Irakilaisia salakuljetettiin Suomeen – mies piileskeli puoli vuotta
Tänään klo 09:36
Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö on tutkinut yhteensä 18 irakilaisen henkilön laitonta maahantuloa.
Irakilaiset turvapaikanhakijat osoittivat mieltään Helsingissä viime vuonna.
Irakilaiset turvapaikanhakijat osoittivat mieltään Helsingissä viime vuonna. OLLI WARIS
Seitsemässä eri laittoman maahantulon tapauksessa Suomeen on saapunut yhteensä 18 henkilöä, joista osa on naisia ja lapsia, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö.
Kyseiset irakilaiset ovat tulleet maahan viime vuoden huhti-syyskuussa. Viidessä tapauksessa irakilaiset henkilöt saapuivat maahan Tornion kautta, kerran laivalla Tukholmasta Turkuun ja kerran lentäen Helsinki-Vantaan lentokentälle.
Laittomasta maahantulon järjestämisestä epäillään kahta Suomessa asuvaa ulkomaalaistaustaista miestä, joiden epäillään saaneen merkittävää taloudellista hyötyä salakuljetuksesta.
Esitutkinnassa paljastui, että huhtikuun alussa Irakista Turkin ja Alankomaiden sekä Ruotsin kautta Suomeen väärin perustein saadulla Schengen-viisumilla saapunut irakilaismies oleskeli laittomasti yli kuusi kuukautta rikoksesta epäillyn miehen asunnossa Vantaalla, ennen kun haki turvapaikkaa Suomesta. Laittomasti Suomeen saapuneen miehen epäillään maksaneen asunnon omistajalle 250 euroa kuukaudessa.
Rikoksesta epäillyt miehet ovat vangittuna, ja esitutkintapöytäkirja on siirtynyt syyttäjänvirastoon syyteharkintaa varten.
ANNA EGUTKINA
[email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tietenkin sitten karkoitetaan nämä rikolliset
No niinpä oikeusvaltiossa tehtäisiinkin! Suomessa saavat laittomat tulijat takautuvasti tulostaan asti kelalta kotouttamisrahan vuokrat, vaatteet, ruuan ja muut välttämättömät ipadit päivitettyinä viimeisinpään malliin, sekä kertakorvauksen haitoista mitä luvaton oleskelu suomessa maksoi eli noin 5000€ . Suomi pitää huolen omistaan!