Yleensä ottaen minulla on sellainen kokemus, että luterilaisuus kaikista kristillisistä kirkkokunnista on maltillisimpien, suvaitsevaisimpien ja käytännönläheisimpien joukossa.
Tätä on vaikea uskoa, kun katsoo netin sisältöä. Esimerkiksi Suomi24:llä keskustelut jauhavat samaa nollauraa: ensin homoveivausta, sitten Puolimatkaa. Välissä joku voivottelee nykyajan vähäistä ymmärrystä ja heittää oman lahkonsa oikeaoppisen nettilinkin toivottaen siunausta.
Vähän aikaa herättelin tälläkin foorumilla yksinkertaisen kysymyksen että miten tullaan uskoon. Se on jo parissa viikossa hautautunut homo- yksinhuoltaja- ja puolimatkaketjujen piiloon ilman yhtään vastausta tai kommenttia. Ilmeisesti kysymys ei ole kovin tärkeästä asiasta, jos vertaa homostelusta puhumiseen.
Eipä netin tarjonta muutenkaan tunnu monipuolista tällä uralla olevan. Lestadiolaispalstalla 50% ketjuista käsittelevät seurustelua ja siitä mitä seurustelun aikana saa tehdä ja kenen kanssa saa seurustella. Itsekin toki joskus nuorena olleena tiedän että aikanaan se on maailman järisyttävin juttu, kuka sitä loppuiäkseen yksinkään haluaisi jäädä, mutta jos se alkaa olla hengellisen palstan pääteema, jossain on menty pahasti vikaan.
Löytyiskö jostain keskustelua, missä oikeasti käsiteltäisiin elämän asioita selvän elämän puutteen asioiden sijasta?
Tätä on vaikea uskoa, kun katsoo netin sisältöä. Esimerkiksi Suomi24:llä keskustelut jauhavat samaa nollauraa: ensin homoveivausta, sitten Puolimatkaa. Välissä joku voivottelee nykyajan vähäistä ymmärrystä ja heittää oman lahkonsa oikeaoppisen nettilinkin toivottaen siunausta.
Vähän aikaa herättelin tälläkin foorumilla yksinkertaisen kysymyksen että miten tullaan uskoon. Se on jo parissa viikossa hautautunut homo- yksinhuoltaja- ja puolimatkaketjujen piiloon ilman yhtään vastausta tai kommenttia. Ilmeisesti kysymys ei ole kovin tärkeästä asiasta, jos vertaa homostelusta puhumiseen.
Eipä netin tarjonta muutenkaan tunnu monipuolista tällä uralla olevan. Lestadiolaispalstalla 50% ketjuista käsittelevät seurustelua ja siitä mitä seurustelun aikana saa tehdä ja kenen kanssa saa seurustella. Itsekin toki joskus nuorena olleena tiedän että aikanaan se on maailman järisyttävin juttu, kuka sitä loppuiäkseen yksinkään haluaisi jäädä, mutta jos se alkaa olla hengellisen palstan pääteema, jossain on menty pahasti vikaan.
Löytyiskö jostain keskustelua, missä oikeasti käsiteltäisiin elämän asioita selvän elämän puutteen asioiden sijasta?
Vastaukset 37
Vanhimmat
Luterilaisten sivistämiseksi pitää mainita Lutherin vqikutus holokaustiin. Olihan tuo liero aivan sekopäinen juutalaisvihaaja.
Lutherin perinnön ylläpito saa luterilaiset täällä homovihaa lietsomaan.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Martin_Luther_and_antisemitism
http://scholarship.rollins.edu/mls/20/
Papit, opettajat ja muu luterilaisyhteisö käyttää Lutheria suvaitsevaisuuden perikuvana, mikä on vähintäänkin naurettavaa historian valossa.
Tuo on oma kesksutelunaiheensa, jota muuten on jo käsitelty moneen kertaan. Sinulle se ehkä on uusi?
Ei ole uusi, mutta uusille lukijoille on varmasti ihkauusi, koska papisto ja koululaistos eivät asiasta puhu.
Teen vain kansalaisvelvollisuuteni jakaessani tietoa dogman vaivaamille uskonharhaisille.
Juuri tällaisia kirjoituksia, jotka eivät mitenkään liity asiaan, tarkoitan. Ihmeellisiä vihan täyttämiä nörttifanaatikkoa koko keskustelufoorumi täynnä.
Siis Luther ja Lutherin mielipiteet eivät liity luterilaisuuteen?
Hirveää tuubaa ja kaikkien aikojen rimanalitus!
" Luterilaisten sivistämiseksi pitää mainita Lutherin vqikutus holokaustiin. Olihan tuo liero aivan sekopäinen juutalaisvihaaja."
Äkkiä voisi luulla, että balttishan se siellä kirjoittelee, mutta näköjään löytyy muitakin, jotka "osaavat" yhdistää 400v ennen holokaustia eläneen Lutherin tuohon julmuuteen ?
Eipä voi muuta taas sanoa, kuin että täytyy ihmetellä aten järjenjuoksua, se että Luther kirjoitti tuohtuneena juutalaisista kirjasen, jossa arvosteli heitä kovastikin, ei käynnistänyt 1500 luvulla holokaustia.
Juutalaiset puhuivat Jeesuksesta hyvin rumasti, sanoen Häntä mm. "äpäräksi" jne, sekä yrittivät käännyttää Lutherin juutalaisuuteen, sai Martin hermostumaan ja kirjoittamaan kirjan; Juutalaisista ja heidän valheistaan.
Oletko muuten lukenut edes kyseistä teosta ?
Kirja löytyy netistäkin, Helsingin yliopiston kirjastosta, lue se, niin ei tarvitse arpoa, mitä se pitää sisällään.
Aijai, tarkistetaas tiedot
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Timeline_of_antisemitism#Sixteenth_century
Voin helpottaa urakkaasi, kirja löytyy täältä;
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26563/Luther.pdf?sequence=2
Luther kirjoitti juutalaisista paljonkin ja opetteli myös heidän kieltään, hebreaa, pysyäkseen kommunikoimaan heidän kanssaan.
Tässä vähän valoa noihin harhoihisi, joista tunnut pitävän kiinni;
https://mail.google.com/mail/?ui=2&ik=fdd8ae2530&view=att&th=143fdfe560f1eb0d&attid=0.1&disp=inline&safe=1&zw
Tämän pamfletin on kirjoittanut, Staffan Bergman.
"Löytyiskö jostain keskustelua, missä oikeasti käsiteltäisiin elämän asioita selvän elämän puutteen asioiden sijasta?"
Ei löydy. Tämä on homojen ja ateistien palsta kuten on evl.kirkkokin.
Ikävä kyllä tälle palstalle on tullut niin monia muita, jotka eivät millään muotoa edusta luterilaisuutta. siksi keskustelun aiheet hyvin usein ovat helluntalaisvoittoisia tai muiden vapaansuunnan mukaisia.
”Vähän aikaa herättelin tälläkin foorumilla yksinkertaisen kysymyksen että miten tullaan uskoon.”
Ikävä kyllä niin harva enää täällä keskustelee uskoon liittyvistä kysymyksistä.
”Löytyiskö jostain keskustelua, missä oikeasti käsiteltäisiin elämän asioita…”
Jos sellaisen löydät, tuo tietoa tännekin. Olen kiinnostunut. On ollut monia palstoja, joissa on oikeasti keskusteltu, mutta ne ovat näivettyneet… Ehkä siksi että sinne on pesiytyneet aika äkkivääriä kommentoijia?
Emme saa tätä palstaa luterilaisille ellemme itsepintaisesti tehdä aloituksia sekä poimita keskusteluista niitä, jotka ovat asiallisia.
Toinen vaihtoehto on vain odottaa, milloin täällä rauhoittuu.
Millä muotoa sinä edustat luterilaisuutta??? Evl.kirkko jota ylistät ei todellakaan edusta tänäpäivänä luterilaisuutta.
Älkää hyvänen aika laittako mitään uskovien palstoja mummolle tiedoksi tulee sinnekin häiriköimään ja homottamaan!
Paras aihtioehto olisi jos mummo ja muut homoatet menisivät omille palstoilleen koska niitä heille on.
"Yleensä ottaen minulla on sellainen kokemus, että luterilaisuus kaikista kristillisistä kirkkokunnista on maltillisimpien, suvaitsevaisimpien ja käytännönläheisimpien joukossa.
Tätä on vaikea uskoa, kun katsoo netin sisältöä. Esimerkiksi Suomi24:llä keskustelut jauhavat samaa nollauraa: ensin homoveivausta, sitten Puolimatkaa."
Et kai sinä voi tosissasi kuvitella, että esim. tällä palstalla kirjoittavat ihmiset olisivat kaikki luterilaisia, tai edes uskovia? Jos tällaisessa harhassa olet elänyt, niin nyt herätys ja äkkiä. Saatanahan ajaa tänne kaikenkarvaisia palvelijoitaan syytämään palstan täyteen kaikkia niitä aiheita, mitkä vain tehokkaimmin karkottavat ns. järkevän keskustelun pois. Minkään kirkkokunnan maltillisuuden, suvaitsevuuden tai käytännönläheisyyden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä; kyse on pelkästään tässä "elämäksi" kutsutussa harhassa havaittavissa olevasta taistelusta, jota tosiasiassa käydään Jumalan ja saatanan välillä kaiken aikaa.
Mutta missä on se edes yksi luterilainen, joka vastaisi kysymyksiini?
Uskoon tullaan, kun 1) Jumala tarjoaa sinulle uskoa ja 2) sinä tahdot ottaa sen vastaan.
Jumala tarjoaa ihmiselle uskoa ja siis mahdollisuutta pelastukseen kaiken aikaa - tai siis ainakin toistaiseksi on tarjonnut. Joskushan tuokin kyllä loppuu. Yhtä kaikki, sitä tarjotaan koko ajan, mutta ihmisen syntisyydestä ja siitä syntyvästä ihmiselämän monitahoisuudesta ja -mutkaisuudesta johtuen ihminen ei ole läheskään aina valmis kuulemaan Jumalan kutsua. Saatana houkuttelee meitä kuuntelemaan mieluummin oman syntisyytemme meissä aikaansaamia himoja ja kiusauksia, ja yrittää kaikin tavoin sumuttaa silmämme Jumalan totuudelta. Tässä työssä tällaisilla palstoilla kirjoittavat ateistit, liberaali-"uskovat" eli ns. homottajat ja muut Jumalan tahdon kieltäjät tekevät koko ajan ankarasti työtä, mistä johtuen tämänkin palstan sisältö on vähintään 95 prosenttisesti lähinnä sairaan ihmismielen aikaansaamaa henkistä ongelmajätettä.
Martti Lutherin opetuksen perusajatus taisi olla se, että Raamattu pitää kääntää eri kielille, jotta ihmiset voivat lukea sitä omalla kielellään ja ymmärtää lukemansa kukin omalla tavallaan. Ehkä siksi yhtenäistä luterilaista oppia ei ole ollut tarvetta kehittää. Kovasti keskustelua kuitenkin.
Ei täällä ole montakaan kirjoittajaa ja ne samat ihmiset vetää keskustelun aina samoihin aiheisiin. Tosi on että tämä palsta on pilattu noilla homojutuilla ja jos joku yrittää muusta keskustella, keskustelipa mistä aiheesta hyvänsä, joku vetää sen homojutuksi.
Harmi kun tätä paistaa ei saada asiallisemmaksi. Nykyihmisiltä on hävinnyt keskustelutaito. Yhtä suunsoittoa kaikki tyyni. Ehkä sananvapautta tulisi jotenkin selkeyttää, mitä sillä tarkoitetaan, ja mitä ei. Minusta tällaiset rekisteröitymättömänä esiintymis palstst tulisi lopettaa. Vetää vain kaikkia häiriköijiä, eikä keskustelusta tule mitään. Väittelykin on taitolaji.
>> Ei täällä ole montakaan kirjoittajaa <<
Totta.
>> ne samat ihmiset vetää keskustelun aina samoihin aiheisiin <<
Pääsääntöisesti totta.
>> Tosi on että tämä palsta on pilattu noilla homojutuilla <<
Tarkoittanet, että Sinun mielestäsi on pilattu.
>> jos joku yrittää muusta keskustella, keskustelipa mistä aiheesta hyvänsä, joku vetää sen homojutuksi <<
Usein noin, mutta ihan satavarmasti ketju kuin ketju alkaa elämään ihan omaa elämäänsä ja aloituksen kommentointi kesken tuon rupattelun voi vaikuttaa melkein häiriköinniltä. Toisaalta, jokainen voi tehdä aloituksia eikä kukaan voi päättää muiden puolesta että mihin se keskustelu lähtee. Lähteekö se raamattuvyöhykkeelle, spn-lain pohdiskeluun vai naispappeuden kritisoimiseen.
>> Harmi kun tätä paistaa ei saada asiallisemmaksi. <<
Mitähän mahdat tarkoittaa asiallisemmalla? Jos hakee harmoniaa niin sitä voisi löytyä lahkoista.
>> Nykyihmisiltä on hävinnyt keskustelutaito. <<
Ei minusta, mutta tyyli voi olla reippaampi kun "väärien" mielipiteiden esittäjiäkään ei naulata korvistaan seinään kiinni.
>> Ehkä sananvapautta tulisi jotenkin selkeyttää <<
Miten? Rajoittamalla oikeutta "väärien" mielipiteiden esittämiseen. Nyt on kielletty kiihoitus kansanryhmää vastaa etc eli minusta nykylaki toimii suht hyvin.
>> Minusta tällaiset rekisteröitymättömänä esiintymis palstat tulisi lopettaa. <<
Jos rekkautuminen veisi edes tunnin ja täällä olisi pakko rekkautua, niin taso voisi pykälän nousta. Kannattaisin. Sen sijaan en kannata ideaa, että lainsäädännöllä pakotettaisiin kaikki nettipalstat rekkauttamaan kaikki keskustelijansa, koska silloin palstat siirtyisivät vaikka Nigerian servereihin.
>> Väittelykin on taitolaji. <<
Totta ja onhan noita ihan hyviäkin väittelyitä koettu.
Selkeyttämisellä tarkoitetaan sitä, mitä sananvapauden nimissä saa sanoa ja mitä ei.
Toiseen henkilöön kiinnikäyminen, asiaton käyttäytyminen, herjaaminen, toisen mielipiteen lyttääminen ei kai liene asiallista keskustelua.
Pääpointtina voisi sanoa, että älä sano mitään sellaista, mitä et voisi sanoa kasvotustenkin. Ja se että voi seisoa aina sanojensa takana.
>> älä sano mitään sellaista, mitä et voisi sanoa kasvotustenkin <<
Kasvotusten on se ero, että näet vastapuolen kehonkielestä, mitä hän ajattelee ja mihin hän reagoi. En erityisesti kaipaa moista matsaamista, mutta uskotko, että ihan sama, tarpeen niin vaatiessa, tyylini on niissä sama kuin täälläkin.
Tosin siinä tilanteessa face to face on se puoli, että tarvitsen hetken tuosta ekasta puskista tulleesta herjasta päästäkseni viestinnän uudelle tasolle ja siitä eteenpäin, no problemos.
Ystävällisesti, asiallisesti ja asiaperusteluissa tiukasti pysyen voi viestiä mitä haluaa jos verbaliikka on kohtuullisesti hallussa, eikä tämä tarkoita, että turhaan pikkunokitteluun vastaisin ystävällisellä täyslaidallisella.
Kun vaikkapa entinen uskisnaapuri törmää sinuun kaupassa ja muun ohessa lohkaisee, että katso vaan, niin se sinunkin poikasi auto päätyy lunastukseen, niin meneehän siinä hetki miettiessä, että olisiko tämä nyt kuitin väärti vai eikö ollut.
Mutta huom, tuollaista tapahtuu todella harvoin, kerran vuodessa tms.
>> Ja se että voi seisoa aina sanojensa takana <<
Totta, tuo on tärkeää tai kuten Susanna Koivula tuon saman asian ilmaisi
"Minkä kirjoitin, sen kirjoitin".
;-)
Vainoamisesi alkaa jo olla sairaanloista. Oletko ajatellut hakea uusia lääkkeitä maanisuuteesi?
ps lisään vielä että laskin etusivulta tusinan patmoshenkistä aloitusta (tai lähinnä provoilua) ja tämä palsta tuntuu olevankin enemmän kajahtaneiden helluntaievankelistojen kuin keskimääräisten riviluterilaisten suosiossa. Unohtamatta ateisteja ym.
Kurppa yrittää pestä kasvojaan, kuitenkin olet juuri yksi noista palstanpilaajista ja homottajista, vaikka heille on varattu omakin palstansa. Miksi et kirjoittele sille varatulle palstalle, johtuu nimenomaan siitä, että haluat vittuilla uskoville ja yrität "loistaa älynlajoilla", joita et kuitenkaan omaa mitenkään. Taaskaan et sanonut oikeastaan yhtään mitään, kunhan lätiset samaa paskaa, kuten ennenkin...........
Susanna, älä nyt viitsi ;-)
Onko vainoharhaisuuden estolääkkeesi taas loppu, lesbon eno?
Parahin Susanna Koivula.
Varmaan kukaan muu tällä palstalla ei usko, että Sinä, palstan Räyhikseksikin nimetty persoona olisit sama henkilö kuin hän, joka tekee tänne nuo lauserakentaaltaan virheettömät, piilotettua ironiaakin sisältävät, asiapitoiset ja periaatteessa ihan laadukkaat kommentit.
Päädyin tähän kantaani jo toki aiemmin, mutta lisävahvistusta sain taas mm tuosta yllä olevasta asialllisesta kommentistasi eli kun kirjoitit:
"Ja se että voi seisoa aina sanojensa takana."
Susanna Koivulan mietelause kun on:
"Minkä kirjoitin, sen kirjoitin" eli sama idea, mutta eri sanoin sanottuna.
Tai, kun esitit palstan Räyhistä ja väitin Sinua Susanna Koivulaksi, niin... yllätys, yllätys.. palstan Räyhis joka ei ollut siihen asti paljastanut itsestään edes sukupuolta saati ikää tai muuta, kertoi olevansa 61v mies. Miksi? Oletan, että osuin liian lähelle, eli yritit esittää miestä ja tarkasti 61 vuotiasta. Moka!
Lisäksi sorruit muutaman kerran hiukka lapsellisiin kirjoitusvihreisiin eli kun esim nimesit Pasi Turusen Paasi Turuseksi. Olisit turvautunut siihen perinteiseen eli olisit lyönyt sen näppiksen viereisen kirjaimen ;-)
Summa summarum; minulle Räyhis on yhtäkuin Susanna Koivula, Aa-kerhon pj ja jos näin ei olisikaan, niin ainahan "aito" Susanna Koivula voi haastaa minut raastupaan herjauksesta. Vai mitä Susanna Koivula?
Reaktiotasi odotellessa; qwertyilija ;-)
Vaikka nyt Susanna Koivulalle tässä ylempänä kirjoitatkin, mutta vastasit minulle, juuri tuolle 61v miehelle sitä ennen, niin huvittavaa on jälleen kerran paskanjauhantasi. Miksi sanoisin itseäni minkään muun ikäiseksi, mitä olen, toki täytän tänävuonna 62, mutta edelleen sama mies. Mitä tulee edelliseen kommenttiini, jossa kerroin, ettet edelleenkään sanonut juuri mitään, mikä pitää paikkansa, luuletko, että Koivula olisi seurannut typeriä juttujasi jo kirkko_kuulee palstalla ? Kuten taisin kertoa, en minäkään sen enempää, mutta jäit ikiateistina, mitäänsanomattomana nahjuksena mieleeni sieltä. Siinäpä sulle maanisuuteesi taas fundeeraamista kerrakseen, typerä räkyttäjä, säälin vaimoasi, mikäli sulla homoraakilla yleensä sellaista on, jonka olet kertonut olevan uskova ihminen, on siinä vaimoparalla kärsittävää kerrakseen.
sonnanlevittäjälle kirjoitti:
>> Vaikka nyt Susanna Koivulalle tässä ylempänä kirjoitatkin, mutta vastasit minulle <<
Teit taas virheen multinikki "sonnanlevittäjälle" alias "nainen_mansesta" alias Susanna Koivula.
Esim nyt et tehnyt palstan Räyhikselle tyypillisiä kirjoitusvirheitä ja ennenkaikkea, kun tuo asiallinen "eräs_uskova" alias Susanna hiljenee, niin seuraavasta kommentista Räyhis eli sinä sama Susanna avaat sanaisen arkkusi.
Muille vinkiksi, miksi nämä asiallinen "eräs_uskova" ja palstan "Räyhis" vuorottelee? Onko kyseessä kaksi yhteistyötä tekevää vuorottelevaa henkilöä, vai olisiko kyse yhdestä ja samasta henkilöstä?
Toiseksi, miksi joku ikäiseni räyhäävä uskis-ukko näkisi näin paljon vaivaa todistaakseen, ettei hän ole Susanna Koivula?
Lyhyesti, Susanna Koivula, kiinni jit!
Onko homous jo vaurioittanut aivojasikin. Olet samaa vajakkien kastia kuin torre :D
Ihan sama mulle, miksi minua luulet, mutta sekaisin tunnut olevan kuin käkikello. Kyllä, kirjoitin eräs.uskova nimimerkillä aijemmin ja samalla vedän takaisin sanani, että olisit lievemmästä päästä riidanhaastaja, olet sieltä pahimmasta päästä siksi, että et osaa olla komentoimatta sitä paskanjauhajajaa, joka täällä räkyttää, toki aiheesta teille tyhjäntomittajille, joilla ei ole uskonasioista tuon taivaallista hajuakaan. Haastatte vaan riitaa noilla vittuiluillanne ja metsä vastaa...En yritä todistella sulle vajaaälyinen yhtään mitään, nyt sotket minut jo tuohon haukkumaanne "räyhikseen", Koivulan lisäksi, olen täysin vakuuttunut, että me olemme kolme eri persoonaa. En myöskään usko, kuten teistä riidankylväjistä moni, että Koivula, Turunen, Ahvio, Puolimatka yms ihmiset kehtaavat tänne paskatunkiolle kirjoittaa yhtään mitään ja mikäli kirjoittaisivat, he käyttäisivät omaa nimeään. Sitäkään tambio et ymmärrä, adjöö persläpi.
Susanna, sut on jo nähty eli älä viitsi!
Onko sen lesbon siskontyttösi nimi Susanna?
Susanna ei hipata ei hänen nimensä ole Susanna, kuten sinun.
ps Olit ihan uskottava siinä torilla ja Heurekan "kirjeitä tulevaisuudesta" videoissa, mutta tämä Sinun "trollaaminen" ei oikein nappaa.
Kaikkea hyvää Sinulle Susanna tv qwertyilija
Susanna Koivula alias nakit.ja.muusi alias Paavo.Pottuloora, yritit herätellä täällä kysymystä uskoontulon saloista, mutta loukkaannuit, kun muut alkoi keskustelemaan ihan muusta.
Miksi et tee uutta aloitusta tuosta aiheesta?
ps hyvää kevättä sinne Mäntsälään
tv qwertyilija
Onko lesbo siskontyttösi Susanna Mäntsälästä?
Ei asu, kuten hyvin tiedät, koska se sun Mäntsälä on pieni paikkakunta, mutta sinä Susanna asut Mäntsälässä, olet jo aikuinen eli 30 vuotta täyttänyt, viime vaaleissa vielä kristillisdemokraattien nuorisosivuilla esiintynyt helluntailainen "nuori". Lisäksi olet kirkon nuorisotyönohjaaja.
Lykka till nuoret_valtaan ;-)
http://nuoretvaltaan.fi/ehdokkaat/susanna-koivula/
Kyllä minä kieltämättä hiukan halveksin sitä, että tekee asiallisen aloituksen, siihen ei vastata mitään, ja toisellakin kerralla tungetaan heti Hitler-korttia ensimmäisenä. Enkä ole mikään Susanna, en edes nainen. Vaikka vaikeaa se kai on todistaa, sen verran vaikeaa etten aio käyttää paukkuja siihen.