Olen ollut jonkin aikaa satanisti, ja oikeastaan aika ylpeä siitä: näiden 40 ikävuoteni aikana olen nähnyt niin paljon kaksinaamaisuuta ja tekopyhyyttä, heikkoutta ja ilkeyttä kristillisyydessä.
Toisin kuin useimmiten mielletään, ei satanismi ole itsensä viiltelyä, kissojen naulaamista ristille ja hautakivien kaatoa, sen enempää kuin aborttilääkäreiden ampuminen kristillisyyttä, vain häiriöporukan tekosia. Satanismi on oikeasti hieno filosofinen maailmankatsomus joka yhdistyy korkeaan moraaliin ja itsekuriin.
Me satanistit olemme aina naureskelleet sille miten niin monet kristityt, varsinkin nämä ns. tosissaan olevat (lol) tuntuvat skitsoilevan nuoruudessaan, romuttavat toistensa itsetunnot, vetävät salakännejä ja keski-ikäisinä alkavat tinderillä pettää vaimoaan. Myöhemmin jälkikasvu oirehtii kouluissa ja kaduilla koska hihhulointi on mukavampaa kuin vanhemman velvollisuuksista huolehtiminen. On siinä mulla kristittyjä.
Satanisteille mielen vakaus on ensiarvoisen tärkeää, ja irtosuhteet (varsinkin siis silloin kun asiassa on jotain salattavaa jollekulle) osoittavat mielen ja moraalin heikkoutta, jolle voi vain säälivästi naurahdella. Kännejä kyllä vedämme koska se on vastoin Raamatun opetusta "älkää juopuko viinistä", mutta vain silloin, kun se ei uhkaa lapsia, parisuhdetta tai omaa terveyttämme. Useimmiten vetelen kännejä, vain viinistä tietysti, kuunnellessani Black Metallia muun perheen mentyä nukkumaan. Lisäksi arvostamme koulutusta, erityisesti akateemista, ja ruumiinkuntoa. Rahaa pitää olla sen verran että puute pysyy loitolla, mutta pröystäily ja luksus uhkaa ihmisten tiedonjanoa ja oikeisiin asioihin keskittymistä. Huumeita emme ota, koska ne ovat laittomia. En voisi vähääkään välittää mistään laista, mutta parempi on olla joutumatta sen kanssa hankaluuksiin että voi keskittyä omiin juttuihinsa.
Jeesusta arvostamme hänen filosofisuutensa ja ehdottomuutensa takia, hän oli korkean moraalin ja suuren hengen ihminen.
Mikä on johtanut satanismiini, onkin vähän monimutkaisempi juttu. Lähinnä taustalla ovat (ehkä sattumalta) vapaisiin suuntiin kuuluvat ällöttävät luuserit, jotka toteuttavat hyvin Raamattunsa ohjetta: "Eivät itse tahdo astua portista sisään ja tekevät kaikkensa että muutkaan eivät sitä tekisi (vapaasti mukaillen)". Traumoja on tullut kahlatessani syvissä vesissä hengellisten ihmisten seassa, jotka puhuvat yhtä ja tekevät toista.
No joo. Voisin kuluttaa koko päivän ylistäen satanismin hienouksia, mutta viime aikoina olen ajatellut että yllättäen olen löytänyt paljon myös kristittyjä, joilla on samoja ihanteita kanssani. Nämä ovat yleensä olleet maltillisempia kristittyjä, jotka
pitävät Raamattua ohjenuorana moraalisissa kysymyksissä, eivätkä hihhuloi oikeassaoloaan- ns. "heikot" kristityt joilla ei ole mitään millä kerskailla ovat verrattomasti parempia kuin oikeassa olevat halleluja-sisäänkutsutut
Siis suomeksi sanottuna haluaisin kääntyä jälleen kristityksi, erityisesti luterilaiseksi koska näen siinä paljon hienoja puolia ja mahdollisimman vähän mitään tunneperäistä hihhulointia, mutta ongelmana on että niissä piireissä satanisteja pidetään AIDS:ia levittävinä itsemurhaterroristeina jotka piikittää heroiinia suoneen kirkon vessassa. Ja kun minä en oikein jaksa sitä että minuun suhtaudutaan kuten vammaiseen tai maahanmuuttajaan, säälivästi, myötätuntoisesti mutta samalla äärimmäisellä ennakkoluulolla.
Jos haluaisin ruveta käymään seurakunnassa, onnistuisiko se jotenkin ja onko mitään erityisiä vinkkejä miten se kuvittomimmin onnistuisi? En nyt periaattessa tarvitse kenenkään tunnustusta siitä että ihan aidot motiivit minulla on, mutta haluaisin välttää tilannetta että joku äklöempaattinen sossutätiä leikkivä työntekijä rupeaa hyysäämään minua, aikuista ihmistä jolla on autot, talot, koulutukset, lapset ja kaikki mitä olen halunnut. Voisin jopa luopua kännien vetämisestä, niin hauskaa kuin se onkin.
