Panama-paperien on arveltu olevan vasta jäävuoren huippu.
Odotellessamme mitä kaikkea pinnan alta vielä paljastuu, on hyvä muistuttaa itseään lyhyesti neljästä raamatullisesta periaatteesta verojen ja varojen suhteen.
Ensiksi, kristityn tulee maksaa veronsa, eikä turvautua rikolliseen veronkiertoon (Room. 13:5-7). Tämä koskee sekä henkilökohtaista verosuunnittelua että yksityisyrittäjiä, ja luonnollisesti rikollisia veroparatiisijärjestelyitä.
"Keisarille" se, mikä "keisarille" kuuluu. Mutta myös Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu.
Kahden maan kanslaisena - maallisen ja taivaallisen - kristitty kantaa asiaan kuuluvasti vastuuta kahteen suuntaan: Hän harrastaa sekä sen kaupungin menestyksestä, jossa hän nyt elää (Jer. 29:7) että Jumalan taivaallisen kaupungin menestystä, joka on hänen ikuinen kotinsa.
Kiristitty siis maksaa veronsa ja sen lisäksi tukee sydämestään varoillaan evankeliumin työtä. Jokainen kristitty ymmärtää, ettei Jumalan valtakunnan työtä tehdä verovaroista.
Toiseksi, keisarin – eli tässä tapauksessa valtion – on syytä muistaa, että
oikeudenmukainen kuningas pitää maan pystyssä, veroja kiskova hävittää sen (Snl. 29:4).
Valtiokaan ei saa varastaa (7. käsky) eikä himoita kenenkään lähimmäisen yksityistä omaisuutta (9. käsky), saatikka kajota siihen, mikä kuuluu Jumalalle.
Poliittisilla päättäjillä ei ole kyseenalaistamatonta jumalallista oikeutta säätää alati uusia ja lisää veroja.
Samalla kun veroparatiiseilta vaaditaan enemmän läpinäkyvyyttä valtioilta on vaadittava peiliin katsomista ja viisautta verotuksen suhteen. Olethan kuullut Laffierin käyrästä?
Kolmanneksi, rikkaita Raamattu kehottaa antamaan omastaan anteliaasti ja tekemään hyvää, eikä panemaan toivoansa epävarmaan rikkauteen. Pikemminkin heidän tulee kerätä aarretta taivaaseen, Jumalan paratiisiin, ei maan päälle veroparatiiseihin (Matt. 6:19-21; 1 Tim. 6:17-19).
Ahneus on syntiä (Ef. 5:5).
”Kavahtakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi,” sanoi Jeesus, kun häneltä pyydettiin kommenttia perinnönjakoon. Jeesus muistutti silloin rikkaasta miehestä, joka kokosi aarteita itselleen, mutta jolla ei ollut rikkautta Jumalan luona, Jumalan paratiisissa (Luuk. 12:13-21).
Neljänneksi, ahneus on syntiä, mutta niin on kateuskin (Gal. 5:21; Jaak. 3:14). Jos jollakin on enemmän maallista hyvää, kuin itsellämme, se ei automaattisesti merkitse, että sellainen olisi hankittu muiden kustannuksella, saatikka epärehellisin keinoin.
Hyvinvoinnin kartuttaminen ei ole nollasummapeliä, jossa yhden menestys tapahtuu automaattisesti toisen menetyksen kustannuksella.
Ei ole syytä oitis ajatella, että ulkonaisesti vauras henkilö on ahne, tai ettei hän maksa verojansa, tai käytä varojansa myös hyvän tekemiseen ja köyhien auttamiseen.
Jumala tuntee meitä paremmin niin sydänten salaisuudet kuin pankkisalaisuudetkin.
Lopuksi, maailman rikkain ihminen on ilman Jeesusta lopultakin köyhempi kuin kirkon rotta. Se, jolla on Kristus, on rikas vaikka olisi inhimillisesti ajatellen köyhä. Hänellä on aarre, jota ei kuolemassakaan voida häneltä riistää.
Nyt kohistaan siitä kenen nimi löytyy Panama-papereista ja veroparatiiseista.
Viimeisellä tuomiolla on kyse siitä kuka pääsee Jumalan paratiisiin ja löytyykö nimi Karitsan elämän kirjasta.
Ote; http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/838/veroparatiisit_panama-paperit_seka_jotain_ajatuksia_kristityn_taloudenhoidosta
Odotellessamme mitä kaikkea pinnan alta vielä paljastuu, on hyvä muistuttaa itseään lyhyesti neljästä raamatullisesta periaatteesta verojen ja varojen suhteen.
Ensiksi, kristityn tulee maksaa veronsa, eikä turvautua rikolliseen veronkiertoon (Room. 13:5-7). Tämä koskee sekä henkilökohtaista verosuunnittelua että yksityisyrittäjiä, ja luonnollisesti rikollisia veroparatiisijärjestelyitä.
"Keisarille" se, mikä "keisarille" kuuluu. Mutta myös Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu.
Kahden maan kanslaisena - maallisen ja taivaallisen - kristitty kantaa asiaan kuuluvasti vastuuta kahteen suuntaan: Hän harrastaa sekä sen kaupungin menestyksestä, jossa hän nyt elää (Jer. 29:7) että Jumalan taivaallisen kaupungin menestystä, joka on hänen ikuinen kotinsa.
Kiristitty siis maksaa veronsa ja sen lisäksi tukee sydämestään varoillaan evankeliumin työtä. Jokainen kristitty ymmärtää, ettei Jumalan valtakunnan työtä tehdä verovaroista.
Toiseksi, keisarin – eli tässä tapauksessa valtion – on syytä muistaa, että
oikeudenmukainen kuningas pitää maan pystyssä, veroja kiskova hävittää sen (Snl. 29:4).
Valtiokaan ei saa varastaa (7. käsky) eikä himoita kenenkään lähimmäisen yksityistä omaisuutta (9. käsky), saatikka kajota siihen, mikä kuuluu Jumalalle.
Poliittisilla päättäjillä ei ole kyseenalaistamatonta jumalallista oikeutta säätää alati uusia ja lisää veroja.
Samalla kun veroparatiiseilta vaaditaan enemmän läpinäkyvyyttä valtioilta on vaadittava peiliin katsomista ja viisautta verotuksen suhteen. Olethan kuullut Laffierin käyrästä?
Kolmanneksi, rikkaita Raamattu kehottaa antamaan omastaan anteliaasti ja tekemään hyvää, eikä panemaan toivoansa epävarmaan rikkauteen. Pikemminkin heidän tulee kerätä aarretta taivaaseen, Jumalan paratiisiin, ei maan päälle veroparatiiseihin (Matt. 6:19-21; 1 Tim. 6:17-19).
Ahneus on syntiä (Ef. 5:5).
”Kavahtakaa kaikkea ahneutta, sillä ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi,” sanoi Jeesus, kun häneltä pyydettiin kommenttia perinnönjakoon. Jeesus muistutti silloin rikkaasta miehestä, joka kokosi aarteita itselleen, mutta jolla ei ollut rikkautta Jumalan luona, Jumalan paratiisissa (Luuk. 12:13-21).
Neljänneksi, ahneus on syntiä, mutta niin on kateuskin (Gal. 5:21; Jaak. 3:14). Jos jollakin on enemmän maallista hyvää, kuin itsellämme, se ei automaattisesti merkitse, että sellainen olisi hankittu muiden kustannuksella, saatikka epärehellisin keinoin.
Hyvinvoinnin kartuttaminen ei ole nollasummapeliä, jossa yhden menestys tapahtuu automaattisesti toisen menetyksen kustannuksella.
Ei ole syytä oitis ajatella, että ulkonaisesti vauras henkilö on ahne, tai ettei hän maksa verojansa, tai käytä varojansa myös hyvän tekemiseen ja köyhien auttamiseen.
Jumala tuntee meitä paremmin niin sydänten salaisuudet kuin pankkisalaisuudetkin.
Lopuksi, maailman rikkain ihminen on ilman Jeesusta lopultakin köyhempi kuin kirkon rotta. Se, jolla on Kristus, on rikas vaikka olisi inhimillisesti ajatellen köyhä. Hänellä on aarre, jota ei kuolemassakaan voida häneltä riistää.
Nyt kohistaan siitä kenen nimi löytyy Panama-papereista ja veroparatiiseista.
Viimeisellä tuomiolla on kyse siitä kuka pääsee Jumalan paratiisiin ja löytyykö nimi Karitsan elämän kirjasta.
Ote; http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/838/veroparatiisit_panama-paperit_seka_jotain_ajatuksia_kristityn_taloudenhoidosta
Vastaukset 2
Vanhimmat
Liikevaihtovero verottaa harmaata taloutta!
Ja liikevaihtoveronkin avulla taitavat rosvot osaavat lypsää yhteisistä varoista. Mikä se ryhmä nyt olikaan joka oli miljoonia lypsänyt tileilleen olemattoman liikeidean varassa. Joku moottoripyöräkerho?