Oli sitten kysymmyksessä maahanmuuttaja tai kantasuomalainen.
Venkulat töihin nyt on Lindströmillä oikea ote
TyövelvoiteJEE
20217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Juuri näin.
Erittäin hyvä idea Lindströmiltä, ei oikeastaan enää puutu kuin työpaikat. Toivottavasti Lindström pystyy osoittamaan työpaikan kaikille 350 000 työttömälle.
350 000 x tuntipalkkan. 10€ x 40 viikkotuntia x 52 vikkoa/vuosi tekee n. 7,28 miljardia.
Mitään ongelmaa ei ole onhan meillä varaa ja kyllä kai IMF ja Maailmanpankki nyt hiukka rahoittavat näin hyvää ideaa.
Suomeen on rakennettava pikaisesti satoja uusia vankiloita ettei tarvitse sekoitella eri etnisiä ryhmiä keskenään. tuhansia poliiseja ja sotilaita myös tarvitaan. Ei sovi unohtaa tuomioistuimia ja tuomareita, niitäkin tarvitaan ettei rikolliset jää tuomitsematta.
Suomi nousuun, Hip hip hurraa!!!
Suomalaisten ei tarvitse orjaksi ryhtyä matut ovat orjuuttaneet toisiaan aina joten menkööt ilman palkkaa töihin myös Suomessa.
Mihin töihin?Tälläkin viikolla yli tuhannella työntekijällä yyteet.
Kellään ei ole enää varmaa työpaikkaa.Tänään töissä,huomenna työtön.
Höpö höpö aina löytyy töitä jos palkkaa ei tarvitse maksaa :)
Uskaltaako kukaan ottaa töihin näitä jengitappelijoita? 60 matua tänä aamuna tapelleet vokissa Ruotsissa.
Henkilökunta pakeni. Poliisit tilalle.
https://www.rt.com/news/339683-sweden-refugee-center-brawl/
yksittäistapaus.
Eikö nää poliitikot tajua niin yksinkertaista asiaa et ensin pitää olla työpaikkoja jotta saadaan työttömyys kuriin? Nämä hallituksen toimet on ihan yhtä tyhjän kanssa niinkuin ovat olleet jo kolmisenkymmentä vuotta ajassa taaksepäin.
Perustetaan me kaikki työttömät oma pitseeria...Sinne sitten kaikki serkut veljet -serkun miehet- siskon pojat ym ym....Vaihdetaan omistajaa jokavikko niin saadan aina uusi starttiraha....ja kirjanpito.... Mikä se on ...?
Pimeää töitä vaan tekemään siis kaikki työttömät, kun töitä ei muuten löydy.
Tuet tietysti kelelta.
Jos menee oikeuteen , niin siinä niitä sitten 365 000.
kyllä lindstömin pihvi se hokas..ei tarvii muuta enää kun loihtia niitä luvattuja satoja tuhansia työpaikkoja..ja kun koko ajan vaan tulee irtisanomis ilmoituksia ja toimintoja siirretää ulkomaille..aina maistuu pihvi
Vesakonhakkuuta piisaa.
Mikset tee itse?
Eipä ole mikään ongelma mennä töihin.
Nämä pilipalityöt joita yhteiskunnan rahoilla puuhastellaan ovat leikintekoa sellaiselle joka on oikeita töitä tehnyt. Ainoa tarkoitus on saada työttömät pois pitkäaikaistyöttömien kirjoilta, jolloin korvauksen maksaa valtio.
Surkuhupaisaa seurata kuinka joku taho muka työllistää ja pyhimyksen rinki hehkuen julistaa kuinka autuasta on auttaa ettei työtön poloinen syrjäydy ja saa kontaktia muihin ihmisiin.
Osin pitää paikkansa, mutta kyllä pelleilyn pitäisi olla vapaaehtoista ja ainakin sellaista jossa ammattitaito kehittyisi.
kaiken sinulle "pilipalityön" tekee sinun eteesi joku muu.
Eräästä toisesta ketjusta lainattua:
"Kohta loppuu makoilu työttömyysturvalla"
ja sitten linkkejä siitä kuinka työtöntä' taas kurmotetaan entisten tapojen lisäksi vielä uusilla siten ja täten.
tämän ketjun avaus:
"Venkulat töihin nyt on Lindströmillä oikea ote. Oli sitten kysymmyksessä maahanmuuttaja tai kantasuomalainen."
Kummassako noista yllälainatuista, vaiko ei kummassakaan, sitten kerrottiin kuinka yllälainattu toteutetaan, eli että:
"Työnantajat on ilmoittaneet että he avaavat riittävästi palkkatyöpaikkoja jotta jokaikiselle työikäiselle ainakin yksi semmoinen riittää, ja ulkomailta saa vielä tuoda 1 800 000 työikäistä ja työnantajat lupaavat palkata heidätkin kaikki."
Aivan, ei työnantajat eikä Lindströmkään moista ole ilmoittanut, ei vaikka kyseinen menettely tosiaan poistaisi työttömyyden, vaan Lindström on keksinyt että jos entistä enempi työnantajat voivat veronmaksajien piikkiin teettää työtä ilmaiseksi, niin se sitten heitä työnantajia innostaa entistä enempi myös palkkaamaankin työvoimaa. Ja näin vallitseva massatyöttömyys poistuu.
Niin en ole työvoimapolittisten toimenpiteiden suhteen varsinaisesti asiantuntija, mutta jokin tuossa Lidströmmin sinänsä vanhassa ideassa ei oikein tunnu oikealta.
Itse ehdottaisin, ihan vain koska työntekijöitähän palkataan vain ja ainoastaan jos on pakko niin tehdä, että ensimmäisenä ja ehkä ainoana askeleena kohden täystyöllisyyttä hallitus säätää lain jossa ammattikäyttössä oleviin autoihin ja muihin ajoineuvoihin on pakollista asentaa vähintään kaksi rattia, tai jopa usemapiakin jos hyttiin mahtuu, ja näin saadaan maahan kymmeniä- ellei satojatuhansia uusia kuskin työpaikkoja kun joka paketti- ja kuorma-autoon on palkattava vähintäänkin toinenkin kuski.
Nimittäin koska työntekijöitähän palkataan vain ja ainoastaan jos on pakko niin tehdä, niin kaksi tai useampi rattia autoissa lisää pakkoa palkata usemapia kuskeja, sensijaan että auto-alan kapitalistille tarjotaan mahdollisuus saada tarvitsemansa kuskit ilmaiseksi vähentää tuota pakkoa palkata autokuskeja.
Kyllä on aikakin puuttua tähän että kotona makaamisesta maksetaan, AINA on töitä jos haluaa tehdä.
Töitä juu, muttei palkan maksajaa! siksi se kotiin maksaminen onkin edullisempaa noin niikuin turvallisuusmielessä.
Kyllä Suomessa tekemätöntä töitä piisaa.