Toisin kuin useimmiten mielletään, ei satanismi ole itsensä viiltelyä, kissojen naulaamista ristille ja hautakivien kaatoa, sen enempää kuin aborttilääkäreiden ampuminen kristillisyyttä, vain häiriöporukan tekosia. Satanismi on oikeasti hieno filosofinen maailmankatsomus joka yhdistyy korkeaan moraaliin ja itsekuriin.
Me satanistit olemme aina naureskelleet sille miten niin monet kristityt, varsinkin nämä ns. tosissaan olevat (lol) tuntuvat skitsoilevan nuoruudessaan, romuttavat toistensa itsetunnot, vetävät salakännejä ja keski-ikäisinä alkavat tinderillä pettää vaimoaan. Myöhemmin jälkikasvu oirehtii kouluissa ja kaduilla koska hihhulointi on mukavampaa kuin vanhemman velvollisuuksista huolehtiminen. On siinä mulla kristittyjä.
Satanisteille mielen vakaus on ensiarvoisen tärkeää, ja irtosuhteet (varsinkin siis silloin kun asiassa on jotain salattavaa jollekulle) osoittavat mielen ja moraalin heikkoutta, jolle voi vain säälivästi naurahdella. Kännejä kyllä vedämme koska se on vastoin Raamatun opetusta "älkää juopuko viinistä", mutta vain silloin, kun se ei uhkaa lapsia, parisuhdetta tai omaa terveyttämme. Useimmiten vetelen kännejä, vain viinistä tietysti, kuunnellessani Black Metallia muun perheen mentyä nukkumaan. Lisäksi arvostamme koulutusta, erityisesti akateemista, ja ruumiinkuntoa. Rahaa pitää olla sen verran että puute pysyy loitolla, mutta pröystäily ja luksus uhkaa ihmisten tiedonjanoa ja oikeisiin asioihin keskittymistä. Huumeita emme ota, koska ne ovat laittomia. En voisi vähääkään välittää mistään laista, mutta parempi on olla joutumatta sen kanssa hankaluuksiin että voi keskittyä omiin juttuihinsa.
Jeesusta arvostamme hänen filosofisuutensa ja ehdottomuutensa takia, hän oli korkean moraalin ja suuren hengen ihminen.
Mikä on johtanut satanismiini, onkin vähän monimutkaisempi juttu. Lähinnä taustalla ovat (ehkä sattumalta) vapaisiin suuntiin kuuluvat ällöttävät luuserit, jotka toteuttavat hyvin Raamattunsa ohjetta: "Eivät itse tahdo astua portista sisään ja tekevät kaikkensa että muutkaan eivät sitä tekisi (vapaasti mukaillen)". Traumoja on tullut kahlatessani syvissä vesissä hengellisten ihmisten seassa, jotka puhuvat yhtä ja tekevät toista.
No joo. Voisin kuluttaa koko päivän ylistäen satanismin hienouksia, mutta viime aikoina olen ajatellut että yllättäen olen löytänyt paljon myös kristittyjä, joilla on samoja ihanteita kanssani. Nämä ovat yleensä olleet maltillisempia kristittyjä, jotka
pitävät Raamattua ohjenuorana moraalisissa kysymyksissä, eivätkä hihhuloi oikeassaoloaan- ns. "heikot" kristityt joilla ei ole mitään millä kerskailla ovat verrattomasti parempia kuin oikeassa olevat halleluja-sisäänkutsutut
Siis suomeksi sanottuna haluaisin kääntyä jälleen kristityksi, erityisesti luterilaiseksi koska näen siinä paljon hienoja puolia ja mahdollisimman vähän mitään tunneperäistä hihhulointia, mutta ongelmana on että niissä piireissä satanisteja pidetään AIDS:ia levittävinä itsemurhaterroristeina jotka piikittää heroiinia suoneen kirkon vessassa. Ja kun minä en oikein jaksa sitä että minuun suhtaudutaan kuten vammaiseen tai maahanmuuttajaan, säälivästi, myötätuntoisesti mutta samalla äärimmäisellä ennakkoluulolla.
Jos haluaisin ruveta käymään seurakunnassa, onnistuisiko se jotenkin ja onko mitään erityisiä vinkkejä miten se kuvittomimmin onnistuisi? En nyt periaattessa tarvitse kenenkään tunnustusta siitä että ihan aidot motiivit minulla on, mutta haluaisin välttää tilannetta että joku äklöempaattinen sossutätiä leikkivä työntekijä rupeaa hyysäämään minua, aikuista ihmistä jolla on autot, talot, koulutukset, lapset ja kaikki mitä olen halunnut. Voisin jopa luopua kännien vetämisestä, niin hauskaa kuin se onkin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.