Niin saat syvemmän elämän!
Kyllä ihan petollinen nainen maksaa. Hankkiutuu salaa raskaaksi ja et saa lasta nähdä. 18v maksat elareita eikä muuten ole oikeuksia. Yhteisö menee jopa hovioikeuden päätöksien yli. Ei auta lastenoikeudet,ihmisoikeudet,perusoikeudet tai ihan perus lakikirjakaan. Minulla on hovioikeuden päätös että saan tavata lastani. Minulla on oikeuden päätös että lapsen äiti veloitetaan uhkasakon uhalla 500e järjestämään mahdollisuus tavata lastani eikä ENÄÄN vaikeuttaa niitä. Silti yhteisö estää kaiken tapaamisen. En saa edes soittaa lapselleni. Rahani kyllä kelpaavat elatukseen että tiedän onko lapseni hengissä. Muuten en tiedä enään lapsestani mitään. Teen pakkotyötä palkkani eteen mikä pitää antaa hyväntekeväisyyteen. En saa pitää taukoja töissä vaan joudun kesken työpäivän ulos töistä 30min ruokatauko olemaan nälissään pihalla että jaksan loppupäivän kiusattuna. Rahani menevät hyväntekeväisyyteen ja elareihin. Tavara omaisuus piti lahjoittaa kaikki pois. Lisäksi siivoan yleiset wct, pyöräteiden varret koiran paskasta vaikka ei ole koiraa. Tämä siivous kestää päivittäin vähintään 2-5h palkkatyön lisäksi. Vasta olin 9 päivää pelkällä vedellä enkä saanut ruokaa. Minut raiskataan Jokapäivä henkisesti ja fyysisesti. Minkäänlaista yksityisyyttä ei ole, EI MISSÄÄN! Kärsimys maksimoidaan vivuttamalla asioita mitkä ei ole totta. Menin rikki ja sairastuin pakkoajatuksiin, enään en edes välitä vapaudenko kun pakkoajatukset tekevät elämästäni silti helvetin. Mielenterveysongelmat niin suuret että ne peittää alleen kaiken. Ihan kaiken. En halua elää näin enään.
Kaikki tämä kun exäni hankkiutui raskaaksi ja syytti vielä raiskaajaksi mikä ei ole totta.
Ikkunoidut äidit ahahahahahahhaa, ne saa vetää sätkää ja pitää ylipainonsa. Edes ikkunoituna mies ja nainen ei ole tasa-arvossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomessa vallitsee femakkovirkamiesdiktatuuri.
Mitä ovat ikkunoidut äidit? Ja lopuksi, ethän enää väännä tuota ännää enää-sanan jälkeen; se antaa ihmisestä kouluttamattoman luuserin kuvan. Kielitaitonsa hiominen ei maksa mitään, ja hyvin kirjoittavana voi (ehkä) saada parempaa kohtelua. Mutta olen kanssasi samaa mieltä; Suomessa ei tasa-arvoa ole, kuten ei ole demokratiaakaan eikä oikeudenmukaisuutta, ei moraalia eikä lähimmäisenrakkautta. Tuntuu kuin kaikessa yritettäisiin edistää perheiden hajoamista, yksilöiden ja ryhmien välisiä ristiriitoja, köyhtymista, velkaantumista, vihaa, pelkoa, ahdistusta. Meillä on vielä yksi vapaus - ajattelun vapaus. Tilanteesi näyttää vaikealta, mutta olisiko siinä kuitenkin jotain hyvää? Voisitko oman henkisen tervehtymisesi vuoksi koettaa löytää ilon inhottavan ilkeiden ja itsekkäiden, ahneiden ja rakkaudettomien ihmisten uhallakin? Ja voisitko ehkä miettiä, teetkö itse tuollaisia ilkeyksiä toisille ja voisitko korjata itseäsi niiltä osin? Ei, en halua syyllistää sinua, vaan muistuttaa, että vaikeistakin tilanteista moni on löytänyt aiheita iloon. Ennen kaikkea, jos et itse ole itsekäs, ahne, rakkaudeton, julma, ole onnellinen siitä. Muutu yhä erilaisemmaksi kuin nuo sinua riistävät sieluttomat diktatuurin robotit. Voisitko esimerkiksi vapaaehtoistyönä neuvoa nuoria miehiä siitä, miten yksi yhdyntä voi rampauttaa heidän elämänsä vuosikymmeniksi.