Koiran arkuus ja agressiivisuus - mitä tehdä?

Opossumiii

Nyt kaivattais apua!

Meillä on parivuotias aivan ihana keskikokoinen villakoira, jonka kanssa on yleisesti ottaen mennyt tosi hyvin: positiivinen, iloinen, energinen ja ihmisrakas. Oppii nopeasti, on ollut helppo kouluttaa perusasiat ja temppuja jne. Toistaiseksi on leikkaamaton, mutta kesällä, kun meillä on rahaa, lähtee kyllä leikattavaksi.

Suurimman osan ajasta tämä otus käyttäytyy tosi hyvin, ystävällisesti ja on mukava. Vähän eroahdistusta on ollut, mutta siitäkin on selvitty aika hyvin ja itse olen päivät pitkälti kotosalla, niin koira ei oikeastaan koskaan joudu olemaan mitään pitkiä aikoja yksin, tietenkin normi asioinnit ynnä muut.

MUTTA arkuus on meillä ollut alusta asti vähän ongelmana ja nyt koira on ruvennut aina välillä reagoimaan agressiivisesti. Esimerkiksi ennen ohitettiin lenkillä nätisti muita koiria ja jos kummallekin osapuolelle oli ok, niin saatettiin haistellakin ja vähän leikkiä - eikä mitään ongelmaa. Mies kertoi, että ongelmat ohittamisessa alkoi, kun he olivat lenkillä törmänneet pariin pikkukoiraan joita oltiin haisteltu ja "että nää on tosi mukavia" ja sitten pikkukoira olikin yhtäkkiä räyhännyt naamalle. Nyt meidän koirasta on tullut samanlainen, ei uskalla enää antaa lähestyä muita koiria niin kuin ennen, kun saattaa yhtäkkiä ärähtää... Ohittamaan (ilman kontaktia) pystytään edelleen suht nätisti.

Nuorempana koira kävi peuhaamassa tutun koiran kanssa, mutta enää ei ole ollut samalla lailla tilaisuutta ja tutun koira kasvoi tästä "yli" ja nyt leikit on vähän turhan rajuja meidän pienemmälle - kun se on muutenkin arka ja sitten se jää jalkoihin. Tällä hetkellä ei siis ole mitään sellaista varsinaista koirakaveria, lenkeillä joitakin koiria joita on tavannut pennusta asti ja niitä voi edelleen morjestaa ilman että hermostuu.

Suurin ongelma meillä on kuitenkin se, että aggressiivisuus saattaa tulla ihan yllättäen (en tiedä miten sitä saisi koulutettua pois, koska tilanteet tulevat ihan puskista eivätkä välttämättä toistu), esimerkiksi tänään silittelin koiraa päästä ja koskin kuonoa - mikä on normaalisti ihan normaalia ja koskaan aiemmin ei ole ärähtänyt siitä - ja yhtäkkiä se sitten ärähti ja meinasi puraista. Ei ole kuonossa mitään lääketieteellistä vikaa, siistit hampaat ja siisti kuono jne.. Muitakin vastaavia tilanteita on ollut, sellaisia ettei ymmärrä että mistä syystä tuo nyt hermostui. Joku koskeminen tai joku saa yhtäkkiä aikaan reagoinnin, vaikka yleensä on ihan normaalia.

Lapsen kanssa eivät ole valvomatta keskenään, eikä lasta voi oikein päästää koiraa koskemaan (puolitoistavuotias muksu, ei vielä ymmärrä miten nätisti koiraa pitää käsitellä - ja sitten nämä yllättävät aggressiivisuuspuuskaukset on tietty syy, miksi myöskään ei).

Koira jotenkin reagoi säikähtäessään tai kokiessaan jotakin epämiellyttävää ensin aggressiivisesti, ilman, että se usein edes varoittaisi siitä.

Mitä harjoituksia tällaisen koiran kanssa pitäisi tehdä? Koira on muuten meille niin rakas ja tärkeä ja luonteeltaankin niin ihmisystävällinen ja miellyttämishaluinen ja ihana... mutta tämä arkuus ja aggressiivisuus... Jotain pitäisi tehdä, ettei tilanne ala eskaloitumaan pahaksi. Millaisia harjoituksia tms. suosittelisitte?

Toivoisin asiallisia kommentteja, tämä on meille tärkeä asia ja ollaan pohdittu, että mitä me voidaan tehdä tai mitä me ollaan tehty väärin, että tästä on tullut tällainen. Jos nyt tässä vaiheessa saisi jotenkin puututtua ongelmaan, niin ehkä tästä selvitään ilman, että tarvitsee tehdä mitään ikäviä ratkaisuja...

36

2461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PS4pyöriitauko

      Pelkoaggre, dominoivaa käytöstä ehkä haastaa. Ei ainakaan luota. Vaatii koiranlukutaitoa, että saat kuntoon. Kyllä nyt lapsen pitää pystyä koiraan koskemaan. Kuka jaksaa noin yleisesti koko aika seurata mitä mukulat tekee kotonaan? Saati sitten koiraa omassa tutussa ympäristössä. No, 1,5v pitää tottakai tarkkailla mitä puuhailee sehän on selvä. Anna pois tai yritä kouluttajalla. Muuten elämäsi menee liian stressaavaksi. Onhan noita harjoituksia, mutta väärälle mentaliteetilla menet metsään enempi.

    • mumm

      Hei. Vaikka koet, että koirassa ei mitään vikaa terveypuolella ole, kannattaa silti asia varmistaa eläinlääkärillä. Kertomasi mukainen aggresssiivisuus voi olla esim epilepsiaa.. Myös se, mikäli näitä tilanteita tulee esim lenkin jälkeen, voi kertoa rakennepuolen ongelmista. Kipu on melko haastavaa tunnistaa, koiralla voi olla vaikka selkä kipeä, jolloin se reagoi lähestyvään käteen, joka saattaa kohta koskea sen kipeään selkään..

      Koirien kohtaamisessa yleisesti ohjeistetaan, että hihnassa ei tervehditä.. juuri tästä syystä. Vieraan koiranomistajan arvioon oman koiransa sosiaalisista taidoista täytyy luottaa melko sokeasti ja kaikilla ei realiteetit ole ihan kohdallaan. Kun koirat tervehtivät toisiaan hihnassa, ei niillä ole tilaa kommunikoida, eikä rähinän tullessa mitään mahdollisuuksia paeta, joten ainoa tapa puolustautua on hyökkäys. Aggressiivisuus taas toimii niin, että sitä käytetään aina vain herkemmin ja lopulta käytös tulee esiin ihan vain varmuuden vuoksi vähänkään uhkaavissa tilanteissa, esim ensimmäisellä kerralla, kun koira rähähti jolloin omasi puolustautuu, josta seuraa että koirat erotetaan kiireesti toisistaan, koirasi huomaa, että tällä keinolla pääsen tilanteesta pois.. Aggressiivisuus lähtee yleistymään ja jonkin ajan kuluttua aggre jota ensin esiintyi vain uhkaavassa tilanteessa, esiintyykin nyt aina, kun näköpiirissä on koiria... Te ette tosin ole vielä tässä vaiheessa, tosin koirakin on nuori. Tyypillisesti 2.5 vuotias koira on jo erittäin hyvä remmirähjääjä, sekin vaatii harjoittelua..

      Arkuus on muutenkin melko haastava luonteenpiirre. Jotenkin jäi teksistäsi kutina, että olette ehkä liiaksikin suojelleet koiraa.. Aran koiran kanssa täytyy toki olla tarkkana, että tilanteet eivät koiraa pelota, koska koira muistaa nämä tilanteet loppuelämänsä, mutta ei koira opi myöskään suhtautumaan eri tilanteisiin luottavaisesti, jos sitä ei niihin viedä. Melko sekavalta vaikuttaa tilanne, ammatttitaitoinen kouluttaja voisi olla paras apu heti eläinlääkärin jälkeen..

    • Nonokhu
    • Opossumiii

      Kiitos teille kaikille vastauksista! Pitää pyytää ell tekemään kunnon tsekkaus leikkauksen yhteydessä. Ja kouluttajaa olinkin miettinyt, joten ammattiapuakin varmasti lähdetään hakemaan.

      Millaisia harjoituksia vois tehdä sillä välin? Perheen rahatilanne on semmoinen et kuukauden - kahden päästä päästään vasta ellille ja sit siihen perään se koulutuspuoli. Paikallaan ei kuitenkaan oo kiva junnata, jotakin semmoisia juttuja varmaan on mitä voitais jo ihan keskenämme treenailla vaikka sen arkuuden suhteen?

      • mumm

        Eläinlääkäriä varten kannattaa pitää päiväkirjaa, johon kirjailet päivän tapahtumia, tämä voi auttaa sinuakin hahmottamaan, milloin koira hampaitaan käyttää, tämä auttaa toki kouluttajaakin. Aggressio on erittäin harvoin ns idiopaattista, eli ei mistään johtuvaa. Jos terveyspuolelta ei löydy mitään selitystä, syy löytyy yleensä ympäristöstä.

        Stressiin tutustuminen voisi olla kohdallanne hyvä paikka aloittaa. Stressaantunut koira on reaktiivinen, jolloin kaikenlaiset ylilyönnit käytöksessä tulevat herkemmin kuvioihin. Stressi ei ole aivan yksiselitteinen juttu, stressiä aiheuttaa monet asiat, aina kivusta, pelottaviin tilanteisiin joutuminen kuin palloleikitkin. Se mikä sinun koiraa stressaa ja missä kohtaa teidän koiralla kulkee sietoraja stressin suhteen on täysin yksilökohtaista.. Aggressiossa on aina mukana stressi, joko käytöksen laukaisevana tekijänä tai itse käytöksen aiheuttamana stressinä, joten kummin päin vain asiaa katsookin, tähän kannattaa tutustua ja miettiä, miten tieto omaan koirayksilöön istuu.

        Koulutusohjeita en edes yritä teille antaa, pelko on ihan vierestä katsottunakin vaikea kouluttaa, joten netin kautta ohjeet menevät lähes varmasti metsään. Pelosta noin yleisesti sen verran, että pelko ei koskaan lopu pelkäämällä. Yleisin virhe on viedä koiraa pelottaviin tilanteisiin "siedättymään", tämä voi toimia, jos homma tehdään oikein, jos se tehdään väärin, tullaan vain vahvistaneeksi pelkoa. Pelottavissa tilanteissa koiraa kiinnostaa ensisijaisesti se, miten se pääsee tilanteesta pois, jota usein tullaan tahtomattaan vahvistaneeksi. Esim järjestetään "makkararinki", joka on joskus toimiva keino, mutta jos koira juuri ja juuri uskaltaa mennä ihmisen luokse ja napata makkaran, jonka jälkeen se vetäytyy nopeasti pois tilanteesta, koiralle jää päällimäisenä mieleen, miten se pääsi tilanteesta pois ja tässä tapauksessa se oli enemmän pelkääminen ja tässä vahvistuukin täysin päinvastainen asia kuin oli tarkoitus.. Varsinaiseen ongelmakäytökseen kannattaa siis ehdottomasti palkata kouluttaja, koska nämä ei ole helppoja koulutushaasteita edes ammattilaiselle. Tilanteiden välttely ja mahdollsimman mukaviksi/neutraaleiksi tekeminen on hyvä alku, ongelma ei ainakaan pääse pahenemaan.


      • Opossumiii

        Kiitos paljon, kun jaksoit kirjoittaa noin selkeän pitkän kommentin. Koirankouluttamisessa on aina se ongelma, että eri ihmiset ovat siitä niin kovasti eri mieltä - ammattilaisetkin. Tähän asti meidän haukkua on koulutettu lähinnä positiivisella vahvistamisella, palkinnoksi kelpaa kehut ja silitykset, namit ja leikit - on aika "kaikkiruokainen" miellyttämishaluinen kaveri siinä mielessä.

        Mutta jäämme kyllä pohdiskelemaan tuota stressiasiaa ja tarkkailemaan koiran käytöstä! Tuo päiväkirjan pitäminen on myös hyvä asia. Ehkä se sitten tosiaan paremmin hahmottuu, että mikä ja miksi koira aina välillä käyttäytyy noin. Joku tuolla puhuin esim. lihasjumeista - en ole koskaan edes tajunnut ajatella tuollaista näkökulmaa, niin täytyypä alkaa oikein seuraamaan, että onko siinä joku yhdistävä tekijä milloin koira reagoi aggressiivisesti, vaikka ne tähän asti onkin tuntuneet aika yllättäviltä tilanteilta.


    • salibändisähläri

      Säästät nyt kärsivällisesti vaan rahat siihen kouluttajaan etkä lähde itse sähläämään mitään. "Paikallaan ei ole kiva junnaa". Parempi paikallaan kun huonompaan suuntaan. Harjoittelet itse sitä paikallaan oloa nyt vaan kärsivällisesti.

      • Opossumiii

        En mä aatellut että mitään kauheen ihmeellistä ruvettaisiin tekemään, mutta on varmaan joitakin sellaisia esim. koiran itseluottamusta vahvistavia harjoituksia, mitä voi ihan turvallisin mielin kotona tehdä ja joista ei ainakaan ole haittaa?


    • Ohjenroykkös

      Menkää etäälle aluksi pelon kohteesta jotta pystyy keskitymään ja sen mukaan mitä suostuu etenemään eli tahdistetusti syömään nannoja niin voitte edetä kohti "uhkaa"

      • Opossumii

        Ei ihan hirveästi ole sellaisia selkeitä pelon kohteita, muovipussi metsässä on kuulemma joskus pelottanut miehen mukaan. Ei esim. pelkää muita koiria, vastaantulijoita tms. Arkuus tulee vähän muunlaisissa tilanteissa ja reaktioissa joihinkin uusiin asioihin (esim. jos uusi ihminen tulee meille kylään, ensimmäiset 5 minuuttia saattaa arastella ja sen jälkeen yleensä rauhoittuu ja on jopa ihan sylikaveri - aluksi saattaa haukkua ja ujostella. Eikä reagoi samalla tavalla kaikkiin, jotkut hyväksyy nopeammin. Jos pahasti arastelee, niin meillä on auttanut kun vieras ihminen antaa vaikka namin, sitten yleensä ollaan jo kavereita ja tajuttu, ettei tuo oo paha tyyppi).


      • parapsykologi-kuunsumu

        Jotkut ihmiset on helpommin lähestyttäviä kuin toiset jännitys/olemus, mielenlaatu, puhetyyli jne. Koirasi lukee ihmistä. Voiko tuohon luottaa, onko vaaraksi, mikäs tyyppi tää on? Se myös varmasti tarkkailee sinun ja muiden perheen jäsentesi reaktioita. Jos kaikki ihmettelee ja odottaa miten koira reagoi, kokeilee erilaisia jippoja lukien tilanteita väärin niin menee koira siitä sekaisin. Se ei tiedä mitä te siltä haluatte. Kyllähän se ketuttaa varmasti kun yrittää parhaansa mukaan palvella ja olla läsnä, mutta mikään ei sitten kelpaa vaikka ripaskaa tanssisi. Odotetaan koiralta jotain mitä se ei itsekään ymmärrä, tai ymmärtää, mutta ihmisen mielestä väärin. Koirat ja ihmiset toimivat tunnetasolla tai miten sen nyt haluaa ilmaista hyvinkin samalla tavalla. Reaktiot eri asioihin ja tilanteisiin ovat jopa samankaltaisia. Koiran mieli on "melkein" kuin ihmismieli. Koirat ovat kuitenkin koiria ja ihmiset ihmisiä.


      • Opossumiii

        Juu ja ei me odoteta että koira on kaikkia kohtaan heti paras ystävä. Saahan se ihmetellä ja tutustua. Tuo uudet ihmiset talossa ei mun mielestä oo mikään sen kummempi ongelma, otin sen esimerkkinä millä tavalla meidän koiran arkuus tai vähän "epävarmempi" luonne tulee esille. Esim. tuttavan koirat on heti suorastaan hyppäämässä päälle ja tervehtimässä ja hännät heiluu ja into on suuri. Meidän koira on verkkaisempi ja enemmän varuillaan. Jos se ei oikein meinaa tajuta, että uusi ihminen on ihan ystävällinen ja sen kaveri, niin sitten käytetään nameja rohkaisemaan koiraa tutustumaan ja yleensä tilanne siitä rauhoittuu aika välittömästi ja koira on taas ihan ok ja normi-itsensä.

        Aggressiivisesti ei saa tietty reagoida taloon tulevia ihmisiä kohtaan, mutta ei tämä sitä ole tehnytkään. Aggressiivisuus tulee taas erilaisissa tilanteissa esiin.


    • pevikösitten

      Itseäni kiinnostaa miten PeVi- koulutus sopii tämän tyyppiselle koiralle?

      • mumm

        PeVistä hyvää on rutiinien luominen, omistajalle ehkä enemmän arvoa on kun selitetään, miksi rutiinit on hyväksi, kuin selittää kaikki johtajuudella. Rutiinit antaa koiralle mahdollisuuden ennakoida tilanteita, jolloin mikään ei pääse yllättämään, kaikki tilanteet hoidetaan aina samalla tavalla. Tosin rutiinitkin on haitallisia, jos koira oppii niillä ennakoimaan ikäviä tilanteita. Huomioimattomuus sammuttaa tehokkaasti kaikki omistajan tiedostamatta vahvistamat käytökset, mutta tässäkin tapauksessa omistajalle arvokkaampaa on selittää, että tässä tilanteessa vahvistat käytökselläsi koiran toimintaa, älä reagoi mitenkään, jolloin käytös sammuu itsestään ajan kanssa, vastuu siirtyy koiran johtajuudentavoittelusta omistajan toimintaan. Aralle/pelokkaalle koiralle yleensä kaikki rangaistukset ovat huonoja ratkaisuja, mutta arka koira on usein myös alistuva, joten se saattaa hyvinkin lopettaa kaiken ikävän pelosta kertovan käytöksen, mutta pelkääminen ei siltikään lopu. Hyvällä tuurilla saa koiran, joka ei näytä pelkoa käytöksellään, huonolla tuurilla saadaan koira joka puolustautuu erittäin herkästi, näitä jälkimmäisiä on ollut useita asiakkaana, ensin mainittuja varmasti on myös paljon, eihän tuo koulutussuuntaus muutoin olisi enää hengissä.


    • kipukinvoiolla

      Niskakipu, selkäkipu...nykäsystä, yms, jos talutettu kaulapannassa.Meidän vinkaisi yllättäen, ja väisti kun silitti syynä niskakipu.Joka parani kipulääkkeillä...eli el,näyttäisin, jos hän löytäis kipeen paikan koirastasi.

      • Opossumiii

        Mennään näyttämään katsroinnin yhteydessä, koko koiran saavat sitten tsekata kunnolla. Toivottavasti selviää, jos on jotakin tällaista :)


    • jumitauki

      Lihaskireys voi tehdä myös ärtyisäksi. Pitkän lenkin jälkeen kun koira on voipuneempi ja rennompi voi sille antaa kevyttä hierontaa vaikka ei mikään koirahieroja olisikaan.

      • Opossumiii

        Kokeiluun!


    • kyyrykuski

      Remmirähinä on vähän sama kuin "road rage" eli liikenneraivo. Joku tulee melkein kylkeen autolla, ensin pelästytään ja sen jälkeen lentää ärräpäitä ja heristetään nyrkkiä. Liian hiljaa kun edellä oleva ajaa niin sama juttu. Jos joku sattuu ohittamaan lujaa niin taas huudetaan idioottia omassa bilikassaan. Mikäli auto sattui vielä olemaan urheilullista mallia niin kilpasillehan sitä lähdetään hullun kiilto silmissä. Jalankulkijat on vaan tiellä menoa hidastamassa suojatiellä. Antaisivat mursut tietä isommalle suosiolla. Pyöräilijät voisivat heittää satulansa pois ja ajaa putken varassa kun tykkäävät sitä peffaansa kerta esitellä tuulilasin oikeassa kulmassa. Ohittaessa voi sormea niille sitten näyttää.
      Eli joillekin ihmisille ei autoa ja joillekin ei koiraa. Sitten kun osaa ajaa autoa ensin menettämättä malttia noudattaen hyvää ja muita huomioonottavaa liikennekäytöstä voi ajatella koiran ostoa.

    • 181331

      Ei kannattaisi kastoroida. Saat vaan entistä kiukkuisemman koiran. Kun koiralla on aggreja ja arvaamattomuutta luonteessa ihmistä kohtaan, sitä ei pitäisi leikata.

      Leikkaus on tarkoitettu hillitsemään uroskoirien keskinäisestä kilpailusta kenellä on oikeus panna johtuviin aggressioihin. Kun on sukupuoleton on myös aseksuaalinen eikä tarvetta kilvoitella pano-oikeudesta ole. Se toimii silloin.

      Tuo mitä voisit tilanteissa tehdä, on että suhtautuisit siihen huumorilla etkä ottaisi sitä niin vakavasti. Oma reaktiosi voi nyt vain vahvistaa käyttäymismallia huonompaan. Humoristinen lähestymistapa tarkoittaa että et ota koiran pelleilyä liian vakavasti. Kiellät sanomalla vain "oho" ja jatkat kehuen koiran valkoisia hampeja. Kehotat sitä varomaan ottamasta voimalla kiinni. Tilanteissa jotka sattuvat yhtäkkiä toisten koirien kanssa teet jokseenkin samoin "oho, älä nyt ihan tollee kaverillesi äksyile" jne tmv.

      Jos noissa toisten koirien kanssa sattuneissa tilanteissa on aina ja poikkeuksetta ollut kyseessä toinen uroskoira(oletan leikkauspuheestasi että omasi oli uros), niin silloinkaan ei välttämättä tarvitse koiraa leikata vaikka ihmisaggrea ei olisikaan vaan riittää että välttelette toisten urosten kanssa meuhkaamista. Uros tulee, vaikka olisi millainen testohirmu, hyvin toimeen narttujen kanssa. Ja ikääntyessään toimeentulokyky myös muiden uroiden kanssa paranee.

      Kehotan muiden mukana silti varmistamaan sen ettei tuossa ole mitään terveydellistä ongelmaa. Mutta ei tuon perusteella sinulla kyllä mitään isoa hätää vielä ole, koirasi on nuori joten opetat sitä vaan rauhallisesti hyville tavoille. Oma koirani oli tuossa iässä pahimmillaan ja takuulla rasittavampi pässi ongelmineen kuin omasi on kertomuksestasi päätellen. Kolmevuotiaaksi tullessaan se kasvoi kuin yhdessä yössä aikuiseksi, kiltiksi ja rauhalliseksi herrasmieskoiraksi.

      • Theo2013

        Siskollani oli leikkaamaton uros Villakoira joka kolmevuotiaana alkoi käydä narttujen ja niiden taluttajien kimpuun,uros koirat ja omistajat saivat mennä rauhassa ohi. Koira kasvatettiin kuten ihmislapsi ,sillä oli jopa paikka ruokapöydässä.Oli kouluttajia ja leirityksiä että pääsisi eroon kasvattajistaan,ero ahdistuasta ei ollut.Puri jopa minua kun hain ulkoa Karjalan Karhukoira nartun,yritettyään ensin hyppiä pukille vaan eihän se yltänyt niin päätti puraista taluttajaa.Niinpä luulen alemmuus komleksin olevan kaikkien pikku koirien ongelma,hyvin harvoin tapaan pienen koiran jota voi rapsutella. Joku tutkimus oli tullut tulokseen että Meksilaisessa pikkukoirissa on samaa kuin sudessa,vaikka risteytykset otettiin huomioon,silloinhan seon valpas pelokas tai varovainen eikä todellakaan pelkää jos käy kiinni isompiin koiriin,ainakaan meitin yksilöä ei takuulla pelottanut mikään ja olen nähnyt pelokkaita vartio koiria joita ei saanut sängyn alta pois vieraiden aikana ja niistä kaksi teki työtä?


      • Opossumiii

        Tällä meidän veijarilla on piilokivekset, jonka takia se leikataan joka tapauksessa, oli se muuten tarpeen tai ei, koska kasvainriski jne. Leikkauspäätös tehtiin pitkään ennen kuin koko aggressio-ongelma ilmeni. Eli ihan terveyssyistä tää pääsee eroon palleistaan.

        Ihan vaan huumorilla en myöskään ole suhtautumassa tähän koiran aggressiivisuusongelmaan, koska se oikeasti ärjähtää ja meinaa napata. Meillä on pieni lapsi ja en halua koko loppuelämää joutua vahtimaan niitä koko ajan, ettei mitään vaan tapahdu. Siis nykytilanteessakin noita aggressiivisuuskohtauksia on aika harvoin, ei ne oo meillä päivittäistä käytöstä. Mutta koiran säikähtäessä tai kokiessa itsensä epävarmaksi tms. niin sen ensimmäinen reaktio on usein ärähdys ja yritys napsaista (pientä jälkeäkin on saanut ihoon, ettei tää kyllä ole mikään leikin asia). Muuten se on tottelevainen, kiltti, ystävällinen ja miellyttämishaluinen - pääasiassa varsin positiivinen koira - perheen ja tuttujen kesken ollessa aina häntä heiluu, ulkona juoksee innolla tutkimaan lähimetsää jne.


    • ex-arkajalka

      Toi on niin tuttua,mun koira oli samanlainen ku tuotiin Venäjän löytökoiratarhalta ja sen kouluttaminben "yhteiskuntakelpoiseksi" ja normaaliksi koiraksi kesti 2 vuotta. Tää ei osannu edes leikkiä mitään koirien leikkejä,ei ihmisen eikä koiran kans. Oon tän koiran kans opiskellu koiran psykologiaa ja käyttäytymistä ja harvinaisempien ongelmien ratkaisua paljon.Laittele s-postia nii voin vinkata vähä paremmin :) [email protected]

      • Opossumiii

        Kiitos paljon! Saatampa vaikka laitella :)


    • ex-arkajalka

      PeVi on mielestäni aika kapeakatseinen ideologia,koitin senkin kautta hakea apua remmirähinään,arkuuteen,mies-kammoon,tavaroiden vahtimiseen jne. enkä hyötynyt siitä yhtään mitään. Eli käy paremmin kovapäisemmille koirille,sitä linjaa PeVi kaiketi ajelee..

      • Opossumiii

        Meillä on käytetty koulutusmetodina positiivista vahvistamista (tosin ei niin extreme-linjalla, ettei koiralle olisi opetettu sanaa EI jne.). Varmaan jatkamme samalla linjalla ja etsimme kouluttajan, joka hyödyntää vastaavia metodeja avuksemme.


    • epäsosiaalinenkoirasulla

      Ilmeisesti uros ja huonosti sosiaalistettu toisiin koiriin. Parivuotiailla uroksilla on tuota räyhäystä, harvemmin tappeluun alkavat, mutta kun ei saa koirakontakteja ei se toisiin totukaan. Näitä käy koirapuistoissakin uhoomassa, mutta loppuu aikanaan, jos vain käy siellä. Ylipäätään rähinöistä pidä säikähtää, harvemmin tappelevat edes kunnolla kunhan pitää näyttää. Oma koirakin oli tuossa iässä tosi räyhä, muttei tapellut koskaan, haistelun jälkeen rauhoittui. Ja väliin tulee tilanteita että urokset räyhää toisilleen tuolla lenkillä, mutta se nyt vaan on elämää. Mutta mitä koirasosiaalisempi koira on, sen helpommin noistakin tilanteista pääsee yli.

      • Opossumiii

        Tällä oli toisaan tuo tutun koira nuorempana leikkikaverina ja sen kanssa sai opetella käyttäytymään. Mutta sen kasvaessa yli tästä (ihan reippaasti isompi) ja ollessa niin riehakas, että tämä jäi välillä niin pahasti jalkoihin että sattui, ei olla niin paljoa enää käyty heidän kanssaan irroittelemassa. Meillä ei oikein ole muita tuttavia, joilla olisi koiria tälle kaveriksi. Koirapuistoa ei myöskään ole ihan lähistöllä. Se on varmasti yksi ongelma, ettei tällä ole ollut tarpeeksi sellaisia koirakontakteja, joiden kanssa oltaisiin oikeasti päästy irrallaan harjoittelemaan koiranelämää...

        Nyt kun tämä saattaa jo reagoida ei niin mukavasti muihin koiriin, on vähän vaikea löytää koiraa/koiria joiden kanssa uskaltaisi päästää menemään...


    • Helppoaa

      Kun vain vahvistat oikeaa käyttäytymistä, silloin koira tarjoaa sitä jatkossakin. Nyt murahdukset ja muut ihmisiltä tulleet huomiot ovat vahvistaneet ei toivottua käytöstä, jolloin ne ovat vahvistuneet. Jos omistajan eleiden lukemisen taito on vielä puutteellinen, silloin kuvitellaan että kyseessä on mukana myös pelkoa,kun kyseessä onkin dominanssia.

    • Jennajuulia

      Minua ihmetyttää, miksi aiot kastroida koiran? Mitä luulet sen auttavan? Kuvaamasi kaltaiseen käytökseen teho on nollan luokkaa, pistäisit senkin rahan kouluttajalle. Kyllä arkakin koira osaa dominoivia elkeitä jos omistaja on niitä vahvistanut. Mielestäni tarvitsisit kokenutta kouluttajaa joka osaa nähdä koirasi luonteenpiirteet selvästi sekä myös sinun virheesi mitä teet koiran kanssa. Minä taas luottaisin peviin. Nykyajan ihmiset eivät halua myöntää dominanssin olemassaoloa eivätkä halua nähdä sitä. Useimmat purevat koirat dominoivat, ja tilanne on johtajuusongelma.

      • Opossumiii

        Kirjoitin sen tuohon ylemmäs, mutta tällä on siis piilokivekset joten ihan terveyssyistä (kohonnut riski kasvaimiin jne.) ne lähtee veke. Ei me sitä käytökseen ratkaisuna ollakaan ajateltu, mutta ell:n käsiin pääsee kastroitavaksi ja samalla tutkitaan, ettei oo mitään fyysisiä ongelmia.

        Tuohon koulutustapasotaan en ota kantaa, tähän asti koira on kasvatettu ja opetettu positiivisen vahvistamisen kautta ja varmaan yritetään jatkaa sillä linjalla ja etsiä joku osaava kouluttaja, jonka metodit sopii yhteen. Jos se ei toimi, mietitään sit jotain muuta.


      • arvelukset

        Leikkauta koira ja tule 6-12 kk leikkauksesta kertomaan miten käytös nyttemmin on muuttunut.
        Koiran ei tervitse moikkailla kaikkia/yhtään vastaantulevaa koiraa, sen kun asiallisen tyynesti ohitatte. Laita vielä keltainen nauha taluttimeen ja tarvittaessa sanot vastaantulijalle "tää ei tykkää muista koirista, saattaa olla aggressiivinen" siis jos on pakko rautalangasta vääntää miksi ei nuuskutella ja leikitä. Et sinäkään haluaisi halailla ja tulla iholle joka toisen kadullakulkijan kanssa, miksi koiran pitäisi siihen pystyä?
        Arkuus on mielestäni koodisana koiran temperamenttiin, ja ylikuormittunut hermorakenne hälinän, vilskeen, kovien äänien tms. yhteydessä saattaa lyödä "fight or flight"-selkäydinreaktioita jopa sinuakin kohtaan. Ei rankaisuja, tilanne ei niistä parane!


    • iiiihaaaaa

      Tee kintaat.

    • hyväntahdonpetteri

      Minkälainen persoona olet itse ja perheenjäsenesi? Mieti sitä kautta lähestymistapaasi koiran suhteen. Eräälläkin ex-työkaverilla jolla oli arka koira yritin selittää miten hyvin koira lukee tunnetiloja. Vaikeaksi homma hällä meni tarinoita kuunnellessa kun oli persoonana piiloaggressiivinen. Kuori oli vakuuttava ja mukava muiden läsnäollessa, mutta pienistä eleistä huomasin minkälainen ukkosenjohdatin oikeasti oli henkilönä. Hänen mielestään väärä sana sai kys. naisen leukalihakset ja ilmapiirin kiristymään. Monesti sitten työsuhteeni loppuvaiheilla tykkäsin heitellä ilmoille ns. "huonoja vitsejä" ruokailessamme ja seurata reaktioita. Väärinhän se toista kohtaa tietenkin oli kun ei käytökselleen mitään voinut kai. Itsekin olin nuori ja kokematon. Nyt jo viisastunut. Silti sääliksi kävi hänen läheisiään ja työkavereitaan jotka saivat tuta hänen salamointiaan jutuista päätellen. Niinpä ajattelin heille sitten antaa vähän iloa yhteisissä ruokailuhetkissä, että jaksavat taas painaa. Itse en olisi moista käytöstä sietänyt kyllä, joten hatunnosto entisille työtovereille. Työskenteli siis aikoinaan eri puolella taloa niin ruokalassa silloin tällöin sana vaan vaihdettiin. Katse oli pistävä ja haastava aina...

    • pikkupätkä
    • tulilapsi

      Luulisi että kun pari vuotta on koulutettu kivasti niin jo sujuisi. Mielestäni koira on turhautunut kun sillä ei ole selvästi kerrottu mitä se ei saa tehdä, eikä sitä oikein ymmärretä. Se ei luota ja luulee että sen kuuluu itse ratkasista tilanteet. Arkuus ei oikein istu luonne kuvaukseen koska se ei vaan hyppää koiraan kun se tulee sukukypsäksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2910
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      400
      1307
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe