Rakennusteollisuuden kova avaus: töitä 50 000

Rakennusteollisuuden kova avaus: Töitä jopa 50 000 maahanmuuttajalle
Tänään klo 16:19

Rakennusteollisuus on valmis tarjoamaan työpaikan vajaalle 50 000 myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle maahanmuuttajalle seuraavan noin 10 vuoden aikana.

Rakennusteollisuus näkee turvapaikan saaneet maahanmuuttajat voimavarana ja on valmis työllistämään vajaat 50 000 rakennusalalle seuraavan vajaan kymmenen vuoden aikana. Rakennusliiton arvion mukaan näkemys ei ole realistinen.

Rakennusteollisuus näkee turvapaikan saaneet maahanmuuttajat voimavarana ja on valmis työllistämään vajaat 50 000 rakennusalalle seuraavan vajaan kymmenen vuoden aikana. Rakennusliiton arvion mukaan näkemys ei ole realistinen. KALLE LYDMAN

Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajan Tarmo Pipatin mukaan tarvetta työvoimalle on. Eläköityminen haukkaa rakennusalalta vuosittain noin 3 500 työntekijää ja samalla tarvetta rakentamiselle riittää.

– Etenkin pääkaupunkiseudun rakennustarve tulee voimakkaasti lisääntymään, toteaa Pipatti.

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi pitää Pipatin näkemystä rohkeana, muttei realistisena.

– Tämä on vähän sellaista julkisuushakuista temppua, että noin valtavat määrät työpaikkoja ikään kuin avataan alalla, hän toteaa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Nuoret töihin

Harjuniemen mukaan alalle tulee tarpeeksi uusia työntekijöitä ammattioppilaitoksista ja muitakin väyliä pitkin. Kun tähän lisätään Rakennusteollisuuden kaavailemat kymmenet tuhannet työntekijät, Harjuniemi ei usko, että töitä riittäisi kaikille.

– Ei mitenkään. Mutta mikäpä ala ei olisi huolissaan siitä, että tekijöitä riittää tulevaisuudessa.

Harjuniemi toteaa sen riittävän, että nuoria otetaan töihin. Hänen mukaansa alalla painitaan juuri nuorten työllistymisen kanssa: koulutettua työvoimaa on tarjolla, mutta vain vajaa puolet ammattitutkinnon hankkineista työllistyy.

– Se on outo juttu. Alalla ei ilmeisesti ole sen vertaa niin laadukkaita yrityksiä, jotka huolehtisivat siitä, että ottavat vastavalmistuneita rakennustyöntekijöitä töihin. Mieluummin ottavat jonkun halvan alihankkijan, joka sitten tulee halpafirmalla työmaalle.

Kielitaitokysymys

Rakennusteollisuuden Tarmo Pipatin mukaan maahanmuuttajien koulutus alalle voitaisiin järjestää osittain oppilaitoksissa ja osittain työmaalla työssäoppimisena.

– Toivottavasti päästäisiin asiassa eteenpäin. Sehän on kaikkien kannalta huonoin tilanne, että työkykyiset ja -haluiset ennen kaikkea nuoret ovat tekemättä mitään.

Hän korostaisi opiskelussa käytännön ammattitaitoa. Kielitaidon aste riippuu hänen mukaansa työtehtävästä.

– Jos ajat betoniautoa niin eihän kielitaito ole siinä esimerkiksi hoiva- ja hoitotyöhön nähden läheskään samassa roolissa. On sellaisiakin tehtäviä, joissa kielitaitovaatimus on huomattavasti isompi, esimerkiksi jos joutuu toimimaan suoraan asiakkaan kanssa.

Harjuniemi on eri mieltä.

– Turvallisuuden, työohjeiden ymmärtämisen ja työpaikalla kommunikoinnin takia kielitaito on erittäin tärkeä. Meillä on todella paljon esimerkkejä alalta, että jos kielitaito ei toimi, vaarannetaan turvallisuutta ja tehdään myös aika paljon virheitä laadussa.

Ei harmaata taloutta

Muutoin Harjuniemi ei näe estettä maahanmuuttajien työllistymisessä rakennusalalle. Ulkomaalaisuus ei ole alalla uusi asia ja keskimäärin yli viidennes kaikista työntekijöistä on ulkomaalaisia.

– Jos on koulutus, ahkeruus ja halu olla rakennuksilla töissä ja maksaa tänne veronsa niin työmaalle vaan, toteaa Harjuniemi.

Pipatti korostaa, että tarkoituksena ei ole tuoda rakennuksille halpatyövoimaa vaan työehtosopimuksia noudatetaan tiukasti jatkossakin.

– Me olemme teollisuuden aloista ylivoimaisesti aktiivisimmin vastustaneet ja tehneet isoja toimenpiteitä harmaata taloutta vastaan.

ESSI HARJU
[email protected]
12112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eli siis kantaväestö sivuun ja maahanmuuttajia tilalle....

Äänestä
  • Jep, jep, määristä päätellen juuri näin pyritään toimimaan.

    Äänestä

  • KansaVaihtoon kirjoitti:

    Jep, jep, määristä päätellen juuri näin pyritään toimimaan.

    No siltähän tuo vaikuttaa kun mamu ottaa Suomiduunarin paikan,,,,,,

    Äänestä

Eikö TE voi toimenpiteistää nuo karkoituksen uhalla Olkiluoto kolmosta viimeistelemään?

Äänestä

Savimajojako täällä aiotaan ryhtyä rakentamaan?

Äänestä
  • Savimaja pesee Suomen homeisen talopakettikannan mennen tullen.

    Äänestä

Varmaan palkkakin on jotain 10€ tunti?

Äänestä

Se on kohta sisällissota jos tämä peli jatkuu vielä pitkään. Jatkuvaa kantasuomalaisten lyömistä joka suunnalta.

Äänestä

Sisällissota ei kyllä onnistu,koska hallinto on jo vuosia kerännyt pois ja vaikeuttanut kansalaisten aseiden hankintaa. Kepeillä ei oikein pärjää,pitää keksiä muuta

Äänestä

Tuo rakennusteollisuuden aloitus on täysin totaalisin idioottimaisen naurettava.

* Rakennuksilla on töissä 60 000 ihmistä. Niistä 50 000 pitäisi olla mamuja ?

Äänestä

EI matuille PALKAA tarvi MAKSAA!

Matut saa tehdä PALKATONTA työtä HETI.

> Työllistän heti 20 pakolaista jos ei tarvitse palkka maksaa. Heti kun hallitus saa lakinsa valmiiksi ettei tartte palkkaa maksaa <

Palkattomia työharjoitteluja 3 / 6 kkn sääntö ei koske, eli turvapaikanhakija voi mennä palkattomaan työharjoitteluun milloin vain, vaikka HETI!

Eli siitä vaan sitten ottaan ne 20 pakolaista vaikka heti PALKATTOMAAN työharjotteluun?

Ne saa tulla heti maahan tultuaan palkattomasti harjotteleen työntekoo!

Ei tarvi ootella 3 eikä 6 kuukautta.

Senkun kävelet lähimpään VOKkiin ja valkkaat parhaat päältä?

Äänestä

Hullu sekopää. Tälle Pipatille on pipetillä järkeä annettu......tai sitten on ostettu lausunto...........EU-rosvoliiton muslimi-osasto näitä "lausuntoja" lahjuksilla tilailee.

Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajan Tarmo Pipatin mukaan tarvetta työvoimalle on. – Etenkin pääkaupunkiseudun rakennustarve tulee voimakkaasti lisääntymään, toteaa Pipatti.

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi pitää Pipatin näkemystä rohkeana, muttei realistisena. SIIS EI REALISTISENA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maahanmuuttajalle kirjoitti:

Rakennusteollisuuden kova avaus: Töitä jopa 50 000 maahanmuuttajalle
Tänään klo 16:19

Rakennusteollisuus on valmis tarjoamaan työpaikan vajaalle 50 000 myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle maahanmuuttajalle seuraavan noin 10 vuoden aikana.

Rakennusteollisuus näkee turvapaikan saaneet maahanmuuttajat voimavarana ja on valmis työllistämään vajaat 50 000 rakennusalalle seuraavan vajaan kymmenen vuoden aikana. Rakennusliiton arvion mukaan näkemys ei ole realistinen.

Rakennusteollisuus näkee turvapaikan saaneet maahanmuuttajat voimavarana ja on valmis työllistämään vajaat 50 000 rakennusalalle seuraavan vajaan kymmenen vuoden aikana. Rakennusliiton arvion mukaan näkemys ei ole realistinen. KALLE LYDMAN

Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajan Tarmo Pipatin mukaan tarvetta työvoimalle on. Eläköityminen haukkaa rakennusalalta vuosittain noin 3 500 työntekijää ja samalla tarvetta rakentamiselle riittää.

– Etenkin pääkaupunkiseudun rakennustarve tulee voimakkaasti lisääntymään, toteaa Pipatti.

Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi pitää Pipatin näkemystä rohkeana, muttei realistisena.

– Tämä on vähän sellaista julkisuushakuista temppua, että noin valtavat määrät työpaikkoja ikään kuin avataan alalla, hän toteaa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.

Nuoret töihin

Harjuniemen mukaan alalle tulee tarpeeksi uusia työntekijöitä ammattioppilaitoksista ja muitakin väyliä pitkin. Kun tähän lisätään Rakennusteollisuuden kaavailemat kymmenet tuhannet työntekijät, Harjuniemi ei usko, että töitä riittäisi kaikille.

– Ei mitenkään. Mutta mikäpä ala ei olisi huolissaan siitä, että tekijöitä riittää tulevaisuudessa.

Harjuniemi toteaa sen riittävän, että nuoria otetaan töihin. Hänen mukaansa alalla painitaan juuri nuorten työllistymisen kanssa: koulutettua työvoimaa on tarjolla, mutta vain vajaa puolet ammattitutkinnon hankkineista työllistyy.

– Se on outo juttu. Alalla ei ilmeisesti ole sen vertaa niin laadukkaita yrityksiä, jotka huolehtisivat siitä, että ottavat vastavalmistuneita rakennustyöntekijöitä töihin. Mieluummin ottavat jonkun halvan alihankkijan, joka sitten tulee halpafirmalla työmaalle.

Kielitaitokysymys

Rakennusteollisuuden Tarmo Pipatin mukaan maahanmuuttajien koulutus alalle voitaisiin järjestää osittain oppilaitoksissa ja osittain työmaalla työssäoppimisena.

– Toivottavasti päästäisiin asiassa eteenpäin. Sehän on kaikkien kannalta huonoin tilanne, että työkykyiset ja -haluiset ennen kaikkea nuoret ovat tekemättä mitään.

Hän korostaisi opiskelussa käytännön ammattitaitoa. Kielitaidon aste riippuu hänen mukaansa työtehtävästä.

– Jos ajat betoniautoa niin eihän kielitaito ole siinä esimerkiksi hoiva- ja hoitotyöhön nähden läheskään samassa roolissa. On sellaisiakin tehtäviä, joissa kielitaitovaatimus on huomattavasti isompi, esimerkiksi jos joutuu toimimaan suoraan asiakkaan kanssa.

Harjuniemi on eri mieltä.

– Turvallisuuden, työohjeiden ymmärtämisen ja työpaikalla kommunikoinnin takia kielitaito on erittäin tärkeä. Meillä on todella paljon esimerkkejä alalta, että jos kielitaito ei toimi, vaarannetaan turvallisuutta ja tehdään myös aika paljon virheitä laadussa.

Ei harmaata taloutta

Muutoin Harjuniemi ei näe estettä maahanmuuttajien työllistymisessä rakennusalalle. Ulkomaalaisuus ei ole alalla uusi asia ja keskimäärin yli viidennes kaikista työntekijöistä on ulkomaalaisia.

– Jos on koulutus, ahkeruus ja halu olla rakennuksilla töissä ja maksaa tänne veronsa niin työmaalle vaan, toteaa Harjuniemi.

Pipatti korostaa, että tarkoituksena ei ole tuoda rakennuksille halpatyövoimaa vaan työehtosopimuksia noudatetaan tiukasti jatkossakin.

– Me olemme teollisuuden aloista ylivoimaisesti aktiivisimmin vastustaneet ja tehneet isoja toimenpiteitä harmaata taloutta vastaan.

ESSI HARJU
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu