Kysymys kelpoisuusluokan muuttamisesta

Huomenia vaan.

Sellainen on tässä pyörinyt mielessä, että onko mitään tehtävissä (muuta kuin odottaa naapurin yritystä) jos menin aikoja sitten typeryyksissäni hankkimaan itselleni vapautuksen rauhanajan palveluksesta?

Tässä kummasti alkanut maanpuolustus houkuttelemaan. Alkoi kunnolla polttelemaan joskus 2014 keväällä. Mistä lie johtuu?

Olen jo (hieman) päälle 30v.

Ihan aiheesta kait ne c paperit aikoinaan tuli. Oli aika pohjalla ja päihteissään ja sellaista. Ei enää. Tekisi mieli korjata tilanne kokonaan. Mut jos ei pysty ni ei pysty. Pitää sitten keksiä omineen jotakin maanpuolustusta tukevaa toimintaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Öllerö kirjoitti:

Huomenia vaan.

Sellainen on tässä pyörinyt mielessä, että onko mitään tehtävissä (muuta kuin odottaa naapurin yritystä) jos menin aikoja sitten typeryyksissäni hankkimaan itselleni vapautuksen rauhanajan palveluksesta?

Tässä kummasti alkanut maanpuolustus houkuttelemaan. Alkoi kunnolla polttelemaan joskus 2014 keväällä. Mistä lie johtuu?

Olen jo (hieman) päälle 30v.

Ihan aiheesta kait ne c paperit aikoinaan tuli. Oli aika pohjalla ja päihteissään ja sellaista. Ei enää. Tekisi mieli korjata tilanne kokonaan. Mut jos ei pysty ni ei pysty. Pitää sitten keksiä omineen jotakin maanpuolustusta tukevaa toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu