Hei. Minua on mietityttänyt mahdollinen masennuslääkkeiden aloitus. Olen jo viisi vuotta pärjäillyt tällaisen sangen erikoisen olotilan kanssa, joka ilmeisesti on siis masennusta (minulla on siis keskivaikea masennus diagnoosi). Se alkoi siis pahana unettomuutena viisi vuotta sitten, ja sitten tuli kaiken maailman kummia tuntemuksia päähän, kunnes lopulta oma olo meni täysin epäselväksi, jotenkin sumuiseksi. Lisäksi tunteet ovat latistuneet, vaikka kyllä pystyn jossain määrin tuntemaan liikutusta, ehkä jopa jonkin asteista iloa, ainakin minua joskus hymyilyttää. Innostus asioihin on myös aika lailla hävinnyt, asiat ei varsinaisesti tuota minulle mielihyvää. Minua vaivaa myös väsymys, vaikka nykyään pystyn jossain määrin toki nukkumaan, mutta uni ei oikein tunnu virkistävän.
Mutta niin, kannattaako tässä vaiheessa enää alkaa kokeilemaan mitään masennuslääkkeitä, kun itse kuvittelisin, että ne on pikemminkin sellaisiin tapauksiin, kun ei kertakaikkiaan kestä, mutta itse olen tässä kuitenkin pärjäillyt jo kohta viitisen vuotta. Joskus silloin ihan alkuvaiheessa kokeilin kyllä noin kuukauden ajan sellaista lääkettä kuin tolvon, mutta olo tuntui vain kehnontuvan siitä. Terapiassa olen käynyt yli neljä vuotta, mutta kohta se on katkolla taas, kun siis aikaisemmin olen käynyt vuoden nuorisopsykiatrisella, sitten kolme vuotta kelan kuntoutuspsykoterapiassa, mutta se loppui viime syksynä. Nyt sitten olen tammikuusta lähtien käynyt noin kerran parissa viikossa kunnallisen puolen terapeutilla, kun siis viime vuoden loppupuolella tuli vähän hankalaa oloa, jonka seurauksena hakeuduin siis sinne. Mutta kohta on tutkintajakso loppumassa, ja en tiedä mitä sitten, ilmaista terapiaa kun ei taida olla olemassa aikuisille. Mutta siellä kunnallisessa psykiatriahommassa tuli esille se lääke asia, ne ainakin on sitä rohkaissut kokeilemaan.
Luulisin että minä kyllä varmasti pystyn elämään ilman lääkettä, enkä haluaisi sellaiseksi loppuelämänsä ajan lääkkeitä käyttäväksi. Toisaalta masennuslääkkeet arveluttaa aivan valtavasti, että entä jos niistä onkin sitten vain haittaa, että ne pilaa lopullisesti oman olon. Mutta kun en vain ole tullut kuntoon, vaikka kohta viisi vuotta on kulunut siitä, kun psyyke alkoi oirehtia. Sitä edelsi siis aika hankalaa aikaa, olin sairastanut syövän, ja minun oli todella paha olla koulussa kun häpesin itseäni vatsavaivojeni takia.
Mutta mitäköhän kannattaisi tehdä, että löytäisin elämiseen iloa ja mielekkyyttä, ja että nämä sumuiset ja väsyttävät olot voisivat väistyä ja saisin sen "normaali" olon takaisin. Tuossa itse asiassa melkein jo aloitinkin niiden lääkkeiden kokeilun, olin ottanut yhden tabletin mirtazapiinia, mutta kun seuraavana päivänä olo oli niin väsynyt ja muutenkin päässä tuntui outoa tunnetta, ja oli vielä muutakin kummaa oiretta, kuten se, että säpsähtelin herkästi, ja se säpsähdys oli aina sellainen tavallista paljon voimakkaampi, niin loppujen lopuksi päädyin siihen, etten jatka kokeilua, koska opiskeluissa on meneillään sellainen kriittinen vaihe, jota ei nyt ole vara häiritä millään lääkekokeiluilla, tuntui nimittäin, etten suorituisi asioistani siinä olotilassa, mikä lääkkeestä tuli. Noin kuukauden kuluttua voisin kyllä kenties uudelleen kokeilla sitä lääkettä, kun opiskeluissa pitäisi sitten helpottaa, mutta kannattaisiko minun?
Mutta niin, kannattaako tässä vaiheessa enää alkaa kokeilemaan mitään masennuslääkkeitä, kun itse kuvittelisin, että ne on pikemminkin sellaisiin tapauksiin, kun ei kertakaikkiaan kestä, mutta itse olen tässä kuitenkin pärjäillyt jo kohta viitisen vuotta. Joskus silloin ihan alkuvaiheessa kokeilin kyllä noin kuukauden ajan sellaista lääkettä kuin tolvon, mutta olo tuntui vain kehnontuvan siitä. Terapiassa olen käynyt yli neljä vuotta, mutta kohta se on katkolla taas, kun siis aikaisemmin olen käynyt vuoden nuorisopsykiatrisella, sitten kolme vuotta kelan kuntoutuspsykoterapiassa, mutta se loppui viime syksynä. Nyt sitten olen tammikuusta lähtien käynyt noin kerran parissa viikossa kunnallisen puolen terapeutilla, kun siis viime vuoden loppupuolella tuli vähän hankalaa oloa, jonka seurauksena hakeuduin siis sinne. Mutta kohta on tutkintajakso loppumassa, ja en tiedä mitä sitten, ilmaista terapiaa kun ei taida olla olemassa aikuisille. Mutta siellä kunnallisessa psykiatriahommassa tuli esille se lääke asia, ne ainakin on sitä rohkaissut kokeilemaan.
Luulisin että minä kyllä varmasti pystyn elämään ilman lääkettä, enkä haluaisi sellaiseksi loppuelämänsä ajan lääkkeitä käyttäväksi. Toisaalta masennuslääkkeet arveluttaa aivan valtavasti, että entä jos niistä onkin sitten vain haittaa, että ne pilaa lopullisesti oman olon. Mutta kun en vain ole tullut kuntoon, vaikka kohta viisi vuotta on kulunut siitä, kun psyyke alkoi oirehtia. Sitä edelsi siis aika hankalaa aikaa, olin sairastanut syövän, ja minun oli todella paha olla koulussa kun häpesin itseäni vatsavaivojeni takia.
Mutta mitäköhän kannattaisi tehdä, että löytäisin elämiseen iloa ja mielekkyyttä, ja että nämä sumuiset ja väsyttävät olot voisivat väistyä ja saisin sen "normaali" olon takaisin. Tuossa itse asiassa melkein jo aloitinkin niiden lääkkeiden kokeilun, olin ottanut yhden tabletin mirtazapiinia, mutta kun seuraavana päivänä olo oli niin väsynyt ja muutenkin päässä tuntui outoa tunnetta, ja oli vielä muutakin kummaa oiretta, kuten se, että säpsähtelin herkästi, ja se säpsähdys oli aina sellainen tavallista paljon voimakkaampi, niin loppujen lopuksi päädyin siihen, etten jatka kokeilua, koska opiskeluissa on meneillään sellainen kriittinen vaihe, jota ei nyt ole vara häiritä millään lääkekokeiluilla, tuntui nimittäin, etten suorituisi asioistani siinä olotilassa, mikä lääkkeestä tuli. Noin kuukauden kuluttua voisin kyllä kenties uudelleen kokeilla sitä lääkettä, kun opiskeluissa pitäisi sitten helpottaa, mutta kannattaisiko minun?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jep. Missään nimessä en suosittele lähtemään pillerilinjalle.
Vihjaat, että koulussa sinulla oli vaikeuksia vakavan sairautesi aiheuttamien oireiden vuoksi. Kiusattiinko sinua ehkä vaivoistasi? Jäitkö ehkä yksinäiseksi? Oletko yhä? Noita asioita sinun pitää puntaroida itse ja, kun löydät syyn miksi olet onneton, lähde etsimään tapoja ratkaista pulmiasi tai puutteitasi elämässäsi. Ei tapahdu viikossa.
Pilleripeli syöksee lukuisat nuoret krooniseen kärsimykseen ja toimintakyvyttömiksi ennenaikaiselle eläkkeelle, koska "masennuslääkkeet", paremmin SSRI-aineet ja vastaavat, estävät aivojen normaalin toiminnan ja vahingoittavat keskushermostoa vähänkään pidemmällä käytöllä. Varoituksena, jo pelkkä kokeilua, muutama viikko tai varsinkin kuukausi, voi aiheuttaa käyttäjälleen _pysyvän_ aivovaurion. Nämä eivät ole leikinasioita vaikka lääkärit tietoja käyttäjiltä pimittävätkin. Jotkut psykiatrit sanovat, että asiakasta ei saa huolestuttaa kertomalla riskeistä tai, että aivovaurio on pienempi paha kuin paha mieli. Käyttäjän ei anneta tehdä informoitua päätöstä itse.
Valitettavasti ainoastaan aivovaurion saaneet tietävät miten se elämää ja elämänlaatua muuttaa. Voit heiltä kysellä, koska näitä ihmisiä liikkuu myös Suomi24-palstalla. Lisää löydät sadoittain nettipalstoilta ympäri maailmaa, esimerkiksi osoitteeesta www.survivingantidepressants.org. Aivovaurioista ei pääse enää takaisin terveiden kirjoihin. Siten riskin toteutuessa reitti on yksisuuntainen ja on syytä ottaa todella vakavasti.
Sattumoisin pääset lukemaan psykiatriasta ja psykiatrian "lääkkeistä" tarkemmin suomeksi, sillä tällä viikolla julkaistaan Peter Götzschen uusimman kirjan Deadly Psychiatry And Organized Denial:n suomennos Tappava Psykiatria Ja Lääkinnan Harha. Löytynee ihan joka kirjakaupasta.
Ehdottaisin hakeutua tarvittaessa kolmannen sektorin paikkoihin keskustelemaan elämäntilanteestasi ja miten elämäsi huolien syitä voitaisiin lähteä paikkailemaan. Jos olet yksinäinen, tuttavuuksia löytää todella hyvin erilaisesta harrastetoiminnasta. Ja suositan kieltäytymään loppuun asti kaikista psykiatrian tarjoamista aineista. Lukaise Götzchen kirja ja huokaise helpotuksesta, ettet mennyt ansaan niin kuin tuhannet sinua ennen, ja jälkeen tulevat menemään. Ne ovat todellisuudessa huumausaineita siinä missä marijuana, amfetamiini ja heroiinikin eikä niillä kuin paineta tajunnantasoa ja tunnekokemuskykyä alemmas. Lyhytnäköistä ja riskialtista terveydelle kuin mikä.
Masennuslääkkeet ei poista masennusta,parempi ku lähet selvittää vaan sitä syytä miks oot ajautunu noihin fiiliksiin eli käsittelet asiat. Lääkkeet ei koskaan ole hyväks terveydelle ja niistä on todella hankala päästä eroon. Mä en ikimaailmassa ottais mitään masennusta "helpottavaa" lääkettä mitä lekuri vois määrätä,no way! on yritetty kyllä määrätä,jopa unettomuuteen?
Yks vaitoehto vois olla että muutat ruokavalios suurilta osin kasvispohjaseksi,punanen liha kokonaan pois ja liikut edes vähäsen joka päivä,se piristää mieltä. Ruokavaliolla on aivan varmasti yhteyksiä ihmisten masennuksiin.
Ja vielä sellasta että paastoaminen pelkällä vihermehulla antaa keholle aikaa parantaa itsensä sairauksista,on osotettu todeksi että keho parantaa itse itsensä lähes kaikista yleisistä sairauksista pelkällä paastolla ja tää on fakta mutta se on myös vähä sellanen salaisuus koska lääkeyhtiöille se ei ole hyvää mainosta ja ne kyllä tietää sen :) paastoamisesta löytyy paljon tietoa netistä!
Kiitos vastauksista. Ehkäpä minä en sitten todellakaan ala popsimaan lääkkeitä. Oikeastaan nyt mietityttää, että aiheutinkohan sitten itselleni aivovamman silloin kun sitä tolvonia kokeilin sen kuukauden. Ainakin koen että olen köyhtynyt mieleltäni todella paljon. Tuo paasto asia voisi olla kyllä kokeilemisen arvoinen idea, kenties tuo ruokavalion muutoskin. Eipä tässä kuitenkaan auta kuin jotenkin pärjäillä. Onko se muuten edes mahdollista, että voisin tulla täysin kuntoon? Vai onko se vaan sitä, että lopulta kenties oppii elämään tilansa kanssa?