Venäjällä vainotaan uskonnon harjoittajia!

Jehovan todistajat uskovat, että Venäjän johto ja ortodoksinen kirkko yrittävät savustaa muut uskontokunnat pois Venäjältä.

Venäjän viranomaiset painostavat voimakkaasti Jehovan todistajia, kertoo järjestön suomalainen uutissivusto.

Viranomaiset syyttävät Jehovan todistajia ekstremistisen eli äärimielisen kirjallisuuden levittämisestä. Viranomaisten mukaan Jehovan todistajien Venäjän-toimintojen hallintokeskus suljetaan toukokuun alkuun mennessä, mikäli järjestö ei lopeta ekstremististä toimintaansa.

Hallintokeskus sijaitsee Solnetšnojen kylässä, 40 kilometriä Pietarista luoteeseen.

Suomen Jehovan todistajien julkaiseman tiedotteen mukaan hallintokeskuksen sulkeminen merkitsisi seurakunnan kiinteistöjen takavarikointia. Jatkossa Jehovan todistajien toiminta voitaisiin kieltää Venäjällä kokonaan.

Venäjän ankara suhtautuminen uskontokuntaan johtuu Jehovan todistajien tiedottajan Veikko Leinosen mukaan Venäjän valtion ja maan ortodoksisen kirkon hyvin läheisestä suhteesta. Niiden aikomuksena näyttää olevan uskonnollisten vähemmistöjen toiminnan tukahduttaminen.

Leinonen ei usko, että taustalla vaikuttaisi Venäjällä hyväksytty laki "ulkomaisista agenteista". Lain mukaan ulkomailta avustusta saavien järjestöjen on rekisteröidyttävä ulkomaisiksi agenteiksi. Jehovan todistajien toimintaa johtaa Yhdysvalloissa oleva päämaja.

Vaikka uskontokunta kiellettäisiinkin, Leinonen vakuuttaa Jehovan todistajien toiminnan jatkuvan Venäjällä. Hallintokeskus siirtyisi johonkin muuhun maahan ja toimintaa johdettaisiin internetin välityksellä. Venäjän-toimintojen siirtymisen Suomeen Leinonen kuittaa tässä vaiheessa "huhuiksi".

Jehovan todistajilla on Venäjällä arviolta 175 000 jäsentä.

Jehovan todistajien omien nettisivujen mukaan Venäjän viranomaiset yrittävät lakkauttaa seurakuntia arveluttavin keinoin.

Seurakuntia on varoitettu ekstremistisen kirjallisuuden käyttämisestä. Seurakunnat ovat poistaneet kyseiset kirjat tiloistaan, mutta viranomaisten toimesta niitä on salakuljetettu seurakuntien tiloihin, mistä poliisit ovat niitä sitten "löytäneet".

Veikko Leinosen mukaan Venäjällä on kielletty ainakin viisi Jehovan todistajien seurakuntaa tämänkaltaisten väärennettyjen todisteiden avulla.

http://yle.fi/uutiset/jehovan_todistajien_toiminta_saatetaan_kieltaa_venajalla__seurakuntiin_salakuljetetaan_vaaria_todisteita/8814053
7107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ainoastaan Venäjän ortodoksikirkolla on lupa käydä siunaamassa Venäjän ohjuksia ja hoilata pyhää sotaa muslimeja vastaan, kuten teki venäläisten lähtiessä Syyriaan.

Valtion ja uskonnon liitot pitäisi lopettaa Venäjällä ja koko maailmassa.

Äänestä

Jehovan todistajat ovat aseista kieltäytyjiä eivätkä muistaakseni oikein tunnusta maallista valtaa. Tuo on kai militaristisessa ja nationalistisessa Putinlandiassa sitä vaarallista "ekstremismiä".

Suomessa ollaan pärjätty hyvin jehovien kanssa jo pitkään. Ne saavat vapautuksen armeijasta ja´se on ihan ok.

Äänestä

" Venäjällä hyväksytty laki "ulkomaisista agenteista"."

Kopioivat sen lain USA:sta jossa se on ollut voimassa vuosikymmeniä.

Äänestä

Ketä Venäjällä nyt ei vainottaisi?

Äänestä

Jehovan todistajat ovat aseistakieltäytyjiä. Sehän on uhka Putinille ja muille sotahulluille.

Äänestä

Uskonnot pitää olla sekaantumatta valtion asioihin, kuin meillä kirkkokin tekee ja myötäillen sota-politiikkaakin.
Ei se Jehovantodistajain puhdas-uskonto ole täysin puhdasta Venäjästäkään, kyllä ne osaa ujuttaa siellä ja eritoten lännessä myyräntyötä. Se että edustavat muka aseettomuutta ja armeijakielteistä, ei täysin pidä paikkaansa, kun nauttivat rintama ja pikkulottakin etuja samaan tapaan. EI Jesus puhunut valtioiden uskosta, vaan ihmisten ja eritoten lähimmäisten rakkaudesta. Jos joku ei ymmärrä Jehova mimeä oikeaksi, mutta toimiin yhteisön hyväksi lähimmäisen rakkaudella pyyteettömästi, on mielestämi hurskaampi, kuin tiedoillaa kerskailia !?

Äänestä
  • No mitä sinä muka ymmärrät lähimmäisen rakkaudesta? Kannatat äärioikeistolaisia poliitikkoja, jotka saavat kannatuksensa vihasta vähemmistöryhmiä vastaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikävikajehovissa kirjoitti:

Jehovan todistajat uskovat, että Venäjän johto ja ortodoksinen kirkko yrittävät savustaa muut uskontokunnat pois Venäjältä.

Venäjän viranomaiset painostavat voimakkaasti Jehovan todistajia, kertoo järjestön suomalainen uutissivusto.

Viranomaiset syyttävät Jehovan todistajia ekstremistisen eli äärimielisen kirjallisuuden levittämisestä. Viranomaisten mukaan Jehovan todistajien Venäjän-toimintojen hallintokeskus suljetaan toukokuun alkuun mennessä, mikäli järjestö ei lopeta ekstremististä toimintaansa.

Hallintokeskus sijaitsee Solnetšnojen kylässä, 40 kilometriä Pietarista luoteeseen.

Suomen Jehovan todistajien julkaiseman tiedotteen mukaan hallintokeskuksen sulkeminen merkitsisi seurakunnan kiinteistöjen takavarikointia. Jatkossa Jehovan todistajien toiminta voitaisiin kieltää Venäjällä kokonaan.

Venäjän ankara suhtautuminen uskontokuntaan johtuu Jehovan todistajien tiedottajan Veikko Leinosen mukaan Venäjän valtion ja maan ortodoksisen kirkon hyvin läheisestä suhteesta. Niiden aikomuksena näyttää olevan uskonnollisten vähemmistöjen toiminnan tukahduttaminen.

Leinonen ei usko, että taustalla vaikuttaisi Venäjällä hyväksytty laki "ulkomaisista agenteista". Lain mukaan ulkomailta avustusta saavien järjestöjen on rekisteröidyttävä ulkomaisiksi agenteiksi. Jehovan todistajien toimintaa johtaa Yhdysvalloissa oleva päämaja.

Vaikka uskontokunta kiellettäisiinkin, Leinonen vakuuttaa Jehovan todistajien toiminnan jatkuvan Venäjällä. Hallintokeskus siirtyisi johonkin muuhun maahan ja toimintaa johdettaisiin internetin välityksellä. Venäjän-toimintojen siirtymisen Suomeen Leinonen kuittaa tässä vaiheessa "huhuiksi".

Jehovan todistajilla on Venäjällä arviolta 175 000 jäsentä.

Jehovan todistajien omien nettisivujen mukaan Venäjän viranomaiset yrittävät lakkauttaa seurakuntia arveluttavin keinoin.

Seurakuntia on varoitettu ekstremistisen kirjallisuuden käyttämisestä. Seurakunnat ovat poistaneet kyseiset kirjat tiloistaan, mutta viranomaisten toimesta niitä on salakuljetettu seurakuntien tiloihin, mistä poliisit ovat niitä sitten "löytäneet".

Veikko Leinosen mukaan Venäjällä on kielletty ainakin viisi Jehovan todistajien seurakuntaa tämänkaltaisten väärennettyjen todisteiden avulla.

http://yle.fi/uutiset/jehovan_todistajien_toiminta_saatetaan_kieltaa_venajalla__seurakuntiin_salakuljetetaan_vaaria_todisteita/8814053

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu