Tv-sarjojen nimet kateissa

telkkunen

Tunnistaisiko joku asiaatunteva näitä tv:ssä aikoinaan esitettyjä sarjoja ja muistaisi nimet?

Yksi oli muutaman jakson jännityssarja (amerikkalainen t. britti), jossa nuori nainen joutui muistaakseni kaapatuksi ja sidotuksi lukittuun huoneeseen ja häneltä katkaistiin yksi sormi. Myöhemmin selvisi, että hänestä haluttiin tehdä toista naista muistuttava "kopio"?? Oliko tuo toinen nainen murhattu, en muista. Loppuhuipentuma oli aika hurja. Tuo sormijuttu jäi aika iljettävänä mieleen.

Toisessa tv-sarjassa oli pääosassa Downton Abbeyssa rouvaa esittänyt Elisabeth McGovern. Hän oli siinä juonikas ja tosi ilkeä, petkutti miestä ja liittyikö rikos tuohonkin tarinaan? Erityisesti näyttelijättären erikoinen ulkonäkö (silmät/kulmat) ja kylmä kavaluus jäi mieleen. Siinä taisi olla myös kolmiodraamaa. Tuli kauan sitten tv:stä, ehkä 90-luvulla kuten tuo edellinenkin sarja.

Kolmas oli joko tv-sarja tai tv-elokuva ja kotimainen. Se liittyi talvisodan aikaan ja siinä joku mies joutui kuljettamaan autonsa etupenkillä kuolleen miehen. Mies evästeli välillä ja pani kuolleen ja kangistuneen istumaan hankeen. Nimeä enkä näyttelijöitä en muista, mutta varsin erilainen ja erikoinen ja jollain lailla kolea oli tuo tarina.

4

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ksdnflkdj
    • 5345464trdf

      Talvisotajutusta pöllähti jotenkin mieleen Manillaköysi.

    • Elsa-Pekka

      Manillaköysi ei liity talvisotaan.

      • 5345464trdf

        En ole täysin varma, että aloittaja erottaa talvisodan jatkosodasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2773
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2360
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2130
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1914
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1756
    7. 124
      1722
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe