Orpo: Perheenyhdistämisen tuloraja ei kiveen hakattu
Eduskunnassa on alkanut lähetekeskustelu perheenyhdistämisen edellytysten kiristämisestä. Vasemmistopuolueiden, vihreiden ja RKP:n edustajat ovat kritisoineet hallituksen esitystä esimerkiksi perheenyhdistäjiltä vaadituista liian korkeista tulorajoista. Hallitus edellyttää turvapaikan saaneilta ja kiintiöpakolaisilta 2 600 euron kuukausittaisia nettotuloja, jos he haluavat tuoda maahan puolisonsa ja kaksi lastaan. Poikkeuksen tulorajoista saisi, jos hakee perheenyhdistämistä kolmen kuukauden sisällä oleskeluluvan saamisesta.
- Haluaisin nähdä kansanedustajan, joka muuttaisi toiselle puolelle maailmaa ja alkaisi välittömästi ansaita enemmän kuin valtaosa kantaväestöstä, Ozan Yanar (vihr.) sanoi.
Sisäministeri Petteri Orvon (kok.) mukaan Suomen pitää reagoida muiden jäsenmaiden päätöksiin, koska EU:n yhteinen turvapaikkapolitiikka ei toimi.
- Tuloraja ei ole kiveen hakattu. Tulorajasta voidaan poiketa, koska jokainen käsitellään yksilöllisesti, sisäministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi.
Alkuperäisen esitysluonnoksen mukaan Suomen kansalaiselta olisi edellytetty vastaavia tulorajoja, jos hän olisi halunnut tuoda perheensä Suomeen. Lopullisesti kovaa kritiikkiä aiheuttanutta esitysluonnoksen osaa ei ole haudattu, sillä Orvon mukaan Suomen ja Pohjoismaiden kansalaisten toimeentuloedellytystä yhä selvitetään. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen sanoi, että hän vastustaa tulorajoja Suomen kansalaisille.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi ihmeessä loisijoita pitää roudata suomeen loputtomasti?
Työvoimapula uhkaa lisäksi halutaan pitää osingonmaksu ennallaan(palkkoja pakko laskea)
Monellako mamulla on työpaikka ja 2600€ tulot kk.?
Monellako Suomalaisella on tulot 2600€/kk?
Ei varmaan monellakaan
Kantasuomalaisen perheen yhdistämisen aikaraja on hakattu hautakiveen.
Kuinkahan moni viime vuonna tulleista pakolaisista tienaa kuukaudessa tuon 2600€ ?
Eiköhän nyt olisi aika leikata noita mamujen sosiaalirahoja, tukia ja avustuksia.
Että silleen.