Tällä palstalla on taipumusta huudella toistemme ohi ja yli sen verran kun kurkusta mekkalaa riittää. Erityisen paljon parranpärinää riittää kaiken alusta ja mahdollisesta Luojasta. Täsmentäisin tässä omalta osaltani aihetta.
Ensinnäkin kaiken alku. Uskoisin, että riippumatta uskonnosta, ajattelemme kaiken alkaneen jostain. Nimitämmekö tuota hetkeä singulariteetiksi tai luomisen hetkeksi lienee yhdentekevää. Aika ja avaruus ovat alkaneet joskus, ehkä jopa samalla hetkellä. Tuota ensimmäistä impulssia tai kaiken alkua voimme toki nimittää Jumalaksi, mutta se lienee semantiikkaa. Joka tapauksessa tuo hetki lienee enemmän metafysiikan kuin fysiikan alaa, riippumatta siitä kuinka lähelle voimme päästä. Tässä kohtaa teistin ja ateistin maailmankuvat ovat kuitenkin lähellä toisiaan. Ateisti ei osaa selittää, mistä kaikki alkoi. Teisti sanoo, että Jumalasta - mutta on samalla heti isomman ongelman äärellä. Mistä tuli tämä kaiken tiedon, taidon ja materian omaava Jumala? Loppujen lopuksi ollaan saman probleeman äärellä - ateisti ei tiedä, mistä kaikki lähtee, teisti puolestaan tietää, että kaikki on Jumalasta mutta ei mistä Jumala on lähtöisin. Alkuräjähdystä voi pitää mysteerinä, mutta ei niin isona mysteerinä kuin sellaista kaikkivaltiasta, ajattelevaa persoonaa, joka sen olisi saanut aikaan. Voinemme kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että varsinainen alkusyy on suuri ja selittämätön.
Tästä alkusyystä tai sysäyksestä on kuitenkin vielä valtavan pitkä loikka sellaiseen persoonalliseen, yliluonnolliseen hahmoon, joka edelleen jatkuvasti valvoo ja vaikuttaa aktiivisesti elämäämme. Ongelma on siinä, että kiistatonta todistusaineistoa ei ole. Todisteita toki on, mutta ne tuppaavat vaatimaan hyvin spesifiä tulkintaa ja niitä voidaan myös tulkita täysin päinvastoin. Mark5:lle lintujen laulu tai ruohon kasvaminen on kiistaton todiste Jumalasta - anteeksi vain, mutta minusta voi esittää perustellusti myös vastakkaisen näkemyksen. Siksi meillä onkin useita eri uskontoja, joilla kaikilla on oma selityksensä maailmalle sellaisena kuin sen koemme - yleensä pyhine kirjoituksineen, ihmeineen ja marttyyreineen. Minä tiedän, että aurinko nousee idästä ja pieru seuraa hernekeittoa, mutta minä vain uskon, että maallisiin tapahtumiin aktiivisesti vaikuttavaa Jumalaa ei ole olemassa. Tämä on tietämisen ulkopuolella eikä ole todistettavissa suuntaan tai toiseen kuin persoonallisen kokemuksen kautta.
Lyhyesti: kaikki on alkanut ja alkusyytä voidaan kutsua vaikka Jumalaksi. Tämä on silkkaa semantiikkaa. Sen sijaan se, että tämä Jumala on persoonallinen ja ohjeistaa meitä toimimaan tietyllä tavalla, on puhtaasti uskon asia eikä ole rationaalisesti perusteltavissa ilman, että varsin hyvin perusteltavia vastaväitteitä voidaan esittää.
10.4.2016 13.14

Vastaukset 6
Vanhimmat
Uskovainen on yksinkertaisesti tyhmä.
Oli aika, jolloin maanjäristykset, tulivuoret ja ukonilmat saivat saman selityksen: jumala. Siitä on askel askeleelta uskovaisilta riistetty melkein kaikki ja raahattu niitä todellisuuteen vaikka ne kiljuvat, itkevät ja potkivat, kun heidän mielikuvitusystävänsä kaivautuu yhä syvemmälle olemattomuuteen.
Nyt ei taida olla muuta jäljellä kuin maailmankaikkeuden synty ja ensimmäisen jälkeläisiä tuottavan eliön synty jäljellä. Mutta näitäkin tutkitaan koko ajan ja uskonharhaisen olisikin viisasta olla askel edellä ja keksiä jo etukäteen uusi piilopaikka mielikuvitusystävälleen. Ehdottaisin uskovaisen korvien väliä, kun se taitaa olla piakkoin ainoa kelvollinen paikka.
Se miten Maailmankaikkeus toimii (mitä on pystytty todistamaan) todistaa Jumalan olemassaolon.
Ateisteilta puuttuu tämä tieto ja ymmärrys.
"Minä tiedän, että aurinko nousee idästä ja pieru seuraa hernekeittoa, mutta minä vain uskon, että maallisiin tapahtumiin aktiivisesti vaikuttavaa Jumalaa ei ole olemassa. Tämä on tietämisen ulkopuolella eikä ole todistettavissa suuntaan tai toiseen kuin persoonallisen kokemuksen kautta."
Persoonallinen kokemus on mahdollista ihmisen saada, jos hän vilpittömästi lähestyy Jumalaa. Kyse ei ole yhdestä ainoasta kokemuksesta, vaan kokemusten jatkumosta. Sillä hengen tíellä on monia vaaroja ja harhautumisen paikkoja, mikä selittää sen että useimmat menevät harhaan. Taivaan portti on ahdas ja kapea.
Jos ihminen vilpittömästi lähestyy Jumalaa, Jumala lähestyy häntä monin verroin enemmän.
Jumala tulee vilpitöntä vastaan.
Ja näitä vastaantulevia jumalia on ihminen jo löytänyt noin 500 000 erilaista ...yhdestäkään ei tosin ole ainuttakaan todistetta ja nämä jumalat ovatkin eläneet ihmisten mielikuvituksissa kunnes ovat unohtuneet. Tänne unholan roskakoriin se jahve poikineenkin on hyvää matkaa lentämässä :)
Kiitos avauksesta. Olet pistänyt siihen vaivaa ja ajatusta joten toivon, että se saa asiallisia vastauksia.
"Ensinnäkin kaiken alku. Uskoisin, että riippumatta uskonnosta, ajattelemme kaiken alkaneen jostain. Nimitämmekö tuota hetkeä singulariteetiksi tai luomisen hetkeksi lienee yhdentekevää."
Itse en usko maailman alkaneen mistään.
"Tässä kohtaa teistin ja ateistin maailmankuvat ovat kuitenkin lähellä toisiaan. Ateisti ei osaa selittää, mistä kaikki alkoi. Teisti sanoo, että Jumalasta - mutta on samalla heti isomman ongelman äärellä."
Teoriassa kyllä. Käytännössä jotkut ateistit kuten minä tai jotkut teistit, kuten jainalaiset eivät usko luomiseen.
"Mistä tuli tämä kaiken tiedon, taidon ja materian omaava Jumala? Loppujen lopuksi ollaan saman probleeman äärellä - ateisti ei tiedä, mistä kaikki lähtee, teisti puolestaan tietää, että kaikki on Jumalasta mutta ei mistä Jumala on lähtöisin. Alkuräjähdystä voi pitää mysteerinä, mutta ei niin isona mysteerinä kuin sellaista kaikkivaltiasta, ajattelevaa persoonaa, joka sen olisi saanut aikaan. Voinemme kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että varsinainen alkusyy on suuri ja selittämätön."
Perinteisesti on kaiketi ajateltu, että jumala loi itse itsensä, synnytti itsensä omasta siemenestään jne. Jotkut väittävät, että jumala on aina ollut ja välttävät ongelman "mistä se jumala on tullut". Mutta jos jumala (ajattelen nyt kristinuskon ja islamin jumalaa) on aina ollut, niin silloinhan kaikki ei alkanut jostain, eikä asioilla ole alkua.
"Tästä alkusyystä tai sysäyksestä on kuitenkin vielä valtavan pitkä loikka sellaiseen persoonalliseen, yliluonnolliseen hahmoon, joka edelleen jatkuvasti valvoo ja vaikuttaa aktiivisesti elämäämme."
Totta.
"Minä tiedän, että aurinko nousee idästä ja pieru seuraa hernekeittoa, mutta minä vain uskon, että maallisiin tapahtumiin aktiivisesti vaikuttavaa Jumalaa ei ole olemassa. Tämä on tietämisen ulkopuolella eikä ole todistettavissa suuntaan tai toiseen kuin persoonallisen kokemuksen kautta."
Agnostista deismiä?
"Lyhyesti: kaikki on alkanut ja alkusyytä voidaan kutsua vaikka Jumalaksi. Tämä on silkkaa semantiikkaa. Sen sijaan se, että tämä Jumala on persoonallinen ja ohjeistaa meitä toimimaan tietyllä tavalla, on puhtaasti uskon asia eikä ole rationaalisesti perusteltavissa ilman, että varsin hyvin perusteltavia vastaväitteitä voidaan esittää."
Johdonmukaista, mikäli asiat ovat alkaneet.