Perustulo ikäportaittain

Perustulo voitasiin toteuttaa siten, että siinä olisi ikäportaat eli alle 30 vuotiaat eivät pääse perustuloon mukaan, sillä heillä on aikaa oppia ja lukea uusia ammatteja. Myös koulutus vaikuttaisi asiaan siten, että mitä vähemmän kouluja sitä suurempi syy päästä perustulolle ja 50-vuotiaat olisivat siinä automaattisesti jos ovat menettäneet työnsä.
887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei mitään tukia kellekään. eikös se ole työvoimapula menossa, joten menkää röihin!!! Joka ei röihin mene, on laiska, eikä laiskoja tarvi elättää. Eikä mitään perustuloa yhtään kellekään.

Äänestä

Järkevä idea.

Äänestä

Ja taas taisi kirjoittaa henkilö joka itse olisi tarpeeksi vanha saadakseen perustulon. Tämä maa menee persiilleen juuri sen takia että ihmiset jotka saavat hyödyt eivätkä itse joudu leikkausten ym. heikennysten kohteeksi vaativat niitä muilta kuten tämä EKokoomusmafia Stubbidot, Sipilät, Zyzzywitsit, Hjallis Harkimot, Häkämiehet, Hese salmelat, Jorma Ollilat, Jetrot ym. ym. Kukaan heistä ei joudu ajamiensa työläisten ja työttömien, opiskelijoiden, pieneläkeläisten, vammaisten tai huono-osaisten tulo, tuki ja palveluheikennysten uhriksi itse. Ei vaan heillä tulokarnevaalit vain jatkuu.

Äänestä

Perustulon ideana olisi muuntaa muut kelan tuet perustuloksi, jota saisi kuukausittain. Ehdotat siis, että opiskelijat eivät saisi opintotukea, vaan itse maksaisivat opiskelunsa. Sosiaalitoimisto nimittäin, joka maksaa perustulon lisäksi, ei tällä hetkellä maksa rahaa opiskelijoille.
Olet kusipää, joka ihailee Amerikan mallia, jossa opiskelemaan pääsee vaan nuoret ökyrikkaista perheistä. Peruskoulun jälkeen siis McDonaldsin luukulle töihin!!!

Äänestä

Perustulon ympärille on luotava niin mahtava pykäläviidakko, että hallituksen työllistämistavoite, 200 000 uutta virkamiestä, tuplautuu.

Äänestä
  • Päinvastoin tavoitteena on byrokratian vähentäminen. Opiskelijat ovat aloittajan sylkykuppi.

    Äänestä

  • hei.tuhotaan.suomi kirjoitti:

    Päinvastoin tavoitteena on byrokratian vähentäminen. Opiskelijat ovat aloittajan sylkykuppi.

    Kun poliitikko asettaa julkiseksi tavoitteeksi byrokratian vähentämisen, paperisota tuplaantuu.

    Äänestä

Perustulo vain suomalaisille kansalaisille, alaikäisille porrastetusti (korvaa lapsilisän), TE/kela ym. pas.kasakkia pihalle reilusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iän_mukaan kirjoitti:

Perustulo voitasiin toteuttaa siten, että siinä olisi ikäportaat eli alle 30 vuotiaat eivät pääse perustuloon mukaan, sillä heillä on aikaa oppia ja lukea uusia ammatteja. Myös koulutus vaikuttaisi asiaan siten, että mitä vähemmän kouluja sitä suurempi syy päästä perustulolle ja 50-vuotiaat olisivat siinä automaattisesti jos ovat menettäneet työnsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu