Tilastojen mukaan evlut kodinsiunaamisia oli viime vuonna 1,7% vuotta 2014 vähemmän, ja niissä osallistujia 8,1% vähemmän. Mutta mikä oli maansisäisten muuttojen määrä? Laskuhan voi johtua uusien kotien vähentymisestä.
Lukuina tilaisuuksia oli viime vuonna 1362. Osuus on tietysti mitätön, kun muuttoja on noin 800,000. Toisaalta kuitenkin yllättävän suuri. Tuollaiseen tilaisuuteen ei perinne ohjaa mitenkään.
Laajemmin katsoen on ainakin tullut laskua: vuonna 2012 tilaisuuksia oli 1729.
Vähenikö evlut kodinsiunaamisten määrä?
5
87
Vastaukset 5
Muistelen kuulleeni tuttavilta, että ainakin jotkin papit ovat tarjonneet kodin siunaamista (ensimmäisen?) lapsen kastamisen yhteydessä. Eli vaikka siunaamista ei olisi itse pyydetty, sitä tarjotaan kaupanpäällisenä samalla kun tullaan liittämään lasta kirkkoon. Selittäisikö kasteiden väheneminen kylkiäisenä tehtyjen kodin siunaamisten (ja osallistujamäärän) vähenemistä myös?
Aivan! Enpä ollut ajatellutkaan tätä vaihtoehtoa.
Jostainhan ihmisten on täytynyt kuulla tuosta siunaamisesta, ei se millään tavalla yleistä tietoa ole. Tämä on kyllä eräs hyvin mahdollinen selitys.
- SanonpaVaan
Toimitusten väheneminen kautta linjan on merkittävä trendi suomalaisessa kulttuurissa.
Nojoo, totta. Siksi ei pidäkään katsoa esim. kirkkovihkimisten määrää, vaan osuutta kaikista vihkimisistä.
Mutta ei kodin siunaaminen olekaan perinteinen toimitus tai rituaali. Minusta se mittaa enemmänkin tosiuskovaisuutta. Se on mitä puhtaimmin uskontoa eikä kulttuuria. 1362 perhettä halusi evankelis-luterilaisen jumalan siunausta kodilleen.
Näyttää siltä, että kirkon kova ydinkin sulaa. Itse asiassa se sulaa nopeammin kuin jäsenmäärä!
Ilmeisesti vertailulukua ei vielä kuuteen viikkoon ole saatavilla. Kuitenkin http://www.stat.fi/til/muutl/2014/muutl_2014_2015-05-29_tie_001_fi.html kertoo, että tähän saakka maansisäisten muuttojen määrä on vähentynyt. Jos trendi on jatkunut, riittää se selittämään kodinsiunaamisten määrän.
Joka tapauksessa voi sanoa, että tämä luterilaisen kirkon uusi rituaali ei ole juurikaan ottanut tulta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 791292
- 721184
- 781031
- 95879
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois256825- 49767
- 29739
- 55683
- 72669
- 44602