Jerusalem Post kysyy?

Alan Baker kysyy: ”Haluavatko palestiinalaisjohtajat todella rauhaa Israelin kanssa?

15.4.2016 9.35



Kansainvälinen yhteisö on suurella todennäköisyydellä hämmentynyt ja väsyksissä palstiinalaisten loputtomiin yrityksiin saada huomiota, kun samaan aikaan se joutuu kohtaamaan ISIS-järjestön aiheuttaman massiivisen terroriuhan, Syyrian jatkuvan sodan, jännitteet Venäjän ja Ukrainan välillä sekä muita isoja kriisejä.

Palestiinalaisjohtajien olisi aika laittaa huushollinsa järjestykseen ja päättää haluavatko he oikeasti rauhaa Israelin kanssa vai ylläpitää jatkuvaa, loputonta jännitettä sekä väkivaltaa. On myös korkea aika, että niillä varoilla, joita he ovt saaneet palestiinalaisjohtajat päättävät tehdä merkittäviä investointeja, jotka palestiinalaisväestön etujen ja tarpeiden mukaisia, sen sijaan, että he törsäävät faroja järjettömään politiikkaan sekä pr-kampanjointiin ja kalliisiin matkoihin, joiden ainoa tarkoitus on jatkaa konfliktia ja palestiinalaisten uhriutumista.

Lähde: Jerusalem Post, Alan Baker
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Palestiinalaiset rauhaa, vaan tuhota Israelin ja jokaisen juutalaisen.

Äänestä
  • Justiinsa niin.

    Äänestä

Lähi-Idän kansat eivät osaa elää rauhassa. Kun öljy aikanaan loppuu, ongelma häviää itsekseen. Alue ei kiinnosta sen jälkeen enää suurvaltoja.

Äänestä
  • Satusetäpä siinä taas säveltää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PostiaMeille kirjoitti:

Alan Baker kysyy: ”Haluavatko palestiinalaisjohtajat todella rauhaa Israelin kanssa?

15.4.2016 9.35



Kansainvälinen yhteisö on suurella todennäköisyydellä hämmentynyt ja väsyksissä palstiinalaisten loputtomiin yrityksiin saada huomiota, kun samaan aikaan se joutuu kohtaamaan ISIS-järjestön aiheuttaman massiivisen terroriuhan, Syyrian jatkuvan sodan, jännitteet Venäjän ja Ukrainan välillä sekä muita isoja kriisejä.

Palestiinalaisjohtajien olisi aika laittaa huushollinsa järjestykseen ja päättää haluavatko he oikeasti rauhaa Israelin kanssa vai ylläpitää jatkuvaa, loputonta jännitettä sekä väkivaltaa. On myös korkea aika, että niillä varoilla, joita he ovt saaneet palestiinalaisjohtajat päättävät tehdä merkittäviä investointeja, jotka palestiinalaisväestön etujen ja tarpeiden mukaisia, sen sijaan, että he törsäävät faroja järjettömään politiikkaan sekä pr-kampanjointiin ja kalliisiin matkoihin, joiden ainoa tarkoitus on jatkaa konfliktia ja palestiinalaisten uhriutumista.

Lähde: Jerusalem Post, Alan Baker

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu