinni poliittisten päätöksentekijöiden kyvystä ottaa vastaan annettu informaatio ja tehdä sen edellyttämiä toimia.
Ydinteema asiantuntijoiden lausunnoissa on ollut se, että EU:n jäsenmaat ovat epäonnistuneet maahanmuuttajien integroimisessa eli suomalaisittain kotouttamisessa. Syynä tähän on ollut ensisijaisesti riittämättömät taloudelliset resurssit. Taloudellisten resurssien puuttuminen on aikaan saanut seuraavanlaisen kierteen; eli kun maahanmuuttajille ei ole pystytty tarjoamaan erityisiin tarpeisiin vastaavaa erityisopetusta/koulutusta, se on johtanut työttömyyteen, alhaiseen tulotasoon ja syrjäytymiseen sekä muutamien maahanmuuttajien kohdalla seurauksena tästä kierteestä on ollut radikalisoituminen ja terrori.
Vuosituhannen alun talouskasvusta huolimatta jäsenmaat ovat myös epäonnistuneet oman kantaväestönsä työllistämisessä. Tästä esimerkkeinä on erityisesti Etelä-Euroopan maiden korkea työttömyys mm. Espanjan 25% nuorisotyöttömyys. Viimeisten vuosien miinusmerkkinen talouskasvu on lisännyt entisestään työttömyyttä ja taloudellista osattomuutta EU:n kansalaisten keskuudessa, joka on aiheuttanut myös poliittista polarisaatiota niin, että kantaväestön keskuudessa ns. äärioikeistolaiset poliittiset liikkeet ovat saaneet lisää kannatusta ja tiettyjen maahanmuuttajien keskuudessa taas radikaalin islamin eri muodot, lähinnä ISIL, ovat lisänneet otettaan.
Näiden edellä mainittujen ”ääripäiden” väliin jääneet kansalaiset, niin kantaväestöön kuin maahanmuuttajataustaisiin kuuluvat, joista suurin osa on niitä ”tolkun ihmisiä”, ovat olleet hiljaa, vältelleet kohtaamasta ja kommentoimasta ikävää todellisuutta. Hiljaa on ollut suurin osa poliitikoistakin. Näin tilanteet ovat kehittyneet, ja liian moni molemmin puolin ”barrikadia” on puristanut kätensä hiljaisesti nyrkkiin. Martin Luther Kingiä lainaten; ”ei se pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten välinpitämättömyys” on osaltaan luonut tämän käsillämme olevan tilanteen, yhdessä kulttuurien tuntemattomuudesta nousevan naiiviuden kanssa.
Nyt toivoisin hyvien ja ”tolkkujen” ihmisten toimia. Tässä tilanteessa se ei ole meille poliitikoillekaan ”tolkkuuden” merkki jos vain on, eikä elä ja toimi sen mukaan kuin ajattelee. En halua äärioikeiston voittavan Euroopassa tulevia vaaleja, sillä heidän viestinsä pelottavat. En halua myöskään radikalismin islaminkaan etenevän. Haluaisin demokraattisten, Eurooppalaisten ydinarvojen päälle toimintansa rakentavien ihmisten, puolueiden ja kansalaisjärjestöjen vahvistavan otettaan. Nämä arvot ovat kiteytettynä; demokratia, ihmisoikeudet, mielipiteenvapaus ja oikeusvaltio periaatteet.
Miten tähän voidaan päästä tämän päivän Euroopassa? Toimimalla saamamme tiedon ja informaation pohjalta. Ensimmäinen toimi on EU:n ulkorajojen sulkeminen, ja rajavalvonnan palauttaminen väliaikaisesti myös EU:n sisärajoille siihen asti, kun tämä nyt käsiin levinnyt pakolaiskriisi on hallinnassa. Kun viimeisten kahden viikon aikana niin selkeästi on sanottu kymmenien asiantuntijoiden toimesta, että olemme epäonnistuneet meille tulleiden maahanmuuttajien kotouttamisessa, niin emmehän voi silloin ajatellakaan, että ottaisimme tänne tällaisessa tilanteessa kymmeniä –tai satojatuhansia uusia tulijoita, joiden koulutus yms. taustasta emme tiedä ja joiden kotouttamiseen meillä ei ole resursseja. Tämä olisi edesvastuutonta. Eihän viranomaiset pienemmässä mittakaavassa esimerkiksi sijoita sijoituslapsia perheisiin joilla ei ole resursseja tai mahdollisuutta tarjota sijoitettavalle lapselle hyvän elämän edellytyksiä. Itse asiassa kontrollit lasten perheisiin sijoittamisessa ja adoptiossa ovat erittäin tarkat, niin kuin pitääkin olla. Mutta miksi aivan toiset arvot ohjaa viranomaistoimintaa, jos lapset tai nuoret tulevat ns. ”pakolaisina"? ?
Jatkuu linkistä......

Vastaukset 1
Vanhimmat
Viisaasti Takkula kirjoittaa.