Nyt kts:n lössi on jo Suomessa

Supo: Suomessa jihadisti-verkostoja
Suojelupoliisilla on seurannassa 300 henkilöä, joilla on yhteys ulkomaisiin terroristijärjestöihin.
Suojelupoliisiin mukaan Suomeen on syntynyt radikaali-islamistisia verkostoja tai ryhmittymiä.
Kati Pehkonen

Nä illä verkostoilla on yhteys ulkomaisiin terroristijärjestöihin, kuten Isisiin tai Al-Qaidaan. Verkostot levittävät Suomessa aatettaan ja houkuttelevat sen piiriin lisää ihmisiä sekä pyrkivät radikalisoimaan muita henkilöitä.
Näillä verkostoilla on yhteys ulkomaisiin terroristijärjestöihin, kuten Isisiin tai Al-Qaidaan. Verkostot levittävät Suomessa aatettaan ja houkuttelevat sen piiriin lisää ihmisiä sekä pyrkivät radikalisoimaan muita henkilöitä.
Tukiryhmät ovat myös avustaneet vierastaistelijoiden matkustamista Irakin ja Syyrian konfliktialueille.
– Suojelupoliisin terrorismintorjunnan kohdehenkilöiden määrä on koko ajan nousussa, nyt heitä on 300. Luku ei sisällä mahdollisesti turvapaikanhakijoiden mukana viime syksynä tulleita, kertoo Suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala .
Osa 300 henkilöstä on Irakista tai Syyriasta palanneita taistelijoita. Rantalan mukaan verkoston jäsenet eivät suunnittele konkreettisia terrori-iskuja Suomeen.
– Kohdehenkilöiden joukossa ei ole sellaisia henkilöitä, jotka suunnittelisivat konkreettisia tekoja. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti, iskut voivat olla nopeasti kyhättyjä, kuten on nyt nähty Euroopassa, Rantala sanoo.
70 lähtenyt
Suojelupoliisin tiedossa on hieman yli 70 sellaisen ihmisen henkilöllisyys, jotka ovat lähteneet Suomesta Irakin ja Syyrian konfliktialueille. Kaikki heistä eivät ole matkustaneet alueille taistelemaan, vaan he ovat voineet osallistua esimerkiksi Isisin avustustehtäviin.
– Todellinen määrä on suurempi. Suojelupoliisilla ei ole tiedossa kaikkia Suomesta konfliktialueille lähteneitä, Rantala sanoo.
Väkilukuun suhteutettuna Suomesta on lähtenyt eurooppalaisittain suhteellisen paljon henkilöitä taistelualueelle. Yhtä syytä tai selitystä korkeaan määrään ei ole ole.
– Se voi liittyä siihen, että maahanmuuttajista radikalisoituu usein toinen tai kolmas sukupolvi. Suomessa kehitys on ollut myöhäisempää. Suomessa syntyneet ja kasvaneet maahanmuuttajataustaiset ovat nyt siinä iässä, Rantala sanoo.
Taistelualueilta on palannut Suomeen noin 20 henkilöä.
Kantasuomalaisiakin
Rantalan mukaan Suomessa toimivat radikaali-islamistit levittävät aatettaan lähinnä internetissä.
– Levitetään Isisin propagandaa ja puhutaan aatteesta keskusteluryhmissä. Lisäksi aatetta voidaan levittää missä tahansa ihmiset kokoontuvat, kerhohuoneissa, kauppakeskuksissa, uskonnonharjoittamiseen tarkoitetuissa paikoissa.
300 kohdehenkilön joukossa on lukuisia henkilöitä, joiden molemmat vanhemmat ovat suomalaisia.
– Määrän voi suhteuttaa siihen, että noin puolet 70:stä Suomeen Syyriaan tai Irakiin taistelemaan matkustaneista on Suomessa syntynyt tai he ovat viettäneet koko elämänsä Suomessa.
Radikalisoituminen tapahtuu siis Suomen maaperällä.
– Ilmiö ei ole tullut Suomeen ulkoa, vaan se on sisäsyntyistä. Suomessa kasvaa radikalisoitunut sukupolvi, Rantala sanoo.

4

96

Äänestä

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitähän kts lössi pitää kun kavereita on täällä Suomessa

    • huikauhia

      Enempi meillä on juutalaisia.

      • Koska Juutalaiset ovat tehneet terrori iskuja?


      • kokoajan

        koko ajan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe