Ovatko jokamiehen oikeudet uhattuina?

https://minimahti.net/2016/04/12/allekirjoita-kansalaisaloite-metsahallituslaista-on-jarjestettava-kansanaanestys/

Jos uusi idioottimainen metsähallituslaki aikanaan toteutuisi kaikesta vastustuksesta huolimatta, niin puututaanko siinä perinteisiin jokamiehen oikeuksiin, eli oikeus retkeillä metsissä, kerätä marjoja ja sieniä ilman maanomistajan lupaa.

Toivottavasti ei, mutta tästä huolimatta allekirjoitin ylläolevan.

Jos minä saisin päättää, niin laajentaisin jokamiehen oikeuksia vielä entisestään koskemaan myös hukkapuuta. Suomen metsät ovat täynnä mätäneviä oksanpätkiä ja risuja. Niistä moni suomalainen saisi hyvät puut mökkisaunan lämmittämiseksi. Sinne ne muuten jäisivät lopun iäksi metsään mätänemään. Maanomistajakin voisi olla hyvillään siitä, että tarpeettomat risut ja oksanpätkät siivotaan metsästä pois. Puita ei tietenkään kaadettaisi, vaan ainoastaan risut ja oksanpätkät kerättäisiin sienten ja marjojen tavoin.

On muuten aika veikeä tilanne sekin, että tryffeleitä (herkullinen sieni kasvaen maan alla) ei nykylain mukaan saa kerätä, koska ilman maanomistajan lupaa ei saa esimerkiksi pienellä puutarhalapiolla kaivaa maata senttiäkään. Päinvastoin kuin yleisesti luullaan, Suomessa on tryffeleitä, joskin se on suhteellisen harvinainen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tryffelit
231363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Jokamiehenoikeudet joutaisi nykyään jo hävittää. Tätä jaloa etuoikeutta on alettu röyhkeästi hyväksikäyttää kaupalliseen marjanpoimintaan. Rekeilykin on muuttunut roskaavammaksi viimeisen 20vuoden aikana.
Jokamiehenoikeuksien poisto ohjaisi myös ihmisiä Kansallispuistoihin ja luonnonsuojelualueille.

Äänestä
  • Jokamiehen oikeus säädettävä koskemaan vain oman kunnan asukkaita. Ne joilla ei ole metsää omassa kunnassaan pysykööt kadulla.

    Äänestä

  • VähänJärkeä kirjoitti:

    Jokamiehen oikeus säädettävä koskemaan vain oman kunnan asukkaita. Ne joilla ei ole metsää omassa kunnassaan pysykööt kadulla.

    Tämä on harkinnan arvoinen ehdotus. Ja muualla voisi poimia marjoja, jos on pyytänyt luvan maanomistajalta. Ulkomaisia tämä suomalaisten kansalaisoikeus ei koske, joten he pysykööt kaupallisten mansikanviljelijöiden ja muiden sellaisten pelloilla, jos lainkaan heitä tänne päästetään. Metsien nautintakäyttö on meidän, suomalaisten.

    Äänestä

Voit olla varma että poistuu.
Lakialoitetta allekirjoittamaan jos vielä haluat vaikuttaa.

Äänestä

"Jokamiehenoikeudet joutaisi nykyään jo hävittää."

Kun olin Sveitsissä ja Saksassa, niin siellä ei jokamiehenoikeuksia tunnettu. Metsäalueet hyvin usein olivat aidattuja varoituskyltteineen. Kenties vielä kameravalvonta päällä.

Miksi jotkut ovat niin paljon jokamiehenoikeuksia vastaan? Ainakin minä olen pysytellyt erittäin hyvin retkeillessäni maanomistajan kanssa väleissä. En roskaa, en tuhoa ja tee mitään pahaa, ja tuletkin saan sytyttää maanomistajan luvalla.

Äänestä

Jokamiehen oikeudet ovat tärkeitä monille luonnossa olijoille ja niitä tarvitaan tulevaisuudessakin.

Äänestä
  • Vihreät harjoittivat jokamiehen oikeutta Pyhäjoella. Jälki ei ollut kovin suotuisan näköistä jokamiehen oikeuden kannalta.

    Äänestä

Jokamiehen velvollisuudet ovat yhä tärkeämpiä tulevaisuudessa.

Äänestä

KIINALAISTEN PARTUROINNIN JÄLKEEN POHJOISSUOMEN HAKKUUALUEILLA KASVAA SENTÄÄN RAVINTORIKASTA HORSMAA , SIITÄ VOI TEHDÄ KEITTOA JA SALAATTIA ! . JOKAMIEHEN OIKEUDET ON OTETTAVA KÄYTTÖÖN SITÄ ENNEN JALKAUTUMALLA TOREILLE SUURELLA JOUKOLLA VASTUSTAMAAN TÄLLAISTA MIELETTÖMYYTTÄ . KAIKENLAISET ALOITTEET JA ADRESSIT OVAT VAIN AJAN TUHLAUSTA ! .

Äänestä

Jokamiehenoikeudet kuuluisivat vain kansalaisille - ei ulkomaalaisille poimijoille, eikä turisteille. Vielä parempi olisi rajata ne vain paikallisille, joilta muut suomalaiset voisivat halutessaan ostaa luvan, kuten vaikkapa kalastukseenkin.

Äänestä

Alunperin jokamiehenoikeudet koski vain paikallisia maattomia, jotka sai siten mahdollisuuden leivänjatkeeseen. Sellaisiksi ne pitäisi palauttaakin.

Kaupallinen marjanpoiminta sitten luvanvaraiseksi.

Äänestä
  • Paremminkin niin, että sitä ei enää nykyään tarvita ollenkaan, koska maattomien ei enää tarvitse henkensä pitimiksi kerätä ravintoa metsästä.
    Ja on se vaan kumma, ettei maanomistaja saa Suomessa päättää itse omaisuutensa käytöstä. Jokamiehenoikeudet pitäisi koskea korkeintaan valtion maita.

    Äänestä

  • Sanopa muuta. Menet omille maillesi poimimaan mustikoita niin Thaimaalaiset ovat jo poimineet ne. En minäkään ulkomailla mene tuntemattoman tiluksille poimimaan hänen appelsiinejaan.

    Äänestä

Jokamiehen oikeuksien rajoittamisen myötä olisi myös maanpuolustuksen kustannuksia siirrettävä maanomistajille erillisellä maanpuolustusverolla. Vastaavasti maattomille tulisi saada maattomuusvähennys verotukseen. Milläköhän logiikalla uleensäkään maattomien tulisi puolustaa maanomistajien maata sodissa? Eli maanpuolustus maanomistajien maksettavaksi!

Äänestä
  • Mielelläni puolustan omaa maatani. Viime viikolla käräytin 500w sähköplkupyörällä maillani ajaneen idiootin poliisille. Saapa nähdä oppiiko poika pysymään poissa mailtani.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielelläni puolustan omaa maatani. Viime viikolla käräytin 500w sähköplkupyörällä maillani ajaneen idiootin poliisille. Saapa nähdä oppiiko poika pysymään poissa mailtani.

    Tarkoitan sotilaallista maanpuolustusta eli armeijasta aiheutuvia kustannuksia. Siis Hävittäjähankintoja, sotilahenkilöstön palkkakuluja, asehankintoja armeijalle, sotalaivojen kustannukset, jne. Kaikki näistä syntyvät kustannukset on saatava maanomistajien maksettavaksi mikäli jokamiehenoikeuksia rajoitetaan. Maattomille nuo kustannukset eivät kuulu.

    Äänestä

no mitä tästä seuraa jos jokamiehenoikeus poistetaan. isännät alkavat vahtia maitaan, koska heillä on laki puolellaan. siitä seuraa se että tunkeutujia ryhdytään poistamaan alueelta voimakeinoin ja ruumiita alkaa tulla ihan ameriikanmalliin.

Äänestä

laittakaa vielä valtion omistusohjauksesta vastaavaksi ministeriksi vihervasemmistolainen niin käy kuten haavisto teki aikoinaan caruna kaupoissa.

Äänestä

Vihervassarit aikoo laittaa metsämaan kiinteistöverolle. Siihen loppuu jokamiehenoikeudet.

Äänestä

Jokamiehenoikeudet ovat yksi parhaimmista ja järkevimmistä asioista Suomessa. Ne perustuvat pitkälti järkeen - jos ei aiheuteta vahinkoa niin mitä järkeä on estää ihmisten kulkemista vetoamalla johonkin omistusoikeuteen. Se että Keski-Euroopassa ei juuri tunneta jokamiehenoikeuksia perustuu usein jo siihen että noissa maissa väentiheys on hyvin suuri. Eli lähes jokainen maapläntti on joko jonkun piha-aluetta tai sitten viljelyskäytössä. Ne harvat metsät / erämaa-alueet joita on ovat sitten joko suojelualueina tai retkeilyalueina, siis yleisessä käytössä, no toki on joitakin rikkaita kartanonomistajia joilla voi olla laajoja yksityismaita. Mutta sellaista maata joka soveltuisi jokamiehen oikeuksien soveltamiseen on todella vähän, jos ollenkaan.

Äänestä

Menkää biologian tunnille

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tryffeli2 kirjoitti:

https://minimahti.net/2016/04/12/allekirjoita-kansalaisaloite-metsahallituslaista-on-jarjestettava-kansanaanestys/

Jos uusi idioottimainen metsähallituslaki aikanaan toteutuisi kaikesta vastustuksesta huolimatta, niin puututaanko siinä perinteisiin jokamiehen oikeuksiin, eli oikeus retkeillä metsissä, kerätä marjoja ja sieniä ilman maanomistajan lupaa.

Toivottavasti ei, mutta tästä huolimatta allekirjoitin ylläolevan.

Jos minä saisin päättää, niin laajentaisin jokamiehen oikeuksia vielä entisestään koskemaan myös hukkapuuta. Suomen metsät ovat täynnä mätäneviä oksanpätkiä ja risuja. Niistä moni suomalainen saisi hyvät puut mökkisaunan lämmittämiseksi. Sinne ne muuten jäisivät lopun iäksi metsään mätänemään. Maanomistajakin voisi olla hyvillään siitä, että tarpeettomat risut ja oksanpätkät siivotaan metsästä pois. Puita ei tietenkään kaadettaisi, vaan ainoastaan risut ja oksanpätkät kerättäisiin sienten ja marjojen tavoin.

On muuten aika veikeä tilanne sekin, että tryffeleitä (herkullinen sieni kasvaen maan alla) ei nykylain mukaan saa kerätä, koska ilman maanomistajan lupaa ei saa esimerkiksi pienellä puutarhalapiolla kaivaa maata senttiäkään. Päinvastoin kuin yleisesti luullaan, Suomessa on tryffeleitä, joskin se on suhteellisen harvinainen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tryffelit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu