Ootko sairaus, asiakas vai ihminen?

Yleinen kyssäri. Ja ne vanhemmat, pakkoholhoustoimet ja huostaanottajat, jotka vastustavat huippuälykkyysosamäärän omistavien tyyppien vapaata ilmapiiriä ja elintilaa, ei suositella vastaamaan kyselyyn. (;

Jos halutaan avartaa mietteitä, kertokaa ihmeessä, kuinka koette arvottomuuden tai arvokkuuden tunteen eri paikoissa. Kuinka teihin suhtaudutaan, vai näkyykö teissä se ominaisuus selvästi?

Itsehän tässä, olen älyllisesti ajatteleva filosofinen ihminen. Kerron muille vasta myöhään, jos ees silloinkaan omasta diagnoosista (epätyypillinen autismi, sekoitus hivenen aspergeria ja todella paljon adhd'ta). Olen myöhäisteini-iästä lähtien ollut melko suosittu ihmisten keskellä, mikä vaikuttaa omasta mielestäni oudolta (kiusattiin koulussa kun olin ala-asteella, ja paineita oli myös kotona, sairastuin maniaan 9-vuotiaana). Nykyään olen 23-vuotias nainen, etenen omalla jaksamistahdissani. Haaveeni on päästä opiskelemaan kahvilatyöntekijäksi, mutta pätevyys alasta on saatava jotta opettajatkin vakuuttuvat että en oo mikään vajaakuntoinen skitsopaatti työnhakijana. Joidenkin ihmisten kanssa on ongelmaa, etenkin varttuneempien aikaihmisten seurassa. En kuitenkaan jää oman onneni nojaan itkemään yhden koulun takia, vaan opiskelen sitten toisella tapaa omaan tahtiin.

Oletteko työntekijöinä, vai alipalkattuina työpisteissä? Saatteko asiallista suhtautumista pomoilta, opettajilta tai asiakaspalvelijoilta? Vai ajatteleeko jokin tietty ryhmittymä teistä hitlerinaikaisesti? Jos vastasit keskitysleirikohteluun 'juu', mitä haluaisit tehdä asialle?