Tilanne on tämä. Minulla 2-tyypin herpes joka oireilee hyvin harvoin, muutaman kerran vuodessa. Olen rakastunut ihanan suloiseen naiseen ja hänkin sanoo rakastavansa minua. Vuosi seurusteltu. Naiseni ei halua kanssani seksiä herpekseni vuoksi. Saan hyväillä häntä kädellä ja siintä hän kovasti nauttii. Minuun hän ei koske. Tarkemmin sanottuna hän ei suostu yhdyntään, eikä tyydyttämään minua mitenkään edes kondomin kanssa. Kunnioitan rakastamani naisen mielipidettä ja oikeutta enkä painosta tai edes puhu hänelle mitään "kärsimyksestäni". Kaikki on muuten hyvin, mutta minä kärsin seksin puutteesta. Olisi mahtavaa jos hän edes koskettaisi minua kondomin kanssa. Pettäminen ei tule kyseeseen minun kohdalla. Onko kellään vastaavaa kokemusta tai voisiko kukaan neuvoa miten asian voisi ratkaista?
Herpes-ei seksiä
6
351
Vastaukset
- eikokemusta
No ei ole vastaavaa kokemusta. Päinvastoin minun herpekseni ei ole pelottanut kumppaneita. Tarkoitat selvästi kakkostyypin herpeksellä sukupuolielimissä esiintyvää herpestä, joka voi olla hsv-2 tai hsv-1. Oletteko käyneet yhdessä juttelemassa vaikkapa pätevällä lääkärillä asiasta? Kohtuuttoman varovaiselta nainen vaikuttaa. Hän ei siis koskaan ole uskaltanut keneltäkään sitten varmaan ottaa vastaan suuseksiäkään, koska herpeksen voi saada niinkin. Tajuaako hän sen, että mikäli on saanut suojaamatonta suuseksiä, on riskin ottanut? Hän ei siis sinulta suihin ota? Hän ei siis uskalla koskaan suudellakaan kenenkään kanssa, koska ns.huuliherpes on n.90%:lla suomalaisista.
Tietääkö hän kuinka yleinen herpes on väestössä? Ymmärrän toki hänen suhtautumisen. Herpes voi olla hänellä itselläänkin oireettomana tai sitten ei. Tai jollei herpestä, niin joku muu tauti esim. hpv. Se on herpestäkin yleisempi sukupuolitauti. Kondomikaan ei taa varmaa suojaa, mutta on kuitenkin varteenotettava suoja. Jollei sinulla ole oireita päällä, ihan hyvin voisitte harrastaa edes silloin suojattua yhdyntää. Toki toiset ihmiset ovat rohkeampi kuin toiset ja jollei naisesi uskalla panna kanssasi, ei häntä pakottaakaan voi.
Selvästi rakastat häntä, mutta toivon, että hän rohkaistuisi, jotta voisitte tyydyttää seksuaalisesti toisianne paremmin.- Aloittajallevastaus
jos tarinasi on tosi olette kyllä molemmat ihan helveti dillejä(Urpoja)!
- keskustelkaapohtikaa
Siis ei suostu tyydyttämään mitenkään? Mutta ottaa vastaan sinun hyväilyjä? Olisiko parempi, että otatte oikeasti selvää kaikesta ja pohditte/keskustelette tilanteen uusiksi. Kuinka kauan ajattelit jatkaa noin? herpes-treffit sivulta saatte myös lisää asiallista tietoa.
- Puute40
Kiitos vastauksista. Eipä tässä liene muuta tehtävissä kuin tyytyä kohtaloonsa. Keskustelut on käyty jo aikoja sitten. Itsehän olen tautini hankkinut, eikä entinen seksielämä enää palaa.
- Jätäseämmä
sehän on ihan pihalla koko lehmä! Järkevä ihminen joka rakastaa sua ei piittaa jostain vitun herpeksestä!
- eivoiollapiittaamatta
Kyllä vitun herpeksestä ei voi olla piittaamatta nainen, kun se oikein kunnolla oirehtii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591164Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33527Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501