menee yli hilseen. Miksi tehdään muutos muutoksen vuoksi? Ensi vuoden alusta menee kaikki uusiksi kuitenkin. Kenen etua tämä palvelee? Työntekijät tuntuvat olevan hämmentyneitä moisesta. Terveyspalveluja pistetään sosiaalipalveluihin toisin kuin siun sotessa. Perustetaan jopa uusi jonnin joutava virka, siis palkkiovirka. Mistään ei näy mitä tuo virkailija loppujen lopuksi tekee tai on tekevinään. Silmänkääntötemppu on lakkauttaa esim. sosiaalijohtajan virka, jos samaan hengenvetoon perustetaan kaksi päällikkötason virkaa. En ymmärrä, mikä tässä kaupungissa oikein mättää? Asiasta on ilmeisesti ns. julkaisukielto, kun lehdet eivät ole mitään kirjoittaneet. Kuiskeita on kuulunut, että hallitus ottanee asian käsiteltäväksi, kun asia ei mennyt lautakunnassa läpi. Läpihän tuo ihmejuttu on saatava hinnalla millä hyvänsä. Siun sote kintaalla viittaa Lieksan uudistuksille, kun maakunnan mallit tuntuvat olevan jo palkkarissa. Luulisi edusmiesten tietävän asiasta jotakin, vai eikö äo riitä ymmärtämään.
Sosiaalipuolen hämärä organisaatiomuutos
temputtelua
155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mikä muutos. En ole kuulut moisesta. Eikö se Siun sote tule kohtapuolin ja kaappaa koko homman hanskaansa.