Sadattuhannet köyhät kärsivät Suomen leikkauksista

Kun Suomi leikkaa, niin moni maa kärsii. Hävettää olla suomalainen.

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6241218
45371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Tuhannet osallistuivat matujen vastaiseen mielenosoitukseen Puolassa (video)
”Puola puolalaisille!”, huusivat marssijat.
http://mvlehti.net/2016/04/13/tuhannet-osallistuivat-matujen-vastaiseen-mielenosoitukseen-puolassa-video/
Mielenosoittajat polttivat islamistilippuja ja liehuttivat Puolan ja kansallisradikaalin leirin lippuja.

Osanottajat huusivat muun muassa ”Puola puolalaisille” ja ”Belgia ja Ranska itkevät, tämä on suvaitsevaisuuden loppu” samalla, kun he marssivat pääkaupungin läpi.
KOSKA MARSSITAAN SUOMESSA JA SEINÄJOELLA SUOMEN PUOLESTA

Äänestä

Jos hävettää olla Suomalainen niin suosittelen lämpimästi maastamuuttoa. Kukaan siinä tuskin häviää mitään, paitsi se kohdemaa, mutta mitäs me siitä.

Äänestä

Ei me koko maailmaa voida pelastaa. Nuo rahat voisi siirtää rajavalvontaan ja matu invaasion estämiseen.

Äänestä
  • Ollaan kuitenkin sitouduttu 0,7:n prosentin osuudesta bkt:stä kehitysapumäärärahoihin ja saavutetaan vain puolet siitä, kun muut pohjoismaat pysyvät sovitussa määrässä.

    Nolla pilkku jotakin ei voi kaataa kenenkään taloutta, mutta kuten aloittajan linkistä tuli ilmi, niin sillä voidaan pelastaa satoja tuhansia ihmisiä kuolemasta tai totaalisesta köyhyydestä.

    Äänestä

  • MeilläOnUneIma kirjoitti:

    Ollaan kuitenkin sitouduttu 0,7:n prosentin osuudesta bkt:stä kehitysapumäärärahoihin ja saavutetaan vain puolet siitä, kun muut pohjoismaat pysyvät sovitussa määrässä.

    Nolla pilkku jotakin ei voi kaataa kenenkään taloutta, mutta kuten aloittajan linkistä tuli ilmi, niin sillä voidaan pelastaa satoja tuhansia ihmisiä kuolemasta tai totaalisesta köyhyydestä.

    Minä en ole tuollaiseen henkilökohtaisesti sitoutunut. Taloudenhoidon perusasioita on se että jos ei rahat riitä, niin menoja karsitaan sieltä mistä niitä ylipääätään pystytään karsimaan. Mikään ei estä edelleenkään niitä ihmisiä auttamasta, vaikka miten suurella prosenttiosuudella, joilla varaa siihen on. Väyliä kyllä löytyy mihin sitä rahaa ja muuta apua voi edelleenkin toimittaa sinne missä sitä tarvitaan. Jos tuo "pakkoperintä" on teidän mielestä oikea tapa, niin silloin maksatatte vaan omaa ideologiaanne muilla, joka on helvetin halveksittavaa, ja kaikkea muuta kun humaanisuutta. Joten sen sijaan että arvostelette tuota hallituksen päätöstä, laittakaa apunne välittömästi sinnepäin menemään.

    Äänestä

  • Mailma täyttyy ihmismäärästä -tämä vain on vihiliäinen totuus, kehitysmaiilla ei ole järkeä hillitä lisääntymistä, kun elinaikakin vielä nousee, mikä tässä tulee ratkaisuksi?

    Äänestä

  • Tuhontietäkäymme kirjoitti:

    Mailma täyttyy ihmismäärästä -tämä vain on vihiliäinen totuus, kehitysmaiilla ei ole järkeä hillitä lisääntymistä, kun elinaikakin vielä nousee, mikä tässä tulee ratkaisuksi?

    "Luonto" hoitaa asian. Kun riittävän suurella porukalla tulee riittävästi nälkä, aletaan yhä laajemmin rettelöimään, ja sitä kautta karsimaan nälkäisiä. Näin se on aina mennyt, ja menee parhaillaankin monella taholla, kuten myös tulevaisuudessa. Epäinhimillistä todellakin, mutta sellaisiahan me ihmiset olemme.

    Äänestä

  • dfjwoeru kirjoitti:

    Afrikassa on nyt 1miljardi väkeä ja vain puolet manner pystyy elättämään siitä, nyt sieltä hyökätään välimeren yli eurooppaa syömään ja tällä näillä kuvilla rahastajat ratsastaa lisää matuja eurooppaan, rahastajat lyhytnäköisyydellään euroopan tuhoavat, muutama kymmenen vuotta ja euroopa on kehitysmaa itse.

    Äänestä

  • Kulttuurinjajärenhävitys kirjoitti:

    Afrikassa on nyt 1miljardi väkeä ja vain puolet manner pystyy elättämään siitä, nyt sieltä hyökätään välimeren yli eurooppaa syömään ja tällä näillä kuvilla rahastajat ratsastaa lisää matuja eurooppaan, rahastajat lyhytnäköisyydellään euroopan tuhoavat, muutama kymmenen vuotta ja euroopa on kehitysmaa itse.

    Jep! Pitää taas kerran tulla kunnolla turpiin, eli uusi kaaos Euroopassa, ennen kun käsitetään se ettei ihmiskunnan ongelmia pitäisi lähteä hoitamaan liikaa tunnepohjalta. Johan tuosta edellisestä kunnon kaaoksesta onkin melkein 100 vuotta, eli silmänräpäys ihmiskunnan koko historiassa. Aika vähän on ihmisen "sivistys" kasvanut noiden vuosikymmenten aikana. Samat virheet toistetaan jälleen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    MeilläOnOngelma kirjoitti:

    Minä en ole tuollaiseen henkilökohtaisesti sitoutunut. Taloudenhoidon perusasioita on se että jos ei rahat riitä, niin menoja karsitaan sieltä mistä niitä ylipääätään pystytään karsimaan. Mikään ei estä edelleenkään niitä ihmisiä auttamasta, vaikka miten suurella prosenttiosuudella, joilla varaa siihen on. Väyliä kyllä löytyy mihin sitä rahaa ja muuta apua voi edelleenkin toimittaa sinne missä sitä tarvitaan. Jos tuo "pakkoperintä" on teidän mielestä oikea tapa, niin silloin maksatatte vaan omaa ideologiaanne muilla, joka on helvetin halveksittavaa, ja kaikkea muuta kun humaanisuutta. Joten sen sijaan että arvostelette tuota hallituksen päätöstä, laittakaa apunne välittömästi sinnepäin menemään.

    Et varmaan ole sitoutunut verojen maksamiseenkaan, mutta asumalla maassa hyväksyt säännöt ja näin ollen myös sitoudut maksmaan kaiken mitä demokraattisesti vaaleilla valittu laillinen hallitus säätää.

    Jos tyyli ei kelpaa, niin sopii lähteä etsimään eldoradoa jossa ei ole velvoitteita, vaan kaikki on kultaa mikä kiiltää.

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Ruotsin turistikeskukset vuolevat kultaa turvapaikanhakijoilla
    Kuluvasta vuodesta ja kesästä tulee Ruotsin leirintäalue- ja hotellimatkailun kultakesä.
    http://mvlehti.net/2016/04/13/ruotsin-turistikeskukset-vuolevat-kultaa-turvapaikanhakijoilla/
    KATSO KOMMENTIT tuossa yksi.
    "Invaasion myötä Suomenkin hotellit ja motellit tulevat muuttumaan turvapaikanhakijamiesten täyden ylläpidon pensionaateiksi, kuten Lappajärven Kivitippu ja Asikkalan Tallukka."

    Näinhän se on, mutta kun tästä matukäytöstä joskus vapautuvat, joutavat purettaviksi, koska ei niihin kattoa myöden paskalla rapattuihin liitereihin enää kukaan täysipäinen valkoihoinen tule maksua vastaan majoittumaan. Tämä monelta pikavoittoja tekevältä kuollanvuolijalta saattaa unohtua, tai sitten se on tiedossa, ja lisää uusia matuja tarvitaan, että tuottavaa toimintaa voitaisiin pyörittää niin pitkään, että plussan puolelle jäädään vielä rakennuksen purkukustannustenkin jälkeen. Tosin valtio korvannee nekin, eikä se ole kuulemma keltään pois.

    Äänestä

  • Vastaanottokeskuksiksi päätyvät vain muuten konkurssiin menossa olevat hotellit. Kivitipulle vok oli lottovoitto ja sen loppuminen tietysti katastrofi, koska taas pitäisi alkaa paikkaa joka ei ole koskaan kantanut siipiään ja on toiminut koko ajan tukirahoilla.
    Hyvin moni vok toimii todellisissa ongelmajätekiinteistöissä joille ei olisi muuten mitään käyttöä, mutta ylläpito maksaisi silti valtavasti, kun vanhat röttelöt haaskaavat energiaa järjettömästi.
    Kun vok-toiminta joskus niissä loppuu, niin ne tuleekin purkaa heti pois saastuttamasta luontoa.

    Äänestä

  • nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

    Et varmaan ole sitoutunut verojen maksamiseenkaan, mutta asumalla maassa hyväksyt säännöt ja näin ollen myös sitoudut maksmaan kaiken mitä demokraattisesti vaaleilla valittu laillinen hallitus säätää.

    Jos tyyli ei kelpaa, niin sopii lähteä etsimään eldoradoa jossa ei ole velvoitteita, vaan kaikki on kultaa mikä kiiltää.

    Kyllä minä veroni maksan, mitens sinä joka kirjoittelet täällä kaiket päivät?

    "asumalla täällä hyväksyt säännöt"

    Heh! Lääninsuvakki, joka sallii maahantunkeutuneilta mitä vaan, siinä taas vaatii kantaväestöä noudattamaan sääntöjä.

    "sitoudut maksmaan kaiken mitä demokraattisesti vaaleilla valittu laillinen hallitus säätää"

    Mitäs sitten ruikutat? Mehän juuri sitoudumme maksamaan sen mitä hallitus säätää. Ja se säätää että kehitysapumäärärahoja leikataan.

    KÄYKÖ SINULLE ETTÄ MAASSA ASUVILLA ON KAIKILLA SAMAT SÄÄNNÖT JA OIKEUDET, VAI EIKÖ SE KÄY?

    KÄYKÖ SINULLE MITÄ HALLITUS SÄÄTÄÄ VAI EIKÖ SE KÄY?

    No minä voin vastata. Sinulle käy vain sinun tarkoitusperiä palvelevat säännöt, oikeudet ja lait. Eli olet pelkkä yhteiskunnan syöpäläinen.

    Äänestä

Lähes matujes mukana arabiaa rakentamaan -kun se alottajata niin sujuu

Äänestä

Ei niitä Matuja viellä sataatuhatta ole vai onko?

Äänestä
  • Aloittaja

    Tässä on kyse kehitysapumäärärahojen supistamisesta. Se koskee satoihintuhansiin ulkomailla apua saaneisiin.

    Kyllä Suomessa on useita satojatuhansia maahanmuuttajia, kertoo wikipedia.
    "Maahanmuuttajat Suomessa ovat Suomeen muuttaneita ulkomailla syntyneitä henkilöitä, joista käytetään toisinaan myös nimitystä uussuomalainen[1] tai ryhmänä etninen vähemmistö.[2]

    Vuonna 2014 Suomessa oli 321 977 ulkomailla syntynyttä henkilö ja 219 675 ulkomaan kansalaista.[3]. Prosentuaalisesti luvut vastaavat 5,8 ja 4,0 prosenttia koko väestöstä. "

    Makedonialainen rajavartija: This is my coyntry!
    Posted on 13.4.2016 by Paavo Tajukangas // 2 Comments
    Makedonialainen rajapoliisi kohtaa maansa vastaisella rajalla sotaa ja vainoa paenneita.

    Sotaa ja vainoa paennut: ”Sinä olet terroristi!”

    Makedonialainen rajapoliisi: ”Tämä on minun maani. Olen valmis kuolemaan maani puolesta. Mene kauemmas!”

    https://paavotajukangas.com/2016/04/13/makedonialainen-rajavartio-this-is-my-coyntry/
    Sanoiko rajavartija liian kovasti herkälle muslimimatulle (Koska islaam on kunnian ja arvovallan uskonto, on mahdotonta ajatella, että kukaan muslimi alistuisi epäuskovaisille..) ? Matulla voi mennä vaikkapa ilmansuunnat sekaisin ja seuraava pyllistys tapahtuukin täysin väärään suuntaan!

    Äänestä

  • Muslimien määrä on jo pikkasen yli 100 000 Allahin soturia.

    Äänestä

Aloittaja

  • Se "koneinsinööri" johon epäilemättä viittaat ei ole ansainnutkaan tuota.

    Äänestä

Aloittajan mukaan pienen köyhän Suomen pitäisi elättää koko maapalloa?
Kerropa kerrankin miksi???

Äänestä

Salaliittoteoreetikoille herkkua lukijan kolmesta kartasta

Hieman pohdintaa ja yhtälöittämistä on lukijamme harrastanut.

http://mvlehti.net/2016/04/19/salaliittoteoreetikoille-herkkua-lukijan-kolmesta-kartasta/

Kommentti, lue loput itse jutun perästä.

Onkohan näin käynyt monestikin ihmiskunnan historiassa, että kansa menettää itsesuojeluvaistonsa ja haluaa tuhota itsensä vai onko tämä läntisen maailman hukuttautuminen ainutlaatuinen tapahtuma koko maailmanhistoriassa?

Äänestä

täällä maksetaan yhteiskunnan hyvinvointi palvelut veroista mutta kun meet mihin vaan maksat ne uudelleen...miksi? ex yrittäjänä huomasin että valtion verotus ajoi lopuksi siihen tilaan että oli pakko lopettaa jos haluu selvitä hengissä..jäi puolen millin velat..nyt oon jättäny kaikki sairaalamaksut ym..maksamatta,autoverot ym..haen aina uudet kilvet romuttamolta kun poliisi vie,ei vakuutuksia,sossu maksaa kämpän,kela korvaus..ihan hyvin pärjää..syksyllä meen töihin haen velkasaneeraukseen 700th tuli täyteen..5v niin se on kuitattu..ikää sillon 48v ja luottotiedot ok. ja sillon meikäläinen muuttaa espanjan aurinkoon josta juuri toissa päivänä tulin...piti käydä vähän lämmittelemässä..työttömänä on aikaa tehdä pimeenä lomarahoja...suomi nousuun...fuck mikä vitsi...

Äänestä
  • jep,me kärsimme juurikin näistä leikkauksista...

    Äänestä

Ei tässä ole kyse mistään hukuttautumisesta vaan nyt lopetetaan nälänhätä ja kärsimys koko maailmasta, ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa, eikä sitä voi joku pieni itsekäs natsivähemmistö estää!

Äänestä
  • 95% suomalaisista ei hyväksy pakolaisia suomeen jotta siitähän on lähdettävä, koskaan ei nälänhätää mailmasta saada poistetua sillä yläkerasta hilitään mailman kansojen kokotuhoa.

    Äänestä

  • Laulaakos suvaki liian suurta laulua, mihin kellän ei ole rahkeita, parempi olisi keksiä kunnon panopuita mihin kykynsä suoltaisivat jakaen niitä ympäri mailmaa hilitsemään himoja.

    Äänestä

  • Pieni ja itsekäs suvakkivähemmistä ei kykene vaikuttamaan noihin asioihin yhtään mitään. Noin isoja asioita voidaan hoitaa vain järkevällä politiikkalla. Suvakkien kyky hoitaa yleensäkään mitään asioita on samaa tasoa kun luku- ja kirjoitustaidottoman kyky hoitaa valtiontaloutta. Ääntä lähtee ja naurettavan epärealistisia näkemyksiä voi olla, mutta yhteys realiteetteihin puuttuu täysin. Joten jatkakaa te vaan tuota palstoilla trollaamista, ja jättäkää nuo isomaat asiat niille jotka niistä jotakin ymmärtävät.

    Äänestä

Nim melläonongelma Niin eihän tässä muuta ongelmaa ole kuin omassa tyhmässä päässäsi toisilla on aivot sillä kohtaa missä sinulla on kusta!!! ja pitäkää huoli

Nim pitäkäähuoli niin olis sinun parasta pitää huoli ettei lääkkees jää väliin ei ihme jos raja ylittyy!!!!

Äänestä
  • No mitäs sitä nyt noin pahalla päällä on tänään herätty? Onko leipä loppu ja sossun tili tulossa vasta viikon päästä? Vai tajusitko viimein että teikäläisten maahanmuuttomyönteisillä mielipiteillä on tasan yhtä vähän vaikutusta asioiden etenemiseen, kun näillä kommenteilla tällaisilla palstoilla yleensäkään, eli ei yhtään mitään. Hyvää päivänjatkoa!

    Äänestä

  • Maahanmuuttomyönteisten mielipiteet ratkaisevat, ei rajat kiinni vähemmistön.
    Jos et ole huomannut, niin Suomeen polkaistiin pikavauhtia valtava määrä VOKeja, kun suvakit pani hösseliksi.
    Mitä vastustajat ovat saaneet aikaan? Eivät yhtään mitään.
    HA HA!

    Äänestä

  • MeilläOnUneIma kirjoitti:

    Maahanmuuttomyönteisten mielipiteet ratkaisevat, ei rajat kiinni vähemmistön.
    Jos et ole huomannut, niin Suomeen polkaistiin pikavauhtia valtava määrä VOKeja, kun suvakit pani hösseliksi.
    Mitä vastustajat ovat saaneet aikaan? Eivät yhtään mitään.
    HA HA!

    Jaa suvakitko ne VOKit pystytti? Heh! Senhän junailivat pystyyn maahanmuuttoviraston virkamiehet ja naiset. Ei ideologiansa vuoksi, vaan siksi että se on heidän rooli, se työ josta heille maksetaan palkka. SPR:n osuus ko. operaatiossa oli myös iso. Eivätkä hekään ideologian vuoksi häärineet, vaan siksi että se on heidän rooli tässä yhteiskunnassa. Suvakit ei kykene mihinkään muuhun kun pitämään ääntä, ja sitä kautta osoittamaan selkeästi oman typeryytensä. Ja koska ei tuolle huuhaaporukalle omaa kunniaa mistään synny, niin pitää yrittää vielä ulosmitata se muiden tahojen tekemästä työstä. Halveksittavaa roskasakkia.

    Rajat on muuten parasta aikaa menossa kiinni koko Euroopassa.

    Äänestä

  • MeilläOnOngelma kirjoitti:

    Kaikissa kunnissa joissa asiasta äänestettiin, päädyttiin myönteiselle kannalle.
    Eihän Kauhavan Ilkkakaan mikään virkamies ollut, vaan suvakki joka halusi auttaa.
    Tyhjästä ne syntyivät ja oikein supersuvakkien ansiosta.

    Rajoja valvotaan siksi, että ei ole mielekästä päästää yhteen paikkaan hallitsematonta määrää, kuten teidän rasistien omat videoklipit osoittavat. Kaikki apua tarvitsevat kuitenkin otetaan vastaan ja pyritään sijoittamaan sinne missä heitä voidaan parhaiten auttaa. Suomi osaisi en homman parhaiten, joku Italia ja Kreikka taas merestä pelastamisen.
    Parasta olisi lennättää suoraan Suomeen sinivalkoisin siivin tai hakea laivoilla Afrikan satamista, koska he tulevat kuitenkin, kun ovat päättäneet lähteä.

    Ja rahoitus suomen vähäosaisilta ja lapsilta, nuo juoksijat vievät ns. leivän lastemme suista.

    Äänestä

  • MeilläOnUneIma kirjoitti:

    Kaikissa kunnissa joissa asiasta äänestettiin, päädyttiin myönteiselle kannalle.
    Eihän Kauhavan Ilkkakaan mikään virkamies ollut, vaan suvakki joka halusi auttaa.
    Tyhjästä ne syntyivät ja oikein supersuvakkien ansiosta.

    Rajoja valvotaan siksi, että ei ole mielekästä päästää yhteen paikkaan hallitsematonta määrää, kuten teidän rasistien omat videoklipit osoittavat. Kaikki apua tarvitsevat kuitenkin otetaan vastaan ja pyritään sijoittamaan sinne missä heitä voidaan parhaiten auttaa. Suomi osaisi en homman parhaiten, joku Italia ja Kreikka taas merestä pelastamisen.
    Parasta olisi lennättää suoraan Suomeen sinivalkoisin siivin tai hakea laivoilla Afrikan satamista, koska he tulevat kuitenkin, kun ovat päättäneet lähteä.

    Tuokin kommentti osoittaa että miten totaalisesti ulkona olet realismista. Ja miten mustavalkoisesti yksinkertainen ihminen voi asiat nähdä. Tuo kommenttisi viimeisin virke osoittaa sen jälleen kerran todella selvästi.

    Kunnissa kyllä-äänille on löydettävissä aivan muut syyt kun ideologinen suvaitsevaisuus. Mutta sinähän et kykene niitä muuten tulkitsemaan, etkä edes halua. Ja ei-äänethän ovat sinun käsityskykysi mukaan yksinomaan rasistien ääniä,kuinkas muuten. No omapa on ongelmasi.

    Ja että "Kauhavan Ikastakin" tuli nyt aito suvakki joka pelkän ideologian vuoksi ja pyyteettömästi häärää VOKin puolesta. Heh! Tällaiset "Ilkat" käyttävät teitä yksinkertaisia suvakkeja omaksi hyödykseen loistavasti, ja tehän ette tyhmyyttänne sitä ymmärrä, ettekä usko vaikka se teille rautalangasta väännettäisiin.

    Suomen Lapsilta ja vähäosaisilta juoksijoille rahotus, millä jotkut suomessa rikastuvat.

    Äänestä

  • Kieroapeliäsalakavalaa kirjoitti:

    Suomen Lapsilta ja vähäosaisilta juoksijoille rahotus, millä jotkut suomessa rikastuvat.

    Muuten en viitsi edes lukea tuon alkurahastajan jutuja joskustulee vähän sekaanustakin sen takia syntymään kun näen tuon meilläOnUnelma meen aivan sokkiin niistus taikka sitten tämän NuorissaOoTulevaisuus aivan verenpaineeni kihahtaa 300staan

    Äänestä

  • MeilläOnUneIma kirjoitti:

    Kaikissa kunnissa joissa asiasta äänestettiin, päädyttiin myönteiselle kannalle.
    Eihän Kauhavan Ilkkakaan mikään virkamies ollut, vaan suvakki joka halusi auttaa.
    Tyhjästä ne syntyivät ja oikein supersuvakkien ansiosta.

    Rajoja valvotaan siksi, että ei ole mielekästä päästää yhteen paikkaan hallitsematonta määrää, kuten teidän rasistien omat videoklipit osoittavat. Kaikki apua tarvitsevat kuitenkin otetaan vastaan ja pyritään sijoittamaan sinne missä heitä voidaan parhaiten auttaa. Suomi osaisi en homman parhaiten, joku Italia ja Kreikka taas merestä pelastamisen.
    Parasta olisi lennättää suoraan Suomeen sinivalkoisin siivin tai hakea laivoilla Afrikan satamista, koska he tulevat kuitenkin, kun ovat päättäneet lähteä.

    Naamioituneeet anarkistit hyökkäsivät Rajat kiinni mielenosoittajien kimppuun Tapanilassa! (Video)
    Anarkistit haluavat karatekoulutusta matuille!
    21.04.2016 21:51, 2624 lukukertaa

    Tapanilan Erän turvapaikanhakijoille annettavaa, veronmaksajien kustantamaa karatekoulutusta vastustava mielenosoitus joutui naamioituneiden anarkistien hyökkäyksen kohteeksi tänään!
    http://mvlehti.net/2016/04/21/naamioituneeet-anarkistit-hyokkasivat-rajat-kiinni-mielenosoittajien-kimppuun-tapanilassa-video/

    Mutta miksi suvakit räyhäävät noin agresiivisesti tuolla siivolla ja saavat poliisit peräänsä, joo milloin niitä kanetaan neljän poliisin voimin säilöön muutama, vaikei näitä montaa yleensä olekkaan seremonioimassa.

    Lues kommentit perästä:

    Äänestä

  • MeilläOnUneIma kirjoitti:

    Kaikissa kunnissa joissa asiasta äänestettiin, päädyttiin myönteiselle kannalle.
    Eihän Kauhavan Ilkkakaan mikään virkamies ollut, vaan suvakki joka halusi auttaa.
    Tyhjästä ne syntyivät ja oikein supersuvakkien ansiosta.

    Rajoja valvotaan siksi, että ei ole mielekästä päästää yhteen paikkaan hallitsematonta määrää, kuten teidän rasistien omat videoklipit osoittavat. Kaikki apua tarvitsevat kuitenkin otetaan vastaan ja pyritään sijoittamaan sinne missä heitä voidaan parhaiten auttaa. Suomi osaisi en homman parhaiten, joku Italia ja Kreikka taas merestä pelastamisen.
    Parasta olisi lennättää suoraan Suomeen sinivalkoisin siivin tai hakea laivoilla Afrikan satamista, koska he tulevat kuitenkin, kun ovat päättäneet lähteä.

    Kansanedustaja Touko Aallon ryhmäpuhe köyhien puolesta
    http://uberuutiset.fi/2016/04/21/kansanedustaja-touko-aallon-ryhmapuhe-koyhien-puolesta/
    Hiljenymme todellisuuteen, tätä on nyt suomemme.

    Äänestä

Suomalaisilta köyhiltä ja lapsiperheiltä otetaan, jotta maahanmuuttobisneksen pyörittämiseen löytyisi lisää rahaa.

Totuus on, että Suomeen tulleista Lähi-itä ja Afrikka -taustaisista pakolaisista oikeastaan kukaan ei käy töissä. Jokainen voi todeta tilanteen omin silmin käymällä esimerkiksi Vaasassa iltapäivällä keskustassa tai ristinummella. Mustaa ja tummaa miestä hiihtää kaduilla aikana, jolloin normaalit ihmiset ovat töissä.

Aamulla ja aamupäivällä tätä porukkaa ei näy missään, kun viime yö on kulunut molottaessa hengenheimolaisten kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nuorissa_on_tulevaisuus kirjoitti:

Kun Suomi leikkaa, niin moni maa kärsii. Hävettää olla suomalainen.

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6241218

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu