"Niin kutsuttu edustuksellinen demokratia joutuu nyt koetukselle: Kuinka pitkälle voi tehdä päätöksiä, jotka ovat valtaenemmistön tahdon vastaisia?
Enää 13 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista haluaa Malmille asuntoja. Tulos ilmenee Malmin lentoaseman ystävien TNS Gallupilla teettämästä kyselystä, joka oli identtinen jatkotyö kesällä 2014 toteutetulle tutkimukselle.
Mielipidemittauksen mukaan kaikkein vähiten kentän asuntorakentamisen kannalla on työväestö (8 prosenttia vastaajista). Lentotoiminnan säilyttämistä kannattavat pontevimmin yrittäjät (75 prosenttia vastaajista).
Malmi on valittu Euroopan seitsemän uhanalaisimman kulttuuriperintökohteen joukkoon, ja Helsingin kaupunginvaltuusto on tyrmännyt sen säilyttämistä ehdottaneen kuntalaisaloitteen.
Malmin lentokentän säilyttämisen tueksi perustetun kansalaisadressin on allekirjoittanut jo yli 71 000 henkilöä.
Valtio vetäytyy Malmin lentoasemalta syksyllä 2016. Alue palautuu Helsingin kaupungin käyttöön viimeistään vuoden 2017 alussa.
Malmin lentokentän alueelle on mahdollista kaavoittaa asuntoja noin 25 000 asukkaalle."
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/382798-taystyrmays-malmin-lentokentan-tuhoamiselle
Enää 13 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista haluaa Malmille asuntoja. Tulos ilmenee Malmin lentoaseman ystävien TNS Gallupilla teettämästä kyselystä, joka oli identtinen jatkotyö kesällä 2014 toteutetulle tutkimukselle.
Mielipidemittauksen mukaan kaikkein vähiten kentän asuntorakentamisen kannalla on työväestö (8 prosenttia vastaajista). Lentotoiminnan säilyttämistä kannattavat pontevimmin yrittäjät (75 prosenttia vastaajista).
Malmi on valittu Euroopan seitsemän uhanalaisimman kulttuuriperintökohteen joukkoon, ja Helsingin kaupunginvaltuusto on tyrmännyt sen säilyttämistä ehdottaneen kuntalaisaloitteen.
Malmin lentokentän säilyttämisen tueksi perustetun kansalaisadressin on allekirjoittanut jo yli 71 000 henkilöä.
Valtio vetäytyy Malmin lentoasemalta syksyllä 2016. Alue palautuu Helsingin kaupungin käyttöön viimeistään vuoden 2017 alussa.
Malmin lentokentän alueelle on mahdollista kaavoittaa asuntoja noin 25 000 asukkaalle."
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/382798-taystyrmays-malmin-lentokentan-tuhoamiselle
Vastaukset 193
Vanhimmat
Miksi jotkut tavalliset ihmiset haluavat tukea pienen joukon lentoharrastusta? On järjetöntä pitää tonttipulasta kärsivässä Helsingissä ylimääräistä lentokenttää, joka palvelee vain kourallisen määrän ihmisten harrastusta. Vastaava lentokenttä voidaan sitten kyllä rakentaa vaikka jonnekin muualle, jonne tämä joukko voi sitten mennä harrastamaan.
Jussi Pajunen (kokoomus) ajaa Malmin lentokentän rakentamista koska omistaa tonttimaata sillä suunnalla. Hän on Helsingin kaupunginjohtaja.
Sovitaanko niin, että otat sitten kantaa kun tiedät asiasta jotain? Jooko?
BUUAHAHAHAAA!!!! Ja mitä minä en nyt sitten muka tiedä? Tajuatko sinä taulapää itse ollenkaan, kuinka arvokas se maa-alue on? Entä tajuatko sinä, kuinka kalliiksi se tekee tämän pienen joukon lentoharrastuksen, kun lasketaan, kuinka paljon menetetään tuloja, jos vaihtoehtoisesti sinne ei rakennettaisikaan asuntoja 25 tuhannelle ihmiselle?? Se olisi todennäköisesti MAAILMAN KALLEIN harrastelentokenttä.
Joten: Sovitaanko niin, että SINÄ otat sitten kantaa kun tiedät asiasta jotain? Jooko?
BUUAHAHAHAHAAAAA!!!!!!!!
Pajunen on entinen kauppias ja hänellä on sijoituksia Malmin kentän suunnalla.
Ja puhumattakaan meidän rakennusyhtiöiden voitoista!
Mitä jos lopetettaisiin se harrastelu ja annettaisiin sen kehittyä bisneskentäksi. Sitten sitä kautta tulisi rahaa enemmän kuin ne asukkaat ehtivät tuhlata.
Kyllähän siellä joku yritti bisnestäkin ,vuosikymmeniä sitten! Bisnekset loppui, kun kone tuhoutui Malmin kentän nurmikolle.Siellähän se bisneskoneen raato lojui vuosikymmeniä;) Sen "Antamisen" hinta kaupunkilaisille olisi satoja miljoonia!!
Ai, että vain Malmille voi rakentaa? Eikö muualla ole rakennusmaata?
Onhan sitä kauempana kesskustasta. Tulisi kalliiksi kaikki palvelut ja liikenne järjestää. Malmin kiitoradalle vedetään jokerikiskot ja satoja työpaikkoja aluelle. Kymmeniätuhansia veronmaksajia Helsingille! Nykyisen rajusti tappiollisen toiminnan sijaan. Pitäisikö Helsingin ilmaiseksi luovuttaa ja kustantantaa pörrääjille satojen miljoonien arvoinen alue Häh;)
". Vastaava lentokenttä voidaan sitten kyllä rakentaa vaikka jonnekin muualle, jonne tämä joukko voi sitten mennä harrastamaan. "
Lupaus vain. Rahaa ei tule harrastuskenttien rakentamiseen.
Netissä on näköjään kovasti juttua siitä kuinka harrasteilmailu Treella karkotettiin Härmälästä ja Pirkkalasta ja survottiin maailman ääriin, johonkin Teiskon korpeen. Ja siellä nyt saatu aikaan tilanne, että lentäminen ei ole mahdollista enää ollenkaan. Ei älkää tippaakaan uskoko, että ilmailuharrastukselle muka tulee tarjolle joku tolkku vaihtoehto. Jos Malmi raiskataan, niin korvaavaa ei tule.
HYVÄ KOMMENTTI.
Onhan noita pienkone kenttiä jo valmiina .Finnavia vaan luopuu noista miljoonia tappiota tuottavista kentistä.
Onhan noita pienkenttiä,mutta kun Malmilla ei tarvii maksaa kenttävuokraa. Kaupunki antaa ilmaiseksi käyttöön kymmenien miljoonien arvoisen alueen. Ei järjen häivää!
Mikä velvollisuus Kaupungilla on kenttiä rakentaa. Pienkonekenttiä on valmiinakin. Tähän asti ilman kenttävuokraa pörrätty ja vielä Kaupunki pari vuotta ilmaiseksi antamassa käyttöön kymmenien miljoonien arvoisen alueen! Veneilijätkin maksaa laitureistaan "pitkän pennin"!
Ei pidä paikkaansa! Ei kentän tulevalla rakentamisella ole Pajusella osaa eikä arpaa. Ihan hatusta vedetty trollaus!
Miksi tulisikaan? Kaupungin OMISTAMA alue,ei pörrääjien toisin kuin kommenteista saattaisi luulla.
Juuri uusi Suomalainen Bisneslentoyhtiö aloittaa elokuussa,mutta operoikin Hki/Vantaalta. Eihän Malmille huonossa säässä pystyisi edes laskeutumaan. Ei mitään palveluja ,TaxFreetä ym. kuka johtajamalmille haluisi tulla. Ei jatkolento mahdollisuuksia.Talvella lumeen kahlaamaan pikkukengissä ja takissa..juupa juu..Ihan HUUHAATA koko"pisneshorina;)
Ei ole röyhkeydellä rajaa. Itketään ympäri eurooppaa,että kaupunki ottaa käyttöönsä omistamansa kenttäalueen! Ovat vuosikymmenet pörränneet ilmaiseksi ja tässä on kiitos;) Haukutaan poliitikoikot pataluhiksi,ja ollaan kuin omistettaisiin koko alue! Nyt olis kaupungilla aika ottaa alue haltuun ja koneet pois kentille minne mahtuu!
Finavillakaan ei enää velvollisuutta pitää "väkisin hengissä" pienkenttiä jotka toimii rajusti tappiolla kuten Malmi! Lopettaa "hyysäyksen" muillakin pienkentillä.
Ei kaupungilla ole velvollisuutta veronmaksajien rahoilla pienkenttiä rakentaa. Niitä on vajaakäytöllä jo tarpeeksi.Ei pienkoneet kuulu kaupunkiin!
Kuka semmoista on luvannut? Harrastajat hoitaa itse harrastuspaikkansa! Kohta veronmaksajien rahoilla (Finavia ) 2 miljoonaa maksava maa-aineksen puhdistus ,jonka pörrääjät ovat saastuttaneet!!!
Ai että vain Malmilla voi pörrätä eikö muualla ole kenttiä?(ilmaisia kuten nyt) Pörrääjät pois kaupungista!
Voitaisko vaan syyttää kaikesta mv lehtee ja Ilja janitskinii, jooko.
No eipä ole enää! Pajunen tähän liity mitenkään. Pörrääjillä on sijoituksia Malmin kentällä ja luulevat omistavansa sen! Kohta kaupunki kertoo,kuka kentän omistaa, ja miten alue saadaan tuottamaan. Nythän veronmaksajat(Finavia) maksavat miljoonia/vuosi tappiolla pyörivästä kentästä.
Malmin lentokenttä on maailmanlaajuisesti AINUTLAATUINEN ja nyt ja tulevaisuudessa korvaamaton liikelentämisen pienkonekenttä.
Asumiseen kelpaava tonttimaata löytyy Helsingistä ja ympäristöstä lähes rajattomasti.
Jutku Jussi Pajunen ajaa omaa etuaan ja toinen on se Guggenheim Etelärantaan.
Malmin kenttä on AINOASTAAN siinä mielessä ainutlaatuinen, ettei missään muussa maailman suurkaupungissa ole harrastelentokenttää näin ÄLYTTÖMÄN KALLIILLA ja ARVOKKAALLA tonttimaan paikalla.
Mitään muuta "ainutlaatuista" kyseisessä kentässä ei ole. Siellä ei ole esim. mitään arkkitehtuurisesti ihmeellistä, muuta kuin ihan tavallinen lentotorni, mikä löytyy kaikista muistakin Suomen maakuntakentistä.
Kyllä täytyy sanoa, että kentän lobbarit ovat onnistuneet kusettamaan osan kansasta täydellisesti, kun he niin raivokkaasti puolustavat Nalle Wahlroosin ja muiden rikkaiden suosimaa lentoharrastusta KESKELLÄ HELSINKIÄ.
HALOO!! MISSÄ JÄRKI??
Ei ne kaikki lentoharrastajat miljonäärejä ole ja meille lentämättömillekin Malmi on kiva pistäytymispaikka. Malmin lentoaseman yläkerrassa on kiva kahvila jossa saa ostaa hyvät munkkikahvit ja katsella kun pienkoneet lähtevät lentoon tai palaavat kentälle. Edellinen kommentti on palstan kokoomuslaisen joka palvoo vain rahaa ja toki kannattaa gryndaajien märkää unta päästä rakentamaan uutta rahastuskohdetta.
Malmin lentokenttää vastaavia kenttiä suurkaupunkien keskustaan on rakennettu ja saatanan suurella rahalla ja Malmin kenttä oli aikoinaan - heti sen jälkeen kun Seutula valmistui - oli maailman suurin pienkonekenttä.
Malmin kenttä palvelee suurta käyttäjäkuntaa - liikeilmailusta, pelastuspalvelun kautta ja TULEVAISUUS takaa se käyttöarvon jota ei sitten millään enää korvata.
Samaa mieltä olen kanssasi.
Liikeilmailu käyttää HKI/Vantaata koska siellä palvelut, jatkolennot,Ympärivuorokautinen aukioloYm. ym.Pelastuspalvelu Ynnä muut lähtee,huvipörrääjät jää. Maksaa Helsinkiläisille ylläpito Miljoonia/vuosi. Joten loppuu tähän kauteen!
Veit "jalat" suustani;) Uskomattoman "helppoon" menee porukka.
Varmasti oli identtinen! Eli samoille kentän puolustajille soiteltiin;) Suuri KUSETUS!
Enää 13 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista haluaa Malmille asuntoja. Tulos ilmenee Malmin lentoaseman ystävien TNS Gallupilla teettämästä kyselystä, joka oli identtinen jatkotyö kesällä 2014 toteutetulle tutkimukselle
Ja "unohdettiin" kentän melualuelle asuvat kokonaan!
Kävin siellä kentän laidalla. Parkkipaikat alan harrastajille ja henkilökunnalle. Ei sinne muita kaivata! Eipä siellä mitään toimintaakaan näyttänyt olevan viikolla.Lähdin pois!
Liikelentämisen palveluihin pitäisi sitten osllistua veronmaksajien sadoilla miljoonilla euroilla!
Muutama kymmenen "huvipörrääjää" 2017 alkaen.Ei muita ja maksaa Helsingille miljoonia /vuosi. Nyt järki käteen ja kenttä kiinni. Aivan turhaa höpöttää jostain liikeilmailusta joka on Hki/Vantaalla toiminut aina!
Sijoittajien propagandaa!
GoAviation uusi Suomalainen pienkoneilla operoiva yhtiö aloitta toimintansa 15.8. Mutta Hki/Vantaalta -Kuopio-Hki/vantaa. On jatkolennot,tax Free, suikut ,saunat ym. Eihän Malmilla ole mitään. Mukavahan se olisi bisnesmiesten pikkukengissään hangessa tarpoa. Vois jää kaupat tekemättä. Huonolla säällä laskeutuminen ei onnistuis ollenkaan!!
Pelastulpalvelua on jo Hki/Vantaalla. Loputkin 2017 alkupuolella. Liikeilmailua ei ole ,eikä tule! On kyllä Hki/Vantaalla jossa palvelut ja jatkoyhteydet.
Ei Malmille mitään liikelentotoimintaa pysty järjestämään. Hki/Vantaalle Go Aviationkin ja 15 min ennen koneen lähtöä riittää paikalle tuloon! On jatkolennot Tax Free ym.palvelut 24/7 .
Mikä vitun himo Suomessa on rakentaa soille? Kantavia rakentamattomia alueita on vaikka millä mitalla ja aina rakennetaan pellolle tai suolle.
Sporakiskoja paha vetää kaltsille;) Sdissa on paalutettu kauan ja koko ajan paalutetaan lisää. Ei kovin "arvokasta" ole!
Ratikkalinjan teko on älyttömän kallista eikä kannata. Taitaa olla suunnitelmissa juurikin se, että ratikkalinjan teolla saadaan ryndereille vielä lisää "paalua".
Malmia vainotaan juurikin siksi, että se nyk. kenttäalue ei tarjoa juuri GRYNDEREILLE mitään isoa rahankeruuta. Ne on pikkuremontteja, mitä olemassaolevan korjaamisella saisi siellä.
Se on raide Jokeri ,mikä sen kiitotien paikaale tulee. Enemmänkin Stoge kuin Spora. Ja kannatta,eikä saastuta.
Meinaatko että kaupunki veromaksajien rahoilla alkaisi Malmia "ehostamaan" pörrääjille jotka ilmaiseksi tähän asti käyttäneet! Ja nyt eivät suostuisi kaupungin omistamalta alueelta lähtemään! Olisiko aika päivittää vuokrat nykytasolle.
Varmasti kannattaa. Useissa euroopan kaupungeissa on raitiotie yhteydet .Edullinen ekologinen käyttää.Tulee Malmille nykyisen kiitotien suuntaisesti. Yhteys myös Hki/Vantaalle josta yhteys koko maailmaan.
Mokoma rottala
PERUSTELE MIKSI!!!!!
Että grynderi saisi rakentaa sinne vielä isomman rottalan!
Kun kenttä tuhotaan niin seuraavaksi on Tattarisuon teollisuusalueen vuoro. Satoja työpaikkoja menee taas. Jotain järkeä tähän hävittämiseen.
Ei vaan kun rakennetaan niin satoja työpaikkoja lisää. Ja asukkaille satoja pysyviä työpaikkoja ja lyhyt duunimatka!
"Ei vaan kun rakennetaan niin satoja työpaikkoja lisää."
Joo. Kiinteistönhuoltofirmojen pikkupakut siellä sitten ajelee ja työllistää itseään joutavuuksilla. Mutta vakiotilanne kuitenkin se, että rämmittyjä siideripurkkeja ja hampurilaispakettien repaleita ei korjaa kukaan. Sulaneita, homeisia kilokarkkeja kulkukäytävillä. Rähmäisiä oksankappaleita, joita koirat on kulettaneet suussaan. Koiranpskaa lumien jäljiltä piha väärällään.
Virkavalta saadaan työllistettyä kerran pari kuussa viemään pubin kulmilta rytmiryhmän välillä viilenemään. Ryhmä tietysti palaa viimeistään seur. päivänä ja virkavalta pitää taas jonkun ajan taukoo.
Malmille saa paljon kivoja asuntoja: kehä I, Lahdentie sekä tuleva ratikka ja juna. Lentäjät Nummelaan, Hyvinkäälle tms. siellä on jo valmiita kenttiä, joita ei juuri kukaan käytä
Että ihan hyväkin juttu kehittää uutta edestakaisliikennettä Nummelaan ja Hyvinkäälle.
"Lentäjät Nummelaan, Hyvinkäälle tms. siellä on jo valmiita kenttiä, joita ei juuri kukaan käytä "
Eikö sitten luontevinta, että rakennetaan ne slummilähiöt sinne. Nummelaan & Hyvinkäälle. Kun on tilaa ja ei käytetä. Halvempi maapohja.
Ja duunipaikat on Stadissa. Olipa taas oikea älynväläys! Turhan pörräyksen voi siirtää muualle. Malmilla olevat 25-30 pienkonetta mahtuu "lähikentille"! Tämähän on kohta kaupungin omistama alue , mitä pörääjät nyt enää uhoavat. Ilmaiseksi vuosikymmeniä pörrätty ja pullikoidaan muuttoa vastaan kiitokseksi! Nyt jo koneista paha meluhaitta,kun ovat lisänneet pöristelyä,että saataisin näyttöä: kyllä on käyttöä;) Melumittaus vaadittava pikaisesti Malmin kentän ympäristöön!
Kallista on tonttimaa Malmilla, ei sinne kannata rakentaa. Niin, no, grynderi ei tietenkään itse maksa sitä tonttimaata, asukashan sen maksaa. Siis, kenen intresseissä on rakentaa Malmille?
No grynderithän maksaa Helsingille satoja miljoonia malmin alueesta! Myyvät sitten asunnot hyvätuloisille. Heiltä Helsinki saa kymmenien /satojen miljoonien verotulot.
Hyvä vaihtokauppa. Kulttuurikohde jauhetaan muruiksi. Tilalle taas yksi slummi lisää.
Kulttuuria on vain pöristelijöille,eihän siellä muita näy! Torni ja halli jätetään paikoilleen! Eipä tule slummia noin arvokkaalle alueelle!! Kalliita asuntoja niille joilla varaa maksaa! Ja miljoonien verotulot kaupungille.
Kallista on tonttimaa täällä Latokartanossakin. Vaan hyvinpä menevät asunnot kaupaksi,huippuhinnoista huolimatta. Luonnon vehreyttä ja (kohta) rauhaakin,kun loppuu pörrääjien "pauhaus"! Kovat on desibelit koneissa. Onneks on (melu) tiiviit asunnot!
Jos kuvittelet et lentokoneissa oli kovat desibelit, niin funtsippas sitä millaset desibelit niissä kaikissa paalujuntissa on kun sitä entisen lentokentän aletta aletaan sit rakentamaan, ja joka tulee kestämään jonku vuoden yhtä soittoa!
Joten kannattaiskos jos pistää suosiolla kämppä myyntiin, nyt kun siitä vielä saakin jotain? ;)
"Jos kuvittelet et lentokoneissa oli kovat desibelit"
Eipä siellä paikalla asuvilta ole juuri kuulunut valituksia melusta. Ja vähänpä se kentän lähtö auttaisikaan kun alueella kuitenkin pörrää tiivistä lentoliikennettä jatkossakin.
Seudun asukkaat pitävät tuhannen mieluummin lentokentän ja se väljyyden. Kuin ottavat naapurikseen jonkin betonislummin.
Ihan tohon viereen Agronominraitille Latokartanoon vuosi sitten paalutettiin usemman kerrostalon pohjat . Työ tehdään 8-16 välillä arkisin. On uudet paalutuskoneet hiljaisia. Painaa betonipaalut suoraan saveen ja muutama "napautus ja seuraava. Vanhat koneet pitivät aika jyskytyksen. Talothan täällä lähes kaikki paalujen päällä. Eikä kovin kallistakaan,nopeasti käy homma.
Ihan tuohon viereiseen kortteliin paalutettiin viimekesänä. 8-16 aikana. On hiljaiset paalutuskoneet nykyisin! Painaa saveen suoraan 10-15 metriä ja muutama napautus päälle. Se on siinä. Syksyllä alkaa uuden kerrostalon pohjatyöt jälleen. Ja paalutus ei haitta,hyvä jos kuulee sisälle.
Lentokentän maa on varmaan saatunut polttoaineista, ei siinä voi olla asuinrakennuksia eikä kouluja.
Aivan.
Nyt loputtava se saastutus heti ja pörrääjät vastuuseen!
Lentäjät saastutti-Finavia (valtio/veronmaksajat maksaa kaaupungille 2 miljoonaa maanpuhdistuskuluja!!
Ihmiset eivät taida ymmärtää että jos lentokenttä lähtee niin se tarkoittaa sitä että koko helvetin Tattarisuon teollisuusalue lähtee samalla. Todella paljon työpaikkoja menisi jotta saataisiin fatta-asukeille asuntoja, kaikki olisi vaan "firman piikkiin". Siinä jäisi paljon verotuloja saamatta. Ajatelkaa edes.
Tästähän tullaan julkaisemaan oikein lehtikin. Siinä selitetään, miten työpaikkojen tuhoaminen itse asiassa lisää niitä melkoisesti.
Katsopa huvikses kaavaluonnosta. Ulkoilureitti ja taattis jää nykyiselleen. Aidattu kenttäalue rakennetaan.
Helsinkiin liitettiin iso alue Sipoosta. Siellä on tilaa rakentaa vaikka kuinka paljon. Miksi Sipooseen rakentamisesta ei enää puhuta mitään?
Siksi, kun sen liittämisen jälkeen valtioneuvosto määräsi alueen suurimmaksi osaksi luonnontilaiseksi eli rakentamiskieltoon.
Linkki tietoosi.
Pajusella on sijoituksia Malmin kentän suunnalla.
Mitähän hyötyä tuonkin alueen rakentamisesta on suomalaisille? Voitot korjaavat grynderit piilottavat rahansa veroparatiiseihin, rakennustyöt tekevät virolaiset jotka eivät maksa veroja Suomeen, ja asujaimisto tulee olemaan matuja joiden vuokrat maksavat suomalaiset veronmaksajat.
HYVÄ KOMMENTTI.
Niinhän siinä käy, kun sallitaan tuon roskaväen asettua asumaan pääkaupunkiseudulle vaikka muu maa on täynnä tyhjiä kerrostaloja.
No siihenhän mahtuis just kivasti uus mamu-ghetto!
Ja Tapanilan asemastakin vois alkaa kaavottamaan sit jotain uutta Keski-itäkeskusta!
Täähän me tehdäänkin!
Mitä enemmän ja mitä halvemmalla tehdään asuinneliöitä niin sitä kannattavampaa sijoittajille. Ja sitten sinne muuttaakin juuri sen näköinen aines. Tulee nk. kriittinen massa. Tulee louhimiehille leffan aineksia.
juu ei sinne mitään terassihuoneistoja ole tulossa
palveluina siwat ja ärkiskat
hortoilevia työttömiä
Jos tulette käymään Helsingissä lomillanne muualta Suomesta kannattaa pistäytyä Malmin kentällä koska jo terminaalirakennus on mielenkinntoinen matka historiaamme. Rakennus on funkistyylinen ja tuloaulan seinillä on valokuvia kentän historiasta. Kuvat on sijoitettu muodoltaan pyöreän aulan seinille. Toisessa kerroksessa on maisemakahvila jossa voi munkkikahvien ääressä katsella pienkoneita jotka lähtevät tai laskeutuvat. Rakennuksessa on myös lentokoulutusta ja yleisölennätyksiä tarjoavia palveluja.
Lentoasema ja koko miljöö on kuin tehty erilaisia kulttuuritapahtumia varten. On ikään kuin kulttuurinen henkireikä samalla. Ja sen verran lähellä Helsingin keskustaa, että ihmisiä saa sinne tulemaan. Parkkipaikatkin järjestyy. Ja julkinen liikenne on OK.
Tällä hetkellä se kulttuuritoiminta on olematonta, kun lupia ei tahdo saada. Kun halutaan saada näyttämään, että toimintaa ei ole.
Ei saa korjailla paikkoja siellä. Jne.
Kentällä on jaossa Malmin kentän uutisia sisältä Kenttäpostia -lehti. Siinä on juttua kesäajan tapahtumista malmin kentällä.
haudotaanko malmilla jotai natsihommia
- syytäkin purkaa sitten
ÄLÄ TROLLAA KOKKARE!
Yup. Ei se ole mitään natsismia, jos tykkää harrastaa historiaa.
Malmilla on aikanaan vierailleet niin natsien kuin kommareidenkin koneet. Kommarikoneessa lähetettiin joukko suomalaisia muka sotasyyllisiä Neukkulaan leiritettäviksi. Onko siis kommari, jos on kuva siitä neukkujen lentsikasta.
Parkkipaikat on Finnavialle ja hupipörrääjille varattuja. Kävin autolla ei ainuttakaan konetta lähtenyt ja autoa ei saa parkkiin mihinkään.
Justhan se torni on korjattu ja maalattu. Älä skeidaa jauha! Nää pörrääjät yrittää keksiä kaikenlaisia valheita,että pörräys saisi jatkua.Ja ilmaiseksi tietysti.
Älä valehtele! Ei ole parkkiksia kuin pörrääjille ja Finaviavialle. Ei aitojen takaa mitään nää ja samanlaisia Cesnoja kaikki! Mitään näkemistä ole.Kerran kävi fillarilla pe. iltapäivällä. 3 konetta tunnin aikana nousi ,eikä niissä mitään nähtävää ollut. Hki/Vantaalla näköalataasanne ilmainen ja satoja toinen toistaan hienompia koneita ja lähietäisyydellä!
Helsinki rakentakoon SIPOOSEEN josta sai laajat alueet.
Mutta onko Pajusella Sipoossa maasijoituksia???
Pajunen ei liity tähän mitenkään. Yritetään vaan porukkaa saada puoltamaan jatkoa valheellisilla tarinoilla.
Ehdotgomasti malmin kenttäalue tulee rakentaa. on mieletöntä varata tuollaiselle öiskuiselle joukolle harrastajia yksi helsingin arvokkaimmista kolkista. ei muuta kuin rakentamaan vain!!
Malimilla on mysö ilmailualan yrittäjiä toimimassa ja sinne laskeutuu myös liikematkustajia pienkoneilla. kenttä ei ole vain ilmailuharrastjia varten. Malmi on tarpeellinen kakkoskenttä Helsingille.
Ahne kokoomuslainen ajaa gryndaajien asiaa.
Tämä tapaus on taas ihan malliesimerkki siitä, että kaikki muut arvot voi unohtaa kun muutama ökyrikas tahtoo tehdä rahallaan lisää rahaa.
Ja mitä tulee asian päätöksen ympärillä pyöriviin, niin kuulemma Pajusella on omia maasijoituksia Malmin kentän piirissä. Jos näin, niin tulee mieleen, että jos hän ei ymmärrä jäävätä itseään kaikesta kenttään liittyvästä päätännästä, niin onko sitten ainoa vaihtoehto eroaminen?!!!
Älä valehtele! 15.8 aloittaa Suomalainen lentoyhtiö ,mutta Hki/Vantaalta koska Malmita ei voi operoida edes Kuopio-Hki väliä. Mistään kansaivälisestä puhumattakaan! Ja menee kiinni viim.2019!!
Malmin kentän tuhoamisvimma on sinne rakentamisesta haaveilevien suuryritysten yllyttämää.
Omistaako Pajunen vielä Novaa, siis sitä kauppakeskusta, joka on Malmilla.Lisää asukkaita on lisää asiakkaita. Malmin lentokenttä on kulttuuriperintökohde, kokonaisuus jonka tuhoaminen on stadin valtuustossa istuvien junttisuomalaisten helsinkivihan oiva kohde.
Malmin kentälle kun menee niin tuntuu kuin vaihtaisi vuosisataa. Tulee tunnelmia Hercule Poirotin ja Marplen maailmoista. Menneen maailman tuntuja. Ja jos tuntee historiaa, tulee muistiin se kuinka juuri Malmi on ollut Suomen historiassa vilkas keskus. Hyvin moni keskeinen tapahtuma on liittynyt Malmiin.
Mielestäni tehtäisiin oikein, että säilytettäisiin Malmi rajatussa lentokäytössä ja tehtäisiin siitä samalla vapaa-ajan keskittymä. Jonkinlainen aktiivimuseo ja esim. elokuvien kuvauspaikka jne. jne. Nautin suunnattomasti kun siellä on ollut nyt muutama museoautotapahtuma. Ihan eri juttu nähdä museoautojakin livenä. Sen sijaan, että kävisi jotakin elähtänyttä mobiilia kurkkaamassa jossakin museon kokoelmassa.
Malmi juurikin sopivalla paikalla kaikenlaista harrastustoimintaa ajatellen. Sitä pitäis vaan saada lisää. Mutta nyt kaupunki lähinnä sabotoi. Että näyttäis surkeelta.
http://yle.fi/uutiset/malmin_lentokentta_valittiin_euroopan_7_uhanalaisimman_kulttuurikohteen_listalle/8747171
”Malmin lentokenttä valittiin Euroopan 7 uhanalaisimman kulttuurikohteen listalle”
Pieni päättäjäklikki ohittaa kansan tahdon ja kulttuuriarvot. Oma etu taitaa kiinnostaa enemmän. Vaikka muka ollaan yhteisiä asioita hoitamassa.
Eikö Turussa aikanaan purettu keskustan kulttuurirakennuksia, lyhytnäköisen edun nimissä. Pian huomattiin, että tuli tehtyä virhe. Mutta virhettä ei ole peruuttaminen enää.
Ja eikö Tampereella koetettu purkaa kaupungintaloa. Tilalle olisi kuulemma pitänyt saada tavaratalo. Tampereellakin purettiin kulttuuria, mutta joku raja kuitenkin.
Eikö olisi jo opittu? Miksi pitää vastoin kaikkea järkeä päästä repimään Malmi???
Eikö riitä vanhojen koneiden saastutus. Pitää tuoda vanhat autotkin sinne saastutamaan.
Ja kaupunki/veronmaksajat maksaisi tämän huvin.Miljoonia/vuosi. Älä unta nää!
Kun sikarikkaat haluavat pitää leikkikenttänsä keskellä kaupunkia niin kyllä vääntöä löytyy. Mikäli kyseessä olisi rahvaan huvi niin kentän lopettamiselle ei kukaan näkisi mitään estettä. Kulttuurihistoriaakaan ei olisi.
Minkä rakennusliikkeen konttorilta kirjoittelet?
Miksi niin luulet? Malmilla en edes koskaan ole käynyt. Helsingin läpi joskus ajelen kun pitää hakea Viron viinaksia.
Malmin kentän lento- ja harrastuspiireistä saat kyllä aika kauan hakea sitä sikarikastasi!
Ne sikarikkaat juuri on sitä kenttää hävittämässä.
Kyllä.Aivan uskomaton hypetys. Aiemmin ei kiinnostanut mitään järjestää "vieraille". Nyt on partiota ja Jenkkiautoa.Lennätetään lehdistöä ja vammaisia lapsia. Huomaa että alkaa olla "hätä kädessä". Lentoiminta on lisääntynyt(muualla vähentynyt) ja ei vaikea arvata että tänä vuonna vieläkin enemmän;)
Kyllähän hienolla mersulla eräskin pörrääjä Malmille tulee! Kehtaa vielä elvistellä sillä;) No kelpaa sillä korpikentille kohta ajella. Loppuu se melusaastekin Malmilta.
Vihreät ovat etunenässä tuhoamassa Suomen historiaa ja satavuotista kulttuurikohdetta Malmin lentokenttää.
.
Kulttuurin ja historiansa lisäksi se on arkea palveleva toimiva lentokenttä.
.
Vihreiden toiminta kokoomus-ahneiston ja grynderistön juoksupoikina on häpeällistä.
Juhlapuheissaanhan vihreät ovat ankarasti "arvojen" kannalla. Mutta arvo se on ilmeisesti slummiuttaminenkin.
Ne vihreät puhuvat kyllä arvoista, mutta tarkemmin lukien heidän arvonsa löytyvät sellaisen otsikon alta akuin arvorelativismi. Eli arvonsa ovat sitä, mitä kulloinkin trendi sanelee. Malmin lentokentän puolesta puhuttaisiin siitäkin telkussa viikko, jos sinne olisi tulossa joku pridekulkue. Mutta kulttuurin säilyttäminen ei ole mikään juttu, jos tilalle voidaan rakentaa umpeen tungettu lähiö.
Tiedä miten, mutta jotenkin vihreille tullut sellainen uskonto, että sitten on kaikki hyvin kun on saatu maaseutu autioitettua, kaikki muuttamaan kaupunkeihin ja kaupungit rakennettu tukkoon jollain hvetin home-elementeillä.
Ei se kannata enää, ne on jo maakaupat tehty kaupungin kanssa. Lentokenttä toiminta loppuu joka tapauksessa. Rakennukset ehkä pystyy jotenkin suojelemaan mutta entisellään toimina ei jatku. Rikkaiden saman "ympyrän lentäminen" pipariralli helsingin yllä loppuu viimein. Ei tarvi kauaa seurata jostain mistä hyvin näkee taivaalle ne lentää hyvin pitkälti samaa ympyrää koko ajan. Sitten on niitä mänttejä helikopterin kuljettajia jotka lentää niin matalalla asuintaloja, että koko talo tärisee.
Grynderi siellä koettaa pelastella. Puhuu pötyjään.
Kentän tuhoa haluavat vain ne, joille se tuho tarkoittaa isoa rakennusbisnestä. Että joku möhömaha saa tehdä taas yhden lisäreiän vyöhönsä, niin sen vuoksi voi yksi kulttuurikohde mennä.
Älä yleistä että kaikki lentoharrastajat olisivat miljonäärejä. Olet tyhmä.
Eipä tarvii olla kummonen vene, että sen hinta ja ylläpito menee peruslentsikan yli. No joo, jos Malmi kerran pitää lyödä lihoiks, niin sitten aletaan seuraavaks perkaan rantoja veneistä ja satamista. Siihen lähen mukaan kyllä! Kyllä ne rikkaitten ökyveneet sopii viedä vaikka Porkkalaan.
"Rikkaiden saman "ympyrän lentäminen" pipariralli helsingin yllä loppuu viimein."
Eihän toi torvi tiedä mistään mitään.
Jos on Malmin piireissä ollut mukana niin vaikea on ollut rikasta löytää sieltä. Kyllä ne on rikkaat ihan muissa huveissa. Enemmän demareiden piirikokouksessa on rikkaita kuin ilmailuharrastajissa. Joku vauraampi voi olla seassa, mutta sekin sitten joku ent. liikennelentäjä lähinnä. Palkkasuhteessa tienattuja nekin rahat silti.
Ja joku "p_lluralli" on sitten aivan muuta kuin lentotoiminta. Tehdään lentosuunnitelmat ja vältetään turhaan kiertelyä. Ympäristöasiat otetaan tarkkaan huomioon.
Juuri näin. Kaikille sama kohtelu jos tuolle linjalle lähdetään.
Jos ilmailuharrastajissa ja ilmailutoiminnassa olisi oikeasti rikkaita, niin sillä vaikutusvallalla Malmilla ei olisi mitään hätää.
Ilmailu on ahkerien ja osaavien hommaa. Aika vähän sitä voi harrastaa pelkällä lompakolla. On tullut sellaista ökyilijää vastaan kyllä, että on alettu lupakirjaa suorittaa lompsan ja vanhan vauhdin avulla. Mutta suorittamatta on jäänyt. Ja muut "harrasteet" kutsuneet äkkiä. Ilmailuharrastus on aika vähän sitä, että omistetaan lentokone.
Merkittävästi harrastelentsikat on kimppakoneita. Toisin kuin veneet. Toisin kuin autot. Ilmailu on hyvin sosiaalista toimintaa. Terveellisesti sosiaalistavaa. Ja vaativaa. Harrastuksena esim. nuorisolle yksi parhaimmista. Jos haluat lapsestasi hyvää DI:tä, niin laitahan jo ajoissa ilmailuharrastuksen pariin.
Aivan. Lentoharrastus on hyvä harrastus nuorille ja toki myös vanhemmillekin. Se opettaa täsmällisyyttä ja muiden huomioonottamista.
Se siinä juuri onkin kun kukaan siideripissis ei kestä täyttä varttia sitä oikean tekemisen meininkiä. Perusteellisen toisennäköinen joukko paikalla jollain ilmailuharrastuspäivillä kuin esim. hevikonsertissa.
No ei silti, ei ilmailu estä hevin kuuntelemista. Mutta joukko jakaantuu kuitenkin.
mutta nytten tarttiskin saada kaikki sinne hevikonserttiin kittaan lonkeroo
Ja piikille!
Mitä siitä valittamaan taas. Onko se niin suurikaan ero, jos pilven veikosta tulee pilven veikko.
ONNEKSI! Nytkin halavatunmoinen meteli lähialueella. Perintötalon ikkunat tärisee kun ,ympyrää pörräävät. Melumittaus olisi nyt paikallaan kun ilman äänenvaimennusta pörräävät. Nyt lisääntynyt selvästi hupipörräily kun alkaa olee jo ..housuissa. Talvella ei mitään toimintaa onneksi kun kopteritkin lähtee.
Ottakaapa muut huomioon ja lähtekää meluamasta kentille jossa ei asutusta vieressä. Jo isovanhempani kärsivät!
Onneks loppuupöristely ja kopterit Hki/Vantaalle 2017
"Niin kutsuttu edustuksellinen demokratia joutuu nyt koetukselle: Kuinka pitkälle voi tehdä päätöksiä, jotka ovat valtaenemmistön tahdon vastaisia?”
”Enää 13 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista haluaa Malmille asuntoja. Tulos ilmenee Malmin lentoaseman ystävien TNS Gallupilla teettämästä kyselystä, joka oli identtinen jatkotyö kesällä 2014 toteutetulle tutkimukselle.”
Suomessa on päässyt tilanne sikäli pahaksi, että päättäjät eivät enää juurikaan kuuntele kansan mielipiteitä. Vaaleilla valitut poliitikot joutuvat välillä kuuntelemaan vähän, mutta kaikki päättäjät eivät ole vaaleilla valittuja. Jos ei päättäjiä saa pysymään nuhteessa ja uskottavina, se tarkoittaa sitä, että päättäjien ja kansan väliin syntyy vastakkainasettelu. Että koetaan, että päättäjäksi pääseminen on vain keino päästä rahastamaan. Eikä mitään yhteisten asioiden hoitamista. Malmin tapaus on kyllä aika patologinen esimerkki kansan ohittamisesta. Koetetaan esittää, että kansa ansaitsee slummin, jos päättäjät niin katsovat.
Demokratiassa pitää muistaa kouluttaa päättäjiä määrävälein. Suomessa on päässyt jotenkin unohtumaan sen sortin kansalaisaktiivisuus.
Toisempina aikoina jo pelkkä Pajusen oma pisnesosuus tuossa Malmin projektissa olisi nostanut joukot takajaloilleen.
Sen tutkimuksen oli voinut tehdä kentän läheisyydessä asuville! Olisi varmaan tullutkin "väärä" tulos!! Se että se tehdäänkin MLY:n porukalle on suuri kusetus.
Tehtiin Uudellemaalle. Porvoosta olisi saatu vielä "parempi" tulos. Miksiköhän ei kentän lähistölle jota lentomelu voisi häiritä. Ihan turha vailla todellista Helsingin asukkaiden mielipidettä oleva huijaus!
Kyselyhän oli aivan väärään alueeseen kohdistettu. Yhtä tyhjän kanssa. Porvoosta olisi varmaan saatu "parempi" tulos. Kerrottiinko kyselyssä kentän tulleen tappioineen maksamaan veronmaksajille miljoonia/vuosi. Ei varmasti! Siksihän Finavia luopuu jo nyt kentästä.
Taitaa tulla uusi olkiluoto malmin kentästä. Vanhaa suoaluetta ja sieltä löytyy vaikka mitä paskaa maa-aineksesta. Jopa kenties ammuksia koska siellä on juoksuhautojakin. Mutta mitäpä vihreät eivät tekisi jotta saisivat tuhottua Helsinkiä mamutuksellaan. MamuSlummi kulttuuriperintökohteen tilalle. Keskelle hevospatsas Emma Kari kommariukkonsa kanssa. Jälkimmäinenhän oli hahmo vapaassa liikkuvuudessa, jonka hyysäämät romanit taas rikastutti stadilaisia vanhuksia.
Rakennusliikkeille se maa-aineksen läpikäyminen ja seulonta ei ole mikään ongelma Sehän vain lisää laskutusta. Sen jälkeen kun rakennusliikkeet pääsevät apajille, nehän suorastaan haluavat löytää isorahaisia projekteja sieltä. Kaupunki on rikas maksaja. Sitä on kiva kyykyttää ja laskuttaa.
Mistäpä tiesit että mamuille? Ei kai niillä ole rahoja ostaa hinoja asuntoja hienolta tulevalta asuntoalueelta! Nää mamu kommentithan on "ilmaisen lähipörräyspaikkansa" kohta menettävien katkeriä horinoita!
Näitä horinoita tosiaan keksitään koko ajan lisää. Maa aineksen pörrääjät saastuttaneet=ympäristörikos! Nyt Finavia/veronmaksajat maksavat 2 miljoonaa puhdistuksesta! Kaupunki myy todella kovaan hintaan rakennusmaata ,mitä nyt pörrääjät ILMAISEKSI pitävät hallussaan!! Luulevat omistavansa sen kun ehtoja sanelevat.Nyt kenttä kiinni ja koneet saastuttamasta muualle!
https://www.facebook.com/pelastetaanmalmi/
Malmin lentoaseman tuhoaminen on silkkaa kulttuurivandalismia.
Ei kannata tuudittautua semmoiseen, että Malmin kenttä olisi sitten ainoa. Jos Malmi hävitetään, poliitikot tietävät, että ei löydy sitten vastustusta muillekaan rötjöilyille.
Pitäisi olla valistuneisuutta torpata Malmin hävittäminen niin olisi toivoa, että jatkossakin järki voittaa.
HYVÄ KOMMENTTI.
Vandaalipörrääjät luulevat omistavansa kentän. Saastuttaneet maat. Nyt kansalaiset(Finavia) maksaa 2 miljoonaa euroa kaupungille puhdistusrahaa! Ilmaiseksi veronmaksajien rahoilla pörränneet.Nyt siihen tulee loppu!
paskaks vaan kenttä ja tilalle 25 tuhatta matua.
moskeijallekin parahin paikka
Palstan kokoomusalinen trollaa taas ankarasti.
Kokoomuslainen huutelee muka vitsejään!
missäs puolueessa se Pajunen ?
Kokoomuksessa.
Kyllähän tässä nyt jo kaikki tietää, jos vain välittää tietää, että Malmin tuhoaminen on rikkaiden hanke. Totuttuun tapaan sitä yritetään kyllä myydä muka rahvaan etuna. Että tulee asuntoja. Rahvaan sopii olla epäluuloinen ja kysellä, että kaipaako se oikeasti taas lisää tympeitä lähiötaloja. Joissa oikeasti kukaan ei tahdo asua.
Mielestäni eivät vaakakupit ole läheskään tasan. Kulttuurikohteen säilyttäminen painaa vaa-an pohjaan. Missään tapauksessa ei pidä suostua tässä asiassa mihinkään halpamaiseen rahastukseen. Alueen uhraamiseen jollekin kertaluonteiselle rakennuskyhäelmälle. Homelähiölle.
…joo no nythän on jo martinlaaksot, jakomäet ja asuntomalmit. Ei kai nyt historian ja tietämyksen tässä vaiheessa enää aleta rakentaa mitään uutta asumisen p.rsereikää. Ei ihan riitä perusteeksi, että jotkut kaks ja puali upporikasta tienaa siinä touhussa rahaa. Kun kehitetään siinä samassa useampi tuhat sosiaalihoitotapausta.
Yksinhuoltajankatu. Pilvipolku. Diilerinkatve. Suisarinsilta.
Laina Myöhänen. Armas Tukia. Heh, Anssi Kela.
Arvo Pakkanen, Alla Alaviehko, Ansa Kiimalainen, Onni Mäti, Toivo Hintikka, Sulo Kakkonen, Ilona Lihavainen, Visa Mälli, Uuno Jortikka, Taito Puska, Urho Suppo, Kauko Mömmö, Saima Horo.
Nämä nimet kaikki muutettu!
Onpa katkeraa horinaa! Vailla mitään totuutta.
Muista ottaa iltalääkkeesi! Myös ne rauhoittavat!!
Tulevat asunnot vaan niin kalliita ostaa,että matulla pitää olla huipputulot! Tulee hieno kaupunginosa jota kehtaa myös ulkomaalaisille bisnesmiehille näyttää. Raideliikenne kulkee nykyisen kiitotin suuntaisesti ja Hki/Vantaalta pääsee nopeasti viherkeitaaseen. Kunhan Finavia nyt ensin maksaa kaupungille sen 2 miljoonaa euroa ,että saadaan puhdistettua. Kun jotkut ovat Finavian vuokra maat saastuttaneet! Niin päästään rakentaminen aloittamaan!
Niin siinä käy kun kouluttautumattomat vihreät päästetään hallituspaikoille.
.
Vihreys niistä häviää ja tilalle tulee kokoomuslaisuus kun luvataan massia ja mammonaa.
.
Ydinvoima- ja talvivaarapäätöksissä kävi juuri näin. Ympäristöluvitukset meni läpi jätealtaiden kreppipaperisuunnitelmissa kun omistusosakkuuksia jaettiin vihreille.
.
Ahneus vei voiton.
Kokoomus käyttää hölmöjä hyväkseen hallituksissa.
Juur niin, eli viheriät äänestettiin paljolti sillä valtaan että haluttiin jarrua ydinvoimalle. Nyt moni vihreä lobbaa lisää ydinvoimaa
Moni viheriä ajaa Bemarilla. Myös setan kokoontumisiin
Vihreät on porvarillinen puolue. Viime hallituksessa vihreät olivat kokoomuksen apupuolue.
Että vihreät osaisivat olla parempia roolissaan, niin voisivat mennä apukouluun.
Malmin lentokentän voi ihan hyvin säilyttää. Ja rakentaa voi niin, että lisätään muutama kerros jo olemassaoleviin rakennuksiin. Nythän nää lähiöt on etupäässä matalaa takennusta täynnä. Miksi ei rakenneta esim 7-8 kerroksisia taloja , kaikki hyötyy. Uudsisrakentaminen on ihan onnetonta. 20 vuotta vanhat talot jo ihan pa***a. Ja kauhean näköisiä, rumia ja liian hajallaan.
Mielestäni l-kentän nyk. rakennuksiin ei pidä koskea, paitsi remontoida. Uusia rakennuksia voi tulla, jos ne täydentävät kulttuurimiljöötä. Kansainvälisestihän Malmin l-kenttäalue nähdään suojelukohteena.
Kansainväliset voi hoitaa omat asiansa. Malmille kovan rahan asuntoja,joista Kaupunki =veronmaksajat saa maavuokrana miljoonia euroja /vuosi!!
Pitäköön ne "kansainväliset" huolta omista melu-ja muuta saastetta tuottavista kentistään! Kaupunki omistaa alueen ja rakentaa sinne kohta asuntoja ihmisille!
..lentokenttä keskellä kaupunkia? Siirretään se muualle. Ihmisille asuntoja, jukolauta!
Tai toisaalta, miksi ei tehdä F1 rataa? keskelle helsinkiä! olisi kivaa katsella aina ikkunalta kisoja...jos nyt sattuisi saada ostettua sadalla miljoonalla asunnon...
Kyllä maailmalla on paljon lentokenttiä keskellä kaupunkia tai kaupungin välittömässä läheisyydessä. Ei siitä yleensä ongelmia ole tullut, paitsi silloin näennäisesti kun joku rakennusliike haistaa busineksen.
Lentokenttien lähellä asuvat ovat yleensä sopeutuneet lentoliikenteeseen. Alueelle tuleva uusi asukas valitsee halvemmat asuntojen hinnat ja vastapainona voi olla lentoliikenteen ääntä. Hyvin paljon kenttien liepeille on keskittynyt lentokoneista ja ilmailusta kiinnostunutta joukkoa. Joka ei yhtään panikoidu lentokoneista. Oma valinta siinäkin. Yleensä kentät eivät ole ykskaks tulleita, vaan ympäristö on kehittynyt lentokenttä huomioiden.
Päättäjät esittelevät yhä innokkaammin malleja, joissa asutus keskitettäisiin junanratojen varteen. Että suorastaan tungettaisiin ihmisiä sinne. Mutta eipä tule valitusta, että miksi on kiskoja taajamissa, miksi on kiskoja taajamissa? Vaikka junat pitävät sen helskutin kovaa meteliä ja tärinää. On kovaa vauhtia ja vaarallisia aineita kyydissä. Ja junia kolkottaa menemään aivan koko ajan, öitä myöten. Sanon vaan, että asuin radan varressa taajamassa ja välillä nousi sappi korkealle kun niiden aikataulunsa mukaan menevien matkustajajunien ja ilman aikataulua kulkevien tavarajunien lisäksi alkoi sitten joku järjestelyveturi koko päivän kestävän vaunujensiirtelyurakan. Heti olisin suostunut muuttamaan siitä Malmin lentokentän viereen, jos olisi ollut tarjolla tolkku vaihtis. No niin, muutin muualle heti kun pääsin!
”Mutta eipä tule valitusta, että miksi on kiskoja taajamissa, miksi on kiskoja taajamissa?”
Ei tule valitusta, koska grynderi saa radan varrelta keikkaa ilman lobbaustakin.
Ja olikohan missä?
Missä on keskellä kaupunkia toimiva lentokenttä?? ? Malmikin rakennettiin aikanaan korpeen . Nyt on kaupunki laajentunut ympärille ja on aika rakentaa asuntoja, pelkästään miljoonatappioita tuottavalle kentälle. Joka on Kaupungin hallinnassa 2017 alkaen.
Golf kenttä sopis myös. Tai kulttuuria kentän yhteyteen. Mutta jotain veen pas*a lähiöitä, niikuin niitä ei jo koko Suomi ole pullollaan. Lähiöt ovat täysin epäonnistuneita. Ja kauppakeskukset niin vanhanaikaisia. Jossain Jenkeissä kauppakeskusket autioituvat kun ne ei vaan vedä samalla tavalla kuin ennen. Ne ovat vanhanaikaisia , suomessa kaupunkisuunnittelu on huonoa ja se perustuu johonkin kommunistisiin ihanteisiin. Pitäs saada uusia suunnitelijoita.
Lentokenttänä säilyttäminen ja kulttuurialueena varmistaa, että aluetta ei rakenneta täyteen. OK. Rahanhimoiset liikemiehet kyllä rakentaisivat kaikki paikat täyteen.
Helsinki rakentakoon Sipooseen joka liitettiin osin Helsnkiin. Sinne sopii taloja ja ostreita.
Rakentakoot herrat itselleen leikkikentän Sipooseen.
Ei sinne Sipooseen nyt mitään rakennella. Ensin pitää poliitikkojen ehtiä bulvaaniensa kanssa tekemään edeltäviä kauppoja. Että jää heillekin siitä rajansiirtotemppuilusta edes jotain!
Suomessa on todella huono kaupunkisuunnitteluajattelu. Pitäisi rakentaa tiivistä korttelirakentamista ja elävää kaupunkia kivijalkakauppoineen. Myös korkeampia taloja. Nyt tehdään muka puistomaista taajamaa josta täytyy lähteä autolla asioimaan ja jotka ovat lähes autioita päivisin.
Ehdottomasti Malmin lentokenntä pitää säilyttää. Se ei ole korvattavissa. Mutta näitä homelähiöitä riittää.
Kukahan tai ketkä vastaavat Suomessa kaupunkisuunnittelusta. Aivan varmasti joku klikki joka on keikkunut siellä iät ja ajat vanhanaikaisine ajatuksineen.
Oikeasti suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa henkii demariajattelu, mikä tarkoittaa "Duunareille kohtuuhintaisia asuntoja saunalla ja lasitetulla parvekkeella" nyt vain duunareita ei enää ole. Mutta tuo, että kaikkien pitää asua samalaisissa taloissa samanlaisen maiseman keskellä on takapuolesta!
Kannatan myös kontteja asunnottomille, nuorille tai kenelle tahansa ilman mitään sääntöjä ja määräyksiä, piristämään nuivaa kaupunkisunnittelua.
mutta mikä olis sellanen ratkaisu Malmilla että Pajunenkin sais siinä sopivasti ittelleen ?
Voitaisiinko hänelle tarjota kompensaatiota jostakin muualta.
Kaupunkihan voisi vuokrata lentäjille kentän! Nythän ei kentästä peritä ollenkaan vuokraa.Saman verran mitä maksaisivat asunto OYT: kin kaupungille jos sinne rakennettaisiin. Eihän se olisi montaa kymmentä miljoonaa ja se jaettuna kentän monisatapäisiin käyttäjiin,ei kummoisia kustantaisi! Pajuselle joku nakkikioski tornin juureen puolella vuokralla.
Lähiö on Jakomäessä. Tulle alueelle mitään lähiötä rakenneta. Kovan rahan asuntoja kaupungin vuokratonteille. 25 v. sopimuksella ja miljoonia joka vuosi kaupungin "laariin". Nythän kentästä ei mene vuokraa ollenkaan. Grynderit paaluttaa ja rakentaa ja myy. Kuten esim. viereiselle "suolle" Latokartanoon. Paalutetaan parhaillaan ja asunnot viedään "käsistä" huippuhintaan. Rauhallinen luontomiljöö,jota "pörrääjät" kovaäänisine koneineen vielä häiritsevät!!
Kyllän se alue pitää saada tuottamaan . Nyt ilmaiseksi arvokas alue käytössä. Jospa vilkkaan lentokentän käyttäjät maksaisivat ne miljoonat/vuosi jotka ensi vuonna jää kaupungilta saamatta.
No kyllähän tota tilaa vielä helsingillä on kummallekin. Nyt vaan on niin että kentän alue halutaan toiseen käyttöön ja kentän käyttäjät haluaa suojella rakennusta sekä läheistä sijaintia. Eihän se ensinmäinen kerta ole kun rakennus siirretään toiseen paikkaan. Joten ei muuta kun lentokenttärakennus siirtoon toiseen paikkaan, jos se niin tärkeä suojelukohde on. (Hakekaa EU:lta joku typerä suojelukohteen rahoitus siirtoon, on niitä typerämpiäkin hakemuksia EU:ssa läpi mennyt) Onpahan ainakin työllistävä vaikutus kun tiili tiililtä siirretään toisaalle. Kiitorataa voi rakennella uuttakin ja parempaa kuin entinen Malmin rata. Tosin niitä uusia rakennuksiakin voi vielä rakennella muualle Helsinkiin ja ottaa kenttä rakennuskäyttöön vasta viimeisenä vuosien päästä.
25 000 mamua Malmille. Kyllä sinne mahtuu.
Kyllä sinne rakennetaan kovan rahan asuntoja. Jakomäki-Kontula on mamuille jo nyt avattu! Kunhan ilmainen pöristely ja saastuttaminen lopuu 2017!
Lentely pilaa ilmoja. Etenkin hupilentely, (myös matkustajakoneilla) on aivan turhaa ilmojen saastuttelua. Malmin on aika antautua asutukselle.
No nyt oli tätä hupia tarjottu tänään päivällä iskelmälaulajille ja IS toimittajille;) DC-9 :llä jolle pikka Hki/vantaallee varattu! Surkuhupaisaa touhua! Hillitöntä lipomista joka suuntaan ,että päästäisiin jatkossakin pörräämään "ulko oven" edestä;) Aiemmin ei muista välitetty pätkääkään,lennokin lennättäjätkin häädettiin pois. Nyt kun kentän lopetus lähellä ,keksitään kaiiki mahdolliset keinot (turhaan) eurooppa myöden! Unohdetaan että kaupunki omistaa kentän!! Rakentaa asuntoja sinne. Ei tue huvipörräystä miljoonilla veroeuroilla/ vuosi!!!
Sinne lentokentän alle sopivaan syvyyteen voi rakentaa kestäviä asuntoja, joita ei tarvitse edes lämmittää...
Kellaritiloihin tulee autohallit , kunhan pörrääjien saastuttama maa-aines puhdistetaan Finavian maksamalla 2:lla Miljoonalla eurolla!!! Ei jää paljon paalutettavaakaan ,kun 5-10 metriä syvältä poistetaan saastunut aines.
Malmi, Mamuja ja Mustalaisia. Niin ja Tattarisuo.