S.Niinistön arktisen alueen sotauho haittaa Suomea

Paavo Lipponen on lähettänyt avoimen kirjeen pääministeri Sipilälle, missä kehottaa Suomea panostamaan taloudellisesti arkitseen alueeseen.

Lipposen huoli on oikea. Sauli Niinistön aikana Suomi ei ole tehnyt muuta kuin lisännyt aseellista jännitettä ja varustelua arktisella alueella, Suomen pohjoisilla alueilla sekä Jäämerellä Islannissa.

Niinistö on liittänyt Suomen ilmavoimat NATOn pohjoisen ilmatilan sotavoimaksi, luovuttanut Rovaniemen ja Lapin alueen USAn ja NATOn ilmavoimien harjoitus- ja ad hoc -tukikohtaalueeksi, siirtänyt Suomen JASSM-risteilyohjukset pohjoisemmaksi uhkaamaan Venäjän pohjoista aluetta ja kouluttaa USAn ja NATOn sotilaita pohjoisessa talvisiin sotaolosuhteisiin Venäjän vastaista sotaa varten.

Niinistön sota- ja NATO-uho on johtanut siihen, että suomalaiset yritykset eivät ole lähteneet tekemään työtarjouksia eivätkä investointeja Niinistön, NATOn ja USAn sotauhoalueelle.

Ruotsi, joka ei uhoa pohjoisessa vie arktisen alueen tarjoukset, jotka ovat kymmenien miljardien arvoisia pelkästään yhden kuukauden aikana.
24188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Miljardit kaupat menevät Suomelta ohi, mutta Sauli Niinistön Nato-hullutus vie Suomelta rahaa jo miljardeja.

Äänestä
  • Miljardikaupat menevät suomelta ohi ja se johtuu kauppamiehistä. Minäkin vastustan vietnaminsotaa ,mutta natoon meidän on mentävä heti jos ne vielä meidät joukkoonsa ottavat . Paltit ymmärsivät livahtaa natoon heti tilaisuuden tullen

    Äänestä

Niinistöllä ei ole mitään tekemistä arktisen alueen toimintojen kanssa.
Ne kuuluvat hallitukselle.

1Äänestä

"Niinistö on liittänyt Suomen ilmavoimat NATOn pohjoisen ilmatilan sotavoimaksi, luovuttanut Rovaniemen ja Lapin alueen USAn ja NATOn ilmavoimien harjoitus- ja ad hoc -tukikohtaalueeksi, siirtänyt Suomen JASSM-risteilyohjukset pohjoisemmaksi uhkaamaan Venäjän pohjoista aluetta ja kouluttaa USAn ja NATOn sotilaita pohjoisessa talvisiin sotaolosuhteisiin Venäjän vastaista sotaa varten."

TILTUN TOLKUTONTA VALETTA!

Suomi ei ole "liittänyt omia ilmavoimiaan yhtään mihinkään!

USAn ja NATOn ilmavoimilla ei ole mitääna siaa Suomeren ilman erillistä kutsua!

Suomen risteilyohjukset uhkaavat vain maahantunkeutujaa ja sellaista ei toistaiseksi ole!

KUKAAN EI SUUNNITTELE MINKÄÄNLAISTA SOTAA VENÄJÄÄ VASTAAN!

Tiltu on edelleen patologinen valehtelija!

1Äänestä
  • Onhan liittänyt, Hornetit on liitetty Naton ilmatilan valvojaksi Islantiin.

    Justiinhan Sauli Niinistö sanoi että USA tulee F-15-hävittäjillä tänne omasta kutsusta.

    Risteilyohjuksilla ei ole tarkoitus ampua Suomessa vaan Suomen rajoille sekä Suomesta Venäjälle.

    Justiinhan Sauli Niinistö sanoi, että Suomen esikunta suunnittelee karttapeleleillä Naton roolia Suomessa ja sotia Venäjää vastaan.

    Äänestä

  • Sotilaalliset päätökset on tehnyt MAAN HALLITUS!

    Hornetit olivat viikon Islannissa HARJOITUKSISSA: Ne eivät olleet tai ole mitään Naton ilmatilan valvojia!

    USA kävi täällä lyhyessä harjoituksessa Poulustusvoimien kutsusta ja ovat poistuneet jo ajat sitten

    Risteilyohjukset on hankittu puolustustarkoituksiin hyökättiinpä Suomeen mistä suunnasta tahansa!

    Niinistö EI OLE SANONUT, että karttakäytäisiin mitään maata vastaan!

    Täysin lapsellisia väittämiä Valkekosken Tiltulta!

    1Äänestä

Sauli Säheltäjä Niinistö tulee tyhmyytensä ja jääräpäisyytensä vuoksi helvetin kalliiksi Suomelle.

Äänestä
  • Ei tule, koska hän ei sähellä!

    1Äänestä

Joo, niinistö pelaa kaksilla korteilla (Venäjä-Usa) ja nyt on jäänyt musta pekka käteen Niinistölle, sekä Suomelle.
Niinistö on sotkenut kaiken, peruuttamattomasti.

Äänestä
  • Päinvastoin! Pitänyt ansiokkaasti hyvät suhteet molempiin!

    1Äänestä

Suomen asema kartalla on ainutlaatuisen oivallinen sotahulluille jenkeille....kun kysymyksessä on pohjoisiin alueisiin kohdistuvat strategiset siirrot.
Ja Suomen Natokiihkoinen upseeristo on hengessä mukana, ja on luovuttanut Suomen maa alueen.....tekemällä laittoman isäntämaasopimuksen.
Nyt jenkit tulevat harjoittelemaan oivalliselle maastolle omalla luvalla....itse itsensä kutsumalla....onpa valtuudet vähissä?

Äänestä
  • Ei Sauli Niinistö pysty tuhoamaan Venäjän arktisia ja pohjoisia alueita eikä miehitämään Venäjää.

    Se on hullu.

    Äänestä

  • Eikä ole edes tarkoitusta!

    KUKAAN EI OLE HYÖKKÄÄMÄSSÄ VENÄJÄLLE!

    KUKAAN AINAKAAN SUOMESTA ei halua/himoitse sotaa!

    Toisin sanoen ei ketkään muut kuin Tiltut!

    Ja kun ei suomalaisia asia kiinnosta niin joutunee Tiltu-parat höökimään Venäjälle yksinään!

    1Äänestä

Lipponen on ennenkin puhunut arktisen alueen business-mahdollisuuksista, mutta suomalaiset yritykset eivät ole lähteneet sinne investoimaan kun Sanoma Oy, Sauli Niinistö ja Stubb uhoavat sinne Venäjä-vihaa ja sotaa.

Äänestä

Niinpä niin, taas ollaan IMF:n listoilla talouden peräpään pitäjä Euroopassa.

Äänestä

Jokainen peruskoulun käynyt pystyy laskemaan paljonko Sauli Niinistö on tuhonnut talouttamme Nato-sotkuillaan.

Lipponen sanoo, että Suomi menettää miljardeja kuukaudessa.

Nato Niinistö on ollut presidenttinä vuodesta 2012, pyöreästi 50 kuukautta niin tappiot ovat tähän asti 500-100 jopa 150 miljardia, mutta tappiot jatkuvat.

Äänestä

"Jokainen peruskoulun käynyt pystyy laskemaan paljonko Sauli Niinistö on tuhonnut talouttamme Nato-sotkuillaan."

Mutta Valkeakosken Tiltu ei tajua kun jäi se peruskoulukin käymättä!

Todellisuudessa Suomi ei kuulu Natoon eikä meillä ole mitään Nato-sotkuja!

Suomi ei menetä miljardeja minnekkään eikä Tiltu osaa ,edes kertoa, että mistäs ne tappiot tulevat?

Äänestä
  • Meillä on erittäin pätevä presidentti, joka vaihdetaan vain vaalien avulla!

    Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!

    Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.

    Hän on ennätyksellisen suosittu!

    1Äänestä

Venäjä ei enää tee Venäjävihamielisen Suomen kanssa projekteja arktisella alueella vaan Kiinan kanssa.

Äänestä
  • Suomi ei ole vihamielinen ja Venäjä valitsee kumppanikseen kenet haluaa!

    1Äänestä

Sauli Niinistön Venäjä-vihamielisyys on vienyt Suomen taloudellseen ja sotilaalliseen umpikujaan arktisella alueella.

USA, Kanada, Norja eivät pysty sijoittamaan samoja määriä rahaa arktiselle alueelle kuin Venäjä.

Äänestä

Saulin puolivallatonta käytöstä on vaikea ymmärtää. Aika järjetöntä tokaista näitä "kenraali piti puheen" ja "me olimme laatimassa sanktioita" juttuja kameroiden edessä. Vieressä oleva suurvalta voi ottaa nokkiinsa tuollaisista puolivallattomista heitoista ja palauttaa lilliputit ojennukseen.

Äänestä

Usa ja Nato kokoavat arktisia iskujoukkoja hyökkäämään Venäjän pohjoisiin osiin tuhoamaan Venäjän öljy- ja kaasulaitokset.

Sitä varten Usa ja Nato järjesti näyttävän propagandatempun tappamalla 300 poroa Pohjois-Norjassa, mikä sai vauhtia ainakin Sauli Niinistöön.

Äänestä

Miksi kokoaisi?

KUKAAN EI OLE HYÖKKÄÄMÄSSÄ VENÄJÄLLE!

KUKAAN AINAKAAN SUOMESTA ei halua/himoitse sotaa!

SUOMEN ARMEIJA EI HYÖKKÄÄ VAAN PUOLUSTAA VAIN OMAA ALUETTAAN!

Hyökkäämään ei ketään Suomesta lähde!

Toisin sanoen ei kukaan muu kuin Valkeakosken Tiltu!

Ja kun ei suomalaisia asia kiinnosta niin joutunee Tiltu-parka höökimään Venäjälle yksinään!

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SaatananNiinistö kirjoitti:

Paavo Lipponen on lähettänyt avoimen kirjeen pääministeri Sipilälle, missä kehottaa Suomea panostamaan taloudellisesti arkitseen alueeseen.

Lipposen huoli on oikea. Sauli Niinistön aikana Suomi ei ole tehnyt muuta kuin lisännyt aseellista jännitettä ja varustelua arktisella alueella, Suomen pohjoisilla alueilla sekä Jäämerellä Islannissa.

Niinistö on liittänyt Suomen ilmavoimat NATOn pohjoisen ilmatilan sotavoimaksi, luovuttanut Rovaniemen ja Lapin alueen USAn ja NATOn ilmavoimien harjoitus- ja ad hoc -tukikohtaalueeksi, siirtänyt Suomen JASSM-risteilyohjukset pohjoisemmaksi uhkaamaan Venäjän pohjoista aluetta ja kouluttaa USAn ja NATOn sotilaita pohjoisessa talvisiin sotaolosuhteisiin Venäjän vastaista sotaa varten.

Niinistön sota- ja NATO-uho on johtanut siihen, että suomalaiset yritykset eivät ole lähteneet tekemään työtarjouksia eivätkä investointeja Niinistön, NATOn ja USAn sotauhoalueelle.

Ruotsi, joka ei uhoa pohjoisessa vie arktisen alueen tarjoukset, jotka ovat kymmenien miljardien arvoisia pelkästään yhden kuukauden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